Täällä toipumassa leikkauksesta, kolmas saikkuviikko meneillään. Minulle tehtiin myooma- ja kohdunpoisto tähystysleikkauksena. Kivuliaat ja runsaat kuukautiset oli ensin vaivana ja niitä yritettiin hormooneilla saada tasaantumaan, myooma taisi vaikuttaa kuitenkin, painoi lopulta myös virtsarakkoa. Minulla on onnenani ollut juurikin vanhempi MIESgynegologi, joka aika nopeasti myooma- löydöksen jälkeen ehdotti, että kun leikataan, niin samalla mahdollisuus poistaa kohtu. Perusteli asiaa elämänlaadun paranemisella ja tulevien ongelmien ehkäisemisellä. Samainen tohtori on mm. sitä mieltä, että nykyajan naisella on kuukautiskierto turhan usein, kun lapsiakin tehdään vähemmän, eli kannattaa pitkiä kuukautiskiertoja, viritettynä hormoonihoidolla. Ihmettelee aina suomalaisen naisen sisua ja sietokykyä, kun naiset kestävät kipuja ja vaivoja vuositolkulla sinnikkäästi. En epäillyt hetkeäkään asetettua tarjousta.
Leikkaus meni hyvin ja seuraavana päivänä pääsin kotiin, sairaalassa tarjottiin mahdollisuutta olla vielä toinenkin yö, jos itsestä tuntuu. Tyhmänä lähdin kotiin, vaikka parasta olisi ollut levätä vielä toinen päivä hyvässä sängyssä ja nauttia hoitajien huolenpidosta. No, kotona mies ja äitini sitten auttelivat ensimmäiset päivät mua ylös sängystä ja sukkia jalkaan jne. Olin kyllä melkoisen kipeä, torkkuja otin useammat päivässä, söin pieniä annoksia, kun vatsaa kramppasi. Puuroa, päärynää, hedelmiä muitakin, marjoja, paljon vettä, että suolen toiminta palautuisi mahdollisimman pian.
Neljä reikää masussa ja dreenin reikä oli kaikista kipein. Dreeni sattui sairaalassakin ihan älyttömästi, vaikka sain suoraan suoneen kipulääkettäkin, onneksi otettiin nopsasti pois. Napareikä kiristi ja vihloi myös inhottavasti kotona. Jossain vaiheessa alkoi haavakivut sitten helpottaa ja sitten oli kipeänä kaikki ympäröivät lihakset, hermot, ihokin. Kunto meni aika alas, olin aivan veto pois melkein kaksi viikkoa. 4:nä päivänä kyllä jo olin ulkona pihassa "hiipimässä", mies oli adjutanttina, jos pyörryttää tai heikottaa. Pikkuhiljaa hiipiminen muuttui jo askeleiksi ja lenkki piteni joka päivä, lenkin jälkeen olin aivan voimaton.
Joka päivä huomasin kuitenkin paranemisen edistyvän ja voimien lisääntyvän. Kotona oli kipulääkkeenä 800 Buranaa yöksi ja muuten sitten Panadolia 1g, niillä pärjäsi ihan hyvin. Eka viikon nukuin ja lepäsin vain selälläni ja tyynyjä polvitaipeiden alla, ainoa rento asento. Vuotoa ei ollut juuri ollenkaan toipumisen aikana, ehkä kolmena päivänä niukkaa veristä, sen jälkeen ihan kevyimmällä intiimilätkällä on menty.
Kotosalla olen jaksanut jotain pientä puuhastelua, ei mitään nostelua, vääntöä, kääntöä. Istuminen oli lähes mahdotonta alussa, nyt kolmannella viikolla jo onnistuu, mutta pitää nousta ja suoristaa vähänväliä itsensä. Vieläkään en ole täydessä iskussa, eli en jaksa ihan työpäivää olla pystyssä. Kolmen viikon saikun sain ja lisää saan tarpeen mukaan.
Suurin ongelma on tainnut olla se, että mitä laittaa päällensä ;oD Kun tämänhetken muoti ei oikein suosi reikävatsaista potilasta. Mulla ainakin kaikki alushousujen saumat painoi ja kiristi, kotiverkkareitten vyötärö jäi juuri keskelle mahaa,jne. Joten mummoalushousukaupasta kunnon pökät vaan. Alussa ei olisi muutenkaan mahtuneet mitkään housut, kun vatsaonteloon pumpattu laajennuskaasu teki minusta ainakin 2 nroa suuremman. Edelleenkin olen aikeissa hankkia maxi- mallia pikkareita muutaman parin, kun jotenkin vaan tuntuu kaikki painavan.
Sairaalassa kun juttelin kanssasisarien kanssa, melkein alkoi hävettää, kun tuntui että kaikilla on oolut aivan hirveitä vuotvaivoja ja kremppoja, että itse olen päässyt aika helpolla leikkaukseen! Vaikka omasta mielestä ihan riittävät vaivat itselläkin ollut.
Nyt tuntuu oudolta, kun ei tarvitse muistaa ottaa mitään pillereitä, eikä hamstrata siteitä ja tampooneita, eikä seurata kiertoa!? Höh! Kummallista...mutta mahtavaa.
Jälkitarkastus minulla on varattuna parin viikon päähän.
. 