tervettä?

  • Viestiketjun aloittaja millamarika
  • Ensimmäinen viesti
Onnistuva mies.
Samaa mieltä leimaamisesta. Toisaalta vastakkaisena kuvaamallesi tilanteelle lapsi voi myös aavistaa pedofiilin, vaikka itse ei olisi suoranaisesti kohteena. Ja kokea pelkoa. Tästä minulla on omakohtainen kokemus josta ei tämän enempää tässä yhteydessä.

Tirkistelystä puolestaan on tuore uutinen; löytynee googlaamalla "Vuosaari uimahalli kolmevuotias". Hesarista luin tänään kyseisen jutun, jossa aiheellisesti isä kysyy, "vähenevätkö perverssit sillä, että kolmevuotiaallakin pitää olla tissiliivit".

Miten lähellä nämä ilmiöt ovat toisiaan, en osaa sanoa.
Eikö todellakaan sitä näe ihmisen käytöksestä kuka on hyväksikäyttäjä?

Kuvittelisin henkilön silloin seuraavan uhriaan pidempään.
Niin esimerkiksi uimarannalla olisi helppo tehdä testi.
Siirtyy vaan kauemmaksi, jos jotkut katseet ärsyttää.
Jos katseleva henkilö seuraa perässä, niin se on selvä merkki vääristä aikeista, josta voi ilmoittaa viranomaisille.
Muutenvaan maailmanmenoa katseleva ei perään lähde.

Oletteko koskaan huomannut miehen tuijottavan johonkin, kun hän miettii vaikka jotakin kinkkistä kysymystä työasioissa?
Minä ainakin usein tuijotan vaimon suuntaan, ja mietin jotakin ihan muuta asiaa.
Eli ei se tuijotus ole sitä miltä se näyttää ja tuntuu.
Vaimo kyllä ymmärtää tuon tilanteen, ja usein kysyy, mitä sinä oikein mietit.

Niin eikö tuo sama tilanne voi tapahtua yleiselläpaikalla?
 
Viimeksi muokattu:
ff

Tarkoitin kirjoitukseni juttuviitteineen ketjun alkuperäisaiheeseen liittyväksi, en nimenomaan sinulle, Om. Lapsen ei voi (elleivät aikuiset asiaan puutu) edellyttää osaavan näitä kuvailemiasi merkkejä tulkita. Mutta toki lapsikin sen voi v a i s t o t a - mikä ei tarkoita ymmärtämistä.

Aiempi kirjoitukseni ei mielestäni viittaa aikuisia naisia toljaaviin miehiin, mutta otan nyt kantaa siihenkin;
Olen kyllä kohdannut ilmiön kun jää ns. 'toljotus' päälle. Itsellänikin varmaan joskus. Ja niin voi käydä yleisellä paikalla. Olen tosin sitä mieltä että sen kuitenkin erottaa limaisesta kyttäämisestä aika pian. Aikuinen ihminen siitäkin selviytyy kyllä.
 
Viimeksi muokattu:
Hohhoijaa
hoh hoijaa, onpa ikävää tekstiä. Kyllä minä kehotan tätä naista hakemaan itselleen vaikka miestä, jos ei saa onnistuvan miehen erektiota mielestään ja käsiteltyä. Ihan vain siksi, että me muut säästyisimme tuolta vuosikausien jankkaamiselta samasta asiasta.
Mitä sä koko ajan jankkaat yhtä ja samaa. Koita jo päästä asiasta yli.
 
Viimeksi muokattu:
Hohhoijaa
onnistuva mies kirjoittaa:"Olette aivan oikeassa, että se hävettää jos erektio tulee väärässä paikassa, vaikka nyt lapsen sylissä ollessa.
Silloin teen kaikkeni ettei lapsi siihen kosketa.
En siis halua enkä ole sitä erektiota hakemassa.
Mutta sillekään tosiasialle en voi mitään, kun erektio syntyy kosketuksesta."

Tällaista paskaa tää äijä suoltaa, sekö susta, ai jaa, on oikean miehen puhetta? Kuinka monella miehellä alkaa seisomaan lasten seurassa? Onhan tää ihan umpisairas mieleltään, tyhmä olet jos et sitä näe. Ja tosiaan myös se, että keksii fantasioita ja provoja joissa on lapsi mukana. Herää jo näkemään mikä toi äijä on!

Vaikka se ei olisi toimiva pedofiili, niin ajatukset ja kirjoitukset ovat sairaita.
 
Jos kirjoitukseni on sairaita, niin miten voin päästä sairaudesta eroon?
Tähän ei riitä se,että sanotaan lopeta kirjoittaminen, koska silloin en pääse syyllisyydentunteesta eroon.
Miksi se ei riitä, kun sanon etten enää allekirjoita sitä vanhaa kuuluisaa lausetta?

Enhän minä sitä asiaa ole ottanut esille pitkäänaikaan.
Aina jokin toinen henkilö hakee sen kirjoituksiin mukaan.
En edes olisi halunnut kirjoittaa uteluista huolimatta, mutta se tuotiin esille syytöstenkera.
Niin pakkohan minun on puolustautua, kun jopa yllytettiin puolustautumaan.

Laitetaanko tälle asialle nyt piste. Tai vaikka useampikin..............................................................................................................
 
Viimeksi muokattu:
ai niin
Tunnetko sinä, Onnistuva Mies, syyllisyydentunnetta?
Ajatuksistasi, tai siitä mitä siellä leikkipuistossa tapahtui kun keinutit sitä lasta?
kai häpeäntunne on oikeampi sana, luulisin. Mutta käytetään nyt seuraavat viisi vuotta sitten tuota syyllisyys-sanaa. Aika vaikea kuvitella, että pystyisit nopeamapaan asian käsittelyyn.
 
Viimeksi muokattu:
Mietin tässä
Kiitos KW kannanotostasi. Halusit ymmärtää myös miestä ja hakea syitä tapahtuneelle. Minusta tuo oli erittäin merkittävä asia, että mies sanoi siitä asusteesta naiselleen, jolloin hän todellakin piti naistaan arvossa ja uskalsi sanoa, luotti. En nyt tiedä mikä on tilanne, kun mies on pedofiili ja vaikka mitä. Olen alunperin ollut sitä mieltä, että ongelmat eivät todellakaan ole tytön pukeutumisessa, vaan aivan jossakin muualla ja se on taas seikka , joka voi olla seurustelun este.

Joko olet provo, tai sitten tavattoman naivi. Emme asu enää missään lintukodossa (emmekä ole koskaan asuneetkaan, nykyään ihmiset vaan tiedostavat ympäröivän pahan ja vääristyneet halut).

Se on totta, että rikosvastuullista sanaa "pedofiili" ei pitäisi käyttää vasta kun on toteen näytetty ihmisen teot. Minusta sinä, ai niin, olet hiukan eri raitella muiden kanssa. Syyllistät ap:n siitä, että hän haluaa vastauksia miehensä teinejä kohtaan tuntemasta kiinnostuksesta. Jos sinä olet nainen, niin ihmettelen jos hyväksyisit omalla miehelläsi tuon tason kiinnostuksen teinejä kohtaan. Onko 12-vuotias edes vielä teini?

Ps. jos minua tarkoiti tuolla vuosikausien jankkaamisella, niin olen törmännyt tuohon aiheeseen vasta noin kolme kuukautta sitten. En käy seksipalstalla lainkaan. Nyt tuon miehen kommetteja lukeneena, niin vaikka kuinka koittaisin ymmärtää hänen ajatusmaailmaansa , niin en ymmärrä. Niin outoja ja vaihtelevia nuo mielipiteet ovat.
 
Viimeksi muokattu:
Mietin tässä
Heikko itsetunto on valitettavasti yleistä, ja se selittää osaltaan, miksi teiniporno on niin suosittua miesten keskuudessa. Siinä mielessä se kyllä on melko paljon "massan mukaista". Naisillekin se luo paineita olla jonkun tietyn mallin tai ennakko-odotuksen mukaisia, mikä puolestaan saattaa luoda myös uhmaa ja vastustusta.

Ymmärrän myös miehen tarpeen saada "sänkyynsä oma teini" heijastumana siitä, ettei hän ole tässä elämänsä aikana onnistunut, ja siksi haluaa kauttasi elää tämän menetetyn mahdollisuuden. Siinä on oma tragiikkansa. Ehkä antautumalla hänen "teinikseen" olisit voinut vapauttaa hänet tästä päähänpinttymästä, ja antanut hänelle tilaisuuden kasvaa siitä lopulta irti, mene tiedä. En syytä sinua tällä tästä, mutta kieltäytymällä ja "ongelmallistamalla" tämän asian välillänne se on todennäköisesti vain vahvistanut hänen päähänpinttymäänsä.

En usko, että miehesi on halunnut tarkoituksella loukata sinua tällä (tai sen tiedät ehkä parhaiten itse), vaan hän on "sielullisessa pattitilanteessa", johon hän on jopa uskaltautunut pyytämään sinulta apua. Se on monelle miehelle paha paikka, oman heikkoutensa myöntäminen saati tunnustaminen ja avun pyytäminen, joten siinä suhteessa näkisin hänessä paljon toivoa ja toiveita antavaa. Hänessä on rohkeutta.
Ap:n mies fantasioi teiniseksistä, ap:n pitäisi lähteä siihen mukaan ja näin koettaa parantaa mies. Nyt kun näin ei tapahtunut, niin ap on vahvistanut miehen päähänpinttymää. Just.

Mies on myös ollut rohkea, kun on uskaltautunut pyytämään outoa seksiä kanssansa, ihan vain apuna itselleen. Just.

Tämän kaltaisilla asenteilla annetaan miehille oikeus naista halventavaan käytökseen. Syyllistetään naisia siitä, että he ovat vahvoja, eivätkä heikot miehet pärjää heille, vaan ovat oikeutettuja hakemaan "vertaisiaan". On se kumma jos 50-vuotias mies tarvitsee itsetuntonsa kohotukseen 12-vuotiaita tai teinejä tai omia puolisoitaan leikkimään teiniä! Hei, nyt se vastuu ihan omiin käsiin! Tiedän muuten yhden yli 4-kymppisen miehen, joka kuolaa teinejen perään. Hän ei todellakaan ole mikään reppana, huonoitsentuntoinen tmv. Hän vaan näkee teinit haluttavina. On jopa sanonut, että kaikki jotka eivät ole sakkolihaa, ovat mahdollisuus. Luulen, että iso osa näistä teinejä haluavista miehistä on samanlaisia: sporttisia, nuorekkaita, älykkäitä, hyvässä asemassa olevia hyvännäköisiä miehiä. Siis nämä haluavat "ääneen" teinejä. Mettäläisen näköiset, oloiset ja epäsosiaalisemmat miehet pitävät mölyt mahassaan. Ap:n mies lienet tuosta välimaastosta, vai?
 
Viimeksi muokattu:
ainokainen
kai häpeäntunne on oikeampi sana, luulisin.
Niinpä. Terve ihminen tuntee syyllisyyttä tehtyään väärin, pieni lapsi tai persoonaltaan kehittymätön/sairas ihminen osaa vain hävetä... jos edes sitä.

Alkuperäinen kirjoittaja Mietin tässä;11555207:
Ap:n mies fantasioi teiniseksistä, ap:n pitäisi lähteä siihen mukaan ja näin koettaa parantaa mies. Nyt kun näin ei tapahtunut, niin ap on vahvistanut miehen päähänpinttymää. Just.

Mies on myös ollut rohkea, kun on uskaltautunut pyytämään outoa seksiä kanssansa, ihan vain apuna itselleen. Just.
Asiaa!
 
Viimeksi muokattu:
Onnistuva mies.
Tunnetko sinä, Onnistuva Mies, syyllisyydentunnetta?
Ajatuksistasi, tai siitä mitä siellä leikkipuistossa tapahtui kun keinutit sitä lasta?
Varmasti tunnen syyllisyyttä, jos teen jotakin väärää.
Mutta leikkipuistossa keinumisesta en tunne syyllisyyttä, koska en ole siellä keinunut milloinkaan.
Siitä kirjoituksesta tunnen syyllisyyttä, kun sitä ei voi mitenkään kumota.
Tuo syyllistäminen on vaikuttanut jopa yhteen käytännön toimintaan.
Olen yhden haaveen hyljännyt kokonaan.
 
Viimeksi muokattu:
K. Westerlund
Alkuperäinen kirjoittaja Mietin tässä;11555207:
Ap:n mies fantasioi teiniseksistä, ap:n pitäisi lähteä siihen mukaan ja näin koettaa parantaa mies. Nyt kun näin ei tapahtunut, niin ap on vahvistanut miehen päähänpinttymää. Just.

Mies on myös ollut rohkea, kun on uskaltautunut pyytämään outoa seksiä kanssansa, ihan vain apuna itselleen. Just.

Tämän kaltaisilla asenteilla annetaan miehille oikeus naista halventavaan käytökseen. Syyllistetään naisia siitä, että he ovat vahvoja, eivätkä heikot miehet pärjää heille, vaan ovat oikeutettuja hakemaan "vertaisiaan". On se kumma jos 50-vuotias mies tarvitsee itsetuntonsa kohotukseen 12-vuotiaita tai teinejä tai omia puolisoitaan leikkimään teiniä! Hei, nyt se vastuu ihan omiin käsiin! Tiedän muuten yhden yli 4-kymppisen miehen, joka kuolaa teinejen perään. Hän ei todellakaan ole mikään reppana, huonoitsentuntoinen tmv. Hän vaan näkee teinit haluttavina. On jopa sanonut, että kaikki jotka eivät ole sakkolihaa, ovat mahdollisuus. Luulen, että iso osa näistä teinejä haluavista miehistä on samanlaisia: sporttisia, nuorekkaita, älykkäitä, hyvässä asemassa olevia hyvännäköisiä miehiä. Siis nämä haluavat "ääneen" teinejä. Mettäläisen näköiset, oloiset ja epäsosiaalisemmat miehet pitävät mölyt mahassaan. Ap:n mies lienet tuosta välimaastosta, vai?

Nämä eivät olleet asenteita, vaan toimintaehdotuksia ja kommentteja tapaukseen, jolla ei ollut mitään tekemistä pedofilian tai naisen tarkoituksellisen halventamisen kanssa. Kuten myös kävi ilmi, kyseisessä tapauksessa oli näitä toimintamalleja jo omatoimisesti kokeiltukin (joskin tässä tapauksessa kuitenkin huonolla menestyksellä), ja asiaa käsitelty, kuten vastuuntuntoiset parit tekevätkin, hakeutumalla ammattiavun piiriin.

Miehen päähänpinttymää olisi todennäköisesti vain vahvistanut - kuten aiemmin kirjoitin - se, jos vaimo olisi alkujaan kieltäytynyt lähestymästä miestä tämän teinihaavetoiveiden mukaisesti. Voi hyvin olla, että 50-vuotiaskin mies tarvitsee joskus vaimonsa ymmärrystä ja myötäelämistaitoa (kuten toisinkinpäin); se on ainakin rakentavampaa kuin kielteinen, halveksuva ja tuomitseva asenne.

Joskus tällainen päähänpinttymä voi olla sen verran "kevyt" luonteeltaan, että jopa lyhytaikainen leikkimielinen fantasioiden toteuttaminen saattaa vapauttaa päähänpinttymästä. Usein se tosin vaatii pitempiaikaista paneutumista, ja voi olla, ettei kaikissa tapauksissa sitten autakaan. Sen kuitenkin huomaa melko pian, kuten ilmeisesti AP:nkin tapauksessa.

Itsetunto-ongelmat vaativat suurelta osin omatoimista syventymistä, mutta toisen ihmisen hyväksyvä läsnäolo helpottaa ja nopeuttaa prosessia huomattavasti. Itsetunto kun alun perinkin syntyy vuorovaikutuksessa lapsen ja hänen kasvattajiensa välisessä vuorovaikutuksessa. Itsetunto vaatii siis kehittyäkseen ulkoista auktoriteettia (tai sisäistä luottamisen rohkeutta), joka on tarpeeksi voimakas vahvistaakseen pois epäilyt omasta heikkoudestaan ja arvottomuudestaan. Käytännössä tämä tapahtuu osoittamalla lapselle niin paljon huomiota, hyväksyntää, hoivaa ja hellyyttä, että hän oppii luottamaan, että on sen arvoinen. Se vie aikansa, mutta tuloksena on lopulta itsenäinen, itseensä luottava ihminen.

Mielestäni AP:n tapauksessa otettiinkin juuri se vastuu kannettavaksi, mikä oli tapaukselle asiallista ja tarpeellista: mies uskaltautui olla vaimolleen avoin, ja kumpikin yrittivät asian eteen parhaansa. Nähtäväksi jää, mikäli mies kantaa oman vastuunsa loppuun asti, ja jatkaa hänelle ehdotettua terapiaa, mutta se on jo toinen juttu.

Nyt ei pidä myöskään sotkea teini-fiksaatiota (mahdollista efebofiliaa) ja yleistä seksuaalista kaikkiruokaisuutta, kehnolla kotikasvatuksella ja mahdollisella ylivertaisuusajattelulla maustettuna. Nuoret naiset ovat miesten mielestä ymmärrettävästi kauniita (ja monille haluttaviakin), mutta tämä ei tietenkään ole mikään puolustus sille, että miehet oikeutettaisiin käyttäytymään tyttöjä tai naisia - heidän iästään riippumatta - kohtaan sikamaisesti ja elämään omaa seksuaalisuuttaan kuin vastuuttomat eläimet.

Taitaa myös olla, että mitä enemmän sosiaalista asemaa ja varallisuutta ihmisellä on, sitä suuremmat on myös usein luulot itsestään, ja sen kautta itse koettu oikeus käyttäytyä mielensä mukaan.

Mutta kyse ei siis ollut siitä, että AP:n mies olisi oikeutettu "hakemaan vertaistaan", tai että AP:n olisi pitänyt "alentua" miehensä tasolle - saati mistään syyttelystä tai syyllistämisestä. Kyseessä oli tarjota miehelle mahdollisuus vapautua päähänpinttymästään pääsemällä toiveidensa mukaan toteuttamaan sitä. Jos joku näkee sen "oikeutuksena miehille naista halventavaan käytökseen", se on valitettavaa, mutta ainakin minun mielestäni melko iso ajatuksellinen harppaus huonon tekosyyn löytämiseksi oman kehnon käyttäytymisensä oikeuttamiseksi.
 
K. Westerlund
"Itsetunto vaatii siis kehittyäkseen ulkoista auktoriteettia (tai sisäistä luottamisen rohkeutta), joka on tarpeeksi voimakas vahvistaakseen pois epäilyt omasta heikkoudestaan ja arvottomuudestaan."

Haluan tarkentaa yllä olevaa lausetta edellisestä viestistäni. Pyrkimyksenä ei ole poistaa epäily omasta HEIKKOUDESTAAN, sillä sen tunnistaminen on pelkästään tervettä ja todellisen vahvuuden löytämisen avain. Tarkoitin sanoa, että pyrkimyksenä on poistaa epäilyt omasta AVUTTOMUUDESTAAN, että heikkonakin on meillä jokaisella mahdollisuus pärjätä, osata ja toimia, ellei yksin niin sitten uskaltautumalla kääntyä toisten puoleen.
 
K. Westerlund
Tahattomasta erektiosta ei pidä kenenkään kantaa syyllisyyttä; häpeän tunne on luonnollinen ele. Outoa, että rinnastit pienen lapsen sairaaseen ihmiseen?

En malta olla kommentoimatta, että tuo rinnastus ei ole lopultakaan niin outo. Kun kyse on henkisestä sairastumisesta tai persoonallisuuden kehittymättömyydestä, hänen sielullinen tilansa on taantunut tai ehkä aikoinaan kokonaan pysähtynytkin tietylle tasolle.

Uskoisin, että vakava trauma jossakin varhaisemmassa vaiheessa elämää pysäyttää ainakin osittain terveen henkisen kehityksen sille tasolle, jolla se sillä hetkellä on ollut, ja vaikeat elinolosuhteet aiheuttavat ihan samaa. Jos yksilö joutuu kamppailemaan olemassaolostaan, ei jää aikaa eikä tarmoa itsensä kehittämiseen, ja vakava kriisi voi lamauttaa jopa koko organismin.

Tämä on nähdäkseni syy siihen, miksi ympärillämme on niin paljon "hiekkalaatikkotasolla" reagoivia aikuisia ihmisiä. Harvalla meistä on ollut suruton ja kannustava kasvuympäristö.

"Onneksi miehen erektio ei aina ole niin korvien välistä kiinni, kuin naisen orgasmi."

Tähänkin haluan todeta, että kyllä se valitettavasti on. Joskin miehen erektio elää myös "omaa elämäänsä" - varsinkin nuorempana - se myös on hyvin herkkä korvienvälisille seikoille nimenomaan toimintahäiriöissä. Impotenssin suurimmat syyt, kuten naisten anorgasmiankin, on tunnetason ajatuksia ja kokemuksia ohjaavissa mekanismeissa. Eli suomeksi, pienikin epävarmuuden tai epämukavuuden tunne voi aiheuttaa ainakin tilapäisiä seisontahäiriöitä.

Mutta korostan edelleen (tiedoksi kaikille), että erektio voi tulla ihan omia aikojaan myös ilman seksuaalisia elämyksiä tai ajatuksia, varsinkin nuorempana tai muuten seksuaalisesti aktiivisena kautena, tai jos pidemmän aikaa on ollut ilman seksuaalista tyydytystä. Silloin ei-seksuaalinenkin läheisyys todella voi aiheuttaa verentungosta peniksessä, ihminen kun on kokonaisvaltainen otus. Erektio toimii hormonaaliselta pohjalta, ja hormonit voivat aktivoitua ihan ilman ihmisen omaa aktiivista osallisuutta, kuten tunnetusti juuri aamuisin tai yleensä vastaheränneenä (ja myös useita kertoja nukkumisen aikana, ihan myös ilman eroottissävytteisiä unia).

Jos siis saa erektion peuhatessaan vaikkapa lapsen kanssa, se ei mitenkään todista maailmalle, että kyseessä olisi seksuaalinen kiihotus ja lapsiin kohdistuva seksuaalinen kiinnostus, ei vaikka siitä kirjoittaisi seksipalstalle.

Likainen mielikuvitus saattaa siis olla ihan toisaalla.

Sellaisesta tapahtumasta ei siis tarvitse kokea syyllisyyttä eikä edes häpeää, ellei sitten todella oikeasti koe tarvetta lähestyä lapsia seksuaalisessa merkityksessä. Tämän asian voisi jo tosiaan jättää ihan yleiselle tasolle, ja vapauttaa siitä täällä moititut enemmästä vainoamisesta, syyllistämisestä ja osoittelusta.
 
Viimeksi muokattu:
ai niin
Vertauksen ontuvuus tulee siitä, että arvostan niin paljon lasta, että en oikein osaa kuvitella yhteyttä sairaaseen mieleen. Toki ymmärrän jälkeenjääneisyyden, mutta siltikin koen vertauksen lasta loukkaavaksi.

Kyllä mielestäni miehen erektio on edelleenkin spontaanimpi ja fyysisempi suoritus, kuin naisen orgasmi. Tietysti erektiossa voi olla häiriöitä, mutta usein ne ovat myös fyysisen kyvykkyyden puutetta. Ymmärrän myös tilanteen, jossa se vain lopahtaa, ihan kokemuksesta, mutta veikkaisin kuitenkin miehillä olevan erektiokyvykkyyden olevan yleisempää, kuin naisen kyky saada orgasmi yhdynnässä. Tämä on oma arvioni. Nämä ovat vain perusteluja mielipiteilleni ja ymmärrän kyllä KW:n huomiot aivan oikeutettuina.
 
Olen tuosta vertailuasiasta samaa mieltä, joskin ymmärrän ja hyväksyn teoreettistasoisen vertauksen ja nimenomaan niin päin, että verrataan "jälkeenjäänyttä" lapseen, eikä lasta "jälkeenjääneeseen". Vertailuhan ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita yhtäläisyysmerkkejä, vaikka tällainen ajatus helposti meille siitä tuleekin.

Tuosta seksuaalisen suorituskyvyn asiasta taas voisi sanoa, että miesten erektiokyvyttömyys lienee tosiaan harvalukuisempaa kuin naisten orgasmikyvyttömyys. Näitä kahta ei ihan sellaisenaan oikeastaan voikaan rinnastaa, sillä nainenkin voi olla seksuaalisesti suorituskyvytön miesten potenssivaikeuksiin rinnastettavalla tavalla, esim. vaginismin tai emättimen kuivuuden takia. Samoin miehelläkin voi olla erektiokyky tallella, mutta silti kokea anorgasmiaa (joskin tila ei ole kovin yleinen). Mutta tämä lienee jo saivartelua, joten totean vain ykskantaan, että olemme pääsääntöisesti samaa mieltä.

Toisaalta minulla on käsitys, että miesten impotenssi fyysisistä syistä on paljon psyykkispohjaisia syitä harvalukuisempaa.

P.S. Olen laittanut Onnistuvalle miehelle viestin, mutta koska se sisälsi pari linkkiä, se on juuttunut ylläpitoon. Ellei se viimeistään maanantain aikana ilmesty näkyviin, laitan uuden viestin ilman linkkejä, joten pysynet kuulolla, Onnistuva!
 
Viimeksi muokattu:
ainokainen
Varmasti tunnen syyllisyyttä, jos teen jotakin väärää.
Mutta leikkipuistossa keinumisesta en tunne syyllisyyttä, koska en ole siellä keinunut milloinkaan.
Siitä kirjoituksesta tunnen syyllisyyttä, kun sitä ei voi mitenkään kumota.
Tuo syyllistäminen on vaikuttanut jopa yhteen käytännön toimintaan.
Olen yhden haaveen hyljännyt kokonaan.
Miksi tunnet syyllisyyttä, jos kirjoituksesi ei ollut totta vaan pelkkää provoilua?
Nyt tekeydyt uhriksi, kun sinua näin kurjasti täällä syyllistetään. Voi kyynel.

Anteeksi vaan, mutta mä en usko että kirjoituksesi oli provo (ainakaan täysin), enkä usko, että tunnet mitään syyllisyyttä asiasta. Häpeää korkeintaan.
Toivottavasti nämä kommentit täällä ovat saaneet sinut edes vähän pysähtymään ja pohtimaan asioita.

Pedofiili on muuten ihminen, joka tuntee seksuaalista vetoa lapsiin, ihan riippumatta siitä onko jo syyllistynyt rikokseen vai vasta fantasioi siitä. Väite, että pelkkä lapsista fantasioiminen ei tee kenestäkään pedofiilia, on virheellinen. Jokainen voi tarkistaa asian ICD V:sta eli diagnostisesta manuaalista johon on luokiteltu psykiatriset häiriöt. Henkilö, joka tuntee seksuaalista vetoa lapsiin, on pedofiili.

Pari päivää tuli YleFem-kanavalta dokumentti pedofiileista, jotka eivät olleet vielä syyllistyneet seksuaalirikokseen, vaan tunnistivat oman sairautensa ja hakivat apua siihen. Saksassa ja Ruotsissa pedofiileille on tarjottu ennaltaehkäisevää terapiaa. Ohjelmassa haasteteltiin Sexpon terapeuttia joka kertoi kohdanneensa työssään myös pedofiileja. Ilmeisesti jotain ennaltaehkäisevää apua on siis saatavilla Suomessakin, ainakin omakustanteisesti. Suosittelen kaikille taipumuksistaan huolissaan oleville avun hankkimista itselleen. Oman sairauden kieltäminen, ongelman vakavuuden vähättely ja uhrin näkökannan mitätöiminen ovat osa sairautta.
 
Pitää muistaa sekin tosiasia, että minä en tunne seksuaalista vetovoimaa lapsiin tai edes vieraisiin aikuisiin.
Näinollen, jos haluaisin mennä lääkäriin, niin miten kuvailen vaivaani hänelle?
Joutuisin kertomaan täysin vääriä tuntemuksia hänelle, jotta hän pystyisi antamaan dioknoosin pedofiili.
Pitäisikö kertoa, että muut ihmiset väittävät minun tuntevan vetovoimaa lapsiin.

Haluatteko kuulla mitä siinä ketjussa todellisuudessa tapahtui?
Se ei selviä lukemalla pelkästään se yksi lause, koska kun itsekin sen luen pelkästään, niin saan itsekin väärän kuvan ajatuksistani.

Lupaatteko ymmärtää kirjoitukseni juuri niin kuin kirjoitan?
 
Viimeksi muokattu:
ai niin
Miksi tunnet syyllisyyttä, jos kirjoituksesi ei ollut totta vaan pelkkää provoilua?
Nyt tekeydyt uhriksi, kun sinua näin kurjasti täällä syyllistetään. Voi kyynel.

Anteeksi vaan, mutta mä en usko että kirjoituksesi oli provo (ainakaan täysin), enkä usko, että tunnet mitään syyllisyyttä asiasta. Häpeää korkeintaan.
Toivottavasti nämä kommentit täällä ovat saaneet sinut edes vähän pysähtymään ja pohtimaan asioita.

Pedofiili on muuten ihminen, joka tuntee seksuaalista vetoa lapsiin, ihan riippumatta siitä onko jo syyllistynyt rikokseen vai vasta fantasioi siitä. Väite, että pelkkä lapsista fantasioiminen ei tee kenestäkään pedofiilia, on virheellinen. Jokainen voi tarkistaa asian ICD V:sta eli diagnostisesta manuaalista johon on luokiteltu psykiatriset häiriöt. Henkilö, joka tuntee seksuaalista vetoa lapsiin, on pedofiili.

Pari päivää tuli YleFem-kanavalta dokumentti pedofiileista, jotka eivät olleet vielä syyllistyneet seksuaalirikokseen, vaan tunnistivat oman sairautensa ja hakivat apua siihen. Saksassa ja Ruotsissa pedofiileille on tarjottu ennaltaehkäisevää terapiaa. Ohjelmassa haasteteltiin Sexpon terapeuttia joka kertoi kohdanneensa työssään myös pedofiileja. Ilmeisesti jotain ennaltaehkäisevää apua on siis saatavilla Suomessakin, ainakin omakustanteisesti. Suosittelen kaikille taipumuksistaan huolissaan oleville avun hankkimista itselleen. Oman sairauden kieltäminen, ongelman vakavuuden vähättely ja uhrin näkökannan mitätöiminen ovat osa sairautta.
Aika alas olet vajonnut sinäkin. Saatko jotakin tyydytystä siitä, että alat kirjoittamaan pedofiliasta noin vihjailevaan sävyyn, kohdistaen sen yhdelle vakiokirjoittajalle.

Sinänsä hyvä, että muistutat pedofilian vakavuudesta, mutta minusta tuo kirjoituksesi alkuosa tulisi moderoida pois, koska tahallasi jätit sen epäselväksi ja vihjailevaksi. Jos sinussa olis ollut suomalaista rehellistä naista, niin olisit sanonut suoraan mitä tarkoitat. Toki voit sen vieläkin tehdä ja muokata itse teksitiäsi.
 
Viimeksi muokattu:
ainokainen
Haluatteko kuulla mitä siinä ketjussa todellisuudessa tapahtui?
Se ei selviä lukemalla pelkästään se yksi lause, koska kun itsekin sen luen pelkästään, niin saan itsekin väärän kuvan ajatuksistani.

Lupaatteko ymmärtää kirjoitukseni juuri niin kuin kirjoitan?
No kerro ihmeessä, kun asia on selvästi sinua ja muitakin täällä jäänyt vaivaamaan.

Ja en lupaa todellakaan ymmärtää asiaa sinun haluamallasi tavalla. Et voi hallita sitä, mitä muut ajattelevat. Kyllä jokainen aikuinen ihminen ajattelee ihan omilla aivoillaan, ei voi mitään.
 
Viimeksi muokattu:
K. Westerlund
No kerro ihmeessä, kun asia on selvästi sinua ja muitakin täällä jäänyt vaivaamaan.

Ja en lupaa todellakaan ymmärtää asiaa sinun haluamallasi tavalla. Et voi hallita sitä, mitä muut ajattelevat. Kyllä jokainen aikuinen ihminen ajattelee ihan omilla aivoillaan, ei voi mitään.

Aikuismaisen keskustelun idea on juuri siinä, että lukija pyrkii ymmärtämään vastakirjoittajan sanoman niin kuin hän sen on tarkoittanut. Mitä mieltä keskustelemisessa muuten olisi, jos jokainen vain pysyisi omassa poterossaan omien ajatuskuviensa kanssa?

Ihmekös sitten, jos ihmiset aina tappelevat keskenään, jos tällainen mielikuva on vuorovaikutuksesta?

Ei vastakirjoittaja tietenkään voi hallita lukijoiden ajatuksia - vaikuttaa toki voi - vaan lukijan tulisi itse hallita niitä, omilta tunteiltaan, jotka rajoittavat vapaata ajatuksenjuoksua ja sitä kautta myös vastapuolen sanoman todellista ymmärtämistä.

Kaikki ihmiset eivät siksi valitettavasti ajattele omilla aivoillaan, vaan reagoivat sen sijaan tunteillaan. Tätä näemme maailmassa erittäin paljon.

Et voi luvata ymmärtää muiden kirjoittamaa heidän haluamallaan tavalla, sen ymmärrän. Mutta keskustelun mielekkyyden säilyttämiseksi kannattaisi ainakin yrittää.

Ja Onnistuva, koska en ole rekisteröitynyt, minulla ei (tietääkseni?) valitettavasti ole mahdollisuutta yksityisviestin lähettämiseen, joten kirjoitin palstalle. Asia ei ollut kiireellinen, joten jäänemme odottamaan, että olisiko ylläpito huomenna töissä.
 
Viimeksi muokattu:
Onnistuva mies.
No kerro ihmeessä, kun asia on selvästi sinua ja muitakin täällä jäänyt vaivaamaan.

Ja en lupaa todellakaan ymmärtää asiaa sinun haluamallasi tavalla. Et voi hallita sitä, mitä muut ajattelevat. Kyllä jokainen aikuinen ihminen ajattelee ihan omilla aivoillaan, ei voi mitään.
No sitten en kerro, kun siitä ei ole mitään hyötyä kenellekään.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä