Syyskuiset 2023

Täällä starttasi viime viikkolla viikko 18 ja nyt vatsa tullut esille ja myös jotain liikkeen kaltaista tuntuu.

Raskausoireet olleet melkolailla viikosta 12 lähtien pois, mitä nyt nälkä on jäätävä ja jatkuva ja syönkin päivittäin epäterveellistä roskaruokaa Nyt myös alkanut vatsa olemaan kuralla, tuntuu että paine suolta vasten on varsinkin kävellessä niin kova, että on tarve päästä pian vessaan.

Jokos muut ovat nimiä miettineet näin aikaisessa vaiheessa? Meillä nimi lyöty jo lukkoon, kun on sukupuolesta tieto.
Mulla vatsa joko toimii vähän liiankin hyvin tai sitten ei meinaa toimia 🤣 tästä varmaan saan kiittää joka toinen päivä otettavaa rautalisää.

Mekin mietittiin jo nimiä ja tässä vaiheessa jopa päästiin yhteisymmärrykseen. Mutta voihan ne vielä muuttua toki. 😊

Eilen se sokerirasitus, tuloksia odotellessa.

15+2
 
vierailija
Mulla vatsa joko toimii vähän liiankin hyvin tai sitten ei meinaa toimia tästä varmaan saan kiittää joka toinen päivä otettavaa rautalisää.

Mekin mietittiin jo nimiä ja tässä vaiheessa jopa päästiin yhteisymmärrykseen. Mutta voihan ne vielä muuttua toki.

Eilen se sokerirasitus, tuloksia odotellessa.

15+2
Minullakin vatsa toimii normaalistikkin suht aktiivisesti ibs vuoksi, mutta nyt tuntuu että joku painaa suolta ja vessassa ripulilla saa osan aikaa päivästä rampata vajaan tunnin välein, mutta onneksi ei öisin, vain pystyssä ollessa👌

Joko teilläkin on sukupuoli tiedossa? 😊

Meillä nimi löytyi yllättävän helposti, ja nyt ollaankin jo useampi viikko aina lapsesta puhuessa puhuttu siitä nimellä.

Toivotaan, että on hyvät arvot sokerirasituksessa! Itse kävin siinä muistaakseni viikolla 13 ja silloin ei arvoissa mitään normaalista poikkeavaa.

18+3
 
Minullakin vatsa toimii normaalistikkin suht aktiivisesti ibs vuoksi, mutta nyt tuntuu että joku painaa suolta ja vessassa ripulilla saa osan aikaa päivästä rampata vajaan tunnin välein, mutta onneksi ei öisin, vain pystyssä ollessa

Joko teilläkin on sukupuoli tiedossa?

Meillä nimi löytyi yllättävän helposti, ja nyt ollaankin jo useampi viikko aina lapsesta puhuessa puhuttu siitä nimellä.

Toivotaan, että on hyvät arvot sokerirasituksessa! Itse kävin siinä muistaakseni viikolla 13 ja silloin ei arvoissa mitään normaalista poikkeavaa.

18+3
Ei ole vielä sukupuolesta tietoa, sitä saadaan vielä kuukauden verran odotella. 😊

Sokerirasituksessa oli kaikki kunnossa, sitten vaan uudelleen myöhemmässä vaiheessa. 👍🏼

En uskaltaisi vielä käyttää nimeä kun sitten helposti lipsauttaisin sen ja halutaan pitää salassa ristiäisiin saakka. 😅
 
Itselle radi-tuomio napsahti mutta ihan "hyvillä mielin" tämän vastaanotin, loistava tilaisuus motivaation kera järkevöittää syömisiä kotimittailut ei paha rasti ja rajoissa olevia tuloksia saanut onneksi.
Joo eihän siinä mitään, pahinta siinä varmaan ois ollut se verensokerin mittailu. 😃 Muuten sinänsä näkisin sen juuri noin, ”pakkona” syödä järkevästi!
 
vierailija
Ei ole vielä sukupuolesta tietoa, sitä saadaan vielä kuukauden verran odotella.

Sokerirasituksessa oli kaikki kunnossa, sitten vaan uudelleen myöhemmässä vaiheessa.

En uskaltaisi vielä käyttää nimeä kun sitten helposti lipsauttaisin sen ja halutaan pitää salassa ristiäisiin saakka.
Hieno juttu että arvot olivat kunnossa! 😊

Niin teillä sitten nimet tytölle ja pojalle mietittyinä? 😊 Meillä oli se nipt niin saatiin sieltä jo aiemmilla viikoilla sukupuoli tietoon.

Tuo on kyllä, mikäli nimen haluaa pitää salassa ristiäisiin saakka, parempi sitten olla liikaa nimeä ääneen viljelemättä 🙈
Meillä kun ei nimi ole salainen asia, niin ei väliksi vaikka sen lipsauttaisikim. Tokikaan nimellä emme puhu kuin keskenään, muiden kanssa keskustella tuntuu luontevammalta sanoa vain lapseksi 🙈
 
vierailija
Mulle on edelleenkin syöminen enemmän tai vähemmän ongelma.. Jos en syö, tulee paha olo ja jos syön, alkaa närästämään ja turvottamaan. Ei todellakaan tee mitään herkkuja mieli, mahdollisimman kevyesti olisi kiva pärjätä.. Mutta se taas ei pidä tuota jatkuvaa nälkää kauheen hyvin poissa.

En ymmärrä, miten mulla voi olla koko ajan nälkä tässä vaiheessa.

13+4
 
Oon käsittänyt, että tuo nälkä koko ajan on ihan normaalia! Mulla ei sitä ole eikä liiemmin heikotusta jos en syö tai mitään muuta jos syön. Olo täysin normaali, mitä nyt housut alkaa kiristää. 😃

Eiköhän se kohta helpota se olo!

15+5
 
vierailija
Mulla vaan nälkä kasvaa mitä pidemmälle mennään.

Nyt himoitsen hiilareita, vaaleeta leipää, pastaa, suklaata, niitä menee älyttömiä määriä päivittäin 😬
Enkä vain pysty hillitsemään itseäni. Ekalla kolmanneksella sellään teki mieli terveellisiä ruokia, kuten hedelmät, salaatit yms.

18+6
 
vierailija
Liikkeitä tuntui useampi päivä putkeen reilusti, mutta nyt ollut kolme päivää aivan hiljaista.

Neuvola ja ultra onkin viikon päästä, eli sinne odottelen kyllä, kun tuskimpa sille mitään kuitenkaan voisi tehdä vaikka elo olisikin hiljentynyt kun mitään oireita (kipua tai vuotoa) ei kuitenkaan ole.

Tässä ensi viikoa odotellessa kuitenkin kyselen, onko hyvinkin normaalia, että ensimmäiset liikkeet tuntuu ensin useita päiviä putkeen lähes katkeamatta ja sitten liikkeet katoaa ja ilmestyvät taas myöhemmin?

Kuitenkin menossa vasta 19+1 ja ensi raskaus, että tässä vaiheessa ei varmaan usein vielä edes kuulukkaan liikkeitten tuntua?
 
Toivottavasti liikkeet palailee pian, itse en vielä tiedä miltä niiden pitäisi tuntua, joten en osaa huolestua niistä itse.

Onko sulla jotenkin ihan poikkeuksellisen lyhyt kierto vai miten oot jo syyskuisissa viikolla 19?

-H
 
Ei kun kirjoittelin tänne pitkän tovin alkuraskaudesta, mutta sitten ensimmäisessä ultrassa shokkina kävikin ilmi, että oltiin 4 viikkoa arveltua pidemmällä. Jäin tänne sitten kirjoittelemaan, kun olin jo niin paljon tuntemuksia avannut, että tästä tuli jo vähän semmoinen päiväkirja alusta. Toivottavasti ei haittaa!

Täällä kuitenkin useita, joilla jo useampi raskaus takana, niin sillä kehtaan kysellä näitä etukäteis viikkojen tuntemuksiakin.
 
Ei haittaa 😊 kieltämättä mäkin sitä mietin mut en jaksanut laskea. Kyllä sä täällä mahdut olemaan!
 
Liikkeitä tuntui useampi päivä putkeen reilusti, mutta nyt ollut kolme päivää aivan hiljaista.

Neuvola ja ultra onkin viikon päästä, eli sinne odottelen kyllä, kun tuskimpa sille mitään kuitenkaan voisi tehdä vaikka elo olisikin hiljentynyt kun mitään oireita (kipua tai vuotoa) ei kuitenkaan ole.

Tässä ensi viikoa odotellessa kuitenkin kyselen, onko hyvinkin normaalia, että ensimmäiset liikkeet tuntuu ensin useita päiviä putkeen lähes katkeamatta ja sitten liikkeet katoaa ja ilmestyvät taas myöhemmin?

Kuitenkin menossa vasta 19+1 ja ensi raskaus, että tässä vaiheessa ei varmaan usein vielä edes kuulukkaan liikkeitten tuntua?
Mäkään en tiedä liikkeistä mitään kun esikoinen kyseessä ja istukka edessä niin en odotakaan tuntevani mitään vielä ainakaan kuukauteen 😊
 
vierailija
Sanoisin kolmen raskauden kokemuksella että tuossa vaiheessa ei tarvis olla huolissaan. Kuitenkin sillä vauvalla on vielä paljon tilaa siellä pyöriä ja hyöriä ja suht hentoja ne hipsutukset vielä on. :)

-R
 
  • Tykkää
Reactions: 1984
Oonko ainoa jota jännittää aika paljon kuuluuko syke neuvolassa? meillä torstaina neuvolalääkäri ja kauhukuvat piirtyy taas, entä jos ei kuulukaan sykettä.
Sama homma ja jotain kertonee neuvolakirjauksissa näkynyt mm. "helpottunut/huojentunut äiti"😅 kerrohan sit ja kertokaa muutkin mitä tuolla neuvolalääkärin vastaanotolla tapahtuu? 🙂
 
  • Haha
Reactions: 1984
vierailija
Kiitos vastauksistanne ja mukava, että voin jatkaa täällä korjoittelua! ❤

Juuri kun eilen tätä pähkäilin niin paljon, että tänne kirjoitin, niin tänäänhän taas onkin muljunut oikein olan takaa 😅

Minulla myös istukka edessä ja ensiraskaus niin odotin tuntemuksia viikon 20 tiennoille, mutta muistaakseni 17+? tai 18 alkoin muljumaan ja nyt tosiaan 3 päivää täysin hiljaista ja tänään alkoi taas.

19+2
 
Kiitos vastauksistanne ja mukava, että voin jatkaa täällä korjoittelua!

Juuri kun eilen tätä pähkäilin niin paljon, että tänne kirjoitin, niin tänäänhän taas onkin muljunut oikein olan takaa

Minulla myös istukka edessä ja ensiraskaus niin odotin tuntemuksia viikon 20 tiennoille, mutta muistaakseni 17+? tai 18 alkoin muljumaan ja nyt tosiaan 3 päivää täysin hiljaista ja tänään alkoi taas.

19+2
No hyvä kun rupesi juniori liikkumaan taas!
Ootko sä käynyt jo neuvolalääkärissä? Mitä siellä tapahtui? 😃
 
vierailija
No hyvä kun rupesi juniori liikkumaan taas!
Ootko sä käynyt jo neuvolalääkärissä? Mitä siellä tapahtui?
Ei ole vielä ollut lääkäriä, 2 tavallista neuvola aikaa ja ensi viikolla taas uudelleen juuri viimeksi kysyin, että pitikö minun jossain lääkärissäkin käydä ja neuvolassa sanottiin, että ei tarvitse jos ei mitään syytä itselläni ole sinne mennä, myöhemmin vasta, mutta en kuollaksenikaan muista sanoiko, että puolen välin jälkeen vai milloin 🙈
Mutta neuvolasta lupasivat muistuttaa minua kun on aika varata lääkäriaikaa.

Ensi viikolla myös kolmas ultra (kävin siis myös varhaisultrassa), onko se nyt rakenneultra nimeltään? Ja samalle sype aika.

Kaikki on niin uutta, kun ikinä ole mihinkään raskauteen liittyviin asioihin perehtynyt, niin olenkin naureskellut, että minua viedään kuin litran mittaa, odotan vaan että neuvolasta opastavat mitä ja mihin menen seuraavaksi, varmaan kävelisin vaikka kallion kielekkeeltä alas jos niin opastettaisiin seuraavaksi tekemään 🤣
 
vierailija
Piti ihan googlettaa nuo raskausajan terveystarkastukset ja siellä todentotta luki, että neuvolalääkäri viikolla 13-18 😯 En sitten tiedä, voiko tämä neuvolan henkilö hoitaa sekä terveydenhoitajan, että lääkärin tehtävät. Hyvin pieni paikkakunta ja ikinä ole neuvolassa ainakaan muuta henkilöä nähnyt kuin tämän yhden.

Mutta viime käynnillä käytiin kyllä noita terveystottumuksia läpi, tosin niin tehtiin ekallakin käynnillä. Miestä ei sinne ole kutsuttu, jossain esitteessä luki, että aina toki tervetullut, mutta kyselivät kyllä minulta miehenikin terveystottumukset. Mielestäni ei eronnut ensikäynnistä juurikaan, samoja höpöttelyitä ja kuulumisten kyselyitä ja palautin lomakkeita, joita sain edelliskerralla täytettäväksi. Verenpaine ja paino mitattiin sekä ultrattiin.

Ehkä tämä oli se lääkärikäynti jos sen meidän neuvolassa hoitaa vain sama henkilö kuin muutkin neuvolakäynnit.

Ai kauhee kun olen kuutamolla tässä prosessissa 😅
 
Piti ihan googlettaa nuo raskausajan terveystarkastukset ja siellä todentotta luki, että neuvolalääkäri viikolla 13-18 En sitten tiedä, voiko tämä neuvolan henkilö hoitaa sekä terveydenhoitajan, että lääkärin tehtävät. Hyvin pieni paikkakunta ja ikinä ole neuvolassa ainakaan muuta henkilöä nähnyt kuin tämän yhden.

Mutta viime käynnillä käytiin kyllä noita terveystottumuksia läpi, tosin niin tehtiin ekallakin käynnillä. Miestä ei sinne ole kutsuttu, jossain esitteessä luki, että aina toki tervetullut, mutta kyselivät kyllä minulta miehenikin terveystottumukset. Mielestäni ei eronnut ensikäynnistä juurikaan, samoja höpöttelyitä ja kuulumisten kyselyitä ja palautin lomakkeita, joita sain edelliskerralla täytettäväksi. Verenpaine ja paino mitattiin sekä ultrattiin.

Ehkä tämä oli se lääkärikäynti jos sen meidän neuvolassa hoitaa vain sama henkilö kuin muutkin neuvolakäynnit.

Ai kauhee kun olen kuutamolla tässä prosessissa
Älä huoli,ihan yhtä kuutamolla täälläkin oltu ja kiitollisena kirjannut kalenteriin vain ylös missä pitää milloinkin olla 😅 onneksi nyt nuo labroissa yms juoksemiset tehty käsittääkseni ja seuraavana etappina neuvolalääkäri ja ensikuussa rakenneultra.

Vaatteiden kanssa kriiseilen, kokemuksia hyvistä ylhäällä pysyvistä taskullisista (farkku)leggareista vai mitä käytätte?
 
Älä huoli,ihan yhtä kuutamolla täälläkin oltu ja kiitollisena kirjannut kalenteriin vain ylös missä pitää milloinkin olla onneksi nyt nuo labroissa yms juoksemiset tehty käsittääkseni ja seuraavana etappina neuvolalääkäri ja ensikuussa rakenneultra.

Vaatteiden kanssa kriiseilen, kokemuksia hyvistä ylhäällä pysyvistä taskullisista (farkku)leggareista vai mitä käytätte?
Vaatekriisi kohta käsillä täälläkin! Vielä menee jonkun aikaa normi vaatteet, mutta en ole löytänyt yhtäkään kauppaa jossa olis raskausajan vaatteita. Haluaisin siis mennä kauppaan ja sovittaa enkä tilata summan mutikassa netistä ja palautella niitä.
 
Yhteistyössä