vierailija
Olemme melkein nelikymppinen, lapseton pariskunta. Yhteistä elämää on takana yhdeksän vuotta. Muutamaa viime vuotta on varjostanut oma työttömyyteni ja työelämässä loppuunpalamiseni sekä miehen alkoholinkäyttö.
Itse en käytä alkoholia. Minusta on alkanut tuntua, että en jaksa enää mieheni ryyppäämistä. Joka viikonloppu hän juo enemmän tai vähemmän. Nytkin heräsin siihen, kun hän humalapäissään laulaa kotonamme. Kun hän on lomalla, hän juo. Viikonloppuisin hän juo. Satunnaisesti saattaa arkisin ottaa muutaman. Aikuisella ihmisellä on kuulemma siihen oikeus. Ja onhan se noinkin, mutta yhtälailla aikuisella ihmisellä on oikeus raittiiseen kotiin.
Suhteemme alkuaikoina mieheni ei juonut kuin yhden oluen viikossa, enkä ensimmäiseen pariin vuoteen nähnyt häntä humalassakaan. Totuus paljastui (tai juominen lähti käsistä) vasta muutettuamme yhteen.
Miehessäni ja yhteisessä elämässämme on paljon hyvää. Tämä yksi huono asia on vaan aivan järjettömän huono, ja koen olevani umpikujassa. Pelkään, että oma terveyteni ei kestä jäädä tähän suhteeseen. Pelkään, että terveyteni ei kestä eroamistakaan. Olen puhunut asiasta hänelle ensimmäisen kerran jo joitakin vuosia sitten. Hän mukamas ymmärtää, on hetken juomatta ja sitten taas alkaa pullo kallistumaan. Eikä koe, että hänen juomisessaan olisi ongelmaa, joskin moralisoi toisten alkoholinkäyttöä. Tavallinen tarina siis.
Jotenkin koen, että on aivan hyödytöntä puhua hänelle asiasta, kun mikään ei muutu. Tiedostan kyllä, että lopulta ainoa ihminen jota voin muuttaa olen minä itse. Itseni tuntien veikkaan, että juomista en koskaan pysty hyväksymään... Joten ainoana vaihtoehtona mielessäni pyörii ero. En vaan käsitä mistä revin voimavarat siihen, ja miksi en pysty lopullista päätöstä tekemään. Suhteessa ja miehessä olevat hyvät asiat painavat vaakakupissa paljon, mutta juominen on nakertanut pohjaa pois kaikelta muulta. Esimerkiksi asuntolainan hankkiminen ja perheen perustaminen eivät enää tunnu mielekkäiltä vaihtoehdoilta. Kuitenkin ajatus erosta saa niin voimakkaan ahdistuksen pintaan, että pelkään ettei terveyteni kestä eroa.
Itse en käytä alkoholia. Minusta on alkanut tuntua, että en jaksa enää mieheni ryyppäämistä. Joka viikonloppu hän juo enemmän tai vähemmän. Nytkin heräsin siihen, kun hän humalapäissään laulaa kotonamme. Kun hän on lomalla, hän juo. Viikonloppuisin hän juo. Satunnaisesti saattaa arkisin ottaa muutaman. Aikuisella ihmisellä on kuulemma siihen oikeus. Ja onhan se noinkin, mutta yhtälailla aikuisella ihmisellä on oikeus raittiiseen kotiin.
Suhteemme alkuaikoina mieheni ei juonut kuin yhden oluen viikossa, enkä ensimmäiseen pariin vuoteen nähnyt häntä humalassakaan. Totuus paljastui (tai juominen lähti käsistä) vasta muutettuamme yhteen.
Miehessäni ja yhteisessä elämässämme on paljon hyvää. Tämä yksi huono asia on vaan aivan järjettömän huono, ja koen olevani umpikujassa. Pelkään, että oma terveyteni ei kestä jäädä tähän suhteeseen. Pelkään, että terveyteni ei kestä eroamistakaan. Olen puhunut asiasta hänelle ensimmäisen kerran jo joitakin vuosia sitten. Hän mukamas ymmärtää, on hetken juomatta ja sitten taas alkaa pullo kallistumaan. Eikä koe, että hänen juomisessaan olisi ongelmaa, joskin moralisoi toisten alkoholinkäyttöä. Tavallinen tarina siis.
Jotenkin koen, että on aivan hyödytöntä puhua hänelle asiasta, kun mikään ei muutu. Tiedostan kyllä, että lopulta ainoa ihminen jota voin muuttaa olen minä itse. Itseni tuntien veikkaan, että juomista en koskaan pysty hyväksymään... Joten ainoana vaihtoehtona mielessäni pyörii ero. En vaan käsitä mistä revin voimavarat siihen, ja miksi en pysty lopullista päätöstä tekemään. Suhteessa ja miehessä olevat hyvät asiat painavat vaakakupissa paljon, mutta juominen on nakertanut pohjaa pois kaikelta muulta. Esimerkiksi asuntolainan hankkiminen ja perheen perustaminen eivät enää tunnu mielekkäiltä vaihtoehdoilta. Kuitenkin ajatus erosta saa niin voimakkaan ahdistuksen pintaan, että pelkään ettei terveyteni kestä eroa.