Suuri ikäero parisuhteessa

Itse (23 v-nainen) en voinut ikinä kuvitella kiinnostuvani itsenäni yli 5 v. vanhemmista. nyt olen tavannut töissä aivan mahtavan miehen (n. 36v, eli ikäeroa 13v) ja kiinnostus on katossa! meidän välillä vaan on sitä... jotain. ei kumpikaan vielä tehnyt aloitetta, vaikka ollaankin juteltu ja silmäpeliä on ollut.

paljon on tällä palstalla puhuttu tuosta että "sitten vanhempana vanhempi mies sairastuu ja nuorempi nainen on se häviävä osapuoli". olen eri mieltä. toki sairastua voi kuka vaan ja milloin vaan, mutta paljon on myös itse tehtävissä. esim. isovanhemmillani oli 10 v ikäerö, vaari vanhempi oaspuoli. mummoni menehtyi jo päälle 70 vuotiaana (vaarini ollessa 80v) keuhkosyöpään tupakanpoltosta. vaarini, joka on aina omannut terveet elämäntavat, puuskuttaa vielä lujaa tänäkin päivänä, 93 vuotiaana, yksinelävänä koska nuorempi vaimo on hänen rinnaltaan poistunut.

Ja useinhan ne miehet, johon me nuoret naiset ihastumme ovat juuri näitä atleettisia, itsestään huolta pitäviä ja näin ollen nuorekkaita. tuskinpa kukaan katselee isomahaista tupakanpolttelijaa, to be honest.

 

Olen 21v mies ja minulla on 16v tyttöystävä. sitä ei hyväksy kukaan, joten tiedän pahan tunteen. Ei sille mitää voi, että kaksi ihmistä rakastuu. Mitä mieltä ihmiset olette meidän ikäerosta? Helpompaa varmaa olisi, jos olisin 40v ja hän täysi-ikäinen.

 

Olen 21v mies ja minulla on 16v tyttöystävä. sitä ei hyväksy kukaan, joten tiedän pahan tunteen. Ei sille mitää voi, että kaksi ihmistä rakastuu. Mitä mieltä ihmiset olette meidän ikäerosta? Helpompaa varmaa olisi, jos olisin 40v ja hän täysi-ikäinen.

16 vuotias on vielä lapsi. Samalla syyllistyt rikokseen, jos seksiä harrastatte. Sikstoisekseen, luuletko, että tällainen nuori tyttö haluaa olla vain ja ainoastaan sinun kanssa?

 

"
16 vuotias on vielä lapsi. Samalla syyllistyt rikokseen, jos seksiä harrastatte."

16-vuotias saa lainpuitteissa harrastaa seksiä vaikka 100 vuotiaan kanssa. Mikään lki ei sitä estä.

 

Kerronpa nyt vielä omankin tarinani..
Olen 28v nainen, eronnut kuukausi sitten 10vuotta vanhemmasta aviomiehestäni jonka kanssa minulla on 5- ja 3- v tytöt. Mietin eroa 2 vuotta nyt uskalsin sen toteuttaa(en ole ikinä ajatellut eroa elämässäni vaihtoehtona ja sen sulattaminen kesti). Eromme johtui mieheni kypsymättömyydestä. Hän ei ollut koskaan, eikä suhteemme aikanakaan, oppinut vastuuntuntoiseksi. Olimme yhdessä 12vuotta joista naimisissa vajaa 7v. Tätä suhdetta ei kukaan koskaan ihmetellyt eikä ikäeromme näkynyt/vaikuttanut suhteessamme mitenkään.

Juuri ennen eroamme tapasin sattumalta 24v itseäni vanhemman miehen. Toki juttumme ovat erilaisia, mutta huumorimme on sama ja viihdymme yhdessä, makuuhuone elämä on aivan loistavaa. Hän on eronnut puoli vuotta sitten. Molemmat ajattelemme ettei suhteellamme ole tulevaisuutta, silti välillä keskustelemme tulevaisuudesta.. Ilmiselvästi, jos olisimme samanikäisiä, meillä olisi tulevaisuus, mutta juuri tämä yhteiskunnan ikäerosorsiminen on suhteemme esteenä. Valitettavasti.
Nyt meistä tuntuu hyvältä ja menemme sen mukaan. Salaisilla tapaamisilla.

Ja niille, jotka miettivät onko suhteemme jotenkin kieroutunut.. Olen tietysti kahden lapsen äitinä, kolmen ammatin omaavana nähnyt elämää paljon. Terapiankin olen käynyt joten enpä usko väitteisiin isäkomplekseista..

 

Miulla ja miehelläni on ikäeroa 40 vuotta. Itse olen nyt 20..
Kyllä sitä on juoruja ja haukkuja saanut kestää mutta onneksi osaan itse olla se järkevä ja pistää sellaiset heti toisesta korvasta ulos..
En minäkään ole toisten suhteita tuomitsemassa ja arvostelemassa..
En aio alentua sellaiseen..

Minäkin 20 vuotias ja ollaan oltu jo pitkään yhdessä 40 vuotta vanhemman mieheni kanssa. kohta muutamme yhteen ja varmaan mennään naimisiinkin. Hänellä on entuudestaan lapsia, mutta minä en ole äiti ihminen, eli en halua omia lapsia. Myöskin meillä on samat intressit lähes joka asian suhteen. Kumpikaan meistä ei tykkää bilettää tai muuta, vaikka joskus käydäänkin muutamalla tuopilla. En voisi kuvitellakkaan olevani kenenkään muun kanssa, en ainkaan nuoremman hujopin, jolla ei ole mitään tajua oikeasta ja väärästä. Niin ja, mietitään nyt tulevaisuutta, ihminen vanhenee, mutta rakkaus ei katoa. Olisi kiva vaihtaa kuulumisia kanssasi!

 

Minäkin 20 vuotias ja ollaan oltu jo pitkään yhdessä 40 vuotta vanhemman mieheni kanssa. kohta muutamme yhteen ja varmaan mennään naimisiinkin. Hänellä on entuudestaan lapsia, mutta minä en ole äiti ihminen, eli en halua omia lapsia. Myöskin meillä on samat intressit lähes joka asian suhteen. Kumpikaan meistä ei tykkää bilettää tai muuta, vaikka joskus käydäänkin muutamalla tuopilla. En voisi kuvitellakkaan olevani kenenkään muun kanssa, en ainkaan nuoremman hujopin, jolla ei ole mitään tajua oikeasta ja väärästä. Niin ja, mietitään nyt tulevaisuutta, ihminen vanhenee, mutta rakkaus ei katoa. Olisi kiva vaihtaa kuulumisia kanssasi!

Onko teidän miehet siis 60 v??????? Ei kai sentään.

 

Minä olen ihastunut 20v nuorempaan naiseen, mukava lukea näitä juttuja...

 

Onko teidän miehet siis 60 v??????? Ei kai sentään.

Eikä ole ilmennyt ongelmia millään saralla

 

Minä olen ihastunut 20v nuorempaan naiseen, mukava lukea näitä juttuja...

voisitko itse avartaa tarinaasi meillekin? Oletko vain ihastunut, vai onko teillä suhde tms..? Miten koet/tunnet sen? Oletko varattu vai vapaa?

 

Meillä ikäero on niin päin, että vaimo on minua 12 vuotta vanhempi. Taidettiin alkaa olemaan yhdessä kun minä olin 24 tai 25.
Kyllä siinä oli kaikilla ihmettelemistä, kun näin kävi, ja hänellä oli vieläpä 5 lastakin valmiina. Nyt on kuusi.
Ja meillä menee hemmetin hyvin, parisuhde on niin toimiva, kuin se vain voi olla. Yhdessä on oltu jo noin 8 vuotta.

 

Meillä ikäero on niin päin, että vaimo on minua 12 vuotta vanhempi. Taidettiin alkaa olemaan yhdessä kun minä olin 24 tai 25.
Kyllä siinä oli kaikilla ihmettelemistä, kun näin kävi, ja hänellä oli vieläpä 5 lastakin valmiina. Nyt on kuusi.
Ja meillä menee hemmetin hyvin, parisuhde on niin toimiva, kuin se vain voi olla. Yhdessä on oltu jo noin 8 vuotta.

Mä olen 23, asun ulkomailla ja oon tehny kaiken alusta loppuun itse ja muuttanu tänne maailmankolkkaan 18-vuotiaana. Ulkoilen eri ikästen tytsyjen kanssa, joista läheisimmät on 36-60v. En pidä nuorista miehistä enkä myöskään vanhoistam jotka yrittää lahjoa mua rahalla tai autoilla ym. Löysin tyypin, joka on 24 vuotta mua vanhempi ja maksan lomamatkoista ym oman osani eli puolet. Ukkeli on tyytyväinen kun ex-vaimo ei oo tehny päivääkää rehellistä työtä ja tahtoo vaan rahaa. Ollaan yhdes hänen vanhemmilla ja syödään kotona ja tehdään maaseuturetkiä ja sit tanssitaan välil aamuun asti ja mä sökähdän ennen miestä. En oo ikinä nähny moista tanssijaa! Siinä jää nuorilta pojuilta pienet suut auki (anteeksi nuoret poitsut! ootte mukavia muuten!) Ja sit en tajuu mitä kaikki valittaa ja huorittelee kun päinvastoin maksan enemmän kun koskaan kenenkään pölkyn kanssa jota en oo rakastanu! Ukkeli tykkää kun kaverinikin on "vanhoja"... On se kumma, ettei saa olla rauhassa!

 

Kerronpa nyt vielä omankin tarinani..
Olen 28v nainen, eronnut kuukausi sitten 10vuotta vanhemmasta aviomiehestäni jonka kanssa minulla on 5- ja 3- v tytöt. Mietin eroa 2 vuotta nyt uskalsin sen toteuttaa(en ole ikinä ajatellut eroa elämässäni vaihtoehtona ja sen sulattaminen kesti). Eromme johtui mieheni kypsymättömyydestä. Hän ei ollut koskaan, eikä suhteemme aikanakaan, oppinut vastuuntuntoiseksi. Olimme yhdessä 12vuotta joista naimisissa vajaa 7v. Tätä suhdetta ei kukaan koskaan ihmetellyt eikä ikäeromme näkynyt/vaikuttanut suhteessamme mitenkään.

Juuri ennen eroamme tapasin sattumalta 24v itseäni vanhemman miehen. Toki juttumme ovat erilaisia, mutta huumorimme on sama ja viihdymme yhdessä, makuuhuone elämä on aivan loistavaa. Hän on eronnut puoli vuotta sitten. Molemmat ajattelemme ettei suhteellamme ole tulevaisuutta, silti välillä keskustelemme tulevaisuudesta.. Ilmiselvästi, jos olisimme samanikäisiä, meillä olisi tulevaisuus, mutta juuri tämä yhteiskunnan ikäerosorsiminen on suhteemme esteenä. Valitettavasti.
Nyt meistä tuntuu hyvältä ja menemme sen mukaan. Salaisilla tapaamisilla.

Ja niille, jotka miettivät onko suhteemme jotenkin kieroutunut.. Olen tietysti kahden lapsen äitinä, kolmen ammatin omaavana nähnyt elämää paljon. Terapiankin olen käynyt joten enpä usko väitteisiin isäkomplekseista..

Miks te salailette??? Täälläkin 24 vuotta ikäeroa ja kävelen kaupungilla ja kaikki saa sit ihmetellä et johan on pimahtanu bimatsu! Miks teil ei ole tulevaisuutta?? Onko varmaa?? Mä en rakentele mitää sen enmpää mut en kielläkää ettenkö vois!

 

Rakastuin 22 vuotiaana itseäni 12 vuotta vanhempaan mieheen. Elämäntilanteemme olivat hyvin erilaiset, hänen vanhempansakin olivat jo eläkkeellä siinä missä omani olivat vielä reippaasti työelämässä, minä hain opiskelupaikkaa ja hän olisi halunnut jo asettua aloilleen, hänen ystävänsä olivat lähes keski-ikäisiä kun minun taas opiskelijoita jne. Erosimme parin vuoden jälkeen, vaikka rakastimmekin toisiamme. Nyt seurustelen ikäiseni miehen kassa ja elämä on niin paljon helpompaa, etten aikaisemmin edes ymmärtänyt miten suuri merkitys ikäerolla todella onkaan. On ihanaa jakaa samat elämäntilanteet samaan aikaan. Opiskella ja suunnitella yhdessä asunnon hankkimista, sekä lapsia. Tunsin olevani myös huomattavasti vanhempi ollessani suhteessa vanhemman miehen kanssa. Jälkikäteen ajateltuna olen tyytyväinen, että erosimme koska olisin menettänyt nuoruusvuoteni elämällä kuin vanhemmat ihmiset. Toivottavasti olet miettinyt mitä todella haluat, koska esimerkiksi lasten hankkiminen on riskaapelia jos mies on jo tuon ikäinen. Eikä vain kehityshäiriöiden takia, vaan myös sen takia että hoidat lapsia todennäköisesti yksin tulevaisuudessa samalla kun hoidat miehesi hautaan. Pärjäätkö todella?

 

Niin tässä väillämme on se iso ero, että sulla oli nuoret kaverit (mulla ne onkaikki 36-60 niin kun kirjotin aiemmin) ja mun vanhemmat on eläkkeellä (ne sai mut äidin ollessa yli 40..) Mä oon töissä eli en opsikele enää... Niin lapset voi olla ongelma mut en mä muuta ongelmaa oikein löydä... Mä jätin nuoremman vaan 6 vuotta vanhemman poitsun kun sillä oli nuoret kaverit ja se ihmetteli kun olin jossain illalliskutsuilla ja cocktaileilla keski-ikästen neitien kanssa... on tosi vaikea palata enää mihinkään nuorten huolettomaan elämään, kun en sellasta oo voinu vuosiin elää... muutin 18-vuotiaana ulkomaille minne jäinkin ja oon tehny kaiken yksin.. ei se sit oo kivaa, kun joku opiskelijapoika on viel vanhemmilla ja mä elätän itse itseni.. eikä se sovi mun ystävpiiriinkään. Oon päinvastoin saanu ukkelin kavereista ystäviä. Ehkä oon sit tosi outo! Riippuu tosi paljon jokasen omasta elämäntavasta, kuka siihen sit sopii...

Rakastuin 22 vuotiaana itseäni 12 vuotta vanhempaan mieheen. Elämäntilanteemme olivat hyvin erilaiset, hänen vanhempansakin olivat jo eläkkeellä siinä missä omani olivat vielä reippaasti työelämässä, minä hain opiskelupaikkaa ja hän olisi halunnut jo asettua aloilleen, hänen ystävänsä olivat lähes keski-ikäisiä kun minun taas opiskelijoita jne. Erosimme parin vuoden jälkeen, vaikka rakastimmekin toisiamme. Nyt seurustelen ikäiseni miehen kassa ja elämä on niin paljon helpompaa, etten aikaisemmin edes ymmärtänyt miten suuri merkitys ikäerolla todella onkaan. On ihanaa jakaa samat elämäntilanteet samaan aikaan. Opiskella ja suunnitella yhdessä asunnon hankkimista, sekä lapsia. Tunsin olevani myös huomattavasti vanhempi ollessani suhteessa vanhemman miehen kanssa. Jälkikäteen ajateltuna olen tyytyväinen, että erosimme koska olisin menettänyt nuoruusvuoteni elämällä kuin vanhemmat ihmiset. Toivottavasti olet miettinyt mitä todella haluat, koska esimerkiksi lasten hankkiminen on riskaapelia jos mies on jo tuon ikäinen. Eikä vain kehityshäiriöiden takia, vaan myös sen takia että hoidat lapsia todennäköisesti yksin tulevaisuudessa samalla kun hoidat miehesi hautaan. Pärjäätkö todella?

 

Omalla kohdallani mies on 17 vuotta nuorempi ja 2. hääpäivä vietetty. uskon että näin päin suhteella on paremmat mahikset onnistua kuin niin että mies vanhempi. Oma 45 + mieheni ainakin alkoi selkeästi ukkoontua sekä fyysisesti ja henkisesti eikä oikein enää pysynyt meikäläisen vauhdissa mukana.

Löysin nuoren miehen lähes 5 vuotta sitten ja olemme toistemme läheisimmät ystävät, seksi pelaa ja kaikki muukin toiminta.

Suosittelen ikäeroa tässä järjestyksessä, Jussi parviaisen morsianta en voi kuin surkutella, mitä loppuelämästäsi tuleekaan, jääkö ilotulitukset kovin vähälle??

 

Miehet ukkoontuvat nopeammin kuin naiset ja seksin suhteen tasapainoisin pari on parikymppinen mies ja lähemmäs nelikymppinen nainen. Molemmat seksuaalisuutensa huipulla.

 

Sama juttu tämän ketjun aloittajan kanssa minulla.
Ei ollut mitään hyväksikäyttöä, tai että mies olisi rikas, tai isähahmoa olisin etsimässä.
Elämä on kohdellut minua aika kovin ottein ja siitä olen saanut paljon elämänkokemusta ikäisekseni. Tiedän kuka olen ja mitä teen.

Meillä ei kummallakaan mennyt mitenkään loistavasti kun tapasimme, mutta näin 2 vuotta yhdessä ollessa on tapahtunut paljon hyviä asioita. On töitä ja perheenlisäystäkin jo ehditty haaveilemaan

Itsekseni kauhistelin että en saa rakastua, ei missään tapauksessa noin paljon minua vanhempaan mieheen, mutta niin sitten tapahtui, enkä kadu pätkääkään! Mitään en vaihtais!

Alkuaikoina oli pahoja puheita, mutta kun meidät nähtiin yhdessä, niin melkein kaikilla sama kommentti: "Ettehän te näytä mitenkään erikoiselta pariskunnalta, ettekä vaikuta"
Jos nyt joku lähipiirissäni kauhistelee edelleen asiaa, niin siinähän kauhistelee. En minä niiden iloksi elämääni ala elämään.
Isäni suhtautui asiaan ihmeen hyvin. Tulivat keskenään oikein hyvin juttuun. Äitiä ei enään ole, olisin kyllä halunnut tutustuttaa hedät keskenään.

Kaverit olivat aluksi hyvinkin varautuneita, ihmettelee jotkut vieläkin vähän, mutta kaikki tulee hyvin toimeen meidän kanssa, ja minä mieheni ystävien kanssa.

No, eipä ole valittamista, koskaan en ole ollut näin onnellinen! Kaikkea se elämä tuo tullessaan

 

Paljonko teidän ikäeronne on?

Ikä on vain numeroita. Muut asiat ovat tärkeämpiä. Tosin itse äitinä en kuitenkaan ilahtuisi, jos tytär olisi mennyt yhteen isänsä ikäisen miehen kanssa.

 

25 vuotta.

Enpä minäkään ilahtuisi, voin kuvitella.
Mutta ei sitä aina voi valita kehen rakastuu Se on vaan sillälailla.

 

Näinhän se on. Onnea teille! Muutaman ihastuksen ja rakkauden kokeneena, jos saisin sinua neuvoa. Elätte vielä rakkauden ensi huumaa. Katselkaa vuosi tai pari ennen kuin teette perheenlisäystä. Olet vielä nuori ja ehdit kyllä. Ja tosiaan, ihmiset eroavat vaikka olisivat päivälleen saman ikäisiä. Jos tuntuu, että kaikki natsaa ja olette onnellisia, ei siinä 25 vuotta paina. Joku kyyninen voisi alkaa laskemaan, että mitäs sitten kun mies on 60 ja sinä vasta 35. Niinpä. Mitäs sitten? Elämä jatkuu yhdessä -tai ei jatku. Kukapa sen voisi ennustaa.

 

Eihän tossa mitään ongelmaa ole. Jotkut miehet vaan ei kasva koskaan aikuiseksi ja niille sopii paljon paremmin joku tyttärensä ikäinen typykkä. Eihän niitä oman ikäiset naiset edes halua. Toisaalta taas jotkut naiset on jo kaksikymppisinä ihan kolmivitosen oloisia ja näköisiä eikä niitä taas omanikäiset miehet toista kertaa katso. Hyvä kun kysyntä ja tarjonta kohtaa

Siinä se vasta olikin aikuisen ihmisen kypsä kommentti... Voi kun tietäisit... Vielä n. 40 v...

 

Noh noin päin se onnistuu AP.
Onnistuu jopa ne omat lapsetkin, tuolla toisessa ketjussa puhutaan 42 vuotiaasta naisesta joka on koukussa 25 vuotiaaseen mieheen, siinä voi jo omat lapset unohtaa.
Mutta tehdään laskelma kun mies on 49 sinä olet 36, tuntuuko pahalta ja vielä toinen loikka eteenpäin kun mies on 59 sinä olet 46, noh mielestäni ei ihan mahdotonta, noudata sydämesi tahtoa, olkaa yhdessä jos siltä tuntuu.

 

Miehet ukkoontuvat nopeammin kuin naiset ja seksin suhteen tasapainoisin pari on parikymppinen mies ja lähemmäs nelikymppinen nainen. Molemmat seksuaalisuutensa huipulla.

Kuules Tiitu, seksin suhteen mitä vanhempi, sitä kokeneempi, myös miehillä - siis jos on terve.
Olemme vaimoni kanssa 41 vuotiaita ja seksi on parasta ikinä, ei tule ennenaikaisia laukeamisia, ei ole kiirettä minnekkään, saa piehtaroida lakanoiden välissä niin kauan kuin haluaa - ja molemmat nauttivat.

 

Minä olen nyt 20v. ja mies 45v. Moni on ollut todella ihmeissään tästä suhteesta mutta kun ollaan melkein kaksi vuotta ihan avoimesti oltu ja kuljettu niin nyt alkaa vasta ilkeät puheet loppumaan. Mutta mitäpä hävettävää meillä olisikaan? Ollaan täysillä rakastuttu toisiimme eikä kyse ole mistään hyväksikäytöstä. (epäiltiin jopa että hakisin itselleni elättäjää,mutta ihan palkkatöissä käyn ja "juoruämmiä" harmittaa... ) Tunnen tällä hetkellä olevani tyytyväinen elämääni.
Alku olikin aika hurjaa,oli puheita ja juttuja tosi paljon liikkeellä ja muhun suhtauduttiin ties minkälaisena naisena ja miestä pidettiin hyväksikäyttäjänä... Ehkä ei voi moittia ihmisiä siitä mitä ne ei tiedä mutta kyllä jotkut puheet loukkasivat aika kovaa.....
Mutta nyt ollaan kihloissa, asutaan avoliitossa ja elämä hymyilee
Mutta jos linjoille osuu muitakin suuremman ikäeron pariskuntia niin kirjotelkaa (ja tottakai muutkin!!!) olisi mukavaa saada juttuseuraa

Itsehän olet tämän valinnut, huoh.Yleensähän tällainen avioliitto puhuu pakkoavioliitosta.

Mutta, ei muuta kuin onnea.Onhan se sääli, mutta eihän nuorena oikein osaa vielä hahmottaa elämänkaarta.Huomaat varmaan joskus..