Mukavuuskynnyksen ylittäminen ja laiskuus

[Lipputangonnuppi]

Onneksi en ole niin pahassa tilanteessa, että pelkäisin väkivaltaa, lähinnä ehkä henkinen harmittaa. Miehellä on kuitenkin perusjärki päässään, joten hän kiukkunsa purkamisen lisäksi tuskin tekee mitään ikävää.

Asun omistusasunnossa jonka omistan siis yksin, mies asuu omassaan. Lähinnähän hän on oleskellut minun luonani mutta oma asuntonsa on iso ja hänen omansa kokonaan.

Muuttaminen muualle olisi siis vapaaehtoista ja perustuu siihen, etten tässä kaupungissa jaksa törmätä mieheen ja hänen/yhteisiin tuttuihin jatkuvalla syötöllä ja kohdata mitään mustamaalaamista. Minulla on hyvä työ, josta on harmi luopua, mutta tiukan paikan tullen olen valmis siirtymään sisäisesti toiseen paikkaan.

En puolustele tai selittele miehen tekemisiä, mutten myöskään halua häntä julkisesti parjata tai lähteä syyttelemään. Parisuhteeseen hän ei minun kanssani kykene, enkä minä hänen kanssaan, joten kun ja jos lähdemme eri teille, asia on vain todettava ja lopetettava sen jauhaminen tai toisen haukkuminen. Toivon vain että tämä vaihe toteutuu kivutta. Aiemmin kun erouhka on leijunut ilmassa, olen saanut tuta mitä ilkeämpiä kommentteja, uhoa ja lähes uhkailua. En ymmärrä sitä, että jos miehenkin mielestä meillä menee päin persettä, hän silti roikkuu minussa viimeiseen asti. Olemme puolisen vuotta yrittäneet ratkoa ongelmia siinä onnistumatta, joten olisiko aika vain luovuttaa?

 

[karismaako.]

Mikä panee naiset sietämään itsekkyyttä, välinpitämättömyyttä, epäkunniottavaa käytöstä, alistamista, henkistä väkivaltaa, fyysistä väkivaltaa, alkoholismia nje...yleensäkin pas....a kohtelua???
Tietääkseni ei kuitenkaan ole ihan pakko, koska elämme sentään sivistysvaltiossa.

Ap:n kohdalla tilanne tuskin paranee entisestään. Mies ei muutu, ei edes halua. Joten Ap.n pitäisi alistua piiaksi, jos aikoo jatkaa parisuhdetta; se kun näyttää olevan tämän miehen käsitys siitä millainen parisuhteen tulee olla.

Ellei piikominen kiinnosta, niin tuota on turha jatkaa.

Tuo erolla uhkaileminen on kyllä naurettavaa. Toiset sitä sietää, ihme kyllä.
Itse ehkä kerran, ehkä, jos kysessä on vakava, pikä suhde. Toisella se olisi sitten lähtö; minusta kun se ei ole mikään turhan uhittelun aihe, vaan todella vakava tilanne.

 

[Ajatteleva Elli]

Väkivallan uhan takia kannattaa varautua nopeaan lähtöön. Passia, käteistä rahaa, nettipankin tunnuslukuja yms. kannattaa suojella. Jos luotat johonkuhun henkilöön (vanhempiin, sisaruksiin, ystävään), niin säilytä niitä pois kodista. Ehkä jopa työpaikalla saattaa olla lukittu kaappi, jossa niitä voi säilyttää. On myös hyvä olla "jumppakassi", jossa on edes hammasharja ja puhtaat alusvaatteet äkkilähdön varalta.

Mitään "jumppakasseja", vaan lähtö samantein ja kokonaan. Miksi alistua pelkoon ja pilata elämänsä? Siinä vaiheessa kun joutuu noin toimimaan on peli jo menetetty kokonaisuudessaan. Ikinä et voi luottaa, joten miksi pitkittää elämää luuserin rinnalla.

 

[Lipputangonnuppi]

Olet ihan oikeassa. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, tämä irtiotto. Kun tunteita on kuitenkin pelissä ja hyvät hetket hurmaavia. Joo, tiedän, tiedän, tämä kuulostaa selittelyltä ja tyypilliseltä dadalta, jossa täällä ensin rutistaan, saadaan neuvoja ja sitten kuitenkin ollaan, että kun nyt se onkin niin ihana enkä viitsi erotakaan, joten kiitos kaikille ja hei...

Mies on jotenkin ehkä saanut minut uskomaan, että minä olen se murheenkryyni. Että olen hermoraunio kun raivostun turhasta. Hänelle on turha selittää, että kysehän ei ole vaikkapa siitä viimeisestä leivänpalasta itsessään kaapissa, muuta kuin symbolisella tasolla. Kyse on siitä, että olipa asia mikä hyvänsä, minun on tyydyttävä siihen mitä mieheltä jää. Hän on kaikessa ensimmäinen, syö ensin, tekee kaiken ensin, ajattelee lähinnä itseään. Ja kun kiivastun, asia kääntyy kiivauteeni ja pois itse ongelman alkuperästä. Jos hän syö kaapista kymmenestä vanukkaasta 8 ja minä 2, hän haluaa saada ne viimeisetkin kun olen ottamassa niitä evääksi kassiin, koska "hänellä on nälkä" ja minä "olen itsekäs pikkutarkka paska". Siis what? Kun tätä tapahtuu riittävän usein, pelkkä tilanteen toistuminen saa minut surulliseksi ja sitten vihaiseksi -mikään ei muutu. Ja kun olen vihainen, mies vetäytyy. Alussa, kun en vielä suuttunut, tilanteet eivät kuitenkaan siitä parantuneet. Aina samat riidanaiheet.

Erolla uhkailu on vienyt tältä suhteelta pohjan ja uskottavuuden. Olen pelkkä pelle, joka pomppii narussa ja toimittaa tavaroita ovenkahvaan yöllä pyynnöstä. Mitään ei enää uskalla sopia, yhteiset menot kun voivat kariutua näiden episodien vuoksi viime hetkellä. No, itsepä tässä sopassa uin. Kumpa olisi voimaa nyt sanoa, että piru vie, tämä oli sitten tässä nyt. MISTÄ sen voiman taas saan? Kun olen ihminen, joka haluaa yrittää ja sovitella viimeiseen asti.

 

[Ajatteleva Elli]

Mieti asia niin, että olet jo puoli vuotta (ainakin) työstänyt eroa. Olet jo eronut, vaikka et käytännössä olekkaan. Se lopullinen irtiotto ja "erosta" toipuminen onkin sitten läpihuutojuttu, kokska olet pohtinut, murehtinut, itkenyt ja pyöritellyt asiat loppuun.

Erosi on kuin saippuapala. Tarpeeksi kun sitä käsittelet hupenee se pikkuhiljaa pois elämästäsi. Osta ihan oikea palasaippua ja päätä että mies on pois elämästäsi viimeistään kun saippua on loppu. Jos hän poistuu jo aiemmin, heitä myös saippua roskiin äläkä enää mieti sitä.

 

[Super]

Olemme puolisen vuotta yrittäneet ratkoa ongelmia siinä onnistumatta, joten olisiko aika vain luovuttaa?

Olisi.

Roikut tämän takia (kuten luultavasti mieskin):
- "Kun tunteita on kuitenkin pelissä ja hyvät hetket hurmaavia."

Näen tässä kolme tietä:
1. Vaikea ja pitempi irtiotto - lataus, pamaus, hajottaminen, luopuminen, ero, suru.
(tällä tiellä olet ja aavistat että silmille on tulossa)
Tämä kuuluu siihen:
- "Joo, tiedän, tiedän, tämä kuulostaa selittelyltä ja tyypilliseltä dadalta, jossa täällä ensin rutistaan, saadaan neuvoja ja sitten kuitenkin ollaan, että kun nyt se onkin niin ihana enkä viitsi erotakaan, joten kiitos kaikille ja hei..."

2. Vaikeampi ja pitkä irtipäästö - valmentautuminen, purkaminen, luopuminen, ero, suru.
(psyykettä säästävämpi, hallitumpi, jatkoon vähemmän kärähtäneenä)
Tämä kuuluu siihen:
- "Parisuhteeseen hän ei minun kanssani kykene, enkä minä hänen kanssaan, joten kun ja jos lähdemme eri teille, asia on vain todettava ja lopetettava sen jauhaminen tai toisen haukkuminen."
Ei toteudu kivuitta.

3. Vaikein ja pisin - 'kissa pöydälle' -sovittelu, vaihtoehtoinen tulos 3a tai 3b …
(et vamaan tykkää yhtään, etkä sitten suostu saatika mies)
3a …pitkät neuvottelut, luopuminen, ero, suru.
3b …pitkät neuvottelut, sopu, työläs selviytyminen, yhteinen sopeutuminen.

Jos olet kiivas, niin myönnän etten siitä tiedä oikeastaan mitään. Jos joutuisin sellaiseen vaikutuspiiriin, kai alkaisin katua syntymääni.

 

[Boheemielämä]

Hei Nuppi!

mulla on kiva mies joka ei siivoa. Yhdessä vaiheessa hän ei tehnyt muutakaan ja mun olisi pitänyt hoitaa kaikki. Mutta muuten siis hellä ja huumorintajuinen ja uskollinen. Kiukutteli kyllä silloin kun yritin häntä ponnekkaasti muuttaa.
Mutta kerronpa tässä siitä miten toimin kun halusin muuttaa meidän asetelmaa jossa minä (äiti) yritti kasvattaa ja huoltaa häntä (murrosikäistä poikaansa).
En enää yrittänyt muuttaa miestä vaan omaa tapaani hoitaa asioita. Se meni niin, että lakkasin käymästä kaupassa muuten kuin ostamassa sellaista mitä hän ei syönyt (oliiveja, teepusseja). Hommasin töihin oman ruokani ja lämmitin mikrossa ennen kotiinlähtöä. Niinpä mies joutui itse hankkimaan jos jotain söi, ja tiskaamaan koska minä en enää käynyt keittiössä kuin kahvia laittamassa. Tai muuten löysi omat tiskinsä itseään vastassa. Pari kertaa hän joutui heittämään astiankin pois kun se muuttui niin inhottavaksi sisällön alkaessa pilaantua.
Siivosin paljon asunnossa, mutta enimmäkseen sellaista mikä ei paljon hänen viihtyvyyttään lisännyt. Huolsin vaatteitani. Vaihdoin omat lakanani mutta annoin hänen puolensa harmaantua. En koskaan korjannut jos hän jätti jotain lojumaan.
Muuten olin kyllä ystävällinen enkä huomautellut mistään. Jos hän valitti jostain, pahoittelin kiireitäni. Minä järjestinkin menoja itselleni esim. juhlapyhiksi.
Tämmöinen kysyy hermoja (ja nenää), mutta mun tapauksessa maksoi vaivan. Lähinnä kai siksi, että muut syyt pysyä yhdessä vetivät pitemmän korren. Nykyään mies tekee osan hommista, siisteystaso on meillä aika downgreidattu, mutta hän käy kaupassa ja laittaa hyvää ruokaa. Jotkin jutut hoidan vielä yksin.
Ajattelin sitäkin, että vaikka haluaisit erota, voisi olla kivuttomampaa jos mies lähtisi itse. Ehkä sitä uhittelua ja mustamaalausta olisi vähemmän, jos hän muuten vaan toteaisi että et ole hänen ihannevaimonsa. Aikuisen on vaikea tunnustaa sellaista totuutta, että haluaa toisen hoivaavan itseään niinkuin pikkulasta.
Mutta pitää itse pysyä tyynenä ja ystävällisenä, ei osoittelevana tai marttyyrina. Elää jo etukäteen sellaista elämää itse kuin haluaisi toisen kanssakin elää.

 

[Lipputangonnuppi]

Hei boheemielämä

Hyviä ideoita sinulla.

Tässä tapauksessa en ihan tuossa mittakaavassa niitä kuitenkaan voi toteuttaa, koska kyseessä on minun asuntoni jossa mies on majaillut. Jos jätän asiat tekemättä, kämppäni on ja pysyy siinä kunnossa mihin sen jätän. Lakanakin on koko sängyn levyinen, joten jos toinen puoli jää harmaaksi, jää omanikin ;-D. Mies ostaa itselleen sitä mikroruokaa, lämmittää sen ja heittää pakkauksen roskikseen, joka pursuaa niin kauan yli kunnes minä huomautan asiasta tai vien sen. Lauataset voi osata laittaakin pesukoneeseen, jos niitä edes käyttää, mutta ei osaa edes käynnistää astianpesukonetta.

Mies ei lähde, tai siis fyysisesti on lähtenyt, mutta jostain syystä, vaikka minua aina haukkuukin, pitää yhteyttä mitä kummallisimmin tavoin ja antaa olettaa, että kaikki ok jos vaan tajuan olevani se paha ja ilkeä. Viestejä tulee keskellä yötä, ja ne ovat hieman erikoisia. Olen aika ihmeissäni. Lieneekö taas ryypännyt.

 

[Boheemielämä]

Heh, on se roskapussin vienti ja pesukoneen napin painaminen kuitenkin parannusta aikaisempaan. Mutta, totta puhuen, tuo haukkuminen ja ryypiskely voi kyllä olla merkki luisumisesta alkoholismisairauteen. Se myös selittäisin tuon itsekkään asenteen. Silloin ei ole mitään tehtävissä, vain yrittää irroittautua hiljalleen koko hommasta.
Jaksamista sulle!

 

[Juu, oli]

Oliko tämä viesti tarkoitettu minulle? Jännä miten eri tavoin ihmiset ajattelevat asioista - minä taas ainakin tämän palstan perusteella olen ollut varsin tyytyväinen, että meillä ei riidellä juuri koskaan, eikä ole muitakaan ongelmia miehen välillä tapahtuvan räiskähtelyn lisäksi ; ) Silloin, kun asuimme "minun" asunnossani, en välittänyt tuon taivaallista hänen höyryämisestään ja nyt pitäisikin hankkia yhteinen asunto eli sellainen, joka ei ole ollut alkujaan kummankaan.

Varmasti on sellaisiakin pariskuntia, joissa ei ikinä sanota poikkipuolista sanaa ja ihan kaikesta ollaan samaa mieltä, mutta useimmissa parisuhteissa taitaa jotakin ongelmantynkää joskus ilmetä. Tätä palstaa välillä lueskelleena monilla tuntuu olevan ongelmia esimerkiksi alkoholin, rahankäytön tai kotitöiden vuoksi, tapahtuu pettämisiä ja pahoinpitelyitä ja jos jonkinsorttisia haukkumisia ja vähättelyjä, on ongelmia hygieniakäsityksissä, vapaa-ajan vietossa, seksissä jne. Meillä ei onneksi ole näitä juttuja ja minä olen ihan tyytyväinen, että meillä on vain tuo miehen kerran, pari vuodessa tapahtuva kiehahtaminen.

Oli se sinulle tarkoitettu. Jos elama onkin sitten noin auvoista, en oikein tajua miksi kirjoitit alkuperaisen juttusi. Siita sai suoraan sanoen kylla vahan eri kasityksen teidan suhteestanne. Ja miksi miehellasi on jokin erikoikeus pimahtaa syytta suotta edes kerran pari vuodessa ja kohdella sinua huonosti?

Se ettei alkoholi ole ongelma, kukaan ei pahoinpitele tai haistattele toista, kotityot ja laskut jaetaan reilusti ja rahan kaytto on vastuullista on minusta pelkka PERUSEDELLYTYS sihen etta jonkun kanssa ylipaansa suostuu perustamaan yhteisen huushollin. Moni nainen nayttaa kuvittelevan etta mies on lottovoitto jos ei lyo ja vetaa perskannit ainoastaan kerran kahdessa kuukaudessa.

 

[OffTopic]

Oli se sinulle tarkoitettu. Jos elama onkin sitten noin auvoista, en oikein tajua miksi kirjoitit alkuperaisen juttusi. Siita sai suoraan sanoen kylla vahan eri kasityksen teidan suhteestanne. Ja miksi miehellasi on jokin erikoikeus pimahtaa syytta suotta edes kerran pari vuodessa ja kohdella sinua huonosti?

Se ettei alkoholi ole ongelma, kukaan ei pahoinpitele tai haistattele toista, kotityot ja laskut jaetaan reilusti ja rahan kaytto on vastuullista on minusta pelkka PERUSEDELLYTYS sihen etta jonkun kanssa ylipaansa suostuu perustamaan yhteisen huushollin. Moni nainen nayttaa kuvittelevan etta mies on lottovoitto jos ei lyo ja vetaa perskannit ainoastaan kerran kahdessa kuukaudessa.

Siis kirjoitin jutun vain esimerkkinä siitä, että ap:n mies ei ole ainoa, joka joskus saa järjettömiä räjähdyksiä! Ja mitä tuohon tulee, että miksi miehellä on etuoikeus pimahtaa kerran, pari vuodessa, niin kuten totesin, harva meistä on niin täydellinen, että koskaan ei mistään tule sanomista koskaan koko elämän aikana. Joillakin on jatkuvaa pienenmpää kinaa, nalkutusta tai jotakin muuta vastaavaa, joillakin sitten jotakin muuta epäsopua - ja ainakin tämän palstan perusteella todella monilla tuntuu olevan ongelmia kotitöissä, rahankäytössä, alkoholin kanssa tai väkivaltaisuutta ja pettämistäkin.

On totta kai hienoa, jos on sellaisia parisuhteita, että ihan koko elämä ollaan yhdessä ilman pienintäkään kinanpoikastakaan, mutta aika harvinaisia taitavat tuollaiset suhteet olla.

Minulle ainakin oma mieheni on lottovoitto, hänessä kun ei ole muuta "vikaa" kuin nuo kerran, pari vuodessa sattuvat "räjähtelyt".

 

[Lotto ja lotto]

No, sovitaan etta ollaan tasta asiasta eri mielta. Erimielisyydet ovat minusta normaali asia parisuhteessa, mutta toisen uhkailu kodistaan haatamisella on jo ihan eri luokan juttu. Minusta mies joka kaskee vaimonsa kerata luunsa ja muuttaa kodistaan muualle paivan varoitusajalla pari kertaa vuodessa ei ole mikaan varsinainen lottovoitto.