Haaveena vauva 2022

Eikö täällä joku ollut juuri vähän aikaa sitten puhunut, että kiinnittymisen seurauksena vois tulla hematooma? Oli itselle ainakin uutta tietoa.

Omasta tilanteesta, että ei pitänyt testata kuin vasta perjantaina, mutta kuinkas kävi. Tein eilen testin, joka oli nega. Oon aatellut etten yhtään testiä kaiva roskiksesta, mutta mutta...Niinhän sitä sekin ajatus jäi vaan ajatuksen tasolle. Ihan kuin siinä olis ollut hailakka haamu..? Noh, kuvaan sitä ei saatu joten varmaan oikeasti nega. Vielä pitäis malttaa tätä kiertoa viikonloppuun piinailla.

Mun mielestä tää kierto ollut erilainen nyt lopussa, mutta tiedä näitä. Liikaa niitä ei tahdo ajatella ettei aivot tekisi tepposia! Olisi niin ihana jos nyt olisi tärpännyt tulis ehkä helmikuun vauva. Juuri kun aurinko alkaa pidentää päiviä kevättä kohden mentäisiin.
Tällästä en oo kuullukkaan! Multahan löyty hematooma samalla kun todettiin tuulimuna. Esikoisen kohdalla ei ollu hematoomaa.
 
Sain raskauskeijun halpis-ovulaatiotestiin eilen päivällä plussan (tai sitä oli vähän hankala tihrustaa, kun sekä kontrolli- että testiviivat olivat haaleita kun nuo testit ovat ilmeisesti nykyään aika huonoja, mutta joka tapauksessa testiviiva oli mielestäni saman vahvuinen kuin kontrolli tai ihan hilkulla) ja sitten eilen illalla testiviiva oli jo selkeästi haaleampi, samoin tänään. Niin lähteekö se viiva siis haalistumaan vasta munasolun irtoamisen jälkeen, vai jo aikaisemmin? Kun ovulaatiokipuja en ole huomannut vieläkään. En nyt yhtään muista, että miten tää asia menee ja että miten mulla on testit aikaisemmin esikoista yrittäessä käyttäytyneet.
Mulla noi raskauskeijun ovulaatiotestit on toiminut tosi hyvin. Ovulaation aikaan se testiviiva on ollut kirkuvan punainen, selkeästi vahvempi kuin kontrolliviiva (oon myös tarkastanut ovulaation cb:n digiovistestillä).
Sitten taas jos se testiviiva on ollut samanvahvuinen kontrolliviiva kanssa (sellaisia hailakan vaaleanpunaisia molemmat), niin ei oo vielä ollut oviksen aika (varmistus tehty digillä ja se on ollut nega).
Tässä esimerkkikuva:

Mutta varmasti nuo toimivat yksilöllisesti. Joku toinen saattaa saada selkeät tulokset rfsu:lla, joka ei ole omalla kohdalla toiminut.
Mutta voihan olla, ettei sulla vielä ollut ovisplussa? Mikä kp sulla on menossa?
 
vierailija
Tulin vaan kertomaan.. Oon täällä välillä seuraillut juttuja. Mutta yrittänyt pysyä poissa etten stressaa liikaa.
Ollaan yli vuosi yritetty vauvaa. Olis päästy tutkimuksiin jo ja ajattelin että soitan perhesuunnitteluun jos ei nyt tuu plussaa.

Tänään sain ensimmäisen haamuviivan rfsu herkkään dpo 13 ja kp 27/28. En voi uskoa todeksi ja todella toivon että vahvistuu.

Ihan kaikkea on kokeiltu. Siis ihan kaikkea. Akupunktiota, ovulaatiotikut käytössä, Royal geleet, vitamiinit, hivenaineet ja omegat laidasta laitaan, sekä minulla että miehellä, oon käyny kaks kertaa gynellä, jossa todettiin kaikki ok, sain silti lugesteronin tukemaan loppukiertoa. Verikokeet otettiin, niissä kaikki ok paitsi ferritiini hieman alhainen.

Mitä tein tässä kierrossa: alettiin molemmat syödä vähähiilarisesti, terveellisesti, säännöllisesti ja jätettiin sokerit kokonaan pois. Koska pelkäsin että insuliiniresistenssi aiheuttaa nyt sitä että ei tuu raskaaksi. Mulla käytössä homeopaattiset aineet pulsatilla ja sepia (5 raetta 2krt/vko molempia kautta ei samana iltana), täytyy sanoa että vähän oon skeptinen näiden suhteen mutta tulipahan testattua!!! Yksi toinen kaveri oli siis raskautunut kun oli nämä aloittanut ja halusin kokeilla. Kävin tässä kierrossa 3 kertaa vyöhyketerapiassa, jossa olikin munasarjojen piste, sekä lantion ja alaselän piste koholla ja todella kipeä. Oli ensimmäinen kokemus mulle nuista hoidoista mutta todella vaikutuin. Esimerkiksi mua vaivannut SI-nivel lopetti vaivaamasta noiden hoitojen jälkeen. Vaikka oon käynyt osteopaatillakin monta kertaa tuloksetta hoidattamassa. Paljon enemmän vaikutuin kuin akupunktiosta. Kävin hoidoissa ennen ovulaatiota, ovulaation aikaan ja noin vko ovulaatiosta. Lisäksi meni lugesteron myös tässä kierrossa kuten aiemminkin.

En tiedä mutta aivan uskomatonta jos me nyt saadaan vauva. Tiedän että täällä moni yrittää vieläkin pidempään ja yrittää kaikkensa. Mutta jos tästä on jollekkin apua niin ihan mahtava juttu..
 
V A U V A 2022

Ilmoitathan tietosi listalle ja päivityksesi punaisella. Jos väri ei toimi, voit myös @-merkitä listan kyseisen päivän päivittäjän.

Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa. Päivitä lista vastaamalla edellisen päivän viestiin, poista [ ]-sulut teksteineen alusta ja lopusta, lisää kierto- ja piinapäiviin yksi päivä lisää.

Kiertopäivä- ja piinalistalta voidaan poistaa, jos käyttäjä ei ole ollut aktiivinen vähään aikaan. Takaisin pääsee tottakai heti halutessaan!

★★★★★★★★★★★★★★★★★

10.6 Torstai
Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★

Myytta , 12/17, 2. lapsi
83Keiju, 3/18, 1. lapsi
Aisha87, 12/18, 3. yhteinen lapsi
+Minttuni, 2/19, 1. lapsi
Alinna86, 6/19, 3. lapsi (miehen 1.)
Kirjoh89, 6/19, 1. lapsi
Eeva650, ya 7/19, 2. lapsi (miehen 1.)
+ Töppönen, 9/19, 4. lapsi
+Irtokehys, 9/19, 1. yhteinen lapsi
Karen99, 10/19, 1. lapsi
Piipaa93, ya 11/19, 1. lapsi
Krippis, 11/19, 1. lapsi
Sinisilmät, 1/20, 1. lapsi
Mamtobe, 3/20,
Petronella09, 4/20, 5. lapsi
+Wbä, 4/20, 3. lapsi
Iinanen, 4/20, 2. lapsi
Esikoishaaveita, 4/20, 1.lapsi
Ewa87, 7/20, 2. lapsi (miehen 1.)
+Kuumeilija40, 8/20, 2. lapsi
Keksi82, 8/20, 1 yhteinen lapsi
Meemuli, 9/20, 1. lapsi
Suhveli,9/20, 4. lapsi
Mansikka_maanantai, 10/20, 1. lapsi
+Hulda_84, 10/20, 3. lapsi
Sandrab, ya 10/20, 2. lapsi
Mozart, ya 10/20, 4.lapsi
Gisella, 11/20, 2. lapsi
Skidi, 11/20, 1. lapsi
Scarletta, 12/20, 1. lapsi
Daisy01, 12/20,1.lapsi
Toiveikas1992, 1/21, 1. lapsi
Charrypie - 86, 1/21, 1. lapsi (miehen 2.)
+ Bubbu, 2/21, 1. lapsi
Leonida, 2/21, 1. lapsi
*Tähtipölyä*, 3/21, 1. lapsi
+ Pip83, 3/21, 3. lapsi (miehen 1.)
+ Sofialiina, 3/21, 1. lapsi
+Heidisofia, 3/21 , 2. lapsi
+ Skyela, 4/21, 2. lapsi
+Mirksukka, 4/21, 3. lapsi
Hulda91, 4/21, 2. lapsi
Eimy, ya 4/21, 1. lapsi
Elsa96, 4/21, 1. lapsi
Marjusk, 4/21, 2.lapsi
Suikku1, 5/21, 2.lapsi
+Summer21, 5/21, 2. lapsi
Apustaja, 5/21, 2. lapsi
Vauvasyliin2022, 5/21, 2. lapsi
Samppa40, 5/21, 3.Lapsi (miehelle 1.)
Maija1004, 5/21, 1. lapsi
Jonna_83, 06/21, 3. lapsi (1. yhteinen)
Daimiduu, 3. lapsi

★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ Kiertopäivä ★

Myytta.........................kp 69/29
Daisy01.........................kp 37/35
Meemuli.........................kp 34/35-43
Gisella..............................kp 31/30
Leonida..........................kp 28/28-29
Jonna_83....................kp 27/27
Mamtobe...................kp 25/28
Eeva650…………………kp 25/28-36
Alinna86.......................kp 24/26
Scarletta......................kp 24/28
Keksi82.........................kp 24/28
Esikoishaaveita..........kp 22/29
Krippis..........................kp 20/25-28
Apustaja.....................kp 19/?
Piipaa93......................kp 16/31
Petronella..................kp 15/27
SandraB......................kp 14/26
Skidi..................................kp 13/36-38
Toiveikas1992............kp 12/28
Ewa87..............................kp 12/30
*Tähtipölyä*...................kp 11/30-32
Elsa96........................kp 9/28
Eimy........................kp 8/30
Karen99....................... kp 7/27-34
Marjusk...........................kp 4/32
Iinanen............................kp 3/23-24

★★★★★★★★★★★★★★★★★

Piinailijat:

Alinna86......................dpo 12
Keksi82......................dpo 10
Scarletta....................dpo 9
Esikoishaaveita....dpo 8
Eeva650.....................dpo 6
Petronella09.........dpo 3

★★★★★★★★★★★★★★★★
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Karen99
Tulin vaan kertomaan.. Oon täällä välillä seuraillut juttuja. Mutta yrittänyt pysyä poissa etten stressaa liikaa.
Ollaan yli vuosi yritetty vauvaa. Olis päästy tutkimuksiin jo ja ajattelin että soitan perhesuunnitteluun jos ei nyt tuu plussaa.

Tänään sain ensimmäisen haamuviivan rfsu herkkään dpo 13 ja kp 27/28. En voi uskoa todeksi ja todella toivon että vahvistuu.

Ihan kaikkea on kokeiltu. Siis ihan kaikkea. Akupunktiota, ovulaatiotikut käytössä, Royal geleet, vitamiinit, hivenaineet ja omegat laidasta laitaan, sekä minulla että miehellä, oon käyny kaks kertaa gynellä, jossa todettiin kaikki ok, sain silti lugesteronin tukemaan loppukiertoa. Verikokeet otettiin, niissä kaikki ok paitsi ferritiini hieman alhainen.

Mitä tein tässä kierrossa: alettiin molemmat syödä vähähiilarisesti, terveellisesti, säännöllisesti ja jätettiin sokerit kokonaan pois. Koska pelkäsin että insuliiniresistenssi aiheuttaa nyt sitä että ei tuu raskaaksi. Mulla käytössä homeopaattiset aineet pulsatilla ja sepia (5 raetta 2krt/vko molempia kautta ei samana iltana), täytyy sanoa että vähän oon skeptinen näiden suhteen mutta tulipahan testattua!!! Yksi toinen kaveri oli siis raskautunut kun oli nämä aloittanut ja halusin kokeilla. Kävin tässä kierrossa 3 kertaa vyöhyketerapiassa, jossa olikin munasarjojen piste, sekä lantion ja alaselän piste koholla ja todella kipeä. Oli ensimmäinen kokemus mulle nuista hoidoista mutta todella vaikutuin. Esimerkiksi mua vaivannut SI-nivel lopetti vaivaamasta noiden hoitojen jälkeen. Vaikka oon käynyt osteopaatillakin monta kertaa tuloksetta hoidattamassa. Paljon enemmän vaikutuin kuin akupunktiosta. Kävin hoidoissa ennen ovulaatiota, ovulaation aikaan ja noin vko ovulaatiosta. Lisäksi meni lugesteron myös tässä kierrossa kuten aiemminkin.

En tiedä mutta aivan uskomatonta jos me nyt saadaan vauva. Tiedän että täällä moni yrittää vieläkin pidempään ja yrittää kaikkensa. Mutta jos tästä on jollekkin apua niin ihan mahtava juttu..
Paljon onnea ❤Mahtava uutinen ❤
 
Yrityksestä ja pahasta mielestä haluan vielä itsekin jotain sanoa. Itse olen harmitellut Jodelin ilmapiiriä juuri tämän osalta, tuntuu, että siellä suhtaudutaan vasta yrityksen aloittaneisiin, erityisesti nopeasti plussanneisiin tosi ikävästi. Ei tämä ole mikään kilpailu, ei sen suhteen, kuka raskautuu nopeiten, eikä sen suhteen, missä vaiheessa saa harmitella sitä, ettei tärpännyt. Itselle kovin pettymys oli ihan ekan kierron nega. Sitten kolmannen (olin jostain syystä ajatellut, että kolmas on viimeistään se, milloin tärppää). Niiden jälkeen pettymystä oppi hieman paremmin sietämään, kunnes keskenmenon jälkeen eka kierto oli taas kova pettymys. Ei näitä tunteita voi verrata toiseen, eikä toisen tunteita saa aliarvioida. Rohkeasti vaan kaikki jakamaan tuntoja, sitä vartenhan vertaistuki on <3

Työtilanteista ja raskauden yrityksestä. Itse tulin raskaaksi joulukuussa "juuri sopivaan aikaan". Töissä oli sellainen tilanne, että raskautuminen ja tuleva äitiysloma olivat kuin ajoitettuja. Keskenmenon jälkeisellä viikolla tuli hakuun sisäinen tosi mielenkiintoinen uusi tehtävä, vuoden projekti. Hain sitä, sain paikan. Tunsin valtavan huonoa omatuntoa, kun ajattelin, että raskaudun heti. Sitten yritin kääntää ajatuksen siihen, etten voi olla varma raskautumisesta, eikä se työnantajalle kuulu. Miesten ei tätä tarvitse hakiessa ajatella, vaikka heillekin voi tulla eteen tapaturma tai sairastuminen, tai muu elämäntilanteen muutos. Sen verran kyllä vielä takaraivossa tämä mietityttää, että olen ajatellut kertovani mahdollisesta raskaudesta vasta vähän myöhemmin, että pääsen varmasti kunnolla sisään tähän tehtävään, eikä minua siirrettäisi toisiin tehtäviin.

ON: kp12, aloitin tikuttamaan kaksoishormonidigeillä kp10. Totesin, että kokonaisstressiä lievittää se, kun tiedän oviksen ajankohdan, jotta tiedän myös menkkojen alkamisajankohdan, enkä ala elätellä liikaa toiveita sitä ennen. Lueskelen täällä taustalla, mutta jätän omat oirepohdinnat oviksen jälkeen vähemmälle.

Näistä ovistesteistä vielä kaipailisin kokemuksia: jos olet useammassa kierrossa näitä liloja digejä käyttänyt, onko vilkkuvien hymynaamojen määrä pysynyt suunnilleen samana? Edellisessä kierrossa aloitin myös kp10, kp12 tuli ensimmäinen hymynaama ja niitä tulikin sitten viikko putkeen niin, että tikut loppuivat ennen ovista ja jouduin jatkamaan liuskatesteillä. Nyt tietysti mietityttää, että kun nyt kp12 ei vielä vilkkuvaa näkynyt, siirtyykö ovis taas pidemmälle.. Minulla oli ennen keskenmenoa joka toinen kierto pidempi ja joka toinen lyhyempi (31/27/32/28/raskaus) ja keskenmenon jälkeen ollut samaan tapaan (28/31/29/32/), en tiedä onko vain sattumaa, mutta odottelin nyt taas vähän lyhempää kiertoa tässä kuussa.
 
musta noi negat kierrosta kiertoon ovat tuntuneet yhtä pahalta yk 1:stä tähän asti, vaikka mahdollisuudet luomuraskauteen ovat aika lailla 0 näin pitkän yrityksen jälkeen. Aina menee muutama päivä itkiessä ennen kuin taas pystyy orientoitumaan uuteen yritykseen.

Mulla on noin vuoden kokemus noista kaksoishormonitesteistä ja mulla tulee yleensä 2-4 vilkkuvaa ennen lh-huippua. Olen ostanut niitä 20 kpl paketteja ja ilmeisesti se algoritmi myös oppii tunnistamaan paremmin jos sama paketti useammassa kierrossa, koska ne tulokset paranee seuraavissa kierroissa. Yksi paketti menee mulla n. 3 kk. Kerran kävi niin, että ei tullut vilkkuvaa ollenkaan vaan tyhjän jälkeen pysyvä hymynaama.
 
Käytätkö siis sitä samaa laitetta useammassa kierrossa? En tiennytkään/tajunnutkaan, että näinkin voisi tehdä!
 
Huomenta. Olen koettanut saada aikaa korona rokotteeseen, en vieläkään ole saanut:( asutaan maalla pienellä paikkakunnalla eikä niitä roketteita tule kovin nopeaan tahtiin:/ Tällä viikolla oli pari päivää,mutta kaikki ajat sellaisia ettei sopinut töitten vuoksi. Aion ottaa rokotteen jos plussaa ei näy :) Yksikin annos auttaisi jo jotain mikäli se toinen annos jäisi saamatta raskauden vuoksi:)

Täällä särkee päätä ja on paha olla,nämä helteet ei sovi minulle :( Vatsankin laittaa sekaisin:/

Mukavaa päivää :) plussa-aaltoa odotellessa ❤❤
 
  • Tykkää
Reactions: Karen99

Hitto ei se ollut mikään yksittäinen onnenkantamoinen kun edelleen näyttää rfsu näin vahvaa. Oon ihan hämmentynyt! Pakko kai se on lähteä herkkää r-testiä hakemaan, vaikka eihän siinä välttis mitään näy, jos on dpo8-9?! Voikohan toi ovistesti oikeasti näyttää jollain raskauden varhaisesti. Tein siis tänään 3-4h pidätyksellä pc:n ja siinä näkyi "jotain" mut koskapa ei näkyis :D Oloja on jonkin verran: runsas vv, alakertaa "kihelmöi" hassusti. Mut eipä juuri muuta just nyt :D Kohdun seudun tuntemuksia tosi pieniä ajoittain.
 
Hitto ei se ollut mikään yksittäinen onnenkantamoinen kun edelleen näyttää rfsu näin vahvaa. Oon ihan hämmentynyt! Pakko kai se on lähteä herkkää r-testiä hakemaan, vaikka eihän siinä välttis mitään näy, jos on dpo8-9?! Voikohan toi ovistesti oikeasti näyttää jollain raskauden varhaisesti. Tein siis tänään 3-4h pidätyksellä pc:n ja siinä näkyi "jotain" mut koskapa ei näkyis Oloja on jonkin verran: runsas vv, alakertaa "kihelmöi" hassusti. Mut eipä juuri muuta just nyt Kohdun seudun tuntemuksia tosi pieniä ajoittain.
Pc:n ovulaatio- vai raskaustesti? Pc:n raskaustestit ei turhia plussia kovin helposti anna! Lupaavalta näyttää ❤
 
  • Tykkää
Reactions: chili_
Huomenta !

Mut saa poistaa piinalistalta, tänään testattu nega ja luget tauolle. Nyt noin 2pv. Niin menkat pitäis alkaa.. Ens oviksen tienoilla onkin sit polin käynti ja ultra ja toivon että päästäis sit jo sillon valitseen hoitomuotoja yms ! Meinaa alkaa jännittään..:X3:

Greippimehua käyttäneet: ajaako verigreippi saman asian ? Ostin nyt purkin sellasta kun se on ainakin sellanen mikä ei voi sotkee lääkitystä :)Mut kuinka sitä käytetään? Lasi päivässä läpi kierron vai vaan tiettyinä päivinä ?:unsure:
 
Huomenta !

Mut saa poistaa piinalistalta, tänään testattu nega ja luget tauolle. Nyt noin 2pv. Niin menkat pitäis alkaa.. Ens oviksen tienoilla onkin sit polin käynti ja ultra ja toivon että päästäis sit jo sillon valitseen hoitomuotoja yms ! Meinaa alkaa jännittään..

Greippimehua käyttäneet: ajaako verigreippi saman asian ? Ostin nyt purkin sellasta kun se on ainakin sellanen mikä ei voi sotkee lääkitystä Mut kuinka sitä käytetään? Lasi päivässä läpi kierron vai vaan tiettyinä päivinä ?
Pahoittelut negasta :cry:
 
  • Tykkää
Reactions: Mamtobe
Tuo kuva siis rfsu ovistesti Ja pc:n r-testin tein jossa siis "jotain" mut voi olla kuvitelmaa, ei saa edes kuvaan
Kuulostaa kyllä lupaavalta ❤

älä sitten osta niitä rfsu:n herkkiä raskaustestejä kun ne antaa niitä vääriä positiivisia! Muista merkeistä olen testannut vain first response raskauskeijulta ja ovat varmaan sama kuin predictor early. Ne olivat ainakin hyviä. Jos pregcheck näyttää jo nyt jotain niin voihan sitä testausta jatkaa silläkin, vaikkei ole ns. herkkä?
 
  • Tykkää
Reactions: chili_

Hitto ei se ollut mikään yksittäinen onnenkantamoinen kun edelleen näyttää rfsu näin vahvaa. Oon ihan hämmentynyt! Pakko kai se on lähteä herkkää r-testiä hakemaan, vaikka eihän siinä välttis mitään näy, jos on dpo8-9?! Voikohan toi ovistesti oikeasti näyttää jollain raskauden varhaisesti. Tein siis tänään 3-4h pidätyksellä pc:n ja siinä näkyi "jotain" mut koskapa ei näkyis Oloja on jonkin verran: runsas vv, alakertaa "kihelmöi" hassusti. Mut eipä juuri muuta just nyt Kohdun seudun tuntemuksia tosi pieniä ajoittain.
Oikein hyvältä näyttää, minuakin alkoi jännittämään :love:
 
  • Rakkaus
Reactions: chili_

Yhteistyössä