Suuri ikäero parisuhteessa

Tätä lukiessa 23v ja 36v ei tunnu mahdottomalta suhteelta. Itse olen siis 23 ja ihastunut mieheen joka on 36. Ei siinä ole kuin 13 vuotta ikäeroa. Ehkä se toimii. Saa nähdä. Voin vaan antaa mennä.

 

Ihanaa, että on muitakin nuoria flikkoja joilla on se 40 vuotta ikäeroa mieheensä!
Itselläni(23v) on suhde 37 vuotta vanhempaan mieheen, ja olen miettinyt pääni puhki, millaisia muutoksia suhteen vakinaistaminen(parempi kuvaus olisi ehkä suhteen tuominen julki sukulaisille, ystäville ja muille molempien läheisille) toisi elämäämme? Onko tullut torjutuksi lähipiiriltä ? Tottuuko uteliaisiin katseisiin ? Onko yhteinen arki nostanut ikäeroista johtuvia erilaisuuksia esiin vai koetteko seurustelevanne ihmisen ettekä numeron kanssa ? olisi ihanaa saada kuulla mielipiteitä

Alussa muiden mieipiteet tuntui häiritseviltä ja itsekkin joskus häpesin. Kaverit ja sukulaiset naureskelivat asialle "noh, nauti nyt niin kauan kuin sitä kestää yms." Lopulta lähipiiri on hyväksynyt asian ja lakannut naureskelemasta kun emme ole noteeranneet asiaa. Emme enää huomaa ikäeroa. Ajankanssa se menettää merkityksensä. Otamme sen vaan positiivisena mausteena. Tähän asti siitä on ollut vain hyötyä. Silti joskus, koska olen se 18 vuotta vanhempi minua luullaan mieheni äidiksi, se on todella ärsyttävää. Emme välitä siitä, pääasia on että me olemme onnelliset perheenä ja kahdestaan <3

 

No, minulle ja miehelläni on 22-vuotta ikäeroa. Noin kirjoitettuna kuulostaa kyllä todella suurelta. Mutta, mitä se muille kuuluu miten menee vähän isomman ikäeron omaaville pareille? Huonosti voi mennä vaikka kenellä, niin kuin huonostikin. Itse en ole ikäerossa vielä huomannut mitään ihmeellistä...Meillä on todella hauskaa yhdessä ja petipuolellakin osuu halut yksiin...

 

Minä olen nyt 20v. ja mies 45v. Moni on ollut todella ihmeissään tästä suhteesta mutta kun ollaan melkein kaksi vuotta ihan avoimesti oltu ja kuljettu niin nyt alkaa vasta ilkeät puheet loppumaan. Mutta mitäpä hävettävää meillä olisikaan? Ollaan täysillä rakastuttu toisiimme eikä kyse ole mistään hyväksikäytöstä. (epäiltiin jopa että hakisin itselleni elättäjää,mutta ihan palkkatöissä käyn ja "juoruämmiä" harmittaa... ) Tunnen tällä hetkellä olevani tyytyväinen elämääni.
Alku olikin aika hurjaa,oli puheita ja juttuja tosi paljon liikkeellä ja muhun suhtauduttiin ties minkälaisena naisena ja miestä pidettiin hyväksikäyttäjänä... Ehkä ei voi moittia ihmisiä siitä mitä ne ei tiedä mutta kyllä jotkut puheet loukkasivat aika kovaa.....
Mutta nyt ollaan kihloissa, asutaan avoliitossa ja elämä hymyilee
Mutta jos linjoille osuu muitakin suuremman ikäeron pariskuntia niin kirjotelkaa (ja tottakai muutkin!!!) olisi mukavaa saada juttuseuraa

en noin vanhaa äijää huolisi, tuommoinen vanha pukki, ainakin mun silmissä kun itse olet VASTA 20 vuotias kakara! kai sulla on joku isä-komplexi?

 

en noin vanhaa äijää huolisi, tuommoinen vanha pukki, ainakin mun silmissä kun itse olet VASTA 20 vuotias kakara! kai sulla on joku isä-komplexi?

Näitä selvänäkijöitä tuntuu riittävän. Ja hyvä että olet huomannut ettei Sinulle sovi kovin suuri ikäero. Tosin voi olla että fiksut samanikäisetkin huomaavat olevan aihetta karttaa Sinua.

 

En ois uskonu että on näinkin paljon pareja joilla on suuri ikäero Itse seurustelen 20 vuotta vanhemman miehen kanssa, eikä ole ollut mitään muita ongelmia kuin ne juoruilijat jotka puhuvat että mies käyttää minua hyväksi/minä käytän miestä hyväksi ja jätän miehen heti tilaisuuden tullen kuin nallin kalliolle.. No jospa se siitä ajan kanssa. Ja ei oo mitään ongelmia isäni kanssa että en ole hakenut itselleni "isähahmoa" enkä elättäjää, vaan yksinkertaisesti samanikäiset eivät vain kiinnosta. (Olen seurustellut samanikäisten kanssa ja aina suhteista jäänyt vain pahamieli puolin jos toisin) Kerrankin olen aidosti onnellinen enkä edes ajattele ikäeroa ja tottakai ihmisten puheet sattuvat mutta oma on elämäni Jos toista rakastaa aidosti ei ole väliä minkä ikäinen,kokoinen,näköinen toinen on! Eikä sukupuolellakaan tai ihon värillä ole mitään väliä, eihän kukaan päätä että minäpä nyt rakastun tuohon henkilöön? Niin vain tapahtuu yleensä Elät itseäsi varten eikä kukaan muu valitse puolisoasi! Ainakaan meillä päin

 

Minä olen nyt 20v. ja mies 45v. Moni on ollut todella ihmeissään tästä suhteesta mutta kun ollaan melkein kaksi vuotta ihan avoimesti oltu ja kuljettu niin nyt alkaa vasta ilkeät puheet loppumaan. Mutta mitäpä hävettävää meillä olisikaan? Ollaan täysillä rakastuttu toisiimme eikä kyse ole mistään hyväksikäytöstä. (epäiltiin jopa että hakisin itselleni elättäjää,mutta ihan palkkatöissä käyn ja "juoruämmiä" harmittaa... ) Tunnen tällä hetkellä olevani tyytyväinen elämääni.
Alku olikin aika hurjaa,oli puheita ja juttuja tosi paljon liikkeellä ja muhun suhtauduttiin ties minkälaisena naisena ja miestä pidettiin hyväksikäyttäjänä... Ehkä ei voi moittia ihmisiä siitä mitä ne ei tiedä mutta kyllä jotkut puheet loukkasivat aika kovaa.....
Mutta nyt ollaan kihloissa, asutaan avoliitossa ja elämä hymyilee
Mutta jos linjoille osuu muitakin suuremman ikäeron pariskuntia niin kirjotelkaa (ja tottakai muutkin!!!) olisi mukavaa saada juttuseuraa

 

Hei, lueskelin äsken teidän viestejänne ja haluasin kuulla miten itse olette kertoneet parisuhteestanne lähipiirillenne? Olen itse 20 ja olen tavallaan "yhdessä" 45 vuotiaan miehen kanssa.
Tavattuamme aloimme ensin olemaan ystäviä, mutta sitten se meni siihen että nukuimme pari yötä vierekkäin ja tunsin ihastuneeni tähän kaveriin. Myöhemmin suhteeseemme tuli seksi mukaan. Nähtiin pari kertaa viikossa mutta jossain vaiheessa nukuttiinki joka yö yhdessä ja pelko on molemmilla jos jäädään kiinni että miten käy ja miten ihmiset ottavat asian. Suhteessamme ei ole kyse hyväksikäytöstä eikä mistään rahasta yms, tunteet vain sattuivat tulemaan mukaan.
Mies on ystävällinen ja herrasmies ja kohtelee minua hyvin ja tunnemme olomme hyväksi toistemme seurassa mutta salailu ei tunnu mukavalta.
Pyytäisin teitä auttamaan minuakin tässä asiassa.

 

Hei,

Meitä on tässä avoliitossa kaksi naista, 20- ja 45-vuotiaat, ja ihanaa on Olemme olleet yhdessä kaksi vuotta.

Meille kummallekaan suuri ikäero ei ole ollut ongelma. Puolisoni 20-v on ikäisekseen älyttömän kypsä ja elämänkokemusta on ihan tarpeeksi. Näkemyksemme eri asioista on yllättävän samankaltaisia. Olemme ihmisinä samanlaisia, ei mitään iltavirkkuja bilettäjiä kumpikaan vaan herkkiä rakkaimpien luona viihtyviä.

Aluksi oli jonkin verran tuijottelua ja kuiskimista kun asutaan pienellä paikkakunnalla, mutta se loppui pian kun ei antanut sen häiritä. Olemme ylpeitä itsestämme ja toisistamme, emmekä ole missään vaiheessa piilotelleet toisiamme. Aluksi mietimme, että miten tämä kaikki vaikuttaa tyttäreeni (nyt 10-v). Hän ottikin asian paremmin kuin kukaan muu... Hän on kertonut koululla miten hänellä on kaksi äitiä ym. eikä häntä ole kiusattu tai hänelle auottu päätä kertaakaan. Hänestä avoliittoni ja suhteeni toiseen naiseen on parasta mitä hänelle on tapahtunut.
Olin entisen mieheni kanssa yhdessä melkein kaksikymmentä vuotta. Meillä oli mennyt huonosti jo monien vuosien ajan. Erouutisen jälkeen tyttäreni totesi, että Jes, vihdoin.

Hänestä on ihanaa asua meidän kanssamme, sillä emme riitele, huuda, hauku tai säti toisiamme vaan rakastamme. Olimme olleet niin välinpitämättömiä ex-mieheni kansssa toisiamme kohtaan, että se vaikutti lapseenkin. Tytär on monesti sanonut avovaimolleni sekä minulle, että sinä teet äidin maailman onnellisimmaksi, en ole ikinä nähnyt sitä noin onnellisena ja minäkin olen nyt onnellinen. Nuo sanat oman tyttären suusta on parasta kuultavaa.

En vaihtaisi näitä kahta vuotta mihinkään. Avovaimoni tekee minut onnelliseksi ja päinvastoin, se riittää. Emme välitä siitä, mitä muut meistä ajattelee. Avovaimoni suku pisti välit poikki, mutta sekään ei ole harmittanut, sillä he eivät ole koskaan olleet kovin läheisiä.

Jos tämä tekstini auttaa jotakuta, niin mahtavaa... Älkää antako muiden masentaa. Olkaa ylpeitä siitä keitä olette ja ketä rakastatte. Teidän kahden rakkaus on tärkeintä, on sitä ikäeroa minkä verran tahansa!

Toivottavasti saan viettää loppuelämäni avovaimoni kanssa,
avioliittolupaa odottava

 

Hei, lueskelin äsken teidän viestejänne ja haluasin kuulla miten itse olette kertoneet parisuhteestanne lähipiirillenne? Olen itse 20 ja olen tavallaan "yhdessä" 45 vuotiaan miehen kanssa.
Tavattuamme aloimme ensin olemaan ystäviä, mutta sitten se meni siihen että nukuimme pari yötä vierekkäin ja tunsin ihastuneeni tähän kaveriin. Myöhemmin suhteeseemme tuli seksi mukaan. Nähtiin pari kertaa viikossa mutta jossain vaiheessa nukuttiinki joka yö yhdessä ja pelko on molemmilla jos jäädään kiinni että miten käy ja miten ihmiset ottavat asian. Suhteessamme ei ole kyse hyväksikäytöstä eikä mistään rahasta yms, tunteet vain sattuivat tulemaan mukaan.
Mies on ystävällinen ja herrasmies ja kohtelee minua hyvin ja tunnemme olomme hyväksi toistemme seurassa mutta salailu ei tunnu mukavalta.
Pyytäisin teitä auttamaan minuakin tässä asiassa.

Hei ¨hämillään¨
Mulla tilanne oli päinvastainen kun piti kertoa yli 20 vuotta nuoremmasta, mutta avovaimollani tilanne sama kuin sulla!
Mekin olimme aluksi ystäviä ja sitten vain jotain tapahtui ja rakastuimme..
Meillä toki tilannetta teki hiukan hankalammaksi se, että samalla piti kertoa olevansa lesbo kun kumpikaan ei ollut aikaisemmin ollut naisen kanssa...

Tietääkö lähipiirinne jo, että seurustelette ylipäätään? ( ei siis tiedä ikää)
Aloittakaa keskustelu kertomalla vain, että olette löytäneet vierellenne ihmisen, jonka kanssa teillä on hyvä olla, rakkaus teidän välillänne on aitoa ja molemminpuolista. Voitte vaikka kertoa millainen henkilö tämä on ja mihin hänessä olette rakastuneet... Jos ette halua sanoa tarkkaa vuosimäärää ikäerostanne, sanotte vain, että hän on minua jonkin verran vanhempi/nuorempi. Meillä meni noilla sanoilla tosi hyvin.

Rakkaus näkyy ulospäinkin, joten menkää seuraavalle visiitille yhdessä! Kun teidät näkee yhdessä, se on kait jotenkin helpompaa huomata.

Varmaan aluksi saattaa olla kaikenlaisia puheita ym, mutta älkää välittäkö niistä.
Kaikki eivät varmaankaan tule hyväksymään suhdettanne, mutta jättäkää sellaiset ihan omaan arvoonsa. Meillä mun isä 77-v hyväksyi avovaimoni sekä tämän iän. Isäni näki jo kuulemma ensimmäisellä kerralla kun hän tapasi (silloin vielä tulevan) avovaimoni, että nämähän ovat rakastuneita toisiinsa... Esittelin avovaimoni ystävänä
Kun sitten kerroin isälleni, että hei, Mirka ei ole mulle ainoastaan ystävä vaan mun rakas, tuleva avovaimoni, isäni nousi ylös ja tuli halaamaan minua sanoen, että nyt vasta kerroit, olen tiennyt tästä jo puoli vuotta

Isäni ei kertaakaan ole epäillyt suhdettamme tai sen tarkoitusperiä. Hän näkee, että olen nyt onnellisempi kuin koskaan aiemmin ja se on myös hänelle tärkeää.

Tsemppiä uutis¨pommin¨ kertomiseen!

 

Hei,

Näitä juttuja lukiessa tuntee omankin suht. normaaliksi iläeron suhteen. Seurustelen 17v nuoren naisen kanssa ja itse olen 24, meillä siis reilu 7v ikäeroa.

Ollaan seurusteltu kaksi vuotta. Alku oli todella ruusuinen ja kaikki tuntui onnistuvan kuin ihmeen kaupalla. Opiskelupaikat löytyivät samasta kaupungista joka kannusti yrittämään

Viimeaikoina tilannetta on tullut itse mietittyä kyllä paljon ja "turhaa" stressiä parisuhteesta on tullut otettua aikalailla.. Kannustajia onneksi löytyy suhteen ulkopuolelta, niin kavereista, kuin vanhemmistakin Mutta suurin suhteen kyseenalaistaja taidan olla itse, mikä tuntuu kyllä välillä tosi pahalta.. Lähinnä pelot liittyvät siihen, että osaako toinen ottaa suhdetta yhtä vakavasti kuin itse otan.. Voiko tulevaisuuteen luottaa, onko meillä sitä..

Yhteistä tekemistä ja mielenkiinnonkohteita on enemmän kuin kenelläkään tuntemistani pareista, joka auttaa keskittymään suhteen eteenpäin pönkittämiseen, mutta silti tuntuu ajoittain pahalta...

Toivottavasti nämä fiilikset helpottaisi, sillä rakastetaan toisiamme todella

 

Hei,

Näitä juttuja lukiessa tuntee omankin suht. normaaliksi iläeron suhteen. Seurustelen 17v nuoren naisen kanssa ja itse olen 24, meillä siis reilu 7v ikäeroa.

Ollaan seurusteltu kaksi vuotta. Alku oli todella ruusuinen ja kaikki tuntui onnistuvan kuin ihmeen kaupalla. Opiskelupaikat löytyivät samasta kaupungista joka kannusti yrittämään

Viimeaikoina tilannetta on tullut itse mietittyä kyllä paljon ja "turhaa" stressiä parisuhteesta on tullut otettua aikalailla.. Kannustajia onneksi löytyy suhteen ulkopuolelta, niin kavereista, kuin vanhemmistakin Mutta suurin suhteen kyseenalaistaja taidan olla itse, mikä tuntuu kyllä välillä tosi pahalta.. Lähinnä pelot liittyvät siihen, että osaako toinen ottaa suhdetta yhtä vakavasti kuin itse otan.. Voiko tulevaisuuteen luottaa, onko meillä sitä..

Yhteistä tekemistä ja mielenkiinnonkohteita on enemmän kuin kenelläkään tuntemistani pareista, joka auttaa keskittymään suhteen eteenpäin pönkittämiseen, mutta silti tuntuu ajoittain pahalta...

Toivottavasti nämä fiilikset helpottaisi, sillä rakastetaan toisiamme todella

Ihan turha on huolesi! Ikäeronne ei ole olennaisin syy, jos sattuisittekin vielä eroamaan, kyllä se olisi jokin muu asia. Muistahan, että tytöt kypsyvät näissäkin asoissa poikia varhemmin.
Te kasvatte ja aikuistutte kyllä yhtä matkaa, ovathan kokemuksenne yhteiset.

 

7 vuotta ei ole ikäero eikä mikään. Kuulutte joka tapauksessa vielä suhtkoht samaan ikäluokkaan.

Itsellä ja miehellä on ikäeroa 9 v ja ns. väärin päin eli mies on se nuorempi. Ei se ole oikeastaan missään näkynyt. Olemme olleet naimisissakin jo 20 vuotta ja sitä ennen yhdessä vaikka miten pitkään, siis nyt lähestytään jo eläkeikää.

Huomattava ikäero alkaa siitä 15 vuoden korvilta. Tiedän pariskunnan jossa mies oli 26 vuotta naista vanhempi ja se näkyi heti alusta asti. Ensin oli onnellista ja mukavaa, mutta ajan oloon tuli ongelmia ja nyt ovat eronneet. Nainen lähti, ei kestänyt enää. Mies tuli ajan mittaan sairaan mustasukkaiseksi, kun tunsi oman kehonsa rapistuvan ja voimiensa vähenevän, mutta vaimo oli edelleen nuori ja kaunis. Olihan siinä varmasti muutakin, mutta kyllä se ikäero siinä voimakkain vaikutin eroon oli, kyllä sen huomasi. En minä ainakaan suosittelisi kenellekään noin isoa ikäeroa, nämä ihmiset kuuluu selkeästi eri sukupolveen. Siinä on monta asiaa, mitkä ei natsaa yhteen. Ensin se voi tuntua jännittävältä ja hauskalta, mutta ajan mittaan se alkaa ärsyttää aina vain enemmän.

Mutta eihän kaikkea voi tietenkään yleistää. On esimerkkejä hyvistä parisuhteista, jotka on toimineet ikäerosta huolimatta. Esim. tämä hiljattain kuollut säveltäjä Einojuhani Rautavaara meni naimisiin itseään hyvinkin paljon nuoremman naisen kanssa (oltuaan ensin pitkään vaikeassa avioliitossa toisen kanssa) ja liitto oli hyvä ja kestävä. Mutta ehkä siinä vaikutti yhteinen kiinnostus musiikkiin ja kaikkeen taiteeseen mihin se liittyi.

Eli onnea täytyy olla matkassa mukana ja paljon harkintaa.

Ja jos ottaa puolisokseen vanhempiensa ikäisen ihmisen, pitää tajuta sekin, että tulevaisuudessa voi tulla se aika, että on omaishoitajana sekä vanhemmilleen, että puolisolleen. Aika raskas taakka.

 

Kyllä on nyt vanha mies, kun oot 40 v, niin ukko jo 65 v. kurttuinen rusina. Pitäisi nuorten seurustella ikäistensä kanssa. Mitä teillä voi olla edes keskusteltavaa, isä tytär juttuja vai? Olette aivan eri sukupolvea.

Mitä keskusteltavaa kenelläkään on? Ihan samoista jutuista hekin voivat puhua. Olet selvästi ikärasisti

 

Meillä on 13 vuotta ikäeroa, minä 21 ja mies 34. Eipä sitä ikäeroa kyllä oikein missään huomaa, paitsi kun puhutaan lapsuudesta kun se luonnollisesti osuu hieman eri aikakausille. Mutta siis, arki rullaa hyvin, seksi sujuu paremmin kuin hyvin ja mielenkiinnon kohteet ovat samat.