Mitä varten valtio sitten on olemassa, jos ei huolehtimassa kansalaistensa hyvinvoinnista?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Juuri näin.

Vasemman laidan vätystelijöiden mielestä hyvinvointi tarkoittaa elämäntapatyöttömyyttä.

Tunnen muutaman ihmisen, joiden tiedän varmuudella kannattavan SDP:tä tai Vasemmistoliittoa, ja kaikki he käyvät kyllä työssä. Sen sijaan puolison pitkäaikainen tuttu on ollut vuosikymmeniä tekemättä töitä, koska ei halua. No hän sai sairaseläkkeen sellaisen vaivan takia, josta ei varmasti nykyään eläkkeelle pääse. Mutta siis hän on pesunkestävä persu.
 
Jopa kokoomuksen kannattajat ovat heränneet tähän.

IS: Kokoomuksen äänestäjien usko Suomen suuntaan romahti​

Suomalaisilta kysyttiin Evan kyselyssä, ovatko asiat maassamme menossa oikeaan vai väärään suuntaan.

Kokoomuksen äänestäjien usko Suomen suuntaan on hiipunut, selviää elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan tuoreesta kyselystä.

Suomalaisilta kysyttiin, ovatko asiat maassamme menossa oikeaan vai väärään suuntaan. Tulosten mukaan ylipäätään suomalaisten arviot Suomen suunnasta ovat heikentyneet.

Tunnelmat ovat heikentyneet kyselyn mukaan erityisen roimasti pääministeripuolue kokoomuksen äänestäjien keskuudessa.

Viime syksynä vielä 62 prosenttia kokoomuksen äänestäjistä piti suuntaa oikeana, mutta nyt niin ajattelee enää 33 prosenttia. Suuntaa pitää vääränä 67 prosenttia kokoomuksen äänestäjistä.

Tänä keväänä vain 14 prosenttia piti suuntaa oikeana, kun taas vääränä suuntaa piti 69 prosenttia. Vielä viime syksynä suunta oli oikea 20 prosentin mielestä ja väärä 60 prosentin mielestä. Loput vastaajista valitsivat vaihtoehdon ”ei osaa sanoa”.
Tuo EVAn kysely on merkityksetöntä huttua. Kysymys "Ovatko asiat menossa oikeaan vai väärään suuntaan" ei kerro mitään, jollei ensin määritellä mitä ne asiat ovat.
Yksi on sitä mieltä, että tuloerot kasvavat ja se on hänen mielestään väärä suunta. Toinen on sitä mieltä, ettei työstä edelleenkään palkita riittävästä ja verorasitus vain nousee, tuloerot eivät siis kasva luvatusti ja sekin on väärä suunta.
Jos @Echo on sitä mieltä, että asiat ovat menossa väärään suuntaan seksikkään pukeutumisen lisääntyessä, voiko siitä tehdä johtopäätöksiä siitä, mitä mieltä hän on hallituspolitiikasta?
 
Vihdoin selvisi syy miksi Omppu-setä ”makailee” tällä palstalla.
Orkkuja ei hänelle tipu vaikka kuinka tykittää palstan tukkoon.
En tuohon tarvitse apua sinulta, palstalaisilta enkä varsinkaan valtiolta. Pitäisikö muuten mielestäsi valtion järjestää seuraa "huono-osaisille" miehille? Jos ei, miksi sitten tarvitaan lomajärjestöjä?
VHpFMXVXa0VORGtpV2l0SzRPVU53UThEUG15WDZvS09xNVlscGZmU1E1L3RIRjE3MkJjTTd2VXBHMU9QYUN1Zw-d.jpg

Sonson (손수아), tässä kuvassa 27 v.
 
Viimeksi muokattu:
Tuo EVAn kysely on merkityksetöntä huttua. Kysymys "Ovatko asiat menossa oikeaan vai väärään suuntaan" ei kerro mitään, jollei ensin määritellä mitä ne asiat ovat.
Yksi on sitä mieltä, että tuloerot kasvavat ja se on hänen mielestään väärä suunta. Toinen on sitä mieltä, ettei työstä edelleenkään palkita riittävästä ja verorasitus vain nousee, tuloerot eivät siis kasva luvatusti ja sekin on väärä suunta.
Jos @Echo on sitä mieltä, että asiat ovat menossa väärään suuntaan seksikkään pukeutumisen lisääntyessä, voiko siitä tehdä johtopäätöksiä siitä, mitä mieltä hän on hallituspolitiikasta?
Kyllähän siinä jutussa kerrottiin muutama asia, eikä viitattu pukeutumiseen. Varmaan kysely löytyy kokonaisuudessaan jos jaksaa etsiä.
On sulla käsittämättömän huono taito lukea ja ymmärtää tutkimuksia.
 
Kansalaisen velvollisuus on osallistua omalla työpanoksellaan kukin mahdollisuuksiensa mukaan yhteiskunnan hyväksi.
On turhaa ulkoistaa omaa hyvinvointiaan tai terveyttään valtion hoidettavaksi koska se on jokaisen oma tehtävä.
Kulutusyhteiskunnan malli on sokaissut joidenkin ihmisten taloudenhoidon eli eletään nenästä suuhun peraatteella, joka sakkaa helposti kun tulee työttömyyttä, sairautta jne.
Suomen perustuslaki takaa sen että omistuksella, olipa se sitten euroja, metsää, kiinteistöjä... on perustuslain takaama suoja.
Ihminen on valtiota varten, mutta kuka määrittelee sen valtion?
Ihan ajatustasolla.. eikös valtio koostu ihmisistä.
 

Yhteistyössä