S
Syviä pohdintoja
Vieras
Kulissiliitto, vaikka minä puhuisin mieluummin vaikka ns. järkiliitosta. Onko täällä ihmisiä, jotka sellaisessa ovat tietoisesti päättäneet elää? Mikä sujuu, mikä ei? Neuvoja, kokemuksia, ajatuksia, mieluiten elämänkokemuksella höystettyjä.
Mietin tällä hetkellä 15 vuotta kestäneen suhteen jatkoa. Meillä ei ole väkivaltaa, päihdeongelmia, suuria riitoja, ei tietääkseni pettämistä tms, mutta kaikki on vain jotenkin hiipunut, olemme kulkeneet viime vuodet eri teitä ja ääneen jo myöntäneetkin se, ettei meillä juuri ole enää yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja elämäntapamme ovat nykyään ihan erilaiset. Seksiä on ehkä kerran kuukaudessa, arkipäiväinen hellyys, suukot ja tukan silittäminen ja kainalossa oleminen ovat kadonneet. Samassa sängyssä nukutaan, mutta tiukasti omilla puolillamme. Mies kulkee pitkälti omia polkujaan, hänellä on omat harrastukset ja kaverit, minä pyöritän perheen arkea ja huolehdin lapsista, nautin siitä. Mies ei tunnu haluavan viettää aikaa meidän kanssamme. Pääsiäisen mies vietti omilla menoillaan. Tänään vapuksi olin suunnitellut koko perheen ohjelmaa: iltapäivällä ulos syömään, vapputorille koko perhe, grillausta illalla omassa pihassa jne, mutta mies ilmoitti heti ykskantaan lähtevänsä työkavereiden kanssa terassille. Menee ehkä myöhään kuulemma.
Meillä on yhteinen, ihana koti ja iso asuntolaina. Jos ero tulisi, olisi selvää että talo jouduttaisiin laittamaan myyntiin ja minä pienituloinen päätyisin lasten kanssa jonnekin kaupungin vuokrakaksioon. Perheen hajoaminen ja kodin myyminen ei ole ihan pieni asia, kun sitä yrittää ajatella lasten kannalta. Itse kyllä pärjäisin, mutta nuo lapset. Isä on heille kuitenkin tärkeä ja rakas.
Jos ajattelen tunteella, olisin valmis eroamaan, sillä en saa tästä suhteesta tällä hetkellä yhtään mitään, enkä koe että mies olisi minulle sellainen kumppani kuin toivon. Jos ajattelen järjellä ja lasten kannalta, ei missään tapauksessa kannattaisi erota: rikkoa perhettä, päätyä köyhyysloukkuun, vain siksi että "jokin ei toimi". Kuten sanottu, meillä ei ole väkivaltaa, isoja riitoja tms, ajoittain meillä on toistemme seurassa ihan mukavaa edelleen. Mitä ihmettä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä?
Mietin tällä hetkellä 15 vuotta kestäneen suhteen jatkoa. Meillä ei ole väkivaltaa, päihdeongelmia, suuria riitoja, ei tietääkseni pettämistä tms, mutta kaikki on vain jotenkin hiipunut, olemme kulkeneet viime vuodet eri teitä ja ääneen jo myöntäneetkin se, ettei meillä juuri ole enää yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja elämäntapamme ovat nykyään ihan erilaiset. Seksiä on ehkä kerran kuukaudessa, arkipäiväinen hellyys, suukot ja tukan silittäminen ja kainalossa oleminen ovat kadonneet. Samassa sängyssä nukutaan, mutta tiukasti omilla puolillamme. Mies kulkee pitkälti omia polkujaan, hänellä on omat harrastukset ja kaverit, minä pyöritän perheen arkea ja huolehdin lapsista, nautin siitä. Mies ei tunnu haluavan viettää aikaa meidän kanssamme. Pääsiäisen mies vietti omilla menoillaan. Tänään vapuksi olin suunnitellut koko perheen ohjelmaa: iltapäivällä ulos syömään, vapputorille koko perhe, grillausta illalla omassa pihassa jne, mutta mies ilmoitti heti ykskantaan lähtevänsä työkavereiden kanssa terassille. Menee ehkä myöhään kuulemma.
Meillä on yhteinen, ihana koti ja iso asuntolaina. Jos ero tulisi, olisi selvää että talo jouduttaisiin laittamaan myyntiin ja minä pienituloinen päätyisin lasten kanssa jonnekin kaupungin vuokrakaksioon. Perheen hajoaminen ja kodin myyminen ei ole ihan pieni asia, kun sitä yrittää ajatella lasten kannalta. Itse kyllä pärjäisin, mutta nuo lapset. Isä on heille kuitenkin tärkeä ja rakas.
Jos ajattelen tunteella, olisin valmis eroamaan, sillä en saa tästä suhteesta tällä hetkellä yhtään mitään, enkä koe että mies olisi minulle sellainen kumppani kuin toivon. Jos ajattelen järjellä ja lasten kannalta, ei missään tapauksessa kannattaisi erota: rikkoa perhettä, päätyä köyhyysloukkuun, vain siksi että "jokin ei toimi". Kuten sanottu, meillä ei ole väkivaltaa, isoja riitoja tms, ajoittain meillä on toistemme seurassa ihan mukavaa edelleen. Mitä ihmettä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä?