"Parhaiten rasvan tarpeen pystyy tyydyttämään pehmeillä rasvoilla, joita ovat öljyt sekä kalan ja broilerin sisältämät rasvat.
Eläinperäiset rasvat ovat pääsääntöisesti tyydyttyneitä eli kovia rasvoja, joita ruokavalion ei tarvitse sisältää lainkaan, sillä elimistö pystyy valmistamaan tarvitsemansa tyydyttyneet rasvat itse. Sen sijaan ns. välttämättömiä rasvahappoja elimistö ei pysty valmistamaan ja niitä on saatava päivittäisestä ruuasta. Lisäksi rasvaa tarvitaan rasvaliukoisten vitamiinien (A, D ja E) saannin ja imeytymisen turvaamiseksi.
Elimistö tarvitsee rasvaa, mutta oikeanlaista. Välttämättömien rasvahappojen ja rasvaliukoisten vitamiinien saannin voi turvata pehmeillä rasvoilla eli öljyillä ja kasvisrasvalevitteillä. Liha kannattaa syödä aina vähärasvaisena ja maitotuotteet nauttia rasvattomina. Lihan sijaan kannattaisi myös syödä kalaa ja broileria, sekä suosia markkinoilla olevia vähärasvaisia kevyttuotteita.
Erilaisten dieettien yhteydessä kehotetaan yleensä välttämään rasvansaantia. Niissä unohtuu usein, että elimistö kuitenkin tarvitsee myös rasvaa ja sen tulee ku
www.terve.fi