Helmikuiset 2023

Täällä menossa 5+1/5+3, viikonloppuna oli ensimmäiset hyvin selkeät pahoinvoinnit. Nekin sitten väistyi ja iski paniikki, kun ei oireita ollut ollenkaan. Kaupasta tarttui mukaan Pregchekin liuskat, tikkuun lävähti "leffaviivat" samantien. Viikkotestin teen vielä tällä viikolla.
Google on laulanut kaiken mahdollisen keskenmenoista ja tuulimunista, oireettomuus aiheuttaa kyllä pelkoa. Kesäloma loppuu tällä viikolla, ens viikolla pääsee töihin niin saa vähän muutakin ajateltavaa, kun vain oireet.

Tervetuloa uusille ja halaukset poistuneille
Mulla alkaa loma ja se vähän kammonsuttaa tulenko vaan miettimään oireita ja raskautta koko ajan🙈
 
5+3. Juhannuksen viettoon lähtö hivenen hirvittää, ei ole pahoinvointia, mutta tän turvotuksen peitteleminen on hankalaa. Varsinkin kun ollaan muiden ihmisten ympäröimänä useana päivänä. Onneks on rintavarustusta, mikä oikean paidan/mekon kanssa nostaa vaatteen pois vatsan päältä. Uimaan en mene, koska näytän valaalta 🤣 Tänään oli hivenen kovempia vatsakipuja pariin otteeseen, mutta ne on aina hetkellisiä. Huomasin, että venyttely tietyissä asennoissa tuntuu alavatsassa, hassua. En käsitä tätä 24/7 turvotusta. Ahdistavaa!
 
  • Tykkää
Reactions: Jihu2
Ultrattiin neuvolassa 6+6. Kohtu tyhjä. Lähete ensi viikolla naistenpolille, jossa tarkistetaan tarkemmin tarvitseeko lääkkeellisen tyhjennyksen, ellei vuoto itsellään ala.

Eli sama, kuin syksyllä. Onneksi selvisi nyt eikä vasta kuukauden päästä. Puhui, että lääkärin kautta halutessaan tarkempiin tutkimuksiin kolmannen peräkkäisen keskenmenon jälkeen.

Parempia kuulumisia teille muille ja ihanaa kesää!
Voimia toipumiseen ❤
 
Täällä myös jäätävä turvotus. Etenkin iltaa kohden mahasta tulee aivan rantapallo. 6+0 alkoi etova olo, joka ei kuitenkaan onneksi kestä koko päivää, yleensä iltapäivällä. Illalla eniten turvotus aiheuttaa vellovan olon.

Tänään varasin eka neuvolan ja kuulemma ultraankin voi soittaa ajan heti lähiaikoina.
 
Täällä alkoi ruskea tuhruvuoto. Voi itku ja pelko. Kipuja ei onneksi ole, ainakaan vielä... Ultraankin vielä aikaa eikä näillä viikoilla ole järkeä siirtää aikaisemmaksi... Ei auta kun odotella ja testien tekoa jatkaa, haaleneeko viivat tai pieneneekö viikot...
Jospa olisi vaaratonta, niinkuin nuo ruskeat vuodot yleensä on. ♡
 
  • Tykkää
Reactions: mmarimoi_
Jospa olisi vaaratonta, niinkuin nuo ruskeat vuodot yleensä on. ♡
Niin täytyy toivoa. Kovin on vetistä, mikä ihmetyttää, ei siis yhtään sen tyyppistä mitä ennen menkkoja tullut.
Viikkodigi antoi sen 3+, niinkuin tässä vaiheessa kuuluukin.
Jos nyt yrittäisi rauhoittua juhannuksen viettoon ja toivoa kaiken olevan hyvin. Jospa tämä olisi viimeinen juhannus miehen kanssa kahden
 
Nyt 6 + 5 ja lähes oireeton päivä 😳 aivan aavistus huonoa oloa oli jossain kohti päivää, mutta turvotukset ja muut oireet hävinneet.. oliko jollain muullakin välillä oireeton päivä ja silti jatkui normaalisti raskaus? ihan menee oman olojen kuulosteluksi tämä😶
 
Nyt 6 + 5 ja lähes oireeton päivä aivan aavistus huonoa oloa oli jossain kohti päivää, mutta turvotukset ja muut oireet hävinneet.. oliko jollain muullakin välillä oireeton päivä ja silti jatkui normaalisti raskaus? ihan menee oman olojen kuulosteluksi tämä
Mulla oli tyyliin joku kolme päivää putkeen oireetonta tossa 7+0 viikosta eteenpäin. Sitten taas etova olo palasi. Nyt menossa 8+0. Ilmeisesti ihan normaalia tuo että välillä on oireettomia päiviä.
 
  • Tykkää
Reactions: Jihu2
Nyt 6 + 5 ja lähes oireeton päivä aivan aavistus huonoa oloa oli jossain kohti päivää, mutta turvotukset ja muut oireet hävinneet.. oliko jollain muullakin välillä oireeton päivä ja silti jatkui normaalisti raskaus? ihan menee oman olojen kuulosteluksi tämä
On aiemmissa raskauksissa tullut säikähdettyä turhaan, kun joskus päivän pari ollut pahoinvointi pois!
 
Nyt 6 + 5 ja lähes oireeton päivä aivan aavistus huonoa oloa oli jossain kohti päivää, mutta turvotukset ja muut oireet hävinneet.. oliko jollain muullakin välillä oireeton päivä ja silti jatkui normaalisti raskaus? ihan menee oman olojen kuulosteluksi tämä
Mulla esikoista odottaessa oireet vaihteli päivän mukaan, välillä oli selvästi enemmän kaikkea ja välillä taas ihan ok päivä. Tunnustan, että tosi paljon sitä kyllä itsekin nyt kuulostelee näitä oireita ja oloja.
 
Hyvää juhannusta kaikille! Täällä grillailtiin isovanhempien kanssa ja leikittiin 2-vuotiaan kanssa. Välillä tuli mieleen, että jos kaikki menee hyvin ensi vuonna on mukana vauvakin. Ei olla vielä kerrottu raskaudesta isovanhemmille, katsotaan pysyykö masu piilossa ekaan ultraan asti. Milloin olette muut ajatelleet kertoa omille vanhemmillenne? Itse haluan kertoa mahdollisimman myöhään, koska oma äitini on kova huolehtimaan ja en sitten saa hetken rauhaa vointikyselyiltä 😅
 
Ihanaa juhannusta kaikille myös 🥰
Me ollaan jo kerrottu vanhemmille, päätös kertomisesta oli melko helppo 🤗

Täällä 5+4 ja ystävääni jo hetken on ollut ummetus. Niin outoa koska ei yleensä ikinä ummeta.. myös rintojen kipuilu lisääntynyt asteittain ja etova olo läsnä aalloissa

Mites muiden oireet?
 
Täällä meneillään nyt rv 8+0. Alkuviikosta oli aika pahaakin oloa välillä, alkoi aina iltapäivisin. Myös kovaa väsymystä ollut. Keskiviikkona kävin varhaisultrassa ja siellä kaikki hyvin. Kuitenkin eilen perjantaina ja tänään ollut lievää menkkamaista tunnetta alavatsalla ja mielestäni myös selän puolella, välillä tuntuu, että olisi kuitenkin pakarassa. Myös lievää muljahtelua ollut vatsan puolella… pelko keskenmenosta on läsnä ja välillä vaikea ottaa rauhallisesti. Pitänee kai vaan toivoa, että nämä kivut ovat jotain kohdun kasvamiseen liittyviä kipuja? Perjantaina hävisi rintakipukin lähes koko päiväksi, mutta onneksi palasi illalla. Taidan kuitenkin soittaa maanantaina neuvolaan, ihan vaan oman mielenrauhan vuoksi. Onneksi ei ole ollut vuotoja, mutta sitä lukee niin paljon keskusteluja, joissa vuoto on alkanut vasta myöhemmin. Tuntuu, että paljon varoitellaan juuri tuosta alaselkäkivusta 😕 menee kyllä itsestään aina ohi eikä ole mitenkään kovin voimakasta, mutta aiheuttaa silti hieman pelkoa…
 
Täällä meneillään nyt rv 8+0. Alkuviikosta oli aika pahaakin oloa välillä, alkoi aina iltapäivisin. Myös kovaa väsymystä ollut. Keskiviikkona kävin varhaisultrassa ja siellä kaikki hyvin. Kuitenkin eilen perjantaina ja tänään ollut lievää menkkamaista tunnetta alavatsalla ja mielestäni myös selän puolella, välillä tuntuu, että olisi kuitenkin pakarassa. Myös lievää muljahtelua ollut vatsan puolella… pelko keskenmenosta on läsnä ja välillä vaikea ottaa rauhallisesti. Pitänee kai vaan toivoa, että nämä kivut ovat jotain kohdun kasvamiseen liittyviä kipuja? Perjantaina hävisi rintakipukin lähes koko päiväksi, mutta onneksi palasi illalla. Taidan kuitenkin soittaa maanantaina neuvolaan, ihan vaan oman mielenrauhan vuoksi. Onneksi ei ole ollut vuotoja, mutta sitä lukee niin paljon keskusteluja, joissa vuoto on alkanut vasta myöhemmin. Tuntuu, että paljon varoitellaan juuri tuosta alaselkäkivusta menee kyllä itsestään aina ohi eikä ole mitenkään kovin voimakasta, mutta aiheuttaa silti hieman pelkoa…
Hei! Ihan normaalilta raskauden aikaiselta tuntemuksilta kuulostaa minusta. Alaselkä kipuilu ja pakarakipuilu kuulostaa myös,se on sitä iskiaskipua. Jok raskaudessa ollut itsellä. Nyt viidettä odotan. 😊
 
Mirkkuli26. Susta ei oo pitkään aikaan kuulunut mitään. Miten raskaus on sujunut? Sinä jäit mieleen, koska meillä oli sama la. Meille ei helmikuista tulekaan, keskenmeno tuli viikolla 7.
Hyvin on sujunut, tänään 8+0 ja nyt on viikon ollu ihan järkyttävä olo, oksennus on lentäny monena päivänä 🤢 mutta siis vu käytiin 6+2 ja vastasi 6+2.
Voi onpa ikävä kuulla 😢 jaksamisia toipumiseen. Miten oot voinut? 😔
 
Täällä tosiaan oli melkoisen oireetonta 7+0 asti ja nyt tosiaan on huonovointisuutta 24/7. Ensi viikolla olisi ensimmäinen neuvola. Yritin jo kysellä, että onko pakko mennä sokerirasitukseen kun viimeksikään ei ollut arvoissa häikkää, mutta on kuulemma ”pakko”/ erittäin vahva suositus. Noh kyllähän se siinä taas menee, tosin tällaisella ololla en tiedä, mutta toivottavasti helpottaa siihen mennessä.
 

Yhteistyössä