P
Pelokas
Vieras
Olen 28-vuotias nainen ja aloitin joitakin kuukausia sitten seurustelun oltuani sitä ennen yli kaksi vuotta sinkkuna.
Suhteessa on kaikki hyvin. Meillä on hauskaa yhdessä. Ymmärrämme ja kannustamme toisiamme, meillä on samanlaiset arvot ja samoja kiinnostuksenkohteita.
Mutta minua on alkanut vaivata hirvittävä irrationaalinen pelko siitä, että suhde menee pilalle. Olen seurustellut elämässäni muutamia kertoja aiemminkin. Kaikki suhteet ovat päättyneet hyvin julmilla tavoilla, ja olen tullut täydellisesti petetyksi, mitätöidyksi ja alistetuksi. Esimerkiksi edellinen poikaystäväni päätti yli neljä vuotta kestäneen suhteen netissä ja aloitti välittömästi uuden suhteen erään kaverini kanssa. Sittemmin paljastui, että mies oli tehnyt myös muita ikäviä tekoja, joita jouduin selvittelemään vielä kuukausien ajan. Minut on myös aiemmin jätetty tekstiviestillä, menty kihloihin uuden kanssa alle kuukausi eromme jälkeen jne. Kun tähän vielä lisää sen, ettei luottamukseni ihmisiin ole ollut kovin korkealla aiemminkaan koulukiusaamisen ja toisen vanhempani alkoholismin vuoksi, on ollut välillä hyvin rankkaa. Olen kylläkin käynyt menneisyydestäni puhumassa terapeutin kanssa.
Olen huomannut alkaneeni tarkkailla miestä yhdessä olessamme. En siis tarkoita sitä että laittaisin hänet jatkuvasti vakuuttelemaan rakkauttaan ja sitoutumistaan, mutta olen huomannut ylitulkitsevani hänen käytöstään. Jos hän sanoo tai tekee asioita eri tavalla kuin yleensä tms. niin jokin hälytyssignaali alkaa heti soida sisälläni. Olen myös huomannut miettiväni elämäntilanteitamme, ja laativani "entä jos"-tyylisiä skenaarioita. Esimerkiksi hän on hakemassa opiskelupaikkaa, ja olen alkanut miettiä, että entä jos hän tapaa koulussa jonkun uuden jne. En siis pysty nauttimaan suhteesta tämän huolehtimisen ja stressaamisen vuoksi. Vaikka mikään hänen käytöksessään ei vihjaa siihen että hän olisi jotenkin kevyellä mielellä liikkeellä.
Tämä on todella raskasta, enkä halua torpedoida suhdetta. Haluaisin päästä tästä pelosta ja ajatuksista eroon. Tilannetta jotenkin korostaa se, että olin siinä pisteessä, että kovasti toivoin suhdetta pitkän sinkkuajan jälkeen. Lähipiirissäni kaikki seurustelevat tai ovat naimisissa, ja olin tähän asti ainoita sinkkuja. Minä ja ystäväpiirini alamme olla siinä iässä, että ihmiset perustavat perheitä tai alkavat ylipäätään suhtautua parisuhteisiinsa vakavammin. Ehkä taustalla on myös jonkinlainen pelko yksinjäämisestä, ja siitä, että "jään hyllylle" kun kaikki ystäväni muuttavat yhteen, menevät naimisiin tai hankkivat lapsia.
Mutta miten päästä tästä pelosta eroon?
Suhteessa on kaikki hyvin. Meillä on hauskaa yhdessä. Ymmärrämme ja kannustamme toisiamme, meillä on samanlaiset arvot ja samoja kiinnostuksenkohteita.
Mutta minua on alkanut vaivata hirvittävä irrationaalinen pelko siitä, että suhde menee pilalle. Olen seurustellut elämässäni muutamia kertoja aiemminkin. Kaikki suhteet ovat päättyneet hyvin julmilla tavoilla, ja olen tullut täydellisesti petetyksi, mitätöidyksi ja alistetuksi. Esimerkiksi edellinen poikaystäväni päätti yli neljä vuotta kestäneen suhteen netissä ja aloitti välittömästi uuden suhteen erään kaverini kanssa. Sittemmin paljastui, että mies oli tehnyt myös muita ikäviä tekoja, joita jouduin selvittelemään vielä kuukausien ajan. Minut on myös aiemmin jätetty tekstiviestillä, menty kihloihin uuden kanssa alle kuukausi eromme jälkeen jne. Kun tähän vielä lisää sen, ettei luottamukseni ihmisiin ole ollut kovin korkealla aiemminkaan koulukiusaamisen ja toisen vanhempani alkoholismin vuoksi, on ollut välillä hyvin rankkaa. Olen kylläkin käynyt menneisyydestäni puhumassa terapeutin kanssa.
Olen huomannut alkaneeni tarkkailla miestä yhdessä olessamme. En siis tarkoita sitä että laittaisin hänet jatkuvasti vakuuttelemaan rakkauttaan ja sitoutumistaan, mutta olen huomannut ylitulkitsevani hänen käytöstään. Jos hän sanoo tai tekee asioita eri tavalla kuin yleensä tms. niin jokin hälytyssignaali alkaa heti soida sisälläni. Olen myös huomannut miettiväni elämäntilanteitamme, ja laativani "entä jos"-tyylisiä skenaarioita. Esimerkiksi hän on hakemassa opiskelupaikkaa, ja olen alkanut miettiä, että entä jos hän tapaa koulussa jonkun uuden jne. En siis pysty nauttimaan suhteesta tämän huolehtimisen ja stressaamisen vuoksi. Vaikka mikään hänen käytöksessään ei vihjaa siihen että hän olisi jotenkin kevyellä mielellä liikkeellä.
Tämä on todella raskasta, enkä halua torpedoida suhdetta. Haluaisin päästä tästä pelosta ja ajatuksista eroon. Tilannetta jotenkin korostaa se, että olin siinä pisteessä, että kovasti toivoin suhdetta pitkän sinkkuajan jälkeen. Lähipiirissäni kaikki seurustelevat tai ovat naimisissa, ja olin tähän asti ainoita sinkkuja. Minä ja ystäväpiirini alamme olla siinä iässä, että ihmiset perustavat perheitä tai alkavat ylipäätään suhtautua parisuhteisiinsa vakavammin. Ehkä taustalla on myös jonkinlainen pelko yksinjäämisestä, ja siitä, että "jään hyllylle" kun kaikki ystäväni muuttavat yhteen, menevät naimisiin tai hankkivat lapsia.
Mutta miten päästä tästä pelosta eroon?