Lokakuiset 2021

Minäkin hyppään mukaan menoon! Nyt on menossa 8+2 ja laskettu aika on 23.10. Varhaisultra oli viime viikolla, missä löytyi isoksi yllätykseksi 2 sykettä. Molemmilla on omat vesipussit, mutta yhteinen istukka, eli riskiraskaus siten. Oon aika pienikokoinen, niin vähän jänskättää, kuinka vatsani kannan, vaikkakin taitaa kaksoset syntyä yleensä aika paljon etuajassa. Ylihuomenna olis ensimmäinen neuvolakäynti ja jännittää, kun en enää muista ekan lapsen osalta mitään mistään

Ennestään löytyy siis - 09 syntynyt tyttö ja tämä raskaus useamman vuoden lapsettomuushoitojen ansiosta. Itse olen 35 ja mies 40. En ole aktiivisesti facessa ollut muutamaan vuoteen, mutta mielelläni myös liittyisin ryhmään, jos sinne vielä mahtuu

Järkyttävän kova pahoinvointi, turvotus ja väsymys on täälläkin koko ajan läsnä. Oksennusta ei onneksi tule muulloin, kun jos syön vahingossa vähänkin liikaa tai liian rasvaista tai makeaa, mutta kuvotus on jotain ihan hirveetä ja aivan kaikki hajut saa yökkäilemaan. Onko teillä muilla vielä ollut vaikeuksia ruokien kanssa? Mulla on ihan hetkestä kiinni, mitä pystyn syömään ja mitö tekee mieli. Jos aamulla himoitsen lounaaksi lohta, niin lounasaikaan ajatuskin saa yökkäilemään. Ei voi ruokia suunnitella kovin pitkälle eteenpäin
 
  • Rakkaus
Reactions: Annamaija 76
@Paatuska oli joo ja yksi täysin viikkoja vastaava alkio sykkeen kanssa löytyi :love:

Kävin myös tiputuksessa, kun alkoi kroppa kuivua. Sen jälkeen onkin olo ollut jo parempi. Toki nyt o vasta tiistai, mut uudet lääkkeet ja kokoaikanen mussutus on pitänyt oksennukset poissa! Ja huonon olon, niin kauan kun vaan makaan paikoillani :LOL:

@Tyra tervetuloa! Mulla on ihan kamalaa pahoinvointia myös. Primperan oli käytössä 6.viikolta ja kerran olen joutunut nyt nesteytykseen. Ruokien kanssa on kauheita haasteita, mitään ei tee mieli ja sit jos tekee, niin se on hyvin hetkellinen ja jotain mahdotonta saada...tsemppiä pahoinvointiin! Tää on kyllä raskasta tää alkuraskaus
 
Mulle on tänään tullut ihan erilaisia alavatsakipuja. Kipu on jatkuvaa ja kokoaikaista menkkamaista kipua. Aikaisemmin kivut on olllut vihlovaa ja lyhytaikaista. Nyt alkoi taas hieman pelottaa. :( Ultrasta aikaa 10pv.

Kävin muuten myös ekassa neuvolassa ja siitä ei jäänyt kovin hyvä maku ainakaan nyt ekalla kerralla. Terveydenhoitaja ei tiennyt mitään kilpirauhasen vajaatoiminnasta vaan jostain kirjasta yritti aiheesta lukea.. ei tullut kovin vakuuttavaa kuvaa :D neuvolassa myös annettiin easkauden kestoksi niin, että nyt olisi jo 8+6 vaikka ultran perusteella vasta 8+3. Tämä hoitaja ei ymmärtänyt, että ei hedelmöittyminen ole tapahtunut samana päivänä irroituspiikin laittamisen kanssa.
 
vierailija
Mulle on tänään tullut ihan erilaisia alavatsakipuja. Kipu on jatkuvaa ja kokoaikaista menkkamaista kipua. Aikaisemmin kivut on olllut vihlovaa ja lyhytaikaista. Nyt alkoi taas hieman pelottaa. Ultrasta aikaa 10pv.

Kävin muuten myös ekassa neuvolassa ja siitä ei jäänyt kovin hyvä maku ainakaan nyt ekalla kerralla. Terveydenhoitaja ei tiennyt mitään kilpirauhasen vajaatoiminnasta vaan jostain kirjasta yritti aiheesta lukea.. ei tullut kovin vakuuttavaa kuvaa neuvolassa myös annettiin easkauden kestoksi niin, että nyt olisi jo 8+6 vaikka ultran perusteella vasta 8+3. Tämä hoitaja ei ymmärtänyt, että ei hedelmöittyminen ole tapahtunut samana päivänä irroituspiikin laittamisen kanssa.
Neuvolassa ne laskee viikot kuukautisten mukaan heidän omalla laskurilla. Minullakin on nyt neuvolan laskujen mukaan viikot 9+6 ja omien laskujen mukaan 9+2 koska olen tikuttanut oviksen ja kierto on yleensäkin pidempi kuin se minkä mukaan neuvolassa lasketaan. Nt-ultrassa sitten vaihdetaan laskettuaika jos tarve vaatii, muutaman päivän heiton vuoksi eivät sitä muuta vaan sit mennään sen neuvolan laskun mukaan. Sinullakin kun heittoa on noin vähän niin siksi pysyvät varmaan tuossa neuvolan laskemassa.
 
  • Tykkää
Reactions: Paatuska
vierailija
Sain kaverilta lainaan dopplerin ja päätin äsken kokeilla sitä. Kauaa ei tarvinnut etsiä kun löytyi pienen syke <3 En oo käynyt varhaisultrassa ja vielä pari viikkoa täytyisi odottaa ekaa ultraa niin tämä kyllä toi ainakin hetken helpotuksen. Viikkoja on siis nyt 9+2. Tämä on kolmas lapsi, mutta aiemmissa raskauksissa en oo doppleria käyttänyt niin vähän jännitti että osaanko edes käyttää sitä :D
 
  • Tykkää
Reactions: rosmarin
Mä kans vähän mietin, jos tähän raskauteen ostaisi dopplerin. Aiemmissa ei ole ollut, mut nyt esikoinen, 3v, varmaan haluaisi osallistua kuuntelemalla vauvan ääniä. Kauheesti tykkää katsoa preglifen vauvakuvia.

Täällä olo on kohentunut todella paljon! Huono olo ja ällötys vaivaa, mut pahin taitaa olla ohi, i hope. Edelleenkään en pysty hirveästi liikkumaan, mut paikoillaan ja kokoajan syöden olo on hyvä. Energiaa alkaa myös olla vähän enemmän ja olen kuopuksen kanssa jaksanut touhuta vähän enemmän :love:

Huomenna olis 9+0, ens viikolla ensimmäinen neuvola. Vähän turhauttaa mennä sinne, kun kuitenkin ihan tuoreessa muistissa kaikki..eikä siellä kuunnella sydänääniä tms.

Mites muilla sujuu?
 
Mä kans vähän mietin, jos tähän raskauteen ostaisi dopplerin. Aiemmissa ei ole ollut, mut nyt esikoinen, 3v, varmaan haluaisi osallistua kuuntelemalla vauvan ääniä. Kauheesti tykkää katsoa preglifen vauvakuvia.

Täällä olo on kohentunut todella paljon! Huono olo ja ällötys vaivaa, mut pahin taitaa olla ohi, i hope. Edelleenkään en pysty hirveästi liikkumaan, mut paikoillaan ja kokoajan syöden olo on hyvä. Energiaa alkaa myös olla vähän enemmän ja olen kuopuksen kanssa jaksanut touhuta vähän enemmän

Huomenna olis 9+0, ens viikolla ensimmäinen neuvola. Vähän turhauttaa mennä sinne, kun kuitenkin ihan tuoreessa muistissa kaikki..eikä siellä kuunnella sydänääniä tms.

Mites muilla sujuu?
Mulla ei oikeestaan enää kuvotustakaan juuri ole. Mulla tänään 9+0. Eli päivän sua edellä :) mulla vointi väsymystä lukuunottamatta on ihan hyvä :) vähän jännittää edelleen, kun vielä on matkaa turvallisempiin viikkoihin, mutta vähän parempi ja luottavaisempi fiilis on ollut sen varhaisultran jälkeen :)
 
Mä odotan myös keskiraskautta ja rakenneultraa, sen jälkeen jotenkin alkaa olla turvallisemmilla vesillä. Mulla on miljoona eri rajapyykkiä, joita odotan, just sen turvallisuudentunteen takia.

Just lueskelin hcg:n tuplaantumista eri viikoilla, ja 8-12 viikoilla se tasottuu ja lähtee laskuun - mikä selittäis aika täysin tän olon muutoksen. Lääkkeitä en uskalla vielä lopettaa, mutta jos viikon-parin päästä kokeilisi pärjätä ilman.

Vähän mieli tekisi käydä uudelleen ultrassa ennen tuota kunnan tarjoamaa, mut ehkä säästän rahat ja odottelen :)
 
Kiva lukea kuulumisia!

Täällä ällötys jatkuu edelleen. Ei oikein mitään tee mieli. Ärsyttää yökkäillä hampaita harjatessa joka kerta. En tiedä mikä siinä on. Nyt on ollut myös enemmän mielialanvaihteluita. Kovasti toivon, että huono olo menisi jo ohi ja pääsisi seesteisempään vaiheeseen. Tuntuu ettei mitään jaksa tehdä.

Huomenna olen menossa verikokeisiin, jossa otetaan kokeet np-ultraa varten ja kilpirauhaskokeet. 9.4. on sitten ultra.

Mulla menossa nyt 10+1.

Tilattiin jo vaunut. En olis muuten uskaltanut, mut on 100 päivää palautusoikeutta. Oli sen verran halvalla poistoväri, että tehtiin nopea ostopäätös. Melko hyvän tuntuiset ovat, vaikka väri ei kyllä ole paras mahdollinen :D Oletteko muut uskaltaneet tehdä jo isompia ostoksia?
 
@Mysteerio mitkä vaunut ostitte? Ja hyvä napta ajoissa, jos saa hyvään hintaan! Me tilattiin kuopusta odottaessa kans aikasin vaunut, en malttanut odottaa haha

Meillä isoin tehtävä hankinta on uusi auto, johon mahtuu kolme turvaistuinta takapenkille :D muuta ei luojan kiitos tarvita, kun tuplavaunut, pinnasänky ja turvakaukalo löytyy jo. Jotain pientä vaatetta varmaan hurahdan ostamaan loppua kohden, mut muuten ei juuri ole shoppailtavaa. Ja sit toki myöhemmässä vaiheessa täytyy yksi turvaistuin ostaa lisää. Nyt meillä on kaks axkid one -istuinta ja ne on ollut kyllä aivan parhaat :love:
 
ootteko muuten jo liittynyt johonkin fb vauva 2021 -ryhmään tai lokakuisten -ryhmään?

Mä oon molemmissa raskauksissa suojellut omaa mieltä ja liittynyt vasta synnytyksen jälkeen isoihin ryhmiin. Pienissä oon ollut rv12 alkaen ja ne on ollut ihan parhaita tukiryhmiä ❤
 
ootteko muuten jo liittynyt johonkin fb vauva 2021 -ryhmään tai lokakuisten -ryhmään?

Mä oon molemmissa raskauksissa suojellut omaa mieltä ja liittynyt vasta synnytyksen jälkeen isoihin ryhmiin. Pienissä oon ollut rv12 alkaen ja ne on ollut ihan parhaita tukiryhmiä
Mä en jotenkin vieläkään uskalla liittyä ryhmiin. Ehkä 12+1 tapahtuvan ultran jälkeen olisin siihen tarpeeks valmis ja kerännyt rohkeutta :D
 
  • Tykkää
Reactions: rosmarin
Mä jotenkin tykkään enemmän tästä alustasta. En ole oikein "Faceihmisiä". Jotenkin mulla on sellainen fiilis, että niissä ryhmissä on niin paljon väkeä, että joku vastaa jotain ikävää helpommin. Täälläkin joskus on ikävää kommentointia, mut pääpiirteittäin tosi kannustavaa keskustelua. Ehkä tää mielikuva on jäänyt jostain aiemmista ryhmistä joihin olen kuulunut, mutta eronnut. Jengi tappelee siellä välillä ihan oudoista asioista :D Mulle tää riittää, mikäli porukkaa on, mut tosin nyt meitä on jäänyt vain muutama aktiivinen tähän.
 
Mulla on isoista ryhmistä sama kokemus, taistelua ja väittelyä melkeen joka asiasta :/ Mut sit ehdoton ykkönen on esikoisen fb-ryhmä ❤ Olikohan meitä alkujaan 40-50, nykyään noin 30. Oon saanut ihania kavereita ympäri Suomea, tosi kannustavaa keskustelua ja monesti ollaan tavattukin millon missäkin. Eikä siellä olla kertaakaan tässä kohta 4v aikana tapeltu - jotenkin siellä vaan osataan keskustella, vaikka ollaankin eri mieltä asioista :)

mut mä tykkään kyllä myös tästä kaksplussasta! Ja mielelläni täällä kirjottelenkin :) toivottavasti ei ihan kuihdu kasaan keskustelu.
 
  • Tykkää
Reactions: Paatuska
Ostettiin siis Moon Lusso merkkiset yhdistelmävaunut ja samalla tilattiin Maxi-Cosin turvakaukalo, jonka saa liitettyä vaunujen runkoon. Yhteishintaa tuli 400€ eli mielestäni aika kohtuullisesti. Vaunut ovat siis ruskeat eli ei mikään hittiväri, mutta tekstiili vaikuttaa laadukkaalta.
 
  • Tykkää
Reactions: rosmarin
Piti käydä googlaamassa, kun en ennen ollut kuullut tosta merkistä! Mut kivan näköset vaunut on ja ei todellakaan ollut paha hinta!

Meillä esikoisella omi Britax Smile 2, tykkäsin niistä ihan hirveästi ja tuolla ne on edelleen varastossa :D tuplina on nyt bugaboon donkeyt, oli ainoat, jotka meni mun kriteereihin ja meidän ovenrakoon :LOL: mut kyllä niistä saikin maksaa ittensä kipeäksi...luovutaan niistä heti vaan, kun ei enää ole tarvetta tuplille :D
 
  • Tykkää
Reactions: Mysteerio
Heippa!

Kävin np-ultraa varten verikokeissa. Tulokset tulivat tosi nopeasti. Pakkohan ne oli vilkaista, vaikka kaikki sanoo ettei niistä kannata päätellä mitään ennen ultraa. Molemmat arvot olivat korkeat. Papp-a oli n.2800 ja s-hcgb-v oli 106. Rupesin jo epäilemään, että olisikohan mulla ollut aluksi kaksosraskaus, koska se vissiin nostaa noita arvoja. Mulla oli sitä todella runsasta vuotoa alussa, joten se voisi selittyä sillä. Jännittää kyllä se suhdelukujen laskeminen. En tiedä onko tuo papp-a tarpeeksi korkea ettei esim. ikä vedä mom lukua sitten liian alhaiseksi. Ikäähän on nyt 38.
 
vierailija
Minulla on ensi keskiviikkona nt-ultra ja on alkanut ahdistamaan ihan älyttömästi, yötkin menee tosi levottomasti nukkuen. Minun edellinen raskaus siis keskeytettiin lokakuussa rv 17 vauvan kromosomipoikkeavuuden vuoksi ja juurikin nt-ultrasta alkoi hirveä viiden viikon piina kunnes sain kaikkien tutkimusten jälkeen keskeytysluvan valviralta.
Tähän asti oon koittanut elellä päivän kerrallaan ja olla positiivisella mielellä mut nyt alkaa ahdistus nostaa kunnolla päätään ja sekoan varmaan siinä vaiheessa kun astelen taas äitiyspolille.
Minun mahakin näkyy jo niin selvästi kun olen tosi pienikokoinen ja tämä on neljäs raskaus (enkelivauvan lisäksi on kaksi lasta) ja oon vaan yrittänyt piilotella sitä ettei kukaan huomaa raskautta.
Nyt saankin sitten nipt tutkimuksen ihan automaattisesti eikä tarvitse odotella veriseulatuloksia vaan se otetaan ultran ja seulontaverikokeiden kanssa samaan aikaan. Täällä ei siis käydä ennakkoon niissä seulaverikokeissa vaan ne otetaan ultran jälkeen.
 

Yhteistyössä