Suuri ikäero parisuhteessa

Olen 25v mies, ja olen ihastunut 16v nuoreen naiseen samalla paikkakunnalla, hän tietää minut ja minä hänet, ollaan muutaman kerran nähty ulkona ja monet illat kirjoiteltu viestejä Fbookissa..

Hänen mielestään olen: Rehti, mukava, asiallinen, luotettava, yms..

-Hän on kaunis, sinisilmäinen ja ruskeatukka..

-Hän pitää minun rakkausrunoistani..


Eli mitä pitäis tehdä jotta tästä sais jotain irti?

Olen kohdannut elämäni varrella monta ihastuksen kohdettani ja niistä
ei ole tullut mitään, aina vika siellä nais-puolella..

T. Charmimies.....

 

Lukiessani tätä ketjua sain aikalailla varmuutta siihen mitä itse haluan.
Olen siis 27-vuotias, nuori tyttö siis. Olen yllättäen tutustunut itseäni 18 vuotta vanhempaan mieheen. Tutustuessamme emme kumpikaan tienneet minkä ikäisiä olimme. Juttu luisti ja huomasimme, että meillä on paljon samoja kiinnostuksen kohteita ja ajatuksemme muutenkin monessa suhteessa kohtasivat.
Nyt sitten viime viikolla tulikin ilmi tämä ikäero. Molemmat kyllä hätkähdimme tätä, hiljenimme jopa muutamiksi päiviksi miettimään asiaa. Nyt olemme taas alkaneet pitää yhteyttä ja todenneet, että kyllä tässä on molemmat kerinnyt sen verran ihastumaan, että josko annettaisi ajan mennä eteenpäin ja katsotaan mitä tulee ilman ns. ikäeron peikkoa.
Olen tässä muutaman päivän mielessäni miettinyt niin meidän ikäeroa kuin elämää yleensä. Olen tehnyt näitä laskutoimituksia mitä tässä ketjussakin on monet tehneet. Jos olisin sen ikäinen niin mies olisi sen ikäinen jne. Välillä kauhulla ajatellen, välillä taas miettien, että mitä sitten vanhenenhan itsekkin koko ajan. Hylkäsin tämän laskeskelun kun huomasin etten osaa ajatella itseäni tämän vanhemmaksi. En osannut sitä kymmenen vuotta sitten enkä osaa nytkään. Sen kuitenkin tiedän, että olen nyt tämän ikäinen ja pidän tästä miehestä paljon kehen olen tutustunut. Miksi en siis nauttisi elämääni tulleesta ihmisestä?
Kerrottakoon, että olen tähän ikään mennessä ehtinyt olla jo naimisissa. Minulla on 7 vuoden suhde takana itseäni kaksi vuotta vanhemman miehen kanssa. Olimme molemmat todella kakaroita kun aloimme seurustelemaan, menimme naimisiinkin oikeastaan sen takia, koska näin kuului tehdä kun jo kihloissakin oltiin (menimme muutaman kuukauden seurustelun jälkeen kihloihin) ja perheet alkoi kysellä, että joko kohta on häät kun jo monta vuotta kihloissakin oltiin oltu.
Nyt en halua tehdä samaa virhettä uudestaan. En halua hylätä tätä korttia katsomatta mitä siitä tulee vain sen takia, että ei ole niin sopivaa seurustella itseään niin paljon vanhemman kanssa. Tulevaisuudesta ei koskaan tiedä, mitä tahansa voi käydä. Ja jos joskus nyt päästään siihen asti, että alamme tämän miehen kanssa oikeasti seurustella niin jos se sitten aikanaan kariutuu jostain syystä niin sitten se asia käsitellään sillä hetkellä ja sen hetkisillä tunteilla ja ajatuksilla. Elämä jatkuu kuitenkin ja se jatkuu taas itse valitsemaansa suuntaan. Tai sitten elämme yhdessä kunnes kuolema erottaa. Mistä tästä elämästä tietää?
Tosiaan, lukiessani tätä ketjua, tämä ajatus senkun varmistuu.
Kaikilla meillä on mielipide asioihin. Niin minulla kuin muilla.

 

Ensimmäinen mieheni oli 10 v. minua vanhempi ja toinen 15 v. vanhempi. Näin jälkeenpäin ajatellen olen varma siitä, että minulta jäi nuoruus ja iloinen opiskelijaelämä jotenkin kokematta, sillä "vanhenin" nopeasti näiden miesten mukana. Minulla ei ollut yhtään ikäistäni ystävää. Mieheni olivat kyllä hyviä aviomiehiä, vaikka heidän suhteensa minuun oli joskus vähän isällinen..

 

Vaimoni on 35 -vuotias ja minua nuorempi. Jos vaimoni olisi saman verran minua vanhempi olisi han 81 -vuotias.
Kylla nain on parempi.

 

Ensimmäinen mieheni oli 10 v. minua vanhempi ja toinen 15 v. vanhempi. Näin jälkeenpäin ajatellen olen varma siitä, että minulta jäi nuoruus ja iloinen opiskelijaelämä jotenkin kokematta, sillä "vanhenin" nopeasti näiden miesten mukana. Minulla ei ollut yhtään ikäistäni ystävää. Mieheni olivat kyllä hyviä aviomiehiä, vaikka heidän suhteensa minuun oli joskus vähän isällinen..

Kuoliko ne vanhuuttaan?

 

Moi kaikki!
Eli siis mulla on tämmöinen ongelma. tapasin kerran yhden todella mukavan miehen(22v.), hän tuntui todella mukavalta, ja järkevältä. Kuitenkin ainut ongelma on ikäero, mikä on aika suuri. Olen siis itse 16v. Tiedän sen,että nyt ikäero tuntuu isolta, mutta onhan juuri presitentillämme 3tv. ikäeroa vaimonsa kanssa. Miten voisin ottaa yhteyttä häneen, kuitenkaan en halua olla liian itseäni tyrkyttävä. Mitä teen ?

 

Aika kaukaa haettuja kirjoituksia.
Pitäkää ihan vaan rauhassa ikääntyneet ukkonne, raukkaparat.
Muistakaa hiljentää tahtia ja hoitaa kunniallisesti hautaan asti.
Me muut keskitymme lapsiin ja tuleviin lastenlapsiin hyväkuntoisen miehen kanssa.

 

Leena.kuulostaako kivalta.toivon sinulle vanhenemista miehesi rinnalla?En todellakaan.Ajatellaan asiaa toisinpäin.Minulla olisi 76v nainen lohdukkeena.Vai riesana.Sinulle ja siipallesi toivon kaikkea hyvää ja parasta.Kuitenkin,samanikäisyys on The Best.

Harvinaisen järkevä mielipide!Arvostan juuri tällaista miestä, joka ilmiselvästi osaa ajatella muitakin kuin itseään - loppujen lopuksi.

 

Tätä ketjua lukiessa ja muutenkin tuntuu siltä että varsinkin naisten käsitys suhteesta vanhempaan mieheen perustuu ihan vain heidän omiin kokemuksiinsa. He joilla on onnellinen suhde vanhemman kanssa hehkuttavat kuinka oikein on kun ikäeroa on ja samalla he joiden kokemukset vanhemmista miehistä ovat lähinnä jotakin humalassa lääppiviä ukkoja vääntävät kuinka väärin ja iljettävää tuollainen iso ikäero on.

Eli vaikka koko ketjun luin niin mitään ei jäänyt käteen.

 

Minä olen nyt 20v. ja mies 45v. Moni on ollut todella ihmeissään tästä suhteesta mutta kun ollaan melkein kaksi vuotta ihan avoimesti oltu ja kuljettu niin nyt alkaa vasta ilkeät puheet loppumaan. Mutta mitäpä hävettävää meillä olisikaan? Ollaan täysillä rakastuttu toisiimme eikä kyse ole mistään hyväksikäytöstä. (epäiltiin jopa että hakisin itselleni elättäjää,mutta ihan palkkatöissä käyn ja "juoruämmiä" harmittaa... ) Tunnen tällä hetkellä olevani tyytyväinen elämääni.
Alku olikin aika hurjaa,oli puheita ja juttuja tosi paljon liikkeellä ja muhun suhtauduttiin ties minkälaisena naisena ja miestä pidettiin hyväksikäyttäjänä... Ehkä ei voi moittia ihmisiä siitä mitä ne ei tiedä mutta kyllä jotkut puheet loukkasivat aika kovaa.....
Mutta nyt ollaan kihloissa, asutaan avoliitossa ja elämä hymyilee
Mutta jos linjoille osuu muitakin suuremman ikäeron pariskuntia niin kirjotelkaa (ja tottakai muutkin!!!) olisi mukavaa saada juttuseuraa

jokainen tekee omat ratkaisunsa ja henkinen ikä on todellinen ikä.

 

Olen 46v mies ja tyttöystäväni on 22v.

 

Olen 46v mies ja tyttöystäväni on 22v.

kyllä, olet namusetä.

 

Useille ulkopuolisille suuri-ikäero on ongelma, eikä itse parille. Minusta ihmistä ei voi tuomita/halveksua/etc, vain sen takia jos ikäeroa on esim. 9vuotta. Sehän jokaisen oma asia, jos kerta on onnellinen niin miksi siitä pitäisi tehdä numero ?
Tämä tarkoitus ei ole moittia ketään vaan toin vain omat mielipiteeni esiin, kenties joku olisi samaa mieltä kanssani?

 

Ikä on vaan numeroita, itselläni on 7 vuotta vanhempi mies ja olen onnellisempi kuin koskaan. Kukaan ei ole kommentoinut ikäeroamme, koska ei sitä edes huomaa. N -92 ja M -85

 

Aloin etsiä netistä keskustelua tästä aiheesta, kun aihe on nyt omalla kohdallani ajankohtainen. Olen 29v. nainen ja tapasin jokin aika sitten itseäni 17v. vanhemman miehen. Hän siis 46v. Mikä tästä tekee erikoisen on myös se, että hän on eri kulttuurista (asunut Suomessa jo yli kymmenen vuotta kyllä ja puhuu suomea sujuvasti). Se tekee tästä kummallisen jutun, että itse olen aina ollut aiemmin kamala "ikärasisti" mitä tulee parisuhteeseen, olen ajatellut että en koskaan olisi itseäni yli 5v. vanhemman miehen kanssa. Olen kauhistellut lähipiirin nuori nainen ja vanha mies - suhteita.

Noh.. nyt tapasin tämän ihmisen, ja tietysti huomasin että hän on minua vanhempi, arvelin 10 vuotta vanhemmaksi. Hän on paljon nuoremman näköinen kun oikeasti on. Tulimme heti ensi tapaamisella mielettömän hyvin juttuun, ja koin suurta "samankaltaisuutta" vaikka hän on vanhempi ja eri kulttuurista. Kun totuus paljastui, että hän 17v. minua vanhempi, järkytyin!! Sanoin etten halua tavata häntä enää. Hän otti asian hyvin ja sanoi, että kunniottaa päätöstäni.

Noh, hetki kului ja tulin katumapäälle kun huomasin, että tämä ihminen on oikeasti jotain, mitä minun ei kannata ohittaa, niin hyvin tulemme toimeen ja jaamme yhteisiä asioita. Nyt olemme tapailleet ja olen todella iloinen etten tyrmännyt häntä vain ikäeron vuoksi. Kulttuuriero on vielä toinen aspekti tähän, mutta sekään ei ole millään tavalla haitannut, olemme olleet hyvin samoilla aaltopituuksilla.

Katsotaan mitä tästä tulee. Pointtini oli vain se, että olen yllättynyt siitä, että olen tässä tilanteessa ja omat ennokkoluuloni ovat osoittautuneet vääriksi.

 

Minä 46 v ja mieheni 27 v. Takana 4 ihanaa vuotta. Tuntuu että täydennämme toisiamme ja elämä on tasapainossa. Alussa meni se 2 vuotta totutteluun. Tutut ja tuntemattomat epäilivät ja naureskelivat koko touhua, mutta kun näkevät kuinka onnellisia olemme on epäilykset pikkuhiljaa laantuneet. Alussa itseäkin asia joskus hävetti mutta enää ei edes muista ikäeroa.
Meillä on yhteinen laaja kaveripiiri ja siihen mahtuu eri-ikäisiä ihania ihmisiä. Ikä ei ole este seurustelulle tai ystävyydelle. Niille jotka jaksaa muistuttaa että entäs kun olet 60 ja miehesi 40? So what? Elämä on tässä ja nyt, kukaan ei tiedä kauanko mikään kestää, miksi ei siis nauttisi elämästään ja tilaisuudesta joka annetaan.

Näillä mennään!

 

Kuullostaa niin tutulta =) Ihanaa että olette löytäneet toisenne. Onnea matkalle <3

Aloin etsiä netistä keskustelua tästä aiheesta, kun aihe on nyt omalla kohdallani ajankohtainen. Olen 29v. nainen ja tapasin jokin aika sitten itseäni 17v. vanhemman miehen. Hän siis 46v. Mikä tästä tekee erikoisen on myös se, että hän on eri kulttuurista (asunut Suomessa jo yli kymmenen vuotta kyllä ja puhuu suomea sujuvasti). Se tekee tästä kummallisen jutun, että itse olen aina ollut aiemmin kamala "ikärasisti" mitä tulee parisuhteeseen, olen ajatellut että en koskaan olisi itseäni yli 5v. vanhemman miehen kanssa. Olen kauhistellut lähipiirin nuori nainen ja vanha mies - suhteita.

Noh.. nyt tapasin tämän ihmisen, ja tietysti huomasin että hän on minua vanhempi, arvelin 10 vuotta vanhemmaksi. Hän on paljon nuoremman näköinen kun oikeasti on. Tulimme heti ensi tapaamisella mielettömän hyvin juttuun, ja koin suurta "samankaltaisuutta" vaikka hän on vanhempi ja eri kulttuurista. Kun totuus paljastui, että hän 17v. minua vanhempi, järkytyin!! Sanoin etten halua tavata häntä enää. Hän otti asian hyvin ja sanoi, että kunniottaa päätöstäni.

Noh, hetki kului ja tulin katumapäälle kun huomasin, että tämä ihminen on oikeasti jotain, mitä minun ei kannata ohittaa, niin hyvin tulemme toimeen ja jaamme yhteisiä asioita. Nyt olemme tapailleet ja olen todella iloinen etten tyrmännyt häntä vain ikäeron vuoksi. Kulttuuriero on vielä toinen aspekti tähän, mutta sekään ei ole millään tavalla haitannut, olemme olleet hyvin samoilla aaltopituuksilla.

Katsotaan mitä tästä tulee. Pointtini oli vain se, että olen yllättynyt siitä, että olen tässä tilanteessa ja omat ennokkoluuloni ovat osoittautuneet vääriksi.

 

Vaimoni on 35 -vuotias ja minua nuorempi. Jos vaimoni olisi saman verran minua vanhempi olisi han 81 -vuotias.
Kylla nain on parempi.

Vaimostasi ei ainakaan enää kauaa tilanne ole hyvä, koska olet jo lähes 6-kymppinen ja hän vielä nuori. Samanikäisenä kuin hän olin suunnattoman rakastunut itseäni 10 vuotta vanhempaan mieheen, mutta muutin työn vuoksi ulkomaille ja suhde hiipui vähitellen. Onneksi, sillä hän olisi minulle ihan liian vanha nykyään, kun on jo 55-vuotias, harmaantunut ukkeli, vaikka vielä 5-kymppisenä oli komea, tummahiuksinen ja hyväkroppainen.

 

Minä 46 v ja mieheni 27 v. Takana 4 ihanaa vuotta. Tuntuu että täydennämme toisiamme ja elämä on tasapainossa. Alussa meni se 2 vuotta totutteluun. Tutut ja tuntemattomat epäilivät ja naureskelivat koko touhua, mutta kun näkevät kuinka onnellisia olemme on epäilykset pikkuhiljaa laantuneet. Alussa itseäkin asia joskus hävetti mutta enää ei edes muista ikäeroa.
Meillä on yhteinen laaja kaveripiiri ja siihen mahtuu eri-ikäisiä ihania ihmisiä. Ikä ei ole este seurustelulle tai ystävyydelle. Niille jotka jaksaa muistuttaa että entäs kun olet 60 ja miehesi 40? So what? Elämä on tässä ja nyt, kukaan ei tiedä kauanko mikään kestää, miksi ei siis nauttisi elämästään ja tilaisuudesta joka annetaan.

Näillä mennään!

Janita, harvoin kuulee näitä tarinoita tämänsuuntaisesti, että nainen on miestä vanhempi. Itselläni on sama tilanne, mies on minua kymmenen vuotta nuorempi. Epäilyjä kyllä löytyy suunnalta jos toiseltakin, ja huomaan itsekin välillä epäileväni omia motiivejani. Mutta tosiasia on, että kun olemme yhdessä, emme huomaa tai tunne ikäeroa lainkaan.

Olen muutenkin aina tuntenut vetoa nuoriin uroisiin, oman ikäisten tai vanhempien seurassa hakeudun joko elämään kevyesti suhtautuvien tai muuten vapaiden sielujen läheisyyteen. Itseäni reippaasti vanhemmat miehet tuntuvat kuolettavan tylsiltä ja kaavoihin kangistuneilta. Ei pahalla vanhemmat miehet, löytyy teillekin ottajia niissä "vakautta" etsivissä nuoremmissa naisissa. Olen vaan omalla kohdallani tajunut, että se vakaus tulee oman itseni sisältä ja elämäniloa taas ei voi feikata.

No, onhan se kuitenkin fakta, että ikäeron kanssa elävät pariskunnat kohtaavat yhden ekstrahaasteen muutenkin vaikeassa parisuhdepelissä. Pitää olla hemmetin hyvä suhde, että se kestää sukupolvikuilut ja mahdolliset erot elämäntilanteissa.

 

Minä 46 v ja mieheni 27 v. Takana 4 ihanaa vuotta. Tuntuu että täydennämme toisiamme ja elämä on tasapainossa. Alussa meni se 2 vuotta totutteluun. Tutut ja tuntemattomat epäilivät ja naureskelivat koko touhua, mutta kun näkevät kuinka onnellisia olemme on epäilykset pikkuhiljaa laantuneet. Alussa itseäkin asia joskus hävetti mutta enää ei edes muista ikäeroa.
Meillä on yhteinen laaja kaveripiiri ja siihen mahtuu eri-ikäisiä ihania ihmisiä. Ikä ei ole este seurustelulle tai ystävyydelle. Niille jotka jaksaa muistuttaa että entäs kun olet 60 ja miehesi 40? So what? Elämä on tässä ja nyt, kukaan ei tiedä kauanko mikään kestää, miksi ei siis nauttisi elämästään ja tilaisuudesta joka annetaan.

Näillä mennään!

Minä olen 48 v ja avokkini on 29 v. En vaihtaisi johonkin kuus kypäseen käppyrään ;D Olen miehelleni ensimmäinen naisystävä ja hän muutti talooni aika pian. Omat lapset on jo maailmalla joten näin on hyvä ;D

Mulle naureskeltiin kanssa, mutta taisivat olla vain kateellisia kun on pystyvä mies. Kaveripiiriasia on ainoa jossa tulee ongelmia. Mun ystävät on 50+ ja hänen alle 30v, mulla ei ole heidän kanssaan mitään yhteistä. Eli mitään yhteiskaveri tai pariskunta tapaamisia emme harrasta. Olen hänen kavereiden silmissä kalkkis, en edes tajua heidän musiikki ja elokuva mauistaan mitään. Mutta pääasia on että mieheni kanssa tulemme toimeen. Olen aika hoikka joten se voi olla yksi syy miksi "kelpasin" nuorelle kollille ;D

 

Mielestäni ikäerolla on merkitystä ainoastaan, jos itse ajattelee siitä
Negatiivisesti. Mahtava kuulla, että teillä menee hyvin. Se että ei tarvitse olla niitä
On / off juttuja kokoajan on suuri helpotus elämään. Onnea teille <3

 

Monet ovat täälä kertoneet onnistuneista suhteita isosta ikäerosta huolimatta. Minua jäi mietitytämään, miten lapset ovat sopineet näihin suhteisiin?
Miten entisistä suhteita syntyneet lapset ovat suhtautuneet äidin tai isän uuteen puolisoon, joka on melkein saman ikäinen kuin lapsi itse?
Miten jos suhteessa vanhemmalla on jo ennestään lapsia ja nuoremmalla ei.
Onko syntynyt vielä yhteisiä lapsia toisen (mihen) ollessa esim. yli 50v.? Miten jos nainen on vanhempi eikä enää voi saada lapsia?
Jääkö toinen vääjäämättä lapsettomaksi? Omasta halusta vai pakon sanelemana?
Onko suhde loppunut lapsi-asian vuoksi (toinen ei enää halua, toisella ei vielä ole omia lapsia)?

 

Meillä kumpikaan ei edes halua lapsia

 

Vastaisin tähänkin aika postiivisella tavalla. Meillä minä olen siis se vanhempi ja minulla on teini-ikäiset lapset. Nuorempi mieheni tulee erinomaisesti toimeen lasteni kanssa. Voisi jopa sanoa että ymmärtää paremmin joissain asioissa kuin vanhempi mies ja jaksaa touhuta niiden kanssa.
Yhteinen lapsi oli mietinnässä mutta päädyimme jatkaa elämää näin. Eli yhteistä lasta ei ole eikä tule ja se on yhteinen päätös. Kukaan ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo ja muuttuuko mieli mutta emme murehdi sitä nyt. Elämä on nyt hyvää näin.

Monet ovat täälä kertoneet onnistuneista suhteita isosta ikäerosta huolimatta. Minua jäi mietitytämään, miten lapset ovat sopineet näihin suhteisiin?
Miten entisistä suhteita syntyneet lapset ovat suhtautuneet äidin tai isän uuteen puolisoon, joka on melkein saman ikäinen kuin lapsi itse?
Miten jos suhteessa vanhemmalla on jo ennestään lapsia ja nuoremmalla ei.
Onko syntynyt vielä yhteisiä lapsia toisen (mihen) ollessa esim. yli 50v.? Miten jos nainen on vanhempi eikä enää voi saada lapsia?
Jääkö toinen vääjäämättä lapsettomaksi? Omasta halusta vai pakon sanelemana?
Onko suhde loppunut lapsi-asian vuoksi (toinen ei enää halua, toisella ei vielä ole omia lapsia)?

 

Minäkin 20 vuotias ja ollaan oltu jo pitkään yhdessä 40 vuotta vanhemman mieheni kanssa. kohta muutamme yhteen ja varmaan mennään naimisiinkin. Hänellä on entuudestaan lapsia, mutta minä en ole äiti ihminen, eli en halua omia lapsia. Myöskin meillä on samat intressit lähes joka asian suhteen. Kumpikaan meistä ei tykkää bilettää tai muuta, vaikka joskus käydäänkin muutamalla tuopilla. En voisi kuvitellakkaan olevani kenenkään muun kanssa, en ainkaan nuoremman hujopin, jolla ei ole mitään tajua oikeasta ja väärästä. Niin ja, mietitään nyt tulevaisuutta, ihminen vanhenee, mutta rakkaus ei katoa. Olisi kiva vaihtaa kuulumisia kanssasi!

Ihanaa, että on muitakin nuoria flikkoja joilla on se 40 vuotta ikäeroa mieheensä!
Itselläni(23v) on suhde 37 vuotta vanhempaan mieheen, ja olen miettinyt pääni puhki, millaisia muutoksia suhteen vakinaistaminen(parempi kuvaus olisi ehkä suhteen tuominen julki sukulaisille, ystäville ja muille molempien läheisille) toisi elämäämme? Onko tullut torjutuksi lähipiiriltä ? Tottuuko uteliaisiin katseisiin ? Onko yhteinen arki nostanut ikäeroista johtuvia erilaisuuksia esiin vai koetteko seurustelevanne ihmisen ettekä numeron kanssa ? olisi ihanaa saada kuulla mielipiteitä