Mikä on oikea ratkaisu kun mies huorittelee?

Mitä kuuluu ap???

<3

 

Mitä kuuluu ap???

<3

Kiitos kaikille kuulumisten kysymisestä! Tällä välin on ehtinyt tapahtua havahtuminen siihen (erilaiseen asiantuntija-aineistoon ja ammattiapuun tukeuduttuani) että kumppanillani on narsismiin viittavia ominaisuuksia, ja vaikuttaa siltä että kyse saattaa olla lapsuudenkodista opituista malleista... Tätä olen hieman ounastellutkin vierestä heitä seuranneena. Olen voimaantunut valtavasti erilaisten ihmisten tarinoita luettuani joissa toistuvat täsmälleen sanat asiat kuin omassa arjessani. Vielä en ole muuttanut sillä sopivaa asuntoa ei ole vielä löytynyt. Etsintä jatkuu päivittäin määrätietoisuuden voimaannuttaessa uudelle tasolle. Havahtuminen mahdolliseen persoonallisuuden häiriöön tai kasvatuksen aiheuttamaan malliin, on saanut itseni tajuamaan viimein että muutosta ei koskaan tule, vaikka toista syvästi rakastavana herkkänä ja toiseen sitoutuneena ihmisenä niin haluaa pitkään uskoa. Suosittelen kaikkia kirjoittamaan ylös kaiken ikävän jotta voitte selatamuistiinpanojanne kun yritätte järkeistää itsellenne poislähdön tarpeellisuutta. Niinhän se menee kun olemme toiveikkaita paremman tulevaisuuden suhteen ja muistin hapertuessa ja anteeksiantaessa, ettemme havahdu emmekä enää muista kauheiden hetkien tunteita jolloin päätimme lähteä. Ajan kanssa ikävä unohtui ja myös osin muuttuu "normaaliksi" jonka vuoksi aloin itse kirjaamaan ylös tilanteita. Myöhemmin niitä lukiessani oli kuin olisin lukenut jonkun toisen ihmisen kauhutarinaa ja se sai minut hereille siitä mihin olen sopeutunut vaikka olenkin pannut kampoihin ja ollut suostumatta alistamiseen. En todellakaan ole suhtautunut alistuvasti hänen tekoihinsa mutta loppujen lopuksi alistumista tapahtuu siinä mielessä että olen jäänyt. Ja hän on huomannut sen ja uskaltanut jatkaa. Tämä kevät tuo elämääni muutoksen Tsemppiä kaikille teille vastaavissa tilanteissa eläville! Suosittelen kirjoittamaan kaiken muistiin, puhumaan niin monen ihmisen kanssa kuin voitte ja hakemaan apua ammattilaiselta joka on erikoistunut henkiseen väkivaltaan parisuhteissa. Hyvää kevättä ja VOIMAANTUMISTA JA VAHVUUTTA!

 

ainahan sitä voi luvata itselleen, että huomenna, ylihuomenna, ensi viikolla, keväällä, viimeistään kesällä kaikki muuttuu. Jos ei tänä kesänä, niin viimeistään ensi vuonna.

Elämänmuutoksen tekeminen on samanlaista kuin ylipainoisen ihmisen laihduttaminen.
Tänään voi syödä vielä yhden pullan ja pussillisen karkkia, heti huomenna aloitan laihdutuksen....

 

Heips!
Ihan mielenkiinnosta kyselen...Mikä ap:llä on nyt tilanne,joko olet lähtenyt suhteesta?
Aika usein ja varsinkin jos lapsuuden kodissa on esim. Narsismia on käytös lähtöisin alkujaan sieltä,opituista malleista ja käytöksestä. Olisin voinut sinulle ap sanoa jo lukiessani tekstiäsi että mies on narsisti ja ilman ammattiapua ei tule koskaan muuttumaan. Narsisimi on sairaus ja muuttaa ihmisen ajattelu maailmaa,käytöstä,käyttäytymistä....Pahinta tuollaisessa suhteessa on alistuva osa-puoli,herkkä ja huonon itsetunnon omaava puoliso koska narsismi alentaa ja alistaa sellaisen puolison kaikista helpoiten maan tasalle. Siihen ei pidä alistua. Ja mies kuulostaa pahalta narsismilta,toivottavasti siis olet jo lähtenyt suhteesta ja lopettanut turhan toivomisen ja itsellesi selittelyn ja kerännyt rohkeutta lähteä. Miksi jäädä tuollaisen sekopään alistettavaksi? Hän siitä koskaan miksikään muutu...Ainut apu on ammattiapu siis miehelle ja tuskin ihan helposti siihen suostuu.
Voimia!!!!

 

Heips!
Ihan mielenkiinnosta kyselen...Mikä ap:llä on nyt tilanne,joko olet lähtenyt suhteesta?
Aika usein ja varsinkin jos lapsuuden kodissa on esim. Narsismia on käytös lähtöisin alkujaan sieltä,opituista malleista ja käytöksestä. Olisin voinut sinulle ap sanoa jo lukiessani tekstiäsi että mies on narsisti ja ilman ammattiapua ei tule koskaan muuttumaan. Narsisimi on sairaus ja muuttaa ihmisen ajattelu maailmaa,käytöstä,käyttäytymistä....Pahinta tuollaisessa suhteessa on alistuva osa-puoli,herkkä ja huonon itsetunnon omaava puoliso koska narsismi alentaa ja alistaa sellaisen puolison kaikista helpoiten maan tasalle. Siihen ei pidä alistua. Ja mies kuulostaa pahalta narsismilta,toivottavasti siis olet jo lähtenyt suhteesta ja lopettanut turhan toivomisen ja itsellesi selittelyn ja kerännyt rohkeutta lähteä. Miksi jäädä tuollaisen sekopään alistettavaksi? Hän siitä koskaan miksikään muutu...Ainut apu on ammattiapu siis miehelle ja tuskin ihan helposti siihen suostuu.
Voimia!!!!

Narsisti ei itse tiedosta, että hänen käytöksessän tai tuntemuksissaan olisi mitään ongelmaa. Siksi hän ei tunne tarvetta muuttua.
Käytöksen muutaminen on laskelmallista, jos hän katsoo hyötyvänsä siitä, mutta se on välikaikaista ja epäaitoa.

Minulla oli aikanaan työkaveri, jolla oli narsistinen mies. Vaimo oli täysin alistettu, lannistettu, kaiken aikaa varpaillaan oleva, usein pahoinpitelyn jäljiltä. Henkinen kiusaaminen oli julmaa ja se näkyi hänessä.
Töissä hän oli kuin toinen ihminen, reipas ja aikaansaava, älykäs ihminen. Emme voineet kuin ihmetellä, miksi hän ei hommannut omaa asuntoa ja lähtenyt lastensa kanssa. Ehkä koston pelossa??

 

Tämä sattui silmiini aloituksessa.
..Itse pystyn riitelemään loputtomiin menemättä henkilökohtaisuuksiin ja pyrin aina rakentamaan argumentointiin riitelytilanteessa...

Toivottavasti löydät itsesi kaltaisen ihmisen puolisoksesi.

Minä en missään tapauksessa riitelisi loputtomiin. Minulle riittää tunti, siinä ajassa ehtii puolin ja toisin sanoa kaiken tarpeellisen ja sen jälkeen voi sopia riidan pois.

 

Ensinnäkin et ole saanut koulutusta mielenterveyshoitajaksi ja rakkaus ei sido sinua myöskään omahoitajaksi mikäli et tahdo olla oman elämäsi marttyyri. Toiseksi et ole veljesi vartija, joka tarkoittaa sitä, että vaikka vahtisit 24h/7 ja tyyppi on päättänyt (uhkailee vain ja hakee sitä kautta huomiota) vetää itsensä kiikkuun, niin se on hänen henkilökohtainen ratkaisunsa ei sinun.
Olen elänyt vastaavassa suhteessa henkisesti sairaan ihmisen kanssa noin 20 vuotta kunnes ymmärsin, että en voi häntä auttaa rakkaudella, ymmärtämyksellä, ohjaamalla, hyysäämällä... en millään koska omat voimavarani alkoivat olla loppu.
Pelkäsin ensin kuollakseni, että mitä siitä seuraa, jos minä en kanna toisesta vastuuta suhteessamme ja hän tappaa itsensä. Sitten pikkuhiljaa aloin ymmärtämään, etten todellakaan pysty auttamaan ja ettei minun edes tarvitse sitä tehdä.
Sinulla on se hyvä puoli, että teillä ei ole lapsia. Meillä niitä on kaksi ja oli pakko ladata kaikki voimavarat kasvatustehtäviin. Jätin puolisoni lopulta. Hassuinta oli että aloin suhtautua hänen itsemurha juttuihinsa huumorilla.
Erostamme on 10 vuotta ja ei hän vieläkään ole itseään tappanut.
Tämä on sinun ainut elämäsi, mieti sitä. Miehesi ei tule muuttumaan vaikka kuinka niin toivoisit koska hän on henkisesti sairas. Häneltä puuttuu palikka jostain ja sitä ei voi korvata tai korjata.

Olen ollut nyt puoli vuotta naimisissa miehen kanssa. Emme ole vielä kertaakaan yhdyntää harrastaneet, kun tästä sitten varovasti rakkaalle miehelleni mainitsin, hän raivostui ja alkoi minua huoraksi haukkumaan . Kyllä pahalta tuntui, pitänee vain pitää mölyt mahassa.

 

Olen ollut nyt puoli vuotta naimisissa miehen kanssa. Emme ole vielä kertaakaan yhdyntää harrastaneet, kun tästä sitten varovasti rakkaalle miehelleni mainitsin, hän raivostui ja alkoi minua huoraksi haukkumaan . Kyllä pahalta tuntui, pitänee vain pitää mölyt mahassa.

No jopa on, mikä miestä vaivaa? Ja sinä tyydyt tuohon? Olisi kiva tietää minkä ikäisiä olette, jos olette jo yli kuuskymppisiä en ihmettele, miehelläsi ei enää seiso, mutta jos nuorempia niin jotain vikaa miehessä.

Ehkä mies on homo, ei naiset kiinnosta. Ei ole normaali avioliitto ettei ole seksiä. Yleensä vastanaineet harrastavat sitä joka päivä. Jotain on pahasti pielessä liitossanne. Kannattaako sinun olla miehen kanssa joka ei halua seksiä?

"pitänee vain pitää mölyt mahassa" ei se ihan niin ole, kerro miehellesi että yleensä seksiä harrastetaan viimeistään naimisiin mennessä ja kysy suoraan miksi ei teillä. Älä todellakaan ole hiljaa. Sano suoraan ettet halua olla liitossa jossa ei ole seksiä. Älä pelästy vaikka haukkuisi miksi, siitä huomaa että jotain on pielessä kun ei kykene juttelemaan asiasta.

 

Suomen rikoslaissa (39/1889) kunnianloukkaus on asianomistajarikos eli syyte nostetaan pääasiassa vain, mikäli kunnianloukkauksen uhri sitä vaatii. Rikokselle on tavallinen ja törkeä tekomuoto:
»Joka
1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon.
Kunnianloukkauksesta tuomitaan myös se, joka esittää kuolleesta henkilöstä valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.

Olen ollut ja asunut kaksi vuotta avomieheni kanssa, joka kihlasi minut reilun puolen vuoden seurustelun jälkeen. Ihana, samanhenkinen, täydellisen suloinen ja hyväkäytöksinen avomieheni kuitenkin yllätti minut täysin pitkän riitaisan jakson päätteeksi haukkumalla minua huoraksi uudenvuoden aattona h-hetkellä. En ole koskaan kuvitellut että kukaan voisi puhua toiselle noin ja järkytyin siitä syvästi. Itse pystyn riitelemään loputtomiin menemättä henkilökohtaisuuksiin ja pyrin aina rakentamaan argumentointiin riitelytilanteessa. Samoihin aikoihin alkoivat aggressiiviset impulssit ja itsemurhalla uhkailut joiden ansiosta vietin unettomia öitä, joskus viikkoja putkeen peläten pahinta, käyden samalla normaalisti töissä joutuen viimein soittamaan kriisipuhelimeen pelätessäni oman mielenterveyteni puolesta. Kävin juttelemassa asiasta myös eri ammattilaisten luona saadakseni itkettyä ja käsiteltyä asiaa jonkun täysin objektiivisen ulkopuolisen kanssa. Toivoin tuon kuulemani sanan ja häiriintyneen käytöksen loppuvan suulliseen sopimukseemme. Järjen ääni sanoi jo tuolloin että suhteesta pitäisi lähteä eikä sopimus tule pitämään mutta päätin olla luovuttamatta ja tehdä töitä, ja uskoa hänen lupaukseensa. Suhteessamme oli tosin jo aiempi luottamusongelma hänen kerrottuaan erinäisistä asioista valheellisesti. Puoli vuotta yritin toipua ja unohtaa koko h-sanan ja itsetuho ja muun häiriintyneen käytöksen aiheuttaman trauman mutten ollut enää sama huoleton hassutteleva, nauravainen ihminen. Hän tuskastui lopulta siihen etten pystynyt muuttumaan entiselleni ja kesän jälkeen kuulin huora-sanan uudelleen, vielä rumemmassa lauseessa kuin aiemmin. Itsemurhauhkailut alkoivat uudelleen. Ja puhelimeni täyttyi ääniviesteistä joissa minulle jätettiin hyvästit. Sitä kauhua en osaa sanoin kuvata. Uskon että elämäni on konkreettisesti lyhentynyt, koettuani kuukausia putkeen paniikinomaista järjetöntä pelkoa ja kauhua, ja pitänyt itseni kasassa töissä päivästä toiseen, nukuttuani sohvalla koiranunta, valmiina soittamaan poliisin ja ambulanssin tilanteen vaatiessa. Sain hänet kerran psykiatriseen päivystykseen jossa vannottivat hänet lopettamaan. Nyt puoli vuotta myöhemmin, itsemurhapuheet ovat jatkuneet, samoin kuin huorittelu, ja hän on mm. maanitellut minua kuin koiraa luokseen käyttämällä muotoa "hei huooraaa" ja kaivanut lompakostaan minulle rahaa. Olen myös kuullut että olen "huora mikä huora" jonka lisäksi häntä nauratti kovasti minun loukkaamiseni. Puhumattakaan sadoista, kyllä, sadoista eri nimittelymuodoista, hullusta ja sairaasta idioottiin ja apinaan. Jotka olen ansainnut yrittämällä rakentavaa keskustelua hänen kanssaan. Itsemurhauhkailut ovat jatkuneet on/off koko vuoden, ja hän kieltäytyy lähtemään työstämään ongelmiaan terapiaan. Hänen ratkaisunsa on se etten minä "provosoisi ja ajaisi häntä käyttäytymään niin". Pariterapiassa kävimme, mutta liian myöhään ja käynnit veivät asiat huonompaan suuntaan, jopa terapeutti vaikutti olevan neuvoton kanssamme. Mieheni on myös hajottanut omaisuuttani raivotessaan ja heittänyt sitä mm. rappukäytävään. En itse ole koskaan turvautunut henkilökohtaisuuksiin tai kajonnut toisen omaisuuteen. Pahin mitä olen tehnyt on huutanut ja kiroillut. Sitäkin loppujen lopuksi aika vähän. Pettynyt ja ärtynyt olen ollut ja siitä olenkin sitten saanut kuulla kunniani. Hänen lempitapojaan on koko syksyn ollut kutsua minua sairaaksi, hulluksi, v**** ämmäksi ja hän mielellään pyörittelee silmiään, pudistelee päätään, laittaa sormet korviin jos yritän puhua hänelle ja keskittyy tekemään kaikkea mahdollisimman epäkunnioittavaa minua kohtaan, yrittäessäni katsoa häntä ja puhua hänelle. Jos pyydän häntä rauhallisesti katsomaan tilannetta ulkopuolisen silmin ja tyydyn huokailemaan harmitustani, olen häntä kohtaan "epäkunnioittava" ja minun putäisi katsoa peiliin. Olen kirjoittanut hänelle kirjeitä, saadakseni viestittyä ilman riitaa mutta myös yrittänyt peräänantamattomasti (mutta useimmiten turhaan) keskustella hänen kanssaan. Hän on itse koko syksyn puhunut haluavansa päättää suhteen ja pitkin vuotta käskenyt minun lähteä (asunto on hänen) mutta sitten syyllistänyt minut siitä kun olen käynyt asuntonäytöissä ka yrittänyt toimia toiveidensa ja pyyntöjensä mukaan. Silloin minusta tuleekin hänen "elämänsä pilaaja". Hän alkaa syyttää minua siitä että heitän suhteen pois eikä se ole koskaan merkinnyt minulle mitään. Hän alkaa väittää etten ole koskaan rakastanut häntä. Hän käskee minua vähän väliä lähtemään elämästään ja sanoo aika ajoin suhteen olevan "näillä puheilla ohi" mutta saa raivokohtauksen ja lähtee moottoritielle "tappamaan itsensä" kun alan selata asuntoilmoituksia tai siirtämään tavaroita muualle. Myöhemmin hän kertoo ettei ole koskaan tarkoittanut sanojaan tai ajatellut haluavansa erota, mutta pari päivää myöhemmin hän saattaa taas kertoa vakavasti ajatelleensa suhteen lopettamisen olevan parasta. Mielipiteet vaihtuvat miten sattuu tilanteen mukaan. Yritän pysyä perässä ja jaksaa sitä etten koskaan tiedä mikä on totta. Sen lisäksi hän on valehdellut minulle keksimällä asioita päästään eikä ole sen tultua esille ollut millänsäkään. Hän ei tunnu yleensäkään tuntevan häpeää eikä osoita katumusta yleensä mistään. Edes huora-sanan käytöstä, vaikka näki miten pois tolaltani siitä menin, ei hän koskaan tullut kertomaan tajunneensa miten pahasti on sanonut. En ole saanut muuta anteeksipyyntöä kuin pahoittelut "ikävästä käytöksestä". Olen erouhkailun tai huorittelun seurauksena ottanut kihlasormukseni pois josta olen saanut kaikkein raivoisimmat syytökset. Samoin kuin siitä etten "osoita rakastavani häntä". Selitykseni sivuutetaan kun kysyn miten hän voi olettaa rakkaudenosoituksia huoriteltuaan ja puhuttuaan jatkuvasti eroamisesta tai jättämisestäni. Tätä hän ei ymmärrä lainkaan vaan minä olen hänen mielestään välinpitämätön. Hän puolestaan välttelee minun kanssani keskustelua kaikin keinoin ja sulkeutuu pelaamaan nettipelejä johon on selvästi kehittynyt jo riippuvuus. 33-vuotiaana lapsettomana naisena en edelleenkään ole halunnut luovuttaa tämän ihmisen kohdalla, jonka kanssa paremman vaiheen aikana ehdimme yrittää lastakin. Olen ajatellut tämän ihmisen olevan se oikea minulle kaiken sen hyvän johdosta mitä hänessä on ja perhe on ollut yhteinen haaveemme alusta asti. Hän on ollut silti elämäni suurin rakkaus, kaikesta huolimatta. Ymmärrän olevani erittäin pahasti sairastuneessa suhteessa ja tiedän että kukaan kuka tätä lukee ei siihen ajattelisi jäävän. En ole koskaan aiemmin kirjoittanut tai kysynyt netissä lausettakaan. Nyt vain tuntuu että ulkopuoliset mielipiteet olisivat tarpeen tuuppaamaan minua oikeaan suuntaan. Kuvaus ei tietenkään kerro kuin murto-osan tarinasta ja kaikki hyvä jää huomiotta mutta

Mitä te toisiltanne oppisitte, kun kumpikaan ei älyä aloittaa omaa elämää?

Suomen rikoslaissa (39/1889) kunnianloukkaus on asianomistajarikos eli syyte nostetaan pääasiassa vain, mikäli kunnianloukkauksen uhri sitä vaatii. Rikokselle on tavallinen ja törkeä tekomuoto:
»Joka
1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon.
KUNNIANLOUKKAUKSESTA TUOMITAAN MYÖS SE, JOKA ESITTÄÄ KUOLLEESTA HENKILÖSTÄ VALHEELLISEN TIEDON TAI VIHJAUKSEN SITEN, että teko on omiaan aiheuttamaan kärsimystä ihmiselle, jolle vainaja oli erityisen läheinen.

onko tällaisessa suhteessa ja tilanteessa ainoa oikea valinta luovuttaa ja lähteä vai näettekö vielä jotain olevan tehtävissä? Kannattaako vielä vuoden jälkeen toivoa ja uskoa? Kannattaako yrittää tehdä töitä?

LÄHDE RIKOSLAKI 24

JA KIRJOTTI, VASTAUKSEN, JOKA ON
ITSE JOUTUNUT KUNNIAN LOUKKAUKSEN UHRIKSI JOKU VUOSI, SITTEN .