Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Yöllinen pohtija: Itse ajattelen niin, että kaikki se valo ja rakkaus on yhä siellä oli somea tai ei. Toki B:llä voi olla kriisi nyt päällä ja rankkaa, mutta uskon että hänellä on kuitenkin elämässä niin paljon hyvää, että se tasapainottaa.

Ja ylipäätään, kaikki rakkaus ja valo on yhä olemassa vaikka miten niihin sekoittuisi ikäviä myrskyjä ja tummia sävyjä.

- Joymuffin
 
  • Tykkää
Reactions: ona.ona.ona
vierailija
Hei, ei tästä nyt kannata pelihousuja repiä ja sydäntä särkeä. Bojan halua rauhoittaa mielensä ja avata kanavansa uuden musiikin tekoon. Ei luovat prosessit onnistu kännykkä kädessä edes näiltä nuorilta, jotka ovat saaneet kastelahjaksi kännykän. Nyt odotellaan maltilla, mitä on tulossa. Minä jo hengessäni kuulen ainakin yhden kauniin rakkauslaulun, jonka me pystymme lukemaan rivien välistä K:n ja B:n tarinaksi. Kuka ties, jopa riveiltä ?

Nyt meillä on aikaa opetella jo olevien kappaleiden sanoja, jotta pystymme yllättämään JOn syyskuun Suomen keikoilla.
 
vierailija
Komppaan. Lukisin tosi mielelläni, Joymuffinin, tota pohdintaa täältäkin (ficin rivien välien lisäksi).
En tunne teitä ketään joten oudolta tuntuu miten tutulta tunnutte ja nyt on B:n lisäksi itseasiassa aika huoli sinun voinnista. Siksikin kun pystyn samaistumaan siihen miten massiivisen tärkeä oljenkorsi shipistä on aina aika ajoin tullut itsellenikin.
🩷
Kiitos rakas puppypeilisolu 🐶 🩷 sanasi lämmittivät kovasti. Jännä tosiaan miten läheiseltä tunnut ja tunnutte. Toivon kovasti että juuri nyt oljenkorren painuminen hetkellisesti kohti pohjaa ei ole sinulle liian paha juttu. Taas pukkaa laulun sanoja, tällä kertaa tarinaan löyhästi liittyvältä Lil nas X:ltä, joka itse ennen suosiotaan on ollut aikanaan Nicki M. fandomissa hc-fanittajana...

I'd be by the phone
Stanning Nicki morning into dawn
Only place I felt like I belonged
Strangers make you feel so loved, you know?

Lämmittää ja vähän hävettää, taidan antaa itsestäni kohtuullisen epävakaan kuvan täällä. Mikä ei ole ehkä kauhean kaukana totuudesta heh. Arkiminä suorittaa ja palvelee muiden tarpeita, on järkevä uratyyppi ja haastavan ja uuvuttavan kotiarjen kannattelija. Shippi ja B ovat pieni pala valoa ja paratiisia johon voi paeta ja sulkea itsensä tiukassa paikassa. Jotkut ryyppää, jotkut pelaa, minä vajoan shippiin.

Olen itse kokenut jonkinlaisen loppuunpalamisen kerran ja sitä vasten olen kiitollinen ja huojentunut B:n kyvystä ottaa aikalisä kun on tarpeen. Peilisolut on vaan hätää kärsimässä taas yliaktiivisena, kun tuntuu että koen jotain omaa hänen kauttaan.

Kiitos kun olette siellä. Kyllä tästäkin selvitään ja pääasia on että kenenkään terveys ei mene tässä rumbassa.

🌙💜
 
  • Tykkää
Reactions: ona.ona.ona
vierailija
Hei, ei tästä nyt kannata pelihousuja repiä ja sydäntä särkeä. Bojan halua rauhoittaa mielensä ja avata kanavansa uuden musiikin tekoon. Ei luovat prosessit onnistu kännykkä kädessä edes näiltä nuorilta, jotka ovat saaneet kastelahjaksi kännykän. Nyt odotellaan maltilla, mitä on tulossa. Minä jo hengessäni kuulen ainakin yhden kauniin rakkauslaulun, jonka me pystymme lukemaan rivien välistä K:n ja B:n tarinaksi. Kuka ties, jopa riveiltä ?

Nyt meillä on aikaa opetella jo olevien kappaleiden sanoja, jotta pystymme yllättämään JOn syyskuun Suomen keikoilla.
Ihana, maadoittava viesti 🥰 mikä ihana ajatus tuosta rakkauslaulusta 🥰😭😍
🌙💜

Neljä kirjainta sanassa Aasi, kyllä. Huoh. Olen.
 
vierailija
Yöllinen pohtija: Itse ajattelen niin, että kaikki se valo ja rakkaus on yhä siellä oli somea tai ei. Toki B:llä voi olla kriisi nyt päällä ja rankkaa, mutta uskon että hänellä on kuitenkin elämässä niin paljon hyvää, että se tasapainottaa.

Ja ylipäätään, kaikki rakkaus ja valo on yhä olemassa vaikka miten niihin sekoittuisi ikäviä myrskyjä ja tummia sävyjä.

- Joymuffin
Saatoin pienesti tirauttaa pari kyyneltä tästä. Sanoitit täydellisesti. Kiitos 🤗🥰 Kopioin sanasi talteen.

🌙💜
 
vierailija
Voi hyvänen aika 😳 Poikkesin Vauvalla ja luin, että twitterissä nää hullut fanit on alkanut jo kääntyä Bojaniakin vastaan. Ig tilin sulkeminen katsotaan tuenosoitukseksi G:lle. Ihan sairasta.
 
vierailija
Mä uppouduin ficceihin ja koitan siivuuttaa kaiken riitelyn ja tappelun eri someissa ja koitan lähettää rakkautta ja positiivista energiaa JO:lle ja Gregorille <3
Mielikuvitukseen on hyvä paeta <3
(en kokonaan, töissä olen tälläkin hetkellä :D )

Mango
 
vierailija
Laitoin tämän jo Vauvalle, mutta siellä ei tullut minkäänlaista reaktiota edes peukkurintamalla, niin tarjoan vielä tännekin ajatusta:

Miten olisi oikeasti fyysisen kirjeen lähettäminen tuen osoituksena, oletan että jostain löytyy joku sovelias osoite. Itse olen lähettänyt yllättävän paljon kirjeitä postitse tutuille ihmisille ihan viime vuosina kun on ollut erilaisia konflikteja ja muita tulenarkoja tilanteita ja se on tuntunut toimivan hyvin. Kirje on ystävällinen, kohtelias ja lempeä media, joka tuntuu kunnioittavalta siksikin, että sen voi avata silloin kun haluaa, se ei "tunkeile" kuten someviesti. Jotain söpöä kuoreen että varmasti tulee selvästi, että tämä ei ole mikään vihakirje Rekolle tms. Ja tekee vielä tekstissä selväksi, että ei ole ns. fanikirje, ts. ei tarvitse vastata mitään.

- Joymuffin
 
vierailija
Hei, ei tästä nyt kannata pelihousuja repiä ja sydäntä särkeä. Bojan halua rauhoittaa mielensä ja avata kanavansa uuden musiikin tekoon. Ei luovat prosessit onnistu kännykkä kädessä edes näiltä nuorilta, jotka ovat saaneet kastelahjaksi kännykän. Nyt odotellaan maltilla, mitä on tulossa. Minä jo hengessäni kuulen ainakin yhden kauniin rakkauslaulun, jonka me pystymme lukemaan rivien välistä K:n ja B:n tarinaksi. Kuka ties, jopa riveiltä ?

Nyt meillä on aikaa opetella jo olevien kappaleiden sanoja, jotta pystymme yllättämään JOn syyskuun Suomen keikoilla.
Samaa mieltä tästä❤
 
vierailija
Tässä onkin nyt paljon odotettavaa:
-Mikken q&a (luultavasti nyt tulee erityisen paljon kysymyksiä Bojanista, toivottavasti ihmiset kysyvät muutakin.)
-Tarottaren luennat (ei paineita, teet oman jaksamisen ja halun mukaan❤)
-Bojanin paluu someen
-Joker Outin keikat
-K:n keikat
-K&B:n seuraava tapaaminen
-Uutta JO musiikkia (rakkauslaulu Jerestä🤭)
 
vierailija
Tässä onkin nyt paljon odotettavaa:
-Mikken q&a (luultavasti nyt tulee erityisen paljon kysymyksiä Bojanista, toivottavasti ihmiset kysyvät muutakin.)
-Tarottaren luennat (ei paineita, teet oman jaksamisen ja halun mukaan)
-Bojanin paluu someen
-Joker Outin keikat
-K:n keikat
-K&B:n seuraava tapaaminen
-Uutta JO musiikkia (rakkauslaulu Jerestä)
Mulla oikeesti inhottaa nuo ajatukset rakkauslauluista toisilleen. Jos vaikka K tekisi rakkauslaulun avovaimolleen, sekin tulkittaisiin Bojanille tehdyksi. Suurimmaksi osaksi artistien laulut käsittelevät rakkautta, vaikka he eivät niitä tekiessään edes olisi rakastuneita.
 
vierailija
Ihanat:

Nämä oli mielenkiintoisia<3 Seuraa kehonkielen analyysi🤓 Yes yes I’m professional.

Jeren rintakehällä käyvä käsi kertoo siitä, että B on hänelle tärkeä henkilö, jonka haluaa pitää läheisenä. Ylöspäin kohoavat kulmakarvat katsekontaktin kera kuvaavat vilpittömyyttä ja lämpöä sanoissa, samoin avoimia liikkeitä tekevät kädet.

Bojanin leukaa hivelevä käsi kertoo varovaisuudesta ja halusta valikoida sanansa tarkoin. Lähellä kaulaa nopeasti käyvä käsi kertoo suojelunhalusta puhuttavaa asiaa kohtaan. Nopeasti ylöspäin kohoavat kulmakarvat ja pois käännetty katse kertovat lämmöstä yksityisen ajatuksen ympärillä. Pienet pään pudistukset viittaavat siihen, että jotakin jätetään tietoisesti kertomatta. Toisaalta samanaikainen kämmenen nosto ylöspäin viittaisi siihen, että haluaisi olla avoimempi tai uskottelee olevansa vastauksensa suhteensa sellainen.
 
vierailija
Mua alkoi pelottaa, että maailma pilaa BJ ystävyyden. Niinkuin kävi One directionilla (en koskaan ole heitä seurannut, tiedän vain, mitä täällä on lyhyesti mainittu).

Mango
 
vierailija
Onpa ollut taas käänteitä tällä rintamalla. Minä olen vähän hidas, enkä kaikkia (some)kanavia seuraile niin olen pihalla vähän kaikesta. Haluaisiko joku avata pääpiirteittäin tuon G tilanteen eli mitä siinä on tapahtunut ja mitä on taustalla? Sen verran olen ymmärtänyt, että JO fanit on kerännyt jonkun ”syytelistan” hänen tekemisistään ja että ilmeisesti nyt siis saanut(ko)? fudut pr hommista vai vaan siirtynyt enemmän taka-alalle? Anteeksi jos tämä kysely triggeröi jotakin, mutta vilpittömästi vaan haluaisin päästä tilanteen tasalle niin paljon kun nyt vain näistä lähtökohdista voi päästä.

Tarottaren luentaa odotan myös kovasti, kunhan ehdit ja jaksat! 🙏
 

Yhteistyössä