Se mikä tässä keväässä on ollut huonoa, niin olen muuten myös jotenkin surrut sitä, että nuoruus on takana. Toisaalta en missään nimessä haluaisi olla taas nuori, kuinka toisaalta ahdistavaa aikaa se oli ja nyt kun omaa nuortani seuraan, vielä ahdistavampaa nykyaikana kuin ysärillä. Se mitä mä haluaisin, olisi se että keho olisi vielä nuori. Pientä vaivaa on siellä sun täällä, ei palaudu enää niin helposti ja niin, ehkä surullisin olen että peilistä tuijottaa aamulla keski-ikäinen nainen, jota mikään meikki tai ihmetipat ei enää nuoreksi saa.
Ja siinä mielessä myös kadun viimeisiä vuosiakin, erityisesti 2010-lukua, että annoin ihan liikaa muiden odotuksien ja vaatimuksien viedä mua. Toki oma turvallinen elämä ja sen ylläpito oli osa sitä, että tekee niin kuin muut haluaa. Mutta elin jotain kulissielämää ja taustalla voin todella pahoin. Että vaikka tuo romahdus oli rankka, niin kun siitä on nyt selvinnyt, voi sanoa että siitä seurasi paljon hyvääkin.
Minusta myös on ihanaa, että olen löytänyt teidät kohtalotoverit. Jokaisella on omat taustat miksi tämä on kolahtanut, mutta selvästi me kaikki ollaan saatu jotain uutta ajateltavaa. Mä luulen, että J & B voisivat olla iloisia, että he ovat saaneet aikaan tällaistakin. Toivottavasti joskus saavatkin tietää, ei nyt, mutta sitten kun itse ovat ehkä jämähtäneet keski-ikäisen oravanpyörään.
Enid (jonka pitäisi siivota, käydä kaupassa, kitkeä sitä oikeaa puutarhaa… mutta istuu sohvalla ja hymyilee typeränä)