Huomioiminen (lahjat yms.)

[Forget-me-not]

Saatteko poikaystävältänne/mieheltänne joka jouluna/syntymäpäivinä/ystävänpäivinä/vuosipäivinä jne. lahjan tai jonkun muun huomionosoituksen?

Tällä hetkellä lehdet pursuavat äitienpäivälahjavinkkejä, ja alkaessani pohtia miten muistaisin äitiäni tänä vuonna, tulin miettineeksi, etten ole saanut poikaystävältäni syntymäpäivä-tai joululahjaa kolmeen vuoteen. En minkäänlaista muistamista. Hän on sanonut aina jouluisin ostavansa jotain joulun jälkeen, mutta ei ole koskaan tehnyt niin. Ja hän siis kyllä juhlii joulua jne.

Olen itse ihminen, joka tykkää ostella joskus "muuten vain"-lahjoja, eli jos näen jotain sellaista, mistä tiedän jonkun läheisimmistä ihmisistäni ilahtuvan, saatan ostaa, vaikkei olisi mikään juhlapäiväkään. Tällaisia juttuja saattavat olla esimerkiksi antikvariaatissa bongattu isäni rakastama romaani, palakangas, johon käsitöitä harrastava äitini ihastuisi jne. Yleensä siis hyödyllisiä juttuja, ja usein sellaisia "ota tai jätä"-tyylisiä löytöjä. Ei koskaan mitään kallista. Pidän itsekin tuon tyyppisistä pienistä yllätyksistä, ja perheessäni harrastetaan niitä.

Minusta on kuitenkin nykyään todella inhottavaa ostaa mitään poikaystävälleni, kun en koskaan saa häneltä mitään. Hän ei ole koskaan vienyt minua ulos sillä tavalla että ne olisivat olleet treffit, vaan aina kun olemme ulkona, olemme isommassa porukassa.

En kaipaa materiaa, vaan nauttisin vaikkapa hänen tarjoamastaan elokuvaillasta tai valmistamastaan ateriasta, tai vaikka päivästä jolloin hän haluaisi vain tehdä kivoja asioita kanssani. Poikaystäväni on pienituloinen opiskelija, mutta niin olen minäkin. Pidän pienistä jutuista, ja tulen todella iloiseksi vaikkapa kahvilla käymisestä, mutta vaikka olen itse silloin tällöin ilahduttanut häntä tarjoamalla kahvit jossain kivassa kahvilassa, hän ei koskaan tee samaa minulle. Olen myös leiponut hänelle syntymäpäiväkakun joka syntymäpäivänä jonka olemme olleet yhdessä, ostanut joululahjan, tuonut tuliaisia matkoilta...mutta hän ei ole koskaan tehnyt mitään noista minulle.

Hän on kyllä muuten mitä miellyttävin ihminen, ja on osoittanut aina aidosti ilahtuvansa minun huomionosoituksistani, olivat ne sitten aineellisia tai aineettomia. Mutta miten saisin hänet huomioimaan minut? Olen usein ollut kateellinen seurusteleville ystävilleni, jotka ovat kertoneet mitä kaikkea kivaa ovat tehneet syntymäpäivien kunniaksi tai mitä ovat saaneet joululahjaksi. Tuntuu aina hölmöltä vastata, ettei poikaystäväni huomioinut minua taaskaan mitenkään.

Tiedän, että tämä kuulostaa pinnalliselta, mutta joka ikinen juhlapäivä, kun huomaan ympärillä olevien pariskuntien huomioivan toisiaan, tunnen kuitenkin vähän surua siitä, ettei minulla voi olla samanlaista. Mutta miten teillä?

 

[Erkki]

Eikö olisi reilumpaa, jos poitsuystävä jättäisi käyntinsä jälkeen yöpöydällesi vaikka € 50 setelin?
Ostaisit sillä vaikka mitä kivaa, mitä ikinä haluaisit.

Prostituutiotahan tuo oilisi, mutta niin on lahjankin vaatiminen.

Tuollaisia naisia on olemassa kuvaamaan eräs suomalainen h-alkuinen substantiivi...

Saatteko poikaystävältänne/mieheltänne joka jouluna/syntymäpäivinä/ystävänpäivinä/vuosipäivinä jne. lahjan tai jonkun muun huomionosoituksen?

Tällä hetkellä lehdet pursuavat äitienpäivälahjavinkkejä, ja alkaessani pohtia miten muistaisin äitiäni tänä vuonna, tulin miettineeksi, etten ole saanut poikaystävältäni syntymäpäivä-tai joululahjaa kolmeen vuoteen. En minkäänlaista muistamista. Hän on sanonut aina jouluisin ostavansa jotain joulun jälkeen, mutta ei ole koskaan tehnyt niin. Ja hän siis kyllä juhlii joulua jne.

Olen itse ihminen, joka tykkää ostella joskus "muuten vain"-lahjoja, eli jos näen jotain sellaista, mistä tiedän jonkun läheisimmistä ihmisistäni ilahtuvan, saatan ostaa, vaikkei olisi mikään juhlapäiväkään. Tällaisia juttuja saattavat olla esimerkiksi antikvariaatissa bongattu isäni rakastama romaani, palakangas, johon käsitöitä harrastava äitini ihastuisi jne. Yleensä siis hyödyllisiä juttuja, ja usein sellaisia "ota tai jätä"-tyylisiä löytöjä. Ei koskaan mitään kallista. Pidän itsekin tuon tyyppisistä pienistä yllätyksistä, ja perheessäni harrastetaan niitä.

Minusta on kuitenkin nykyään todella inhottavaa ostaa mitään poikaystävälleni, kun en koskaan saa häneltä mitään. Hän ei ole koskaan vienyt minua ulos sillä tavalla että ne olisivat olleet treffit, vaan aina kun olemme ulkona, olemme isommassa porukassa.

En kaipaa materiaa, vaan nauttisin vaikkapa hänen tarjoamastaan elokuvaillasta tai valmistamastaan ateriasta, tai vaikka päivästä jolloin hän haluaisi vain tehdä kivoja asioita kanssani. Poikaystäväni on pienituloinen opiskelija, mutta niin olen minäkin. Pidän pienistä jutuista, ja tulen todella iloiseksi vaikkapa kahvilla käymisestä, mutta vaikka olen itse silloin tällöin ilahduttanut häntä tarjoamalla kahvit jossain kivassa kahvilassa, hän ei koskaan tee samaa minulle. Olen myös leiponut hänelle syntymäpäiväkakun joka syntymäpäivänä jonka olemme olleet yhdessä, ostanut joululahjan, tuonut tuliaisia matkoilta...mutta hän ei ole koskaan tehnyt mitään noista minulle.

Hän on kyllä muuten mitä miellyttävin ihminen, ja on osoittanut aina aidosti ilahtuvansa minun huomionosoituksistani, olivat ne sitten aineellisia tai aineettomia. Mutta miten saisin hänet huomioimaan minut? Olen usein ollut kateellinen seurusteleville ystävilleni, jotka ovat kertoneet mitä kaikkea kivaa ovat tehneet syntymäpäivien kunniaksi tai mitä ovat saaneet joululahjaksi. Tuntuu aina hölmöltä vastata, ettei poikaystäväni huomioinut minua taaskaan mitenkään.

Tiedän, että tämä kuulostaa pinnalliselta, mutta joka ikinen juhlapäivä, kun huomaan ympärillä olevien pariskuntien huomioivan toisiaan, tunnen kuitenkin vähän surua siitä, ettei minulla voi olla samanlaista. Mutta miten teillä?

 

[hukka]

^olipas tyhmää.

Ehkä sun vaan pitää toivoa poikaystävältä jotain lahjaa tai sanoa että "voisit vaikka viedä mut syömään". En usko, että hän ajattelee koko asiaa samoin kuin sinä. Monet miehet eivät muista tuollaisia syntymäpäiväasioita eikä heidän tajuntaansa mene se, miten kivana ja tärkeänä naiset pitävät tuota asiaa.

 

[Kuiva kalkkuna]

Perheessäsi taitaa tuo lahjojen jakaminen olla automaattista, joten ajattelet, että se on vähän kuin ns. normi myös muilla ihmisillä? No laske allesi nyt, meidän perheessä ei lahjoja anneta jouluisin, eikä syntymäpäiviä ole vietetty sen jälkeen kun lapset kasvoi isoksi. Ehkä poikaystäväsi tulee samanlaisesta perheestä.

 

[Ansku]

Oletko puhunut asiasta poikaystäväsi kanssa? Hänelle ei taida erilaisten merkkipäivien huomioiminen olla yhtä tärkeää kuin sinulle. Sinun kannattaisi jutella asiasta, kertoa että sinä pidät tärkeänä, että hän huomioi sinut merkkipäivinä, ja että sinusta tuntuu pahalta ja laiminlyödyltä, kun hän ei sinua muista. Ei riidellen, vaan asiallisesti keskustellen. Katso sitten mitä tapahtuu.

 

[ei aina tavaraa lisää!]

Oletko puhunut asiasta poikaystäväsi kanssa? Hänelle ei taida erilaisten merkkipäivien huomioiminen olla yhtä tärkeää kuin sinulle. Sinun kannattaisi jutella asiasta, kertoa että sinä pidät tärkeänä, että hän huomioi sinut merkkipäivinä, ja että sinusta tuntuu pahalta ja laiminlyödyltä, kun hän ei sinua muista. Ei riidellen, vaan asiallisesti keskustellen. Katso sitten mitä tapahtuu.

Juuri näin!
Kukin taaplaa tyylillään, mielestäni ei ole tärkeintä se lahja tai sen "suuruus" vaan itse muistaminen. Meilläkään ei osteta lahjoja sen takia että "pitää" ostaa - vaan se voi olla esim kiva t-paita kun sellainen sattuu kohdalle
Itse sain synttärilahjaksi pari vuotta sitten mieheni tekemät aamuvoileivät (rahat oli vähän vähissä silloin) ja pusi-hali synttärikortin siinä mukana - ja olin täysin tyytyväinen!
Mainittakoon että mieheni tekee kyllä muutenkin vähintään puolet kotitöistä

Erkin kommentti on kyllä aika asiaton.

 

[Forget-me-not]

Kuten kirjoitin, en tarvitse välttämättä lahjaa tavaran muodossa, vaan tulisin onnelliseksi esimerkiksi elokuvaillasta, hänen valmistamastaan ateriasta tai siitä että hän vaikka veisi minut pitkälle kävelylle. Ja kaikki ihan budjetin raameissa. Emme ole kuitenkaan niin köyhiä opiskelijoita, että esimerkiksi kahvilakäynti veisi meidät nälkäkuoleman partaalle. Paradoksaalista tilanteessa on se, että poikaystäväni saattaa kieltäytyä ehdottamastani kahdenkeskisestä elokuvakäynnistä vedoten rahasyihin, mutta paria päivää myöhemmin hän kyllä lähtee, kun kysyjänä on hänen kaverinsa. Hän ei jotenkin tunnu tajuavan kantaani siinä, että minusta olisi ihanaa tehdä joskus asioita pariskuntanakin. Meillä on kyllä arkisin mukavaa yhdessä, eli ongelman ei pitäisi olla siinä, ettei hän viihdy kanssani.

Saatan itse tehdä asioita vain siksi että tiedän että hänelle tulee niistä hyvä mieli, kuten laittaa spontaanisti hänen lempiruokaansa, ostaa hänen lempikarkkejaan tai hoitaa kaikki hänelle kuuluvat kotityöt niin että hän voi päivän päätteeksi vain rentoutua. Mutta huomaan jatkuvasti tekeväni paljon enemmän kuin hän, ja minulle tulee todella kelju olo siitä. Minulle itselleni on opetettu vastavuoroisuuden periaatetta, ja olen ehkä asennoitunut asiaan niin, että hänkin sitten vuorollaan vastaisi huomaavaisuuksiini omilla tavoillaan.

Kyse ei ole siitä, että vaatisin häntä käyttäytymään lapsuuden perheessäni oppimallani tavalla ja ostamaan minulle lahjan, mutta toivoisin hänen käyttäytyvän siten kuin lapsuuden perheessäni on toimittu, eli huomioimaan läheisensä. En ole kuullut hänen esimerkiksi koskaan onnittelevan minua syntymäpäivänä tai mitään muutakaan. Jo tuollainen pieni ele kertoisi siitä, että asia on hänen mielessään. Kaikki muu sitten tuleva muistaminen olisi vain bonusta.

Voi, Erkki, muista netiketti! Mikä sinä olet täällä tuntemattomia ihmisiä arvostelemaan ja h-nimellä haukkumaan?

 

[Käännellään asioita]

Jotenkin sinusta tulee mieleen entinen työkaverini. Hän antoi lahjoja pääsiäisenä, juhannuksena, ennen lomille lähtöäni, jne. jne. Leipoi kakkua kahvihuoneeseen ja muisti työkavereidensa synttärit. Totta kai kiitin, aivan kuten työkaveritkin. Mutta, olisiko pitänyt tehdä hänelle sama, vai oliko tämä vain hänen tapansa olla osa työyhteisöä, tapa toimia? Meille muille se ei oikeastaan merkinnyt yhtään mitään, mutta käsitimme jotenkin, että antamisesta tulee juuri hänelle hyvä mieli. Kenties poikaystäväsi ajattelee myös sinusta niin.

 

[hukka]

^ Totta muuten. Tuo ap:n lahjojen ostelu ja huomiointi on taas poikaystävän kannalta itsestäänselvyys. Jos ap lopettaisi sen, poikaystävä ei edes huomaisi.
Ehkä kannattaa kertoa miltä tuo asia itsestä tuntuu. Sillei neutraalisti, ei maristen.

 

[ajatuksia]

Perheessäsi taitaa tuo lahjojen jakaminen olla automaattista, joten ajattelet, että se on vähän kuin ns. normi myös muilla ihmisillä? No laske allesi nyt, meidän perheessä ei lahjoja anneta jouluisin, eikä syntymäpäiviä ole vietetty sen jälkeen kun lapset kasvoi isoksi. Ehkä poikaystäväsi tulee samanlaisesta perheestä.

Näinpä, minäkin olen tottunut siihen että lapsia lahjotaan, aikuisille ei ostella joululahjoja ja synttärilahjoja. Itse olen nainen enkä osta koskaan miehelleni joulu- tai syntymäpäivälahjoja (tai no, joskus olen ostanut jotain kun hän on suoraan sanonut mitä haluaa), mutta en siis ostele mitään yllätyksiä, turhaa krääsää, tai arvaile mitä hän nyt sattuisi haluamaan. Ja hän on aivan kuin ap., osteli minulle ennen lahjoja ja marisi kun minä en ostanut hänelle. Sanoin monta kertaa ettei tarvi ostaa, säästetään rahat vaikka johonkin matkaan, ja vihdoinkin viiden vuoden jälkeen on mennyt perille.

Ap:n poikaystävä saattaa myös olla huono ostamaan lahjoja (kuten minä), on ahdistavaa ja vaikeaa keksiä mitään. En ole myöskään hyvä keksimään mitään yllätyksiä. Kaikki ei ole samanlaisia, joillekin tuo on todella vaikeaa ja ahdistavaa.

Mitä kotitöihin tulee, yleensä miehet ei välttämättä huomaa jotain siivoamista, helpompi on muutenkin huomata jos joku on huonosti kuin hyvin. Eli jos jättäisitkin hänelle tehtäväksi enemmän kuin normaalisti huomaisi hän sen varmasti. Mies saattaa jopa ajatella että sinä pidät tiskauksesta ja siksi hoidit sen, oma mieheni on jotain vastaavaa outoa kommentia joskus päästänyt. Lisäksi jos miestä "lellii" liikaa alussa on varmasti nihkeää saada hänet tekemään enemmän kotitöitä sitten kun oma alkuinnostus lopahtaa.

Kannattaa jutella reilusti siitä mikä hiertää, sillähän sitä helpoiten pääsee haluamaansa lopputulokseen. Rahan suhteen poikaystäväsi saattaa ajatella että on kallista jos pitää maksaa molempien leffaliput ja ruuat yms, kun lähtee kaverin kanssa on se puolet halvempaa... Tehän kun voitte katsoa kotonakin leffaa ja syödä. Miesten mieli on kummallinen

 

[Wiltsu]

...jos miestä "lellii" liikaa alussa on varmasti nihkeää saada hänet tekemään enemmän kotitöitä sitten kun oma alkuinnostus lopahtaa.

Alkuperäiseen aiheeseen eli lahjomiseen en ota sen enempää kantaa; se on ilmeisesti hyvin henkilökohtainen asia. Minä en voi sietää lahjoja.

Mutta tämä yllä oleva lainaus sai minut kyllä nauramaan ääneen. Miehestäkö keskutelemme vai koirasta?

 

[Saarni]

Miksi kaikki vastaajat tuntuvat takertuvan niin kovasti juuri lahjomiseen? Ainakin minulle välittyy hyvin selvästi tunne siitä, ettei alkuperäinen kirjoittaja todellakaan ole mikään pinnallinen materian perään kitisijä, vaan lähinnä kaipaa poikaystävältään sitä lahjan antamiseen sisältyvää tunteenosoitusta: olet minulle tärkeä, ajattelen sinua, toivottavasti tämä pieni ele ilahduttaa sinua.

Vai eivätkö muut muka voi sietää sitä, jos oma kumppani vaikkapa kauppareissulla käydessään ostaa sinulle suklaapatukan, josta tietää sinun erityisesti pitävän? Suuttuuko joku sellaisesta ja sanoo kumppanilleen, että idiootti, miksi ostit minulle suklaata, en kestä tuollaista käytöstä sinulta?

Sellaistahan kirjoittaja varsin suoraan kertoo kaipaavansa. Arjen "lahjoja": yhteistä elokuvailtaa, kahvilla käymistä, vaikkapa vain pelkkää toisen laittamaa ateriaa. Puhumattakaan, että toinen edes onnittelisi merkkipäivän johdosta. Oikeasti, tuleeko jollekin ikävä olo siitä, jos oma rakas syntymäpäivänäsi sanoo sinulle "onnea kulta!"? Voihan sitä noin sanallisestikin ilahduttaa toista, mutta kun alkuperäisen poikaystävä ei kaikesta päätellen tee edes niin.

AP, huomioiko poikaystäväsi sinua muuten? Saatko kuulla olevasi kaunis ja ihana, tärkeä?

Mekin olemme vähävarainen opiskelijapariskunta, mutta kyllä rahaa riittää juurikin noihin pieniin toisen muistamisiin. Ei meillä silti ole mitään pakkoa ostella kilpaa lahjoja toisillemme, emmekä esimerkiksi vuosipäivänä anna lahjoja. Tavaksi on silloin tullut käydä yhdessä syömässä. Mies haluaa usein maksaa, mutta esimerkiksi tänä vuonna kävimme piknikillä päivän kunniaksi ja ostimme tarpeet yhdessä, puoliksi maksaen. Syntymäpäivänä ja jouluna ostamme joko jotain pientä tai sitten vähän isompaakin, jos tietää, että on jotain erityistä, mitä toinen on pitkään halunnut tai toivonut. Lisäksi on nämä arjen "lahjat"; toinen tarjoaa elokuvaillan, seuraavalla kerralla toinen. Toinen tarjoaa kylpyläkäynnin, seuraavalla kerralla toinen. Toinen kustantaa pizzat molemmille, jollain toisella kerralla taas toinen. Kaupasta voi silloin tällöin ostaa toiselle hänen lempparikarkkipussinsa jne.

Minusta on ihan selvää, että AP on alkanut kummastella vastavuoroisuuden puutetta. Tottakai alkaa tuntua ikävältä, jos itse antaa koko ajan paljon, muttei saa oikein mitään takaisin päin. Enkä nyt tarkoita tavaran antamista, vaan sitä, että antaa itsestään. Jos osoittaa pienillä teoilla, että toinen on mielessä ja että haluaa saada toisen ilahtumaan, muttei saa itse kokea samanlaista ilahtumista koskaan.

Oletko tosiaan AP jutellut asiasta poikaystäväsi kanssa? Voisihan asian varovasti ottaa puheeksi. Ehkä hän ei vain tosiaan ole tullut ajatelleeksi asiaa sinun kannaltasi, jos et ole mitenkään tuonut ilmi, että vastavuoroisuuden puute pahoittaa mielesi? Enkä nyt tarkoita, että pitäisi alkaa tivaamaan, että "mikset sä koskaan osta mulle lahjoi kun kaikki muutkin ostaa niitten tyttiksille", vaan voisihan häneltä ihan hyvässä hengessä kysellä, että onko hän kiinnittänyt huomiota siihen, että sinä olet kustantanut teille useita yhteisiä juttuja, muttei hän sinulle, ja että sinä teet usein kaikki kotityöt, muttei hän vastaavasti suo sinulle samanlaista iloa ja mahdollisuutta rentoutumiseen.

Tee selväksi, että asia vaivaa sinua, ja että haluaisit keskustella siitä. Tuskin hän tahallaan haluaa sinulle pahaa mieltä aiheuttaa, mutta voi niin tehdä ajattelemattomuuttaan.

 

[Oarne]

Kerran vein tuluppaanie parisuhekumppanille (olivat tarjouksessa marketissa.) : "Vieraessako oot käönynnä, kun kukkie tuot?"

Van minästä sannoen, että yhtä pihie tavarastasa ovat vieraat kun oot itehi.

Eipä helepottanu...

 

[rakkaus on tekoja]

Miksi kaikki vastaajat tuntuvat takertuvan niin kovasti juuri lahjomiseen? Ainakin minulle välittyy hyvin selvästi tunne siitä, ettei alkuperäinen kirjoittaja todellakaan ole mikään pinnallinen materian perään kitisijä, vaan lähinnä kaipaa poikaystävältään sitä lahjan antamiseen sisältyvää tunteenosoitusta: olet minulle tärkeä, ajattelen sinua, toivottavasti tämä pieni ele ilahduttaa sinua.

Näin minäkin asian näen. Mutta ehkä se johtuu siitä että omassa parisuhteessani meille on itsestäänselvyys huomioida toista, tietenkin juhlapäivinä mutta myös ihan arjessa, enkä missään nimessä näe sitä "materialismina" - oleellista ei ole niinkään itse lahja vaan halu antaa se, eikä muistamisen todellakaan tarvitse olla mitään tavaraa.

Miehet ilmeisesti ovat keskimäärin vähän hajamielisempiä lahjojen ym. suhteen kuin naiset, mutta kyllä mieheni silti muistaa milloin on syntymäpäiväni, ja joulua nyt tuskin kovin moni pystyy unohtamaan? Ja jos haluan jotain tiettyä, en oleta miehen lukevan sitä telepaattisesti aivoistani, vaan sanon sen ihan suoraan: "Olisipa ihanaa saada kukkia syntymäpäivänä".

Ap:n kannattaa tosiaan ottaa asia puheeksi, ei syyllistäen ja "nalkuttaen" vaan kertoen miltä tuo tuntuu. Sitten kantsii myös avata reippaasti suunsa vaikka ennen synttäreitä, että kohta on syntymäpäiväni ja toivoisin jotain pientä ja erityistä sen kunniaksi. Voit vaikka kertoa MILLAISTA pientä ja erityistä, tai pari vaihtoehtoa joista mies voi sitten järjestää mieleisensä. Jos hän rakastaa sinua, hän tekee sen mielellään, vaikka ei olisikaan "tottunut" lahjomisiin. Pikkuhiljaa siitä tulee sitten tapa, ja hän saa iloa itsekin nähdessään kuinka sinä ilahdut

 

[Saarni]

Miehet ilmeisesti ovat keskimäärin vähän hajamielisempiä lahjojen ym. suhteen kuin naiset, mutta kyllä mieheni silti muistaa milloin on syntymäpäiväni, ja joulua nyt tuskin kovin moni pystyy unohtamaan? Ja jos haluan jotain tiettyä, en oleta miehen lukevan sitä telepaattisesti aivoistani, vaan sanon sen ihan suoraan: "Olisipa ihanaa saada kukkia syntymäpäivänä".

Juurikin näin.

Itsekin saatan vaikkapa kaupungilla ollessamme todeta miehen käsikynkässä hänelle hymyillen että "Voi kun joku komea mies tarjoaisi kahvit jossain ihanassa paikassa!" Sitten mies yleensä vastaa nauraen että noh, minne haluat mennä. Mutta jos ei koskaan tuo esille, että toivoisi toisen tekevän jotain pientä kivaa, niin ei mies sitä välttämättä itse hoksaa.

Totta on myös tuo, että merkkipäivän lähestyessä voi vihjaista, että olisi kiva saada jotain pientä, vaikkapa niitä kukkia. Jos mies ei ole tottunut muistamaan läheisiään, ei se takoita etteikö hän voisi oppia. Ei oma miehenikään seurustelun alussa mikään "hemmottelija" ollut, mutta ajan myötä siitä on tullut meille ihana tapa, kun mieskin hoksasi, miten toisen ilahduttamisesta saa hyvä mielen itselleenkin.

 

[åååååå]

Paradoksaalista tilanteessa on se, että poikaystäväni saattaa kieltäytyä ehdottamastani kahdenkeskisestä elokuvakäynnistä vedoten rahasyihin, mutta paria päivää myöhemmin hän kyllä lähtee, kun kysyjänä on hänen kaverinsa.

Tämä kuulostaa huolestuttavalta.... kaverit on tärkeämpiä kuin sinä.
Jotenkin tuntuu että syyt on nyt jossain syvemmällä kun ettei mies hoksaa ostaa lahjoja.
Kun hän ei edes muuten huomaa sinua.

 

[turun tyttö]

Yhdessä asuminen ja oleminen on vastavuoroisuutta, eikä siinä tarvita mitään kalliilla rahalla ostettua. Vaan se muistaminen, esim. mennäämpä retkelle ja valmiit eväät mukaan. Grillimakkaraa, sinappia, ruisleipää jota voi samalla "grillata" ja voita lämpöisen leivän päälle. Unohtamatta termoskannussa olevaa kahvia. Ulkoilu piristää kummasti.
Tätä tälläistä muistamista olemme tehneet nuoruuden ajoilta lähtien, joka juontaa lapsuudesta.
Vaikka pelkkä suklaalevy iltakahville, juhlakupit serviiseineen ja yksi ruusu, katse kultansa silmiin ja sanoa, olet kulta.
Tylsältähän se tuntuu, jos kaikki olisi vain yksipuolista, jokainen tykkää varmasti muistamisesta. Vaikka ostaisi kumppanin rikkinäisten sukkien tilalle uudet.

 

[martta vai maria]

Ei tämä vaarallista ole, minulla on samanlaista ja olen itse huomioiva. En odota mitään isoa, mutta joskus jotain olisi kiva. Alkaa itse tuntea itsensä itsestäänselvyydeksi. Ymmärrän sinua.
Itse puhuin miehelle aiheesta ja se auttoi hetken, mutta ei pitkään, koska hän ei ajattele lainkaan sellaisia asioita. Tuota se tulee olemana, mutta ole sinä vain oma itsesi ja koeta löydä onni siitä, että muuten on mukavaa. Aika helpolla naisen saisi onnelliseksi, jos tahtoa olisi, mutta älä odota isoja. Elä vain.
Kyllä aikuinenkin voi huomioida toista. Jos tuo kukan tyynyliinalla tai hieroo jhlkoja, ei se mitään maksa.

 

[Et voi muuttaa toista]

Mies ei vaan ole sitä "mallia", että harrastaisi muistamisia. Voit kokeilla kertoa hänelle että niitä kaipaisit ja katsoa, muuttuuko tilanne, mutta en usko. Vähän sama kuin jos joku ei ole "halailija", ei hän semmoiseksi muutu koska se ei vain kuulu hänen tapoihinsa. Voit joko sopeutua ja yrittää arvostaa hänen muita rakkauden tunnustuksiaan enemmän, tai vaihtaa kumppania. Asiaa murehtimalla ja miettimällä "miksi hän ei..." kysymyksiä pahoitat vain mielesi koko ajan uudestaan. Jos muuten olet varma että hän rakastaa ja kunnioittaa sinua, on tuo pieni virhe - jos se saa sinut epävarmaksi hänen rakkaudestaan etkä voi muuttaa omaa arvomaailmaasi, tulee suhteenne kaatumaan jossain vaiheessa katkeruuteesi.

 

[Nainen33]

Sinun pitäisi miettiä mistä laajemmasta ongelmasta tuo lahjomisen/huomioimisen puute johtuu. Eikö hän halua panostaa sinuun vaan olet vain mukavaa seuraa. Hän ei jaksa nähdä takiasi vaivaa tai halua käyttää rahojaan sinuun. Se voi kertoa siitä, ettei mies ole pohjimmiltaan niin rakastunut ja sitoutunut sinuun. Kyllä toisen huomioiminen sekä lahjojen muodossa että ilman kuuluu normaaliin suhteeseen.

Kannattaa tarkkailla miehen käytöstä. Sitoutumisen puutteesta kertoo esimerkiksi se, että jos muutatte yhteen niin hän haluaa pitää omat rahat hyvin erillään sinun rahoista eli erillistalouden. Sekä se, ettei hän koskaan halua kanssasi naimisiin. Kyse nyt ei ole siitä, että ihmisen pitäisi jakaa rahansa ja omaisuutensa voidakseen rakastaa toista vaan siitä, mikä syy siinä on taustalla jos ei toiseen halua rahallisesti tai muuten panostaa.

 

[no niin]

Mutta tämä yllä oleva lainaus sai minut kyllä nauramaan ääneen. Miehestäkö keskutelemme vai koirasta?

No kyllä tämä on nähty monesti ja kuultu monen naisen suusta: alkuhuuman aikana naisesta on mukava leipoa, laittaa ruokaa ja helliä miestä, siivota jälkiä ja kerätä ne sukat lattialta. Alkuhuuman hälvettyä alkaa naista ärsyttämään kun mies ei poimi sukkiaan lattialta eikä koskaan tiskaa. Miksi tiskaisi, jos alussa ei ole ollut puhetta siitä että tiskataan vuorotellen vaan nainen on aina hoitanut sen? Kyllä on mieskin ymmällään, kun akka on yhtäkkiä ärtynyt ja kitisee.

 

[Men love bitches!]

Vähän samaa mieltä kuin edellinen. Mies ei ole yhtä rakastunut sinuun kuin sinä häneen, jos huomioiminen on täysin yksipuolista ja kaverien seura menee sinun edellesi. Uskoisin että kyse on ainoastaan laiskuudesta, mies ei viitsi panostaa sinuun aikaa eikä rahaa kun tarjoilet muutenkin hänelle kaiken eteen hopeatarjottimella. Olet siis ns. helppo nakki. Kyllä normaali rakastunut mies osaa aina jollakin tavalla pikkuisen hemmotella rakkautensa kohdetta.

Ehdotan että lopetat miehen paapomisen ja lahjomisen. Näet turhaa vaivaa. Lahjo vähillä rahoillasi niitä jotka muistavat vuorostaan sinuakin. Suomalaiset naiset muutenkin harrastavat ihan liikaa tuota miesten lellimistä lempiruoilla ja kotona leivotuilla kaakuilla sun muilla niskan hieromisilla. Luomakunnan kuninkaat sen sijaan usein vain olla röhnöttävät palveluksista nauttien ja naisten vienot vihjailut vastavuoroisuudesta menee kuuroille korville. Osta sen sijaan ihan omaa lempiruokaasi, mieluiten vielä sellaista jota mies ei voi sietää ja laita itsellesi maittava ateria syntymäpäivänäsi. Vielä parempi jos sanot että olet menossa illalla ulos ystäviesi kanssa viettämään ravintolailtaa synttäriesi kunniaksi. Miestä ei tarvitse kutsua, menköön vaikka kavereitten kanssa elokuviin, koska moinen juhliminen on hänelle yhdentekevää joka tapauksessa. Osta vähillä rahoillasi itsellesi mukavia pikkulahjoja tyyliin tämäkin kymppi olisi ennen mennyt Sepon munkkikahviin, mutta sen sijaan hemmottelinkin itseäni uudella huivilla.

Huomaat kohta että olosi on kohentunut etkä enää kaipaa huomionosoituksia mieheltä. Sitten voit katsoa huomaako mies että helppo nakki ei enää olekaan niin helppo.

 

[Men love bitches]

Siis samaa mieltä kuin edellistä edellinen kirjoittaja. Tai no komppaan kyllä ihan edellistäkin kirjoitajaa. Jarrua siihen lellimiseen, siskot!

 

[Onnistuva mies.]

Mietin mikä miehennäkökulmasta on vaikeinta tuossa lahjomisessa.

Tulin tulokseen, että se lahjan ostotilanne ja valinta mitä ostaisi on todella vaikea tilanne.
Siitäkin huolimatta, vaikka jonkin lahjan haluaisi antaa.

Vihjeitä miten sen ostotilanteen voisi välttää.

 

[miehelle]

Ei tässä kai kyse ole lahjojen ym ostamisesta, nyt toiset puhuu aidasta ja toiset seipäästä.

Toisen huomioiminen on eri asia kuin lahjan ostaminen. Itse en lahjoista välitä mutta huomioista kyllä. Ekassa avioliitossani oli vähän ap:n tilanne, mies meni kavereidensa kanssa kyllä mutta perheelle ei ollut aikaa. Tuli mentyä naimisiin vaikka huomasin tuon tilanteen jo ennen vihille menoa mutta kun luulin miehen muuttuvan lasten myötä ) - ei muuttunut, sama meno jatkui.

Nyt minulla on mies, joka välittää minusta ja rakastaa ja sen vaan huomaa, sen eron. Saan välillä aamukahvit sänkyyn, parvekkeelta taitetun pienen kukan, mies tuo töistä tulleessan pussin salmikkia tai suklaalevyn minulle, halaa ja pussaa mennen tullen. Joskus kassissa on kuohuviiniä ja mansikoita tullessaan töistä ilman sen kummempaa syytä. Meillä arkikin on juhlaa, pienin elein. Mies saa minut tuntemaan itseni maailman ihanimmaksi naiseksi joka päivä. Ei siihen tarvita suuria eleitä eikä lahjoja.