Rohkaistuin nyt kuitenkin laittamaan tämän, kiitos :n joka laittoi oman tekstinsä <3 Kirjoitin ficin yöllä viikkoja sitten, muokkasin jälkeenpäin. Tämä sijoittuu kuviteltuun tulevaisuuteen, jossa J lähti Thaikkuihin Bn kanssa, kuten vitsaili livessä.
Piakkoin laskeutuva ilta-aurinko helottaa taivaalla kauniin oranssin sävyisenä maalaten horisontin tyrmäävän upeaksi. Vedenrajassa käy sopivan viileä tuulenvire. Aallot lyövät lempeästi rantaan ja merivesi on kirkasta. Pohjaan asti näkisi vaikka kallion laelta. Jeren jalat painuvat alas joka askeleella jättäen jälkiä pehmeään hiekkaan. Kävellessään rantaviivaa pitkin sandaalit kädessään hän tuntee laineet kevyesti nilkoissaan.
Hänen ei tarvitse katsoa vasemmalle tietääkseen Bojanin hymyilevän. Hymy ja tietynlainen onnellinen energia aina suorastaan säteilee hänestä. Intoa pursuava, onnellinen sädekehä kulkee Bojanin mukana kaikessa, mitä hän tekee. Se näkyy hänen tekemässään musiikissa ja toisaalta se tarttuu myös muihin ihmisiin. Ei Jere oikeastaan muista milloin on viimeksi hymyillyt ja nauranut näin paljon ennen Thaimaan-matkaa.
Jere ei kuitenkaan voi olla täysin vilkuilematta Bojanin suuntaan. Miehen kauniin ruskeat hiukset ovat vielä märät uinnin jäljiltä Jeren itsensä tavoin. Hiussuortuvat tiputtavat pieniä kirkkaita vesipisaroita Bojanin paljaaseen rintakehään ja hartioille. Hiukset ovat sekaisin sellaiseen rentoon tapaan, joka tekee miehestä vieläkin vetovoimaisemman ja viehättävämmän. Vesipisarat iholla kimaltavat rannan ilta-auringossa, ja näyttää melkein siltä kuin Bojanin rintaa koristaisivat kymmenet pienet timantit. Rehellisesti puhuen Jere saa käyttää kaiken tahdonvoimansa, jottei koskettaisi pisaroita kädellään tai poimisi niitä pois huulillaan.
Bojan pysähtyy ja kääntää katseensa auringonlaskusta suoraan Jereen. Hänen lämpimän ruskeat silmänsä ovat täynnä vilpitöntä iloa ja ne uppoavat suoraan Jeren sydämen pohjaan. Hänen sykkeensä nousee välittömästi kuin hän olisi valmistautumassa heittäytymään veteen korkealta kalliolta, carpe diemaamaan. Jostain syystä ajatus saa hymynpoikasen hänen huulilleen.
"What are you wondering? You look so dreamy", Bojan sanoo huokuen tyyneyttä ja lämpöä.
"I don't remember when I smile so much that I smile here. With you", hän vastaa hymähtäen rallienglannillaan.
"I know what you mean."
Hän katsoo Bojania eikä voi olla hymyilemättä vielä leveämmin. He katsovat toisiaan kaikessa hiljaisuudessa, joka toisaalta on rauhoittava, mutta samaan aikaan heidän toisiinsa porautuneet silmät luovat aivan erilaisen tunnelman: tiiviin, intensiivisen. Laineiden liplatus tuntuu olevan jossain muualla, jossain kaukana täältä. Jere tuntee hienoisen lämmön kohoavan poskilleen aina korviin saakka. Ilta-aurinko tuntuu yhtäkkiä porottavan turhankin kuumasti. Mitä helvettiä mulle on tapahtumassa?, hän ajattelee, vaikka alitajuisesti ehkä tietää jo vastauksen.
"I'm gonna miss you", Bojan sanoo hiljaa katsoen nyt poispäin merelle. Sanat vaikuttavat olevan hänelle raskaat sanoa ääneen. Tasapainoinen tyyneys hymyineen on poissa ja tilalle tulee haikea, vähän kaukainen katse. Toisaalta suupielet ovat vielä aavistuksen koholla, mutta se jotenkin tekee miehen olemuksesta vieläkin surumielisemmän, aivan kuin hän Jeren takia yrittäisi esittää olevansa okei.
Tuntuu kuin raskas kivi painaisi Jeren rintaa. Tuntuu kipeältä ajatella, kuinka kaikki tämä on huomenna ohi. He hyvästelevät toisensa lentokentällä, palaavat takaisin arkielämään. Bojan Sloveniaan ja hän Pohjolaan. Tuhansien kilometrien päähän toisistaan.
Jere ei oikein tiedä mitä vastaisi Bojanille. Hänen englannin kielen sanavarastonsa tuntuu huvenneen täysin. Kurkkua kuristaa. Hän haluaisi sanoa kuinka ihanaa on ollut olla täällä, viettää aikaa yhdessä, puhua syvällisiä öisillä kävelyillä, kuinka hänen kehonsa kihelmöi Bojanin kosketusten seurauksena, miltä Bojanin huulet tuntuivat korvan alla olevaa ihoa vasten, kun tämä painoi siihen kevyen suudelman toissailtana. Hän haluaisi kertoa, miten hän joutui tasaamaan hengitystään, kun Bojan pyysi häntä mukaan Thaimaahan, miten hän tulee vaalimaan näitä muistoja lopun ikäänsä.
Lopulta hän vain tyytyy nyökkäämään, yrittämättä edes peittää omaa alakuloisuuttaan. Pala kurkussa tuntuu kasvavan hetki hetkeltä suuremmaksi ja hän nielee kyyneleet, jotka meinaavat kihota silmiin.
Bojan tuijottaa merelle aina horisontin kaukaisuuteen ja hengittää syvään sulkien silmänsä. Kun hän avaa ne, katse vaikuttaa päättäväiseltä.
"Fuck it. I'm gonna do it."
Hän laittaa toisen kätensä Jeren poskelle, painaen huulensa tämän omia vasten. Bojan aloittaa suudelman hitaasti, antaen Jerelle aikaa vetäytyä pois, antaen tilaa tehdä niin kuin hän on aina ennen tehnyt. Bojanin raottaessa vielä enemmän huuliaan, Jere ei enää kestä, hänen on pakko vastata suudelmaan, saada tuntea Bojanin huulet omillaan kunnolla edes kerran. Sandaalit tippuvat kädestä. Muuri, jonka oli tarkoitus pitää itsekuria yllä, murtuu nyt kokonaan. Suudelma muuttuu epätoivoiseksi, aivan kuin se olisi viimeinen kerta, kuten se voi ollakin. Bojan laittaa molemmat kätensä Jeren niskaan. Hän puolestaan kietoo molemmat kätensä Bojanin vyötärön ympärille, kallistaen leukaansa kerran vielä hieman ylemmäs, kunnes vetäytyy lopulta pois.
Kädet hän kuitenkin vielä pitää Bojanin ympärillä tämän hyväillessä hänen niskaansa ja siirtyessä hänen yläselkäänsä. Hän tuntee väristyksiä, joilla ei ole mitään tekemistä tuulenvireen kanssa. Hänen huuliaan kihelmöi suudelmasta, ja niskaa paikoista, joita Bojan siveli. Jere nojaa päätään Bojanin olkapäähän, jolloin tämä vetää hänet yhä lähemmäksi itseään.
"I don't wanna leave. I will miss you so so fucking much, too."
"I know, Jere, I know", Bojan kuiskaa aavistuksen murheellisten silmien saattelemana, kietoen käsivartensa vieläkin
tiukemmin Jeren ympärille.
Indigo