Mietteitä negatiivisuuden kierteestä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Mä huomasin et ku yks päivä jätin kertomatta mitä ajattelin oikeasti. Tai näin käy monestikin vetäytyy siis kuoreensa ja avonaisuus häviää ja sit tulee pelko sanomisustaan ja alkaa miellyttämään kun pelkää sanovansa mitä oikeasti mieltä. Ja mitä kauemmin tätä kestää sen vaikeampaa on olla oma ittensä ja sit elääkin alìsteisena muille ja muuttuu lampaaksi. Näin siis mulle käy tai alkaa elämään muiden odotusten mukaan ja luo päänsisällä hirveet paineet et ne täytyy täyttää ja sit ei osaa enään elää vapaasti ja sit koko elämä muuttuu peloksi ja negatiivis voittoiseksi. Pienestä se pelko mullakin alkoi ku alko jättää sanomatta mikä itelle oli tärkeää ja tuntui oikealta ni se hyvä meno katkes ja se rentous omaa elämää kohtaan. Enkä siis tarkoita et toista tarvis polkea suohon . Sit toisaalta kun alko kuvitteleen et aina pitää sanoa jotain "viisasta" tappoi sen luovan mielen joka tykkäs hölöttää kevyitä juttui putos kokonaan pois ja sekin on mieltä viemässä pohjamutiin. Nytkun huomasin taas et tunteitä tullu enemmän ei sii paljoo mut kuitenkin ni muistan miltä se pahaolo tuntuu ja mitä itsessäni tarkoittaa se rohkeuden puute jos rohkeus uupuu pudottaa sekin pahanolon kaivoon näin ainakin ittelläni. Mutta mistä kaivaa sitä rohkeutta lisää jos on aika maassa ja heikossa hapessa ja itsetuntokin matala. Siitä mihin se lujaa iskettiin miten sä muuten keräät päivittäisen rohkeuden ja ootko koskaa menettänyt rohkeutta tai pudonnut polvillesi? Ainiin sitku tulee se jännitys sanoa ja kääntyykin pois eikä sano ni se erkaannuttaa ja luo etäisyyttä ihmisten välille. Siis näin mulla ja sit siitä lähestymisestä uudelleen tulee vaikeempaa. Ja uskaltaa välillä tiukastikkin jos tarvee määrää mut ei sillonkaan pitäisi haukkua ketään.
 
Pilkut ja kappalejako...
 
Mä jätän usein kertomatta ajatuksistani, ellei suoraan kysytä. Mut ei se mun mielestä paha juttu ole. No ehkä silloin, jos jää positiivisia asioita sanomatta ja se auttaisi jotain asiaa jotenkin. Vaikka, että tekisi toisen ihmisen onnellisemmaksi. Mä ajattelen, että mun ajatukset on mun ja mun kuuluu elää niiden kanssa. Me rakennutaan tässä maailmassa erilaisiksi ja enhän mä voi tietää, et jos sanon jotain, kuinka se vaikuttaa niihin toisiin.
Mut jos tuollaisia asioita, et olis pitänyt sanoa, kannattaa aina kysyä heti perään, et no olisko se auttanut jotain? Loppujen lopuksi, jos puhutaan siitä, mitä toiselle ihmiselle sanomatta jättämistä katuis, niin sehän on vain se, että minä välitän sinusta. Olet tärkeä, tms.

Mä en tiedä.. mut ehkä rohkeutta vois kaivaa sieltä, missä sitä on sillä hetkellä. Pieniä, positiivisia hetkiä, jotka painaa mieleen. Naapuri sanoo moi? Joku antaa tilaa kassalla, koska pienemmät ostokset? Pienet, positiiviset sykäykset, jotka voit kierrättää sisimpäsi kautta ja tulostaa moninkertaisena ulos.

Tai, jos mitään hienoa ei vaan tapahdu. Tutkimalla sisintä. Onko siellä hiillosta, johon voisi puhaltaa kipinään? Ehkä se on sun vahva luonteenpiire. Ehkä se on jokin luonteenpiirre itsessäsi, josta tykkäät. Oletko joskus muuttunut paremmaksi ihmiseksi mielestäsi? Anna itsellesi vähän löysää, älä kritisoi liian voimakkaasti. Tarviiko kokoajan olla täydellinen? Hyväksy virheesi?

Tai. Jos sekä ympäristö, että sä itse petät sut. Niin uhmaa sitä. Ja vaikka menis miten alamäkeä, niin pottuile maailmalle ja kohtalolle ja tee itse hyviä tekoja toisille? Tai jotain muuta, mikä saa sun olon paremmaksi? Ole hetki itsekäs, mene syömään jäätelö rannalle? Laita asiat oikeisiin mittasuhteisiin!
 
Mä jätän usein kertomatta ajatuksistani, ellei suoraan kysytä. Mut ei se mun mielestä paha juttu ole. No ehkä silloin, jos jää positiivisia asioita sanomatta ja se auttaisi jotain asiaa jotenkin. Vaikka, että tekisi toisen ihmisen onnellisemmaksi. Mä ajattelen, että mun ajatukset on mun ja mun kuuluu elää niiden kanssa. Me rakennutaan tässä maailmassa erilaisiksi ja enhän mä voi tietää, et jos sanon jotain, kuinka se vaikuttaa niihin toisiin.
Mut jos tuollaisia asioita, et olis pitänyt sanoa, kannattaa aina kysyä heti perään, et no olisko se auttanut jotain? Loppujen lopuksi, jos puhutaan siitä, mitä toiselle ihmiselle sanomatta jättämistä katuis, niin sehän on vain se, että minä välitän sinusta. Olet tärkeä, tms.

Mä en tiedä.. mut ehkä rohkeutta vois kaivaa sieltä, missä sitä on sillä hetkellä. Pieniä, positiivisia hetkiä, jotka painaa mieleen. Naapuri sanoo moi? Joku antaa tilaa kassalla, koska pienemmät ostokset? Pienet, positiiviset sykäykset, jotka voit kierrättää sisimpäsi kautta ja tulostaa moninkertaisena ulos.

Tai, jos mitään hienoa ei vaan tapahdu. Tutkimalla sisintä. Onko siellä hiillosta, johon voisi puhaltaa kipinään? Ehkä se on sun vahva luonteenpiire. Ehkä se on jokin luonteenpiirre itsessäsi, josta tykkäät. Oletko joskus muuttunut paremmaksi ihmiseksi mielestäsi? Anna itsellesi vähän löysää, älä kritisoi liian voimakkaasti. Tarviiko kokoajan olla täydellinen? Hyväksy virheesi?

Tai. Jos sekä ympäristö, että sä itse petät sut. Niin uhmaa sitä. Ja vaikka menis miten alamäkeä, niin pottuile maailmalle ja kohtalolle ja tee itse hyviä tekoja toisille? Tai jotain muuta, mikä saa sun olon paremmaksi? Ole hetki itsekäs, mene syömään jäätelö rannalle? Laita asiat oikeisiin mittasuhteisiin!
Joo siis se mun ongelma on et mielikuvituksissani muutuin muka "täydelliseksi" ja se pahensi oloa kun aina piti tietää joku "viisas" ratkaisu joka asiaan ja se söi miestä rotan lailla.
Joo siis ei positiivisuudenkaan sanominen toiselle ole paha siitä tuleé hyvä mieli. Mut ei sekään saa olla sellanen automaatio ja tavan vuoksi ku eihän sitä silloin aidosti tarkoita. Mut sitkun sitä oikeesti tarkottaa ni se aito positiivisyys lisääntyy. Ja sit tietty joskus kun joltain pyytää anteeksi ei se sitä tarkoita et sitä pitäisi sen jälkeen koko ajan varoa ku pelkää et loukkaa vaan voi sanoa erimielisyytensäkin kaikesta huolimatta tää on just mun heikkous et sitku pyytää anteeksi muuttuu liian pehmeäksi ja toinen ryntää ylitse ja ottaa otteen jos on sellainen luonne?. Ja mä aattelen et sitä pitää sitten lepytellä koko ajan ja ottaa liian varovasti sen kaa. Oli se sitten niin et mä kuvittelin sen loukkaantuminen tai aidosti näin. Mut kyl se sitten tappaa oman positiivisen kierteen. Sen joka rakentaa ja haluaa ympärilleen hyvää jos olemus muuttuu liian anteeksipyyteleväksi. Onko sulla ollu tällästä?.
Ja joo ehkä laumasieluisuudella tää on helppoa siis joukolla hyökätään sen yhden kimppuun toisistaan samalla turvaa hakien. Ni onko sekin yksi pelonmuoto? Vai millasena sä näät lauma sieluisuuden ja miten se vaikuttaa esim tällä palstalla?.

Nojoo virheistä kun aloin välttelemään virheitä se johti siihen et kaikki melkein mitä oli yhtä virhettä ja syöksykierre oli valmis.

Millä tavalla sä pääsit siìtä virheiden tekemisen pelosta irti?
 
Joo siis se mun ongelma on et mielikuvituksissani muutuin muka "täydelliseksi" ja se pahensi oloa kun aina piti tietää joku "viisas" ratkaisu joka asiaan ja se söi miestä rotan lailla.
Joo siis ei positiivisuudenkaan sanominen toiselle ole paha siitä tuleé hyvä mieli. Mut ei sekään saa olla sellanen automaatio ja tavan vuoksi ku eihän sitä silloin aidosti tarkoita. Mut sitkun sitä oikeesti tarkottaa ni se aito positiivisyys lisääntyy. Ja sit tietty joskus kun joltain pyytää anteeksi ei se sitä tarkoita et sitä pitäisi sen jälkeen koko ajan varoa ku pelkää et loukkaa vaan voi sanoa erimielisyytensäkin kaikesta huolimatta tää on just mun heikkous et sitku pyytää anteeksi muuttuu liian pehmeäksi ja toinen ryntää ylitse ja ottaa otteen jos on sellainen luonne?. Ja mä aattelen et sitä pitää sitten lepytellä koko ajan ja ottaa liian varovasti sen kaa. Oli se sitten niin et mä kuvittelin sen loukkaantuminen tai aidosti näin. Mut kyl se sitten tappaa oman positiivisen kierteen. Sen joka rakentaa ja haluaa ympärilleen hyvää jos olemus muuttuu liian anteeksipyyteleväksi. Onko sulla ollu tällästä?.
Ja joo ehkä laumasieluisuudella tää on helppoa siis joukolla hyökätään sen yhden kimppuun toisistaan samalla turvaa hakien. Ni onko sekin yksi pelonmuoto? Vai millasena sä näät lauma sieluisuuden ja miten se vaikuttaa esim tällä palstalla?.

Nojoo virheistä kun aloin välttelemään virheitä se johti siihen et kaikki melkein mitä oli yhtä virhettä ja syöksykierre oli valmis.

Millä tavalla sä pääsit siìtä virheiden tekemisen pelosta irti?
Niin. Voi kai sanoa positiivisia asioita ikeistä syistä. Vaikka, että jollain on hiukset hienosti, et saa sit nauraa niille hiuksille. Mut jos ei mennä ihan tolle tasolle. On olemassa toi filosofinen kysymys, et saako hyvää tehdä itsekkäistä syistä. Se on vähän kakspiippuinen juttu. Minusta se vastaus on kyllä ja ei. Haittaako se, jos hyvän tekemisessä ei ole aina pyyteetön, ja itsellekin tulee hyvä mieli. Tai, voi kysyä, et pitäiskö hyvää tehdä vain silloin, kun itselle tulee paha mieli. Se on muuten fysiologisesti aika mahdotonta, koska yleensä, kun tekee hyvää, tulee hyvä mieli.
Mun kohdalla mä voin pyytää anteeksi, mut mun yli on aika vaikee juosta. Mun lähipiirissä on kyl mahdollisesti yks tommoinen tapaus, et toinen pyytelee anteeksi ja toinen jyrää, jotta toinen ei suutu. Siinä tapauksessa saattaa olla, että sitä suutumistä pelätään liiaksi. Joskus parempi vaihtoehto voi olla, että antaa toisen suuttua. Mut sanoisin, et siitä, eli seurauksista, täytyy ottaa täysi vastuu. Mutta edelleen. Vastuu sen toisenkin täytyy ottaa. Ihmissuhteissa ei ole yhtä kantajaa. Toista tulee tietenkin kannatella silloin tällöin.
Jos jonkun kanssa täytyy ottaa varovasti, niin voihan senkin luonteenpiirteen vaan hyväksyä? Et sitten on vähän varovaisempi, millä tavalla vaikka sanoo asioista, vaikka sanoisikin sen, mitä tahtoo sanoa.
Positiivisuuden kierre tuo näitä tapauksia kyl vastaan, ja koettelee, miten pitkälle se menee. Mut kyl mä uskon, et sä löydät ratkaisun. Aina voi kokeilla eri vaihtoehtoja.

Laumoja on toki erilaisia. Mä oon nyt laumassa, jossa ei hyökätä kenenkään kimppuun, vaan mennään itseen. Tällä palstalla ja muuten somessa tuntuu, että haetaan usein samanmielisiä laumoja, ja jos sinne tunkee sitten vääriä tyyppejä, niille ilkutaan. Mut tällä palstalla, kun ne väärät tyypit jokseenkin puuttuu, niin niitä jopa keksitään.

En tiedä, pääseekö virheiden tekemisen pelosta irti kokonaan. Yks niistä tilanteista, joita mulle on käyny, mikä varmaan lieventänyt, oli, et mua kohtaan tehtiin väärin. Suutuin. Pyysin anteeksi suuttumistani. Tämä tyyppi sitten haukku mut lyttyyn ja luuli tietenkin, et se ei ollut tehny mua kohtaan väärin. Mietin pitkään, et korjaanko asian, mut päätin sitten olla korjaamatta. Ei oltu enää misään tekemisissä sen jälkeen. Jos olisin ajatellut, et olis pitänyt olla tekemisissä, niin olisin sanonut, et se teki silti väärin.
 
Niin. Voi kai sanoa positiivisia asioita ikeistä syistä. Vaikka, että jollain on hiukset hienosti, et saa sit nauraa niille hiuksille. Mut jos ei mennä ihan tolle tasolle. On olemassa toi filosofinen kysymys, et saako hyvää tehdä itsekkäistä syistä. Se on vähän kakspiippuinen juttu. Minusta se vastaus on kyllä ja ei. Haittaako se, jos hyvän tekemisessä ei ole aina pyyteetön, ja itsellekin tulee hyvä mieli. Tai, voi kysyä, et pitäiskö hyvää tehdä vain silloin, kun itselle tulee paha mieli. Se on muuten fysiologisesti aika mahdotonta, koska yleensä, kun tekee hyvää, tulee hyvä mieli.
Mun kohdalla mä voin pyytää anteeksi, mut mun yli on aika vaikee juosta. Mun lähipiirissä on kyl mahdollisesti yks tommoinen tapaus, et toinen pyytelee anteeksi ja toinen jyrää, jotta toinen ei suutu. Siinä tapauksessa saattaa olla, että sitä suutumistä pelätään liiaksi. Joskus parempi vaihtoehto voi olla, että antaa toisen suuttua. Mut sanoisin, et siitä, eli seurauksista, täytyy ottaa täysi vastuu. Mutta edelleen. Vastuu sen toisenkin täytyy ottaa. Ihmissuhteissa ei ole yhtä kantajaa. Toista tulee tietenkin kannatella silloin tällöin.
Jos jonkun kanssa täytyy ottaa varovasti, niin voihan senkin luonteenpiirteen vaan hyväksyä? Et sitten on vähän varovaisempi, millä tavalla vaikka sanoo asioista, vaikka sanoisikin sen, mitä tahtoo sanoa.
Positiivisuuden kierre tuo näitä tapauksia kyl vastaan, ja koettelee, miten pitkälle se menee. Mut kyl mä uskon, et sä löydät ratkaisun. Aina voi kokeilla eri vaihtoehtoja.

Laumoja on toki erilaisia. Mä oon nyt laumassa, jossa ei hyökätä kenenkään kimppuun, vaan mennään itseen. Tällä palstalla ja muuten somessa tuntuu, että haetaan usein samanmielisiä laumoja, ja jos sinne tunkee sitten vääriä tyyppejä, niille ilkutaan. Mut tällä palstalla, kun ne väärät tyypit jokseenkin puuttuu, niin niitä jopa keksitään.

En tiedä, pääseekö virheiden tekemisen pelosta irti kokonaan. Yks niistä tilanteista, joita mulle on käyny, mikä varmaan lieventänyt, oli, et mua kohtaan tehtiin väärin. Suutuin. Pyysin anteeksi suuttumistani. Tämä tyyppi sitten haukku mut lyttyyn ja luuli tietenkin, et se ei ollut tehny mua kohtaan väärin. Mietin pitkään, et korjaanko asian, mut päätin sitten olla korjaamatta. Ei oltu enää misään tekemisissä sen jälkeen. Jos olisin ajatellut, et olis pitänyt olla tekemisissä, niin olisin sanonut, et se teki silti väärin.
Nojoo ehkä sillain et se on sponttaani se teko tai sana mikä tuo sitä hyvää oloa. Mut toisaalta on vapaaehtois työ tärkeää ja tuo varmastikkin hyvää oloa. En oo tehny koskaan vapaaehtois työtä ni en tiedä miltä se tuntuu. Ootko sä tehnyt?

Mut voiko liika positiivisuuskin olla haitaksi siis jos pään on tulvillaan kuinka ihanaa kaikki on. Ni sit lakkaa näkemästä niitä omia ongelmia ja vaikka yhteiskunnan ni se kalvaa siellä taustalla sisintä kunnes sydämmeen tulee hirvee vääryden tunne? Eli se muuttuu negatiiviseks?
Ja tulee sokeeksi kaikelle kritiikille vaikka se kritiikki voisi korjata tilanetta? Ylimielistyy voiko se olla liian positiivisen luonteen pahe? Et sitä negatiivisuuttakin tarvitaan jonkun verran? Mut miten löytää se balanssi näiden kaa et olis tunnetta sekä järkeä koko ajan. Ja saisi sen rauhan?.
Joo kyl sen huomaa ittestä et ei oo oikein balanssis. Ja liika esillä olo ei aina tee hyvää mielellekkään. Sillon tällön kiva keskustella kyllä. Mut huono tapa jäädä roikkumaan sitten ja elää elämää netissä.
 
Nojoo ehkä sillain et se on sponttaani se teko tai sana mikä tuo sitä hyvää oloa. Mut toisaalta on vapaaehtois työ tärkeää ja tuo varmastikkin hyvää oloa. En oo tehny koskaan vapaaehtois työtä ni en tiedä miltä se tuntuu. Ootko sä tehnyt?

Mut voiko liika positiivisuuskin olla haitaksi siis jos pään on tulvillaan kuinka ihanaa kaikki on. Ni sit lakkaa näkemästä niitä omia ongelmia ja vaikka yhteiskunnan ni se kalvaa siellä taustalla sisintä kunnes sydämmeen tulee hirvee vääryden tunne? Eli se muuttuu negatiiviseks?
Ja tulee sokeeksi kaikelle kritiikille vaikka se kritiikki voisi korjata tilanetta? Ylimielistyy voiko se olla liian positiivisen luonteen pahe? Et sitä negatiivisuuttakin tarvitaan jonkun verran? Mut miten löytää se balanssi näiden kaa et olis tunnetta sekä järkeä koko ajan. Ja saisi sen rauhan?.
Joo kyl sen huomaa ittestä et ei oo oikein balanssis. Ja liika esillä olo ei aina tee hyvää mielellekkään. Sillon tällön kiva keskustella kyllä. Mut huono tapa jäädä roikkumaan sitten ja elää elämää netissä.
Oon tehny vapaehtoistyötä. Ei se musta niinkuin tunnu yhtään kummemmalta, kuin mikään muukaan tekeminen. En mä siitä mitään kiksejä saanut, en tosin hakenutkaan.
Varmaan kaikki liiallinen voi olla haitaksi. Mut jos vertaa.. et olis yltiöpositiivinen, menettäis työpaikan, asunnon, perheen jne. ja makais ojassa onnellisena hihitellen, niin haittaiskos se. Olis se varmaan parempi, kuin itkeä negatiivisena siellä ojassa. Mut jos haluaa vaikka saavuttaa jotain, ja se positiivisuus/ negatiivisuus estää sen, niin sittenhän se on huono.
Juu.u. Ehkä positiivisuudesta voi tulla ylimieliseksi, jos vertaa itseään muihin ja kokee olevansa positiivisempi, kuin muut ja pitää sitä parempana. Mutta, kuten aiemmin pohdin, nää tunteet ja asiat voi pitää myös sisällään, kasvaa itsekseen, olla itsensä kanssa.
Mä en allekirjoita, että positiivisuus olis tunne ja negatiivisuus järki. Noi molemmat on tunteita. Järki on rationaalista ajattelua. Mutta, ne järkevät ihmiset, jotka tunnen, on kyl järestäen enemmän positiivisia, kuin negatiivisia.
Joskus, kylmän raakasti, on ehkä hyvä, että lopettaa huipulla. Eli jos vaikka netissä roikkuminen tuottaa mielihyvää, niin lopettaa sen silloin, kun se vielä tuottaa mielihyvää ja alkaa tehdä jotain toista asiaa.. Mä voisin kokeilla tuota.. :unsure:
 
Oon tehny vapaehtoistyötä. Ei se musta niinkuin tunnu yhtään kummemmalta, kuin mikään muukaan tekeminen. En mä siitä mitään kiksejä saanut, en tosin hakenutkaan.
Varmaan kaikki liiallinen voi olla haitaksi. Mut jos vertaa.. et olis yltiöpositiivinen, menettäis työpaikan, asunnon, perheen jne. ja makais ojassa onnellisena hihitellen, niin haittaiskos se. Olis se varmaan parempi, kuin itkeä negatiivisena siellä ojassa. Mut jos haluaa vaikka saavuttaa jotain, ja se positiivisuus/ negatiivisuus estää sen, niin sittenhän se on huono.
Juu.u. Ehkä positiivisuudesta voi tulla ylimieliseksi, jos vertaa itseään muihin ja kokee olevansa positiivisempi, kuin muut ja pitää sitä parempana. Mutta, kuten aiemmin pohdin, nää tunteet ja asiat voi pitää myös sisällään, kasvaa itsekseen, olla itsensä kanssa.
Mä en allekirjoita, että positiivisuus olis tunne ja negatiivisuus järki. Noi molemmat on tunteita. Järki on rationaalista ajattelua. Mutta, ne järkevät ihmiset, jotka tunnen, on kyl järestäen enemmän positiivisia, kuin negatiivisia.
Joskus, kylmän raakasti, on ehkä hyvä, että lopettaa huipulla. Eli jos vaikka netissä roikkuminen tuottaa mielihyvää, niin lopettaa sen silloin, kun se vielä tuottaa mielihyvää ja alkaa tehdä jotain toista asiaa.. Mä voisin kokeilla tuota..
Nojoo aina ei saa lauseita kokoon negativisuus on siis tunne siitä samaa mieltä. Mut ku on ihan positiivivisuus sfääreissä se negativiisuus sitten palautttaa maan pinnalle ku oikeesti jos on pää ihan pilvissä ni pää käy tosi kovillakin kierteillä ja tulee sellaseks tosi herkäks et on vaikea liikkua kadulla kun kaikki on niin kaunista ja rakkaudellista tulee tosi ujoksi ku on niin herkkää ja sydän pamppailee onnesta ja sit alkaa välttää kaikkea negatiivista. Ja voi sitä ylimielistyäkkin ja tulla liian ylpeeksi ja kuvitella et kaikki mitä tekee oikein. Mut kuten sanoit ni kyllä sitä mieluummin on ojassa onnellisena kuin kaivossa angstin vallassa. Ja tottahan se on et positiivisempi mieli ratkoo ongelmia kuin negatiivinen mieli. Koska ainakin ittellä se liian suuri negativisuus tappaa mielikuvituksen ja vaikka musiikkin alkaa tuntua pahalta ja se saa pään jumiin ja se kiérre on valmis ja jumittuu paikoilleen ja se ahdistaa sydäntä voimakkaasti ja masentaa ja väsyy ja sit kiukuttelee koko ajan. Se tappaa sen rohkeuden myös. Ja saa tuntee olonsa ihan kanveesissa olijaksi. Mut jos ne tunteet aina vaan pitää sisällä ni tulee patoutumia ja muuttuu sitten täysin tunteettomaksi ja se turruttaa mielen ja tulee henkisesti heikko olo? Mut joo ei koko aikaa tarvii tunteista puhua. Mut löytäis sen langan sillonkun elämä alkaa mennä tunteiden tasolla negatiiviseks ni pystyis katkaseen sen kierteen heti alkuunsa. Ku jos siitä negatiivisesta ei puhu ni se vaan nakertaa mieltä yhä syvemmälle monttuun pikku hiljalleen ja maailma vääristyy. Et kylmäkin näkisin et maailma on paremman näkönen positivisuuden valossa. Mut joskus se paha olokin on hyvä purkaa aina vaan ei löydä keinoi ja sitä alkaa hukkua henkisesti. Joo huomenna tulee tyttö mun luo ja me mennään uimaan ja syömään jädeä. Ni täytyy kännykän tuijotusta vähentää :)
 
Nojoo aina ei saa lauseita kokoon negativisuus on siis tunne siitä samaa mieltä. Mut ku on ihan positiivivisuus sfääreissä se negativiisuus sitten palautttaa maan pinnalle ku oikeesti jos on pää ihan pilvissä ni pää käy tosi kovillakin kierteillä ja tulee sellaseks tosi herkäks et on vaikea liikkua kadulla kun kaikki on niin kaunista ja rakkaudellista tulee tosi ujoksi ku on niin herkkää ja sydän pamppailee onnesta ja sit alkaa välttää kaikkea negatiivista. Ja voi sitä ylimielistyäkkin ja tulla liian ylpeeksi ja kuvitella et kaikki mitä tekee oikein. Mut kuten sanoit ni kyllä sitä mieluummin on ojassa onnellisena kuin kaivossa angstin vallassa. Ja tottahan se on et positiivisempi mieli ratkoo ongelmia kuin negatiivinen mieli. Koska ainakin ittellä se liian suuri negativisuus tappaa mielikuvituksen ja vaikka musiikkin alkaa tuntua pahalta ja se saa pään jumiin ja se kiérre on valmis ja jumittuu paikoilleen ja se ahdistaa sydäntä voimakkaasti ja masentaa ja väsyy ja sit kiukuttelee koko ajan. Se tappaa sen rohkeuden myös. Ja saa tuntee olonsa ihan kanveesissa olijaksi. Mut jos ne tunteet aina vaan pitää sisällä ni tulee patoutumia ja muuttuu sitten täysin tunteettomaksi ja se turruttaa mielen ja tulee henkisesti heikko olo? Mut joo ei koko aikaa tarvii tunteista puhua. Mut löytäis sen langan sillonkun elämä alkaa mennä tunteiden tasolla negatiiviseks ni pystyis katkaseen sen kierteen heti alkuunsa. Ku jos siitä negatiivisesta ei puhu ni se vaan nakertaa mieltä yhä syvemmälle monttuun pikku hiljalleen ja maailma vääristyy. Et kylmäkin näkisin et maailma on paremman näkönen positivisuuden valossa. Mut joskus se paha olokin on hyvä purkaa aina vaan ei löydä keinoi ja sitä alkaa hukkua henkisesti. Joo huomenna tulee tyttö mun luo ja me mennään uimaan ja syömään jädeä. Ni täytyy kännykän tuijotusta vähentää
Eli negatiivisuus on siis sun vastapaino? En mä yhtäään ihmettele, jos susta tuntuu, ettet oo aina balanssissa, jos sun nk. jing ja jang (se kiinalainen juttu) on positiivisuus ja negatiivisuus. Tunteiden äärilaidat ja tasapainottelet niiden välissä. Tai kuulostaa kyl raskaalta. Oot sä ikinä ajatellu tutkia muita voimia, joista tulis sisältöä elämään? Tai vois olla elämän tarkoitus? Niinku vaikka järki ja tyhmyys :D
Mä saan katkastuksi negatiivisuuden kierteet parhaiten sillä, et mä suhteutan asiat oikeisiin mittakaavoihin. Eli funtsii vähän sitä, miten suuri se käsiteltävä asia on.
 
Eli negatiivisuus on siis sun vastapaino? En mä yhtäään ihmettele, jos susta tuntuu, ettet oo aina balanssissa, jos sun nk. jing ja jang (se kiinalainen juttu) on positiivisuus ja negatiivisuus. Tunteiden äärilaidat ja tasapainottelet niiden välissä. Tai kuulostaa kyl raskaalta. Oot sä ikinä ajatellu tutkia muita voimia, joista tulis sisältöä elämään? Tai vois olla elämän tarkoitus? Niinku vaikka järki ja tyhmyys
Mä saan katkastuksi negatiivisuuden kierteet parhaiten sillä, et mä suhteutan asiat oikeisiin mittakaavoihin. Eli funtsii vähän sitä, miten suuri se käsiteltävä asia on.
No siis toi jing ja jang juttu tulee ķun enemmän avautuu ja muuttuu avoimmemaksi ja tulee sitä herkkyyttä mukaan ja se miten elämää tuntee ni ne muuttuu voimakkaamiksi hyvässä ja sitten joskus pahassa. Onhan se antanu paljon hyvääkin tunteiden tasolla. Mut niinhän se on et kokee ne tunteiden äärilaidat ja jotenkin alkaa kimpoilemaan. Välillä on kokea ja tuntea isostikkin ihan hyväkin. Ku ei sekään oo kivaa jos ei tunne mitään.ja siis ei mulla jatkuvasti oo tunteiden heittelyä. Tänään vaan tuntui pahalta sydämmessä ja oli alakulo joskus vaan joutuu elään niitä negatiivisia tunteitakin eihän se kivaa ole ja mielummin positiivinen kuin negassa vellova. On mielikin parempi :) joo järki katoo jos liikaa on tunteiden vallassa ja se on sellasta tyhmääkin välillä. Joo se hupsuus katoaa jos liikaa pingottaa ja muuttuu kireäksi eikä aina tarvii olla oikeessa se on just sitä ylimielisyyttä muita kohtaan et jee m oon oikeessa ja sä oot väärässä. Noh kyllä siìtä ajan kanssa romahtaa ja se ottaa isosti sydämmestä.
 
No siis toi jing ja jang juttu tulee ķun enemmän avautuu ja muuttuu avoimmemaksi ja tulee sitä herkkyyttä mukaan ja se miten elämää tuntee ni ne muuttuu voimakkaamiksi hyvässä ja sitten joskus pahassa. Onhan se antanu paljon hyvääkin tunteiden tasolla. Mut niinhän se on et kokee ne tunteiden äärilaidat ja jotenkin alkaa kimpoilemaan. Välillä on kokea ja tuntea isostikkin ihan hyväkin. Ku ei sekään oo kivaa jos ei tunne mitään.ja siis ei mulla jatkuvasti oo tunteiden heittelyä. Tänään vaan tuntui pahalta sydämmessä ja oli alakulo joskus vaan joutuu elään niitä negatiivisia tunteitakin eihän se kivaa ole ja mielummin positiivinen kuin negassa vellova. On mielikin parempi joo järki katoo jos liikaa on tunteiden vallassa ja se on sellasta tyhmääkin välillä. Joo se hupsuus katoaa jos liikaa pingottaa ja muuttuu kireäksi eikä aina tarvii olla oikeessa se on just sitä ylimielisyyttä muita kohtaan et jee m oon oikeessa ja sä oot väärässä. Noh kyllä siìtä ajan kanssa romahtaa ja se ottaa isosti sydämmestä.
Jep. Sitä sanotaan, ettei ilman pahaa ole hyvääkään. Sankaridilemma? :D
Jep. Joskus luulee olevansa oikeassa, sitten kasvaa aikuiseksi, ja tietää, ettei ole olemassa vain yhtä totuutta. Näin käy useille. Mut parempi kasvaa ja romahtaa, kuin jäädä lapseksi? :)
 
Jep. Sitä sanotaan, ettei ilman pahaa ole hyvääkään. Sankaridilemma?
Jep. Joskus luulee olevansa oikeassa, sitten kasvaa aikuiseksi, ja tietää, ettei ole olemassa vain yhtä totuutta. Näin käy useille. Mut parempi kasvaa ja romahtaa, kuin jäädä lapseksi?
No onhan siinä lapsena olossani puolensa ku voi kehitellä kaikkea kivaa ja olla vaan kaverien kaa ja ei viellä ole huolia mistään. Mut on myös vastuutakin. Esim mun tytön muut luokkalaiset äänesti diplomilla kiusaamisen ehkäisemisessä ja en nyt muista mitä muuta siinä oli. Siis sit tossa jo pari vuotta ne piti video puhelun ja leikki nukeìlla ja ne riitelikin myös ja kävi kaikenlaisia jutteluita läpitte sellasta on kiva kattoa ja kuunnella harjoittelee siis kaiken laisia tilanteita ja se tapahtu ilman ohjausta. Okei nyt on puheluissa siirrytty siihen vaiheseen et isän kuullen ei puhuta ja topakasti sanotaan et mee pois :) ja ovi kiinni.
Mut oon kyllä ylpee tytöstäni. Mut oli kiva jutella sun kaa. Nyt alan keskittyy fudikseen. Kohta se alkaa.
 

Yhteistyössä