Suuri ikäero parisuhteessa

Äitipuoleni on minua vuoden vanhempi.

On siinä ollut sulattelemista puoliin ja toisiin kolmenkymmenen vuoden ajan.

 

Terveenä ja hyvinvoivana ei tuollainen ikäero tule mieleen rakastuneella.Mutta sitten vanhoilla päivillä tosiasiat tulevat eteen.Onko siitä reilusti nuoremmasta,elinvoimaisesta kiva alkaa vanhuksen hoivaajaksi.Onhan noita romanttisia kuvia vanhasta miehestä ja nuoresta vaimosta sivutolkulla.Mutta mikä on todellinen tosi?Alkaako nuorestakin tulla vanha siinä vanhan rinnalla vanhetessa,ilmeisesti.Onko se sitten niin hienoa vanheta ennenaikaisesti?Olen nähnyt yhden pariskunnan elämää aika läheltä,nainen oli 11v miestään nuorempi.Kyllä vanhemmiten nainen tunsi olonsa todella yksinäiseksi, vaikka saman katon alla asuivatkin.Miestä ei vaan yksinkertaisesti kiinnostanut vaimonsa kanssa hiplaaminen.Tärkeintä oli ,että sapuska on ajallaan.Syönnin jälkeen saa taas palataa omaan rauhaansa.Ja naiselle jäi taas yksinolo.

 

Tuosta hiplaamisesta puheenollen, voihan meillä nuoremmillakin olla muutakin mielessä Ei vaan, ite olen sitä mieltä että ikä on vain numeroita. Persoona, huumorintaju yms. määrittelee ihmisen ikää paremmin. Itse olen päälle parikymppinen ja avomies 17 vuotta vanhempi. Yhdessä on oltu kolmisen vuotta ja lapsikin on. Sitä paitsi turhaa ajatella mitä kymmenien vuosien päästä tapahtuu, koskaan ei tiedä kenelle tapahtuu ja milloin. Jos yhdessä tullaan silloinkin olemaan, sehän voin olla vaikka minä joka ennen lähtee.

 

Nessuesterin mies on parhaimmillaan tuossa neljänkympin kieppeissä.Jos hyvin käy,kuuskymppinenkin mies on iskussaan.Ovat kuitenkin aika lailla vähemmistönä.Kuten huomaatte,olen todella epäilevä tuomas noissa ikäeroasioissa.Mutta hyvä että hyvin viihdytte yhdessä ikäerosta huolimatta.Sehän on kuitenkin tärkeintä.

 

Biologinen totuus on, että miehet kuolee naista nuorempana- täten voidaan ajatella samanikäisen naisen elävän pitkään leskenä.
Hyväkuntoinen nainen ja nuorempi mies painivat eliniän odotuksen suhteen lähempänä samaa sarjaa. Kun siis olen 75, on mies 58, jolloin kumpikaan ei ole enää nuori. Moni mies poistuu infarktin takia siinä eläkeiän kynnyksellä.
Tämä tietenkin vain jos nainen on terve ja hyvässä kunnossa.
Miesleski taas helpommin löytää naispaljoudesta uuden kumppanin.
En siis halua pitkää leskeyttä itselleni, vaan pidän huolta mieheni henkisestäkin hyvinvoinnista niin kauan kuin jaksan ja rakkautta riittää.

 

mielenkiintoisia asioita ikäeroista, todella uskomatonta ja todella hyvä asia että 17v ikäerokaan ei haittaa. itse seurustelen 24 vuotiaan kanssa ja olen siis 18. Poikaystäväni käyttäytyy kyllä välillä jopa minun ikäistäni lapsellisemmin. joten meitä ei ikäero haittaa. Olemme seurustelleet 2 vuotta. itse ajattelin että hän on kangistunut liikaa arkeen, emmekä enää tee yhdessä mitään. mutta tämän palstan ansiosta, uskon että olemme koko loppuikämme yhdessä--=) onnea vain kaikille oman puoliskonsa löytäneille.. ikä on vain pelkkiä numeroita ja meitä mahtuu moneen junaan. itse me tiedämme kenen kanssa haluamme olla.

 

Yhdessä edelleen ja viikon päästä vihille. Aika näyttää miten suhde kehittyy mutta töitä tämän eteen täytyy tehdä vielä enemmän kuin tavallisen ikäeron suhteessa.
Meillä hommat vaan paranee kun luottamus ja läheisyys kasvaa vuosien myötä.
Oma vanheneminen pelottaa, on vaan pidettävä itsensä nuorena henkisesti niin pitkälle kuin pystyy.

 

Kyllä maar meikätyttö, ensimmäisessä aviossaan (vaikea) tuli vietettyä parikymppisestä nelikymppiseksi. Mies vain 2,5 v. vanhempi, mutta ei kuulemani mukaan ole vieläkään sen aikusemmaksi = vastuuntuntoisemmaksi, vähemmän itsekkääksi, kasvanut.

Nykyiseni kanssa olemme olleet jo lähes saman verran aikaa, löysimme, kun minä olin 44 ja kumppani 31 v. Siis nainen 13 v. vanhempi. Alusta alkaen meillä on ollut tasaveroinen ja tasapainoinen, onnellinen suhde. Emme ole kertaakaan edes ajatelleet, että emme jatkaisi yhdessäoloa vanhuuteen, niin pitkään, kuin elinpäiviä riittää.

Kyllä terve nainen on aktiivinen elämän kaikilla alueilla, ei meillä ole minkään suhteen ongelmia. Mieheni on saanut ns. miesten vaivoja ja pientä kremppaa, kuten valtaosalla ikäisiään miehiä on. Se on kummasti tasoittanut ikäeroa, joskohan hän pian menee minusta edelle ikääntymisessä? Tottakai niin sekä mies että nainen "hiljenevät" ikääntyessään, mutta meillä se menee samassa tahdissa. Uskon siis, että olemme säästyneet samoilta ongelmilta, kuin samanikäisillä pareilla on.

Koska olen tehnyt työurani miesten työparina ja olemme jutelleet luottamuksellisesti myös parisuhde-asioista, jokainen näistä miehistä on purkanut sisintään, kun vaimo on tyytymätön. Naisena olen johdatellut puhetta sopivasti ja kyllä siinä on paljastunut, että vaimo olisi viriilimpi, kuin mitä mieheltä irtoaa. Samaa ovat valittaneet nämä vaimonpuolet, jotta mies on aina työssä tai harrastuksissa kiinni ja kotona on yksinäistä - myös peiton alla. Usein miehet sanovat, että aina se naputtaa - niin naputtaa, puutteessa! Eivät alyä, mistä kiikastaa syvimmiltään.

Minusta on yhdentekevää, minkä ikäisiä parit ovat, jos he itse ovat toisiinsa tyytyväisiä. Puolessa avioliitoissa päädytään eroon joka tapauksessa, vaikka ollaan samanikäisiä. Samanikäisistä puolisoista ei kumpikaan ole kasvanut itsensä kanssa niin sinuiksi, että jaksaisi katsoa yli ongelmatilanteet, vaan kumpikin uhoaa tunnemyrskyssä ja itsetunnon loukkaantumisissa. Sitten menetellään miten sattuu ja siitä seuraa mitä sattuu.

Ei pohdita sitä, mitä ongelmia ikäero tuo, vaan sitä, miten voimme elellä suhteissamme toisemme huomioiden.

 

Ikäero on itselläkin ollut hyvin monipiippuinen asia.

Itse olen 24v enkä ole koskaan tullut toimeen omanikäisten tai vain muutamaa vuotta vanhempien miesten kanssa. Aina on kahnausta tullut ja yleensä syynä että tunnen itseni niin paljon aikuisemmaksi kuin mies. Edellinen oli 8vuotta vanhempi ja suhde kaatui ihan muihin kuin ikäeron tuomiin ongelmiin.

Tällä hetkellä minua piirittää ymmärtääkseni n.40 vuotias mies. Muutaman kuukauden tutustumisen jälkeen hän on jo tarjonnut minulle elämää hänen rinnallaan velattomassa omakotitalossa, autoja olisi hankkimassa, alttarille viemässä lähestulkoon jo... Valtaa ja valuuttaa löytyy.
Niin että mikä tässä nyt on ongelma? noh, tunteista ei olisi kiinni millään lailla, niitä löytyy. Eniten minua hirvittää muiden asenteet. Minut leimattaisiin omanedun- ja helpon elämän tavoittelijaksi ja voin vain kuvitella mitä miehen tuttavat olisivat mieltä kun tämä toisi yhteisiin illanistujaisiin uuden nuorikkonsa, joka voisi olla lähestulkoon tytär. Ympärillä olevat ihmiset osaavat olla niin ilkeitä ja pahansuopia toisilleen että sosiaalinen elämä käy todella pinnalliseksi. Tosielämässä koettua. Kateutta tai ei mutta puhdasta ilkeyttä. Toisekseen minua ikäero ei parisuhdetta ajatellen haittaa mutta se pistää ajattelemaan kun miehellä on vain muutamaa vuotta minua nuorempi poika, alkaisiko hänestä tuntua jossain kohtaa että olen jonon jatkona lapsikatraalle?? Hankala tilanne elää kun koko aika on pienet jarrut päällä.

Ikäeroon noin muuten olen suhtautunut aika vaihtelevasti. Isälläni on itseään 17vuotta nuorempi avovaimo ja suhtauduin erittäin negatiivisesti aluksi johtuen ehkä tavasta jolla hän edellisen suhteensa lopetti ja jätti naisen joka oli ollut äitipuoleni lähes 15vuotta. Tällä hetkellä isälläni menee hienosti nuorikkonsa kanssa ja he saavat lapsen. Minun sisarukseni on syntyessään 24vuotta minua nuorempi, oli siihenkin suhtautuminen mutta sulattelun jälkeen asia kaikinpuolin ok. Mielessäni pyörii ajatus appiukosta joka on vain muutamaa vuotta vävyään vanhempi. Mahtaakohan suhtautuminen tyttären suhteeseen olla yhtä ok ja ymmärtäväinen kun ikäeroa olisi saman verran kuin hänellä? Tuskin.

Ikä on vain numeroita jos sen ei anna enempiä häiritä. Onhan se toisinaan irstaan näköistä ja saa aikaan helposti erittäin kärkästä arvostelua mutta äkkiäpä voit huomata olevasi itse samanlaisen arvostelun alla.

 

Tyttäreni on 19 v ja hänen miesystävänsä 26-vuotta vanhempi. Kyllä äidin sydäntä kieltämättä raastaa tuo ikäero, vaikka lapseni tuntuukin vuoden seurustelun jälkeen olevan kovasti onnellinen. Minkäpä voit?? Aika näyttää, mihin suuntaan tilanne kehittyy.

 

Tyttäreni on 19 v ja hänen miesystävänsä 26-vuotta vanhempi. Kyllä äidin sydäntä kieltämättä raastaa tuo ikäero, vaikka lapseni tuntuukin vuoden seurustelun jälkeen olevan kovasti onnellinen. Minkäpä voit?? Aika näyttää, mihin suuntaan tilanne kehittyy.

Tyttäresi voi olla ihan oikeasti ihastunut, mutta mitä liikkuu miehen päässä kun sekaantuu melkein lapseen eli mitä heillä henkisellä tasolla voi yhdistää, sitä en tajua.
Ymmärrän huolesi, sinuna toivoisin että suhde lopahtaisi pian omaan mahdottomuuteensa ja ettei siitä syntyisi ainakaan lasta.

Ikäero on liian suuri tuossa kohtaa, vaikka kääntäisi miten päin.

Voimia! t: 17-vuotiaan tytön äiti

 

Itse en toivoisi lapselleni noin iäkästä miestä, lasten hankkiminen tuossa iässä yms. ei ole ihan ongelmatonta. Samoin kokemukset elämästä ovat eri tasolla.
quote]

Keskitytään nyt ihan vain omaan elämään, et sä lapsiasi omista. "En toivoisi.."

ei se sun aikuinen lapsi ole enää mitenkään sun.

Toivoisin, että lapseni valmistuisi keväällä. En toivoisi, että lapseni jäisi työttömäksi. Toivoisin, että naapurini tervehtyisi pitkäaikaisesta sairaudestaan. Toivoisin, että Suomenlahden vedet puhdistuisivat kaikkialla uimakuntoon.

En omista lapsiani, en. Enkä naapurianikaan. En edes Suomenlahden vesiä. Mitähän se mahtaisi olla se "ihan vain oma elämä", mihin pitäisi keskittyä? Minun elämäni liittyy läheisesti monen muun ihmisen elämään, ja vielä moneen muuhunkin asiaan, ja toivon asioiden sujuvan hyvin. En minä niistä määrää, enkä niin kuvittele. Kuvittelikohan tuo edellinen kirjoittaja niin?

 

Toivoisin, että lapseni valmistuisi keväällä. En toivoisi, että lapseni jäisi työttömäksi. Toivoisin, että naapurini tervehtyisi pitkäaikaisesta sairaudestaan. Toivoisin, että Suomenlahden vedet puhdistuisivat kaikkialla uimakuntoon.

En omista lapsiani, en. Enkä naapurianikaan. En edes Suomenlahden vesiä. Mitähän se mahtaisi olla se "ihan vain oma elämä", mihin pitäisi keskittyä? Minun elämäni liittyy läheisesti monen muun ihmisen elämään, ja vielä moneen muuhunkin asiaan, ja toivon asioiden sujuvan hyvin. En minä niistä määrää, enkä niin kuvittele. Kuvittelikohan tuo edellinen kirjoittaja niin?

Mutta liikaa on ikäeroa ihan varmasti, vaikkei voisi toisen puolesta elääkään. Äitinä ajattelen näin, enkä toivoisi oman tyttären kohdalle.

 

Eksyin sattumalta tähän viestiketjuun, jota oli todella mielenkiintoista lukea.
Pari vuotta sitten 56 vuoden kypsässä iässä tulin rakastuneeksi neitoon, joka oli tuolloin 24. Neito elää ja asuu kulttuurissa, jossa avioliitot vanhempien miesten kanssa ovat arkipäiväisiä ja hyväksyttäviä.
Sydämeni valittu valmistuu vuoden päästä yliopistosta ja on pienessä mielessään päätänyt, että on aika virallistaa suhteemme.
Kahden vuoden ajan olen kantanut huolta ja murhetta ajatuksestani, että olen varastamassa toisen nuoruutta, mutta toisaalta hänestä ei se mene ollenkaan niin.
Tulevaisuuden suunnitelmamme eivät täysin kohtaa, neito haluaisi luonnollisesti lapsen/lapsia ja minua ajatus vaipparuletista tällä iällä ei niin kovin houkuta. Toisaalta olen tietty itsekkäästi huolissani siitä millaisen isyyden voisin antaa/tarjota mahdolliselle tulokkaalle, en kuvittele eläväni ikuisesti.
Olen vapautumassa työelämästä ja sen myötä omaan taloudelliset mahdollisuudet ja vilpittömän halun esim. matkustella neidon kanssa, näyttää hänelle paikat, joista olen itse pitänyt ja löytää uusia paikkoja, jotka mahdollisesti voisivat laajentaa meidän kummankin maailmankuvaa ja tähän kuvioon lapsi ei oiken sovi.
Olen ollut suunnattoman ylpeä neidosta, joka vaikeissa olosuhteissa on jaksanut opiskella ja enemmän kai isällisesti ajatellut toivovani hänen löytävän paikkansa elämässä.
Jos ihminen, josta pidän todella paljon haluaa jakaa elämänsä, jota kaiken todennäköisyyden mukaan minulla on häntä huomattavasti vähemmän jäljellä, niin miten voisin siihen sanoa "ei" ??
Haluan korostaa, että kyseessä ei ole ollut taloudellinen/seksuaalinen hyväksikäyttö, ei puolin, eikä toisin. Se nyt vaan sattui käymään näin meille.

 

Eksyin sattumalta tähän viestiketjuun, jota oli todella mielenkiintoista lukea.
Pari vuotta sitten 56 vuoden kypsässä iässä tulin rakastuneeksi neitoon, joka oli tuolloin 24. Neito elää ja asuu kulttuurissa, jossa avioliitot vanhempien miesten kanssa ovat arkipäiväisiä ja hyväksyttäviä.
Sydämeni valittu valmistuu vuoden päästä yliopistosta ja on pienessä mielessään päätänyt, että on aika virallistaa suhteemme.
Kahden vuoden ajan olen kantanut huolta ja murhetta ajatuksestani, että olen varastamassa toisen nuoruutta, mutta toisaalta hänestä ei se mene ollenkaan niin.
Tulevaisuuden suunnitelmamme eivät täysin kohtaa, neito haluaisi luonnollisesti lapsen/lapsia ja minua ajatus vaipparuletista tällä iällä ei niin kovin houkuta. Toisaalta olen tietty itsekkäästi huolissani siitä millaisen isyyden voisin antaa/tarjota mahdolliselle tulokkaalle, en kuvittele eläväni ikuisesti.
Olen vapautumassa työelämästä ja sen myötä omaan taloudelliset mahdollisuudet ja vilpittömän halun esim. matkustella neidon kanssa, näyttää hänelle paikat, joista olen itse pitänyt ja löytää uusia paikkoja, jotka mahdollisesti voisivat laajentaa meidän kummankin maailmankuvaa ja tähän kuvioon lapsi ei oiken sovi.
Olen ollut suunnattoman ylpeä neidosta, joka vaikeissa olosuhteissa on jaksanut opiskella ja enemmän kai isällisesti ajatellut toivovani hänen löytävän paikkansa elämässä.
Jos ihminen, josta pidän todella paljon haluaa jakaa elämänsä, jota kaiken todennäköisyyden mukaan minulla on häntä huomattavasti vähemmän jäljellä, niin miten voisin siihen sanoa "ei" ??
Haluan korostaa, että kyseessä ei ole ollut taloudellinen/seksuaalinen hyväksikäyttö, ei puolin, eikä toisin. Se nyt vaan sattui käymään näin meille.

Täytyy kyllä ihan suoraan sanoa sinulle, että, ethän loukkaannu.
Neidon kulttuuri voi olla juuri tuota mitä sanoit, mutta sinun ajatuksenjuoksusi ei vaikuta samalta. Koska neidon kulttuurissa kai vanhempi mies pysähtyy uuteen kotiinsa; sinulle se tuntuu olevan vähemmän kiehtova ajatus. Eläkkeelle pääsy rasittavan työ uran jälkeen pitäisi olla vapauden koittaminen, ainakin sinun tekstistäsi päätellen ja miksei suomalaisessa kulttuurissa yleensäkin. Mielestäni olet ajanut itsesi aika liisteriin ja ihan rakkaussuhteesta ei kai voi puhua osaltasi, koska et halua sitoutua siihen, tilanteen vaatimalla tavalla?

Mutta, pitääkö lapsen kanssa pysähtyä neljän seinän sisälle?
Voit mainiosti nähdä lapsen vielä aikuisenakin, jos pidät itsestäsi huolta.
Voi kai elämää muovata omaan tilanteeseen sopivaksi.

Teidän yhteisen tulevaisuuden suunnittelu vaatii enemmän keskustelua ja sitoutumista ja hyväksymistä.

 

Täytyy kyllä ihan suoraan sanoa sinulle, että, ethän loukkaannu.
Neidon kulttuuri voi olla juuri tuota mitä sanoit, mutta sinun ajatuksenjuoksusi ei vaikuta samalta. Koska neidon kulttuurissa kai vanhempi mies pysähtyy uuteen kotiinsa; sinulle se tuntuu olevan vähemmän kiehtova ajatus. Eläkkeelle pääsy rasittavan työ uran jälkeen pitäisi olla vapauden koittaminen, ainakin sinun tekstistäsi päätellen ja miksei suomalaisessa kulttuurissa yleensäkin. Mielestäni olet ajanut itsesi aika liisteriin ja ihan rakkaussuhteesta ei kai voi puhua osaltasi, koska et halua sitoutua siihen, tilanteen vaatimalla tavalla?

Mutta, pitääkö lapsen kanssa pysähtyä neljän seinän sisälle?
Voit mainiosti nähdä lapsen vielä aikuisenakin, jos pidät itsestäsi huolta.
Voi kai elämää muovata omaan tilanteeseen sopivaksi.

Teidän yhteisen tulevaisuuden suunnittelu vaatii enemmän keskustelua ja sitoutumista ja hyväksymistä.

Enhän minä loukkaannu, en toki.

Enkä oikeastaan tiedä miksi tuli avauduttua näinkin julkisesti. Ehkä siksi, että ikäero parisuhteessa on niin kulttuurisidonnainen juttu ja hieman huvittikin siitä käyty yo. keskustelu.
Tulin kerran myös avautuneeksi ikäiselleni työtoverille Nicaraguassa asian tiimoilta ja hän ei ymmärtänyt minua lainkaan. "Tyttö tahtoo ja sinä tahdot, mikä siis on ongelma?"
Neidolla menee hyvin ilman minuakin, hän on sikäläisittäin hyvinpalkatussa harjoittelutoimessa ja epäilemättä saa vakituisen paikan kansainvälisessä organisaatiossa valmistuttuaan ja se ei ole vähän naiseläjälle siellä. Tietysti olen pysytynyt raivaamaan määrättyjä esteitä hänen tieltään, suurin ansio on kyllä aivan puhtaasti hänen oma periksiantamaton kyvykkyytensä.

Mitä tulee "ihan rakkaussuhteesta" osaltani, voit olla oikeassa, onhan siinä mukana hoivaamisen ja puhtaan hellittylenkin halua taholtani. Rakastuminen tunteena sinänsä oli osaltani huvittavankin voimakas, pakkaus nuoruutta, kauneutta ja älyä vei jalat alta.
Olemme luonnollisesti kekustelleet paljonkin ja neito tuntuu tietävän mitä hän tahtoo ja toivoo tulevaisuudeltaan, hyväksyy sen ettei vanhemman miehen uusi pysyvä(?) koti sijaitse hänen kotimaassaan, jos ei ko. miehen omassakaan, kompromisseja paikoista joissa hän voisi jatkaa alkanutta uraansa ja minä puolestani lopetella omaani löytyy kyllä.

Mikä siis on ongelma? Olen ehkä asenteideni ja haaveideni vanki, olin todella kuvitellut viettäväni eläkepäiväni vapaana kuin Ellun kana, no sitoutuminen neitoon ei moista paljon rajoittane, vähän olen jo tottunut, pitkän omillaanolon jälkeen, uuteen ihmiseen vierelläni, mutta edes yrittää lapsien hankkimista tällä iällä hankaa vastaan, ikäänkuin aloittaa taas alusta. Neidolle asia ei ole ongelma, hänen käsittääkseensä on neitojen osa hoitaa koti ja lapset ja vastuullinen työ ja vanheneva äijä siinä sivussa. Mutta kun mielestäni ei se mene ihan niinkään, ei siellä, eikä missään.

Arvoisa "no", en nyt näitä varsinaisesti kirjoittele neuvoja saadakseni. Olen yksin lomalla Suomessa ja vapaa-aika kirvoittaa kirjoittelemaan joutavuuksia, paitsi neidolle, niin myös nettiin, näköjään.

Palaan vielä puoleksi vuodeksi työhön Nicaraguaan saattamaan projektini päätökseen ja auttamaan seuraajaani, sen jälkeen (= miltei kolmekymmentä vuotta resuamista ties missä maailman kolkissa) hyvästi päivätyöt, Suomessa käytävään kampanjaan työurien pidentämisestä en tunne suurempaa halua osallistua.

Mitä tulevaisuudessa? Pahoin pelkään, että neidon ehdoilla mennään, en ole varma josko tästä liisteristä niin mihinkään haluaisinkaan, kunhan rutisen.

 

Enhän minä loukkaannu, en toki.

Enkä oikeastaan tiedä miksi tuli avauduttua näinkin julkisesti. Ehkä siksi, että ikäero parisuhteessa on niin kulttuurisidonnainen juttu ja hieman huvittikin siitä käyty yo. keskustelu.
Tulin kerran myös avautuneeksi ikäiselleni työtoverille Nicaraguassa asian tiimoilta ja hän ei ymmärtänyt minua lainkaan. "Tyttö tahtoo ja sinä tahdot, mikä siis on ongelma?"
Neidolla menee hyvin ilman minuakin, hän on sikäläisittäin hyvinpalkatussa harjoittelutoimessa ja epäilemättä saa vakituisen paikan kansainvälisessä organisaatiossa valmistuttuaan ja se ei ole vähän naiseläjälle siellä. Tietysti olen pysytynyt raivaamaan määrättyjä esteitä hänen tieltään, suurin ansio on kyllä aivan puhtaasti hänen oma periksiantamaton kyvykkyytensä.

Mitä tulee "ihan rakkaussuhteesta" osaltani, voit olla oikeassa, onhan siinä mukana hoivaamisen ja puhtaan hellittylenkin halua taholtani. Rakastuminen tunteena sinänsä oli osaltani huvittavankin voimakas, pakkaus nuoruutta, kauneutta ja älyä vei jalat alta.
Olemme luonnollisesti kekustelleet paljonkin ja neito tuntuu tietävän mitä hän tahtoo ja toivoo tulevaisuudeltaan, hyväksyy sen ettei vanhemman miehen uusi pysyvä(?) koti sijaitse hänen kotimaassaan, jos ei ko. miehen omassakaan, kompromisseja paikoista joissa hän voisi jatkaa alkanutta uraansa ja minä puolestani lopetella omaani löytyy kyllä.

Mikä siis on ongelma? Olen ehkä asenteideni ja haaveideni vanki, olin todella kuvitellut viettäväni eläkepäiväni vapaana kuin Ellun kana, no sitoutuminen neitoon ei moista paljon rajoittane, vähän olen jo tottunut, pitkän omillaanolon jälkeen, uuteen ihmiseen vierelläni, mutta edes yrittää lapsien hankkimista tällä iällä hankaa vastaan, ikäänkuin aloittaa taas alusta. Neidolle asia ei ole ongelma, hänen käsittääkseensä on neitojen osa hoitaa koti ja lapset ja vastuullinen työ ja vanheneva äijä siinä sivussa. Mutta kun mielestäni ei se mene ihan niinkään, ei siellä, eikä missään.

Arvoisa "no", en nyt näitä varsinaisesti kirjoittele neuvoja saadakseni. Olen yksin lomalla Suomessa ja vapaa-aika kirvoittaa kirjoittelemaan joutavuuksia, paitsi neidolle, niin myös nettiin, näköjään.

Palaan vielä puoleksi vuodeksi työhön Nicaraguaan saattamaan projektini päätökseen ja auttamaan seuraajaani, sen jälkeen (= miltei kolmekymmentä vuotta resuamista ties missä maailman kolkissa) hyvästi päivätyöt, Suomessa käytävään kampanjaan työurien pidentämisestä en tunne suurempaa halua osallistua.

Mitä tulevaisuudessa? Pahoin pelkään, että neidon ehdoilla mennään, en ole varma josko tästä liisteristä niin mihinkään haluaisinkaan, kunhan rutisen.

Jätä se ulkomaan huora ja ota mut!

 

Jätä se ulkomaan huora ja ota mut!

Kiitoksia Nina 27. Pahoittelen, mutta luulenpa ettei parisuhteemme tulisi toimimaan, eikä johtuen ainoastaan ikäerostamme.

 

Miksi aina pitää olla hapan, kun suuret ikäerot tulee esiin, ikäänkuin se olisi muilta pois kun kaksi ihmistä löytää toisensa.
Ei varmaan kiinnostakaan nina 27 tyyliset naiset, joita näemmä heti korpeaa kun joku avautuu.
Minulla myös nuorempi mies ja olen törmännyt asiaan omalla kohdallani. Antakaa meidän vaan elellä ja hoitaa omaa parisuhdettamme.

 

Minulle ehdotti tapaamista todella nätti parikymppinen tyttö, sanoin, että en ehdi, en pääse tulemaan. Olin lähinnä vaivaantunut. Kai siinä on sekin, että olen sen vaiheen jo elänyt, eikä naisen valloitus ole minulle mikään mittari. Sielujen sympatia vie voiton, ei valloitus ole itse tarkoitus.

En viittaa tällä ap:n tilanteeseen, vaan kerron omista haluistani.

 

Minäkään en ymmärrä sitä, miksi tuomitaan heti suhde, jossa on parilla suuri ikäero. Exmieheni oli minua 10 vuotta vanhempi, mutta ero tuli muista syistä. Nykyisin seurustelen 20 vuotta vanhemman miehen kanssa ja meillä on paljon yhteisiä asioita joita teemme yhdessä ja jutustellaan kaikista asioista. Tyttäreni seurustelee 30 vuotta vanhemman miehen kanssa ja ovat asuneet yhdessä jo pari vuotta. Heilläkin on paljon yhteisiä juttuja joita voivat tehdä yhdessä. Meillä neljällä on tanssiminen kaikkien juttu ja käymme paljon porukalla tanssimassa. Tyttöni mies on 3 vuotta nuorempi kuin isänsä ja minun miesystävä on 3 vuotta nuorempi kuin oma isäni. Olen sitä mieltä että ikä on " numerot passissa". Ei me tytönkään kanssa nuorene, ikää tulee joka vuosi lisää, siis numerot kasvaa..

 

Minäkään en ymmärrä sitä, miksi tuomitaan heti suhde, jossa on parilla suuri ikäero. Exmieheni oli minua 10 vuotta vanhempi, mutta ero tuli muista syistä. Nykyisin seurustelen 20 vuotta vanhemman miehen kanssa ja meillä on paljon yhteisiä asioita joita teemme yhdessä ja jutustellaan kaikista asioista. Tyttäreni seurustelee 30 vuotta vanhemman miehen kanssa ja ovat asuneet yhdessä jo pari vuotta. Heilläkin on paljon yhteisiä juttuja joita voivat tehdä yhdessä. Meillä neljällä on tanssiminen kaikkien juttu ja käymme paljon porukalla tanssimassa. Tyttöni mies on 3 vuotta nuorempi kuin isänsä ja minun miesystävä on 3 vuotta nuorempi kuin oma isäni. Olen sitä mieltä että ikä on " numerot passissa". Ei me tytönkään kanssa nuorene, ikää tulee joka vuosi lisää, siis numerot kasvaa..

Tyttöni mies on 3 vuotta nuorempi kuin isänsä??? Siis tytön isäkö?

Voitko hieman tarkentaa? Ymmärsin kyllä että tilanteenne on aika erikoinen joka tapauksessa.

 

Tyttöni mies on 3 vuotta nuorempi kuin isänsä??? Siis tytön isäkö?

Voitko hieman tarkentaa? Ymmärsin kyllä että tilanteenne on aika erikoinen joka tapauksessa.

Kyllä, tytön isä on 3 vuotta vanhempi kuin hänen mies ja minun isä on 3 vuotta vanhempi kuin minun miesystävä. Erikoinen tilannehan se on, mutta me olemme onnellisia, eikä ikäerot haittaa meitä, koska meillä on hyvä olla ja nautitaan toisistamme niin kauan kun sitä on meille suotu.

 

Kyllä, tytön isä on 3 vuotta vanhempi kuin hänen mies ja minun isä on 3 vuotta vanhempi kuin minun miesystävä. Erikoinen tilannehan se on, mutta me olemme onnellisia, eikä ikäerot haittaa meitä, koska meillä on hyvä olla ja nautitaan toisistamme niin kauan kun sitä on meille suotu.

Pääasia että olette sinut asian kanssa, olkoon muut mitä mieltä vaan. Sekaannuksia saattaa syntyä, että kuka on kuka....

 

Itse olen seurustellut kohta kaksi vuotta itseäni 15 vuotta vanhemman miehen kanssa. Ikää minulla siis on 24 vuotta ja miehellä 39. Meitä yhdistävät yhteinen ajatusmaailma ja harrastukset. Olemme myöskin opiskelleet samoilla kursseilla yliopistossa, vaikkakin mies juurikin tuon reilut kymmenen vuotta sitten. Silti on yhteistä puhuttavaa kouluajoista lähtien ja lapsuuskin on ollut kovin samanlaista. Sukupolvien välistä eroa en koe meillä olevan lainkaan.

Olen miettinyt paljonkin miksi tuntui luontevalta valita itseä vanhempi partneri. Olen päätynyt siihen, että suurin syy on se, että omat kaksi siskoani ovat saman ikäisiä, veli jopa pari vuotta vanhempi. Olen siis vanhemmilleni ns. "iltatähti". Kumppanini vanhemmat ja omat vanhempani ovatkin suunnilleen saman ikäisiä, päälle kuusikymppisiä. Harrastusporukoissakin tottui pitämään ihan nuoresta asti noita itseä 10-20 vuotta vanhempia samaan ikäryhmään kuuluvana.

Tällä hetkellä, eikä luultavasti vielä vuosiin ikäero ei ole tuntunut suhteessamme. Tulevaisuus, etenkin se kun mies alkaa joskus olla seitsemänkymmentä, saa minut välillä huolimaan. Minua on kuitenkin rohkaissut monen muun asian ohella se, että miesystäväni äiti on enemmän nelikymppisen kuin kuusikymppisen oloinen, eikä millään tavalla hidastunut tai ajasta jälkeen jäänyt, kuten eivät ole omatkaan vanhempani. Olenkin ajatellut että asioita, jotka ovat 30 vuoden päässä ei kannata nyt liikoja murehtia. Tuollaisessa ajassa ehtii tapahtua vaikka ja mitä.

Tutustumisestamme vielä: Olimme tunteneet melkein puolitoista vuotta ennen kuin aloimme seurustella, harrastukset ja yhteinen ystäväporukka yhdisti meitä heti alusta alkaen. On vaikea kuvitellakaan että toinen muuttuisi kovin äkkiä ihan eri ihmiseksi.