Mukavuuskynnyksen ylittäminen ja laiskuus

[Lipputangon nuppi]

Olen suhteessa aikuiseen, vajaat 40-vuotiaaseen mieheen. Hän ei osaa laittaa ruokaa eikä tee kotona mitään kotihommia. Syy: hän ei ole opetellut. Minä remontoin, putsaan tukkeutuneet viemärit, siivoan, teen ruoan ja hoidan pyykit. Mies on minun luonani siis usein, emme asu yhdessä. Jos pyydän häntä auttamaan, hän sanoo: minullahan on kaksi asuntoa siivottavana, tämä ja omani... Omaansa hän ei juuri siivoa koska ei siellä oleskele.

Jos mies suostuu tekemään jotain, se on tapahtuma jota täytyy aplodeerata viikkokaupalla. Jos hän kattaa aamiaisen, hän tekee ruoat itselleen, minulle katetaan jopa lautaset, ja minä voin sitten hakea tarvitsemani ruoan kaapista.
Kun suutun, tulee riita, koska hän ei "ole tottunut tekemään naisten töitä". Hän ei kyllä ole tottunut tekemään mitään muutakaan, kotona ei ilmeisesti ole muuta kuin passattu aikanaan.
Hän "tekee pitkää päivää" joka tarkoittaa istumista toimistolla ihan omasta tahdostaan odottamassa että ruoka on pöydässä, joskaan sitä että olen itsekin täyspäiväisesti töissä ei huomioida lainkaan.

Olen yrittänyt hyvällä ja pahalla, muutosta ei tule. Jääkaappiin mies maksaa ruoat, minä hankin ne eli käyn yksin kaupassa. Se antaa hänelle hänen mielestään oikeuden olettaa, että kaikki muu hoituu minun taholtani. Olen tosi kiukkuinen nykyään kun viikonloppuaamutkin menevät siivoamiseen ja miehen passaamiseen. Ikäänkuin hänen tekosyynsä "en osaa, ei ole aikaa" olisi joku näkymätön este opetella edes perusasiat kotona. Lienee sitten muuttumaton tila tuo "ei osaa".

Millä saan miehen auttamaan edes jossain askareissa? Jos sanon hänelle, että pysy kotonasi sotkemassa, hän suuttuu koska emme tapaa silloin päivittäin. Jos menen miehen asunnolle, syömme lähinnä leipää jos sitä sattuu olemaan, ja joudun sielläkin tekemään kaiken koska muussa tapauksessa lämmin ruoka on vain toive. Pyykit, vaatteet, siivous on kaikki retuperällä, mies tuntuu vain odottavan että tartun niihin. Olen jo epätoivoinen, työnjakolistat eivät toimi, ja mies ajattelee ilmeisesti, että jos olemme minun luonani, minä myös vastaan kodin siivouksesta kokonaan. Miehen luona ei huvita olla siitäkään syystä, että siellä on epäsiistiä ja omat tavarani eivät sinne mahdu.

Lähdenkö kävelemään ja etsin jonkun, joka osaa muutakin kuin maata odottamassa valmista?

 

[heräsi kysymys]

Mies maksaa ruuat. Siksikö olet hänen kanssaan vielä?

 

[Lipputangon nuppi]

Mies maksaa ruuat. Siksikö olet hänen kanssaan vielä?

En todellaakaan. Itse olen ennen häntä ruokani maksanut. Mutta en maksa nykyään, koska mies syö jääkaapin tyhjäksi eikä usein muista kysyä, olisinko minä kenties halunnut syödä vaikkapa leipää. Sitten tulee sanomista: "Kun perkele minä maksan ruoat niin katso edes että sitä on sitten tarpeeksi." Niinpä, mitä enemmän ostan, sitä enemmän mies syö. Minä saan 1/4 maksimissaan siitä mitä ostetaan. Mies nyt vaan tienaa enemmän, joten ostakoon ts. maksakoon ja syököön. On kyllä turha sitten puhua että hän maksaa lähinnä minun ruokani....

 

[karismaako.]

Jos miehessä ei ole mitään hyvää, niin miksi olet hänen kanssaan??????????

 

[Juueivaarinhousut]

Minä olen luullut, että mun miesystävä on perseestä mutta ei ole häävi tuokaan.

 

[Lillukka.]

Mietin ihan samaa. Osaamattomuus on huono tekosyy. Kuten marttyyriviitan harteille ottaminenkin. Miksi sinä passaat häntä vastentahtoisesti? Älä pese hänen pyykkejään. Viekööt omaan kotiinsa. Ruoan laitossa ei kummosempi ruudinkeksijä tarvitse olla. Jokainen täyspäinen ihminen osaa aivan varmasti pilkkoa, paloitella ja toimia ikäänkuin apukokkina. Kokeile esittää ajatus yhdessä tekemisestä hänelle mukavan asiana, ei pakkopullana.

 

[Lipputangonnuppi]

Mietin ihan samaa. Osaamattomuus on huono tekosyy. Kuten marttyyriviitan harteille ottaminenkin. Miksi sinä passaat häntä vastentahtoisesti? Älä pese hänen pyykkejään. Viekööt omaan kotiinsa. Ruoan laitossa ei kummosempi ruudinkeksijä tarvitse olla. Jokainen täyspäinen ihminen osaa aivan varmasti pilkkoa, paloitella ja toimia ikäänkuin apukokkina. Kokeile esittää ajatus yhdessä tekemisestä hänelle mukavan asiana, ei pakkopullana.

Huokaus... Ei taida onnistua. Kun otin puheeksi tänään kaiken mistä kirjoitin, mies reagoi näin:"Ei se ole minun kotini!" ja edelleen lisäsi että hänellä on kaksi kämppää siivottavanaan. Hän siis luulee, että tulemalla minun kotiini hän voi elää kuin täysihoitolassa jotta jaksaa sitten koskemattomassa kämpässään siivota. Voi jumankauta. Sanoin hänelle, että jos ei ala yhteinen työ kiinnostaa kotona, niin perhettäkään ei koskaan tule ja hän voi mennä omaan kotiinsa sotkemaan. Lähti pihasta renkaat ulvoen. Kohta varmaan tulee joku viesti, jossa haluaa erota, jälleen kerran.

 

[Lillukka.]

Voi kauheeta Siis se onkin mies, joka on laiska ja vielä lisäksi se marttyyri! Kun hän sanoo, että on kaksi kämppää siivottavana, niin miten hän perustelee tuon, jos ei koskaan oikeastaan siivoa! Mielestäni hänen pitäisi siivota ainakin omat jälkensä ja auttaa ruoan laitossa ja ehdottomasti ottaa myös sinulle aamupalatarvikkeet, samalla kuin itselleenkin.

Ja kuule, jos mies on kiukkueroaja, niin anna mennä!
Mikä teitä lopulta sitoo toisiinne, onko teillä muuten hauskaa? Puuhailettteko ja harrastatte yhdessä asioita?

'Pakko' kertoa, huvitti tuo sinun ilmaisusi: " Jos mies suostuu tekemään jotain, se on tapahtuma jota täytyy aplodeerata viikkokaupalla." Minulla ex, jonka lapset olivat minun tykönäni aika usein (kuten mieskin). Hän oli ihan tosissaan sitä mieltä, että hänen osuudekseen kotitöistä riittää se, kun hän laittaa _omille_ lapsilleen ruoan ja korjaa heidän jälkensä. Näitä asioita sitten laski ja oli ylpeä saavutuksestaan, kuinka paljon hän on puuhastellut. Sanoinkin hänelle pariinkin otteeseen, että se vielä puuttuisi, että minä passaisin ja hoitaisin hänen lapsensa. Jälkien korjaamisestakin sain sanoa useamman kerran, että laittaa astiat koneeseen, ne kun jäivät aina pöytään. Mies oli perusluonteeltaan patalaiska ja tämä kyllä aiheutti ongelmia, vaikka mies muuten fiksu ja kiva olikin. Eipä tullut ikävä.

Voin siis kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että kyllä se joskus vaihtamalla paranee, eikä päätä kannata hakata seinään kuukausi tolkulla, jos toinen ei pysty minkäänlaisiin kompromisseihin yhteiselossa.

 

[Lipputangonnuppi]

Kyllä meillä toki on hyviä hetkiä, ja hauskaakin. Nämä kotityöasiat vaan ovat alkaneet vaivaamaan yhä enemmän. Jossain vaiheessa pitäisi nimittäin tehdä päätöksiä yhteenmuuttamisesta ja muustakin sitoutumisesta, joten eipä hyvältä näytä jos jo nyt olen se, jonka vapaa-aika kuluu toista passaten. Tottakai haluan pitää kotini siistinä enkä odota että toinen sen siivoaa kokonaan tai aina. Mutta ihan tasavertaista ei ole tämä touhu. On paljonkin asioita joita miehessä rakastan, siksi tuntuu hirveältä että hän ei osaa asettua asemaani lainkaan ja sanoo, että kämppähän on minun kotini. En osaisi kuvitellakaan että menisin viettämään iltojani jonkun luokse ja katsoisin vierestä kun toinen korjaa jälkiäni ja pitää minua täysihoidossa. Jo perusluonne pakottaisi tartumaan moppiin tai ainakin auttamaan perusaskareissa. Onko se tosiaan niin, että se jonka nimi lukee postiluukussa on vastuussa siitä että arki pyörii?

 

[8kek4]

Jos miehesi on patalaiska, niin mihin se muuttuisi, jos muuttaisitte yhteen? Jos hankitte lapsia, niin ero tulee vuorenvarmasti ennen kuin lapsi on vuoden ikäinen, koska saat tarpeeksesi siitä, että joudut hoitamaan kaksi lasta eli vauvan ja miehesi. Minusta miehesi täytyy ETUKÄTEEN ennen avoliittoa osoittaa, että hän osaa ja pystyy siivoamaan. Parasta olisi se, että siivoatte yhdessä (kiinteä siivouspäivä viikossa) ja tietysti sen lisäksi siivotaan omat jäljet (likapyykit pyykkikoriin vaikka niin, että kummallekin on oma pyykkikori, astiat pesukoneeseen/tiskialtaaseen, ruoat jääkaappiin, sängyn petaus). Ole tiukkana, koska jos annat periksi, saat huomata siivoavasi hänen jälkiään loppuikäsi. Jos teillä olisi lapsia, niin millaisen miehenmallin he saisivat miehestä? Tytöt ja pojat oppisivat, että naisten tehtävä on tehdä kaikki työt ja naisen pitää siivota miehen jäljet, kun taas miehelle kotitöihin osallistuminen on täysin vapaaehtoista.

Eniten tässä asiassa vaivaa se, että ette kykene keskustelemaan asiasta. Miten kykenette keskustelemaan tärkeämmistä ja isommista ongelmista, jos edes tästä asiasta ei voi puhua? Miehesi ei vaikuta empaattiselta, joten jatkossa siis turha kuvitella, että saat häneltä välittämistä, myötätuntoa ja tukea, koska hän osaa ajatella vain itseään.

Mitä tästä opimme? Älkää hyvät äidit hemmotelko poikianne pilalle, vaan VAATIKAA lapsia hoitamaan omat osuutensa kotitöistä. Ei lapsi siitä kärsi, vaan päinvastoin oppii ymmärtämään, että joka päivä pitää tehdä jotakin pientä, jotta koti pysyy siistinä. Kun lapsi on pilalle hemmoteltu, niin mistä sellainen nyhverö löytää itselleen kumppanin, jonka kanssa pystyy luomaan onnellisen parisuhteen? Ehkä joku siivousintoinen sairaalloisen mustasukkainen nainen olisi tyytyväinen, että saisi itselleen kotona viihtyvän miehen, jota pystyy kontrolloimaan jatkuvasti, mutta tavalliselle naiselle laiska ja saamaton mies ei kelpaa. Ahkeruus on yleensä sellainen asia, joka opitaan lapsena, kun vanhemmat kannustavat lapsia työn tekoon. Tuntuu, että vanhemmat kasvattavat lapsiaan pumpulissa, joilta ei saisi vaatia mitään. Sillä tavalla lapsi ei opi myöskään tuntemaan ylpeyttä, mitä hän tuntee, kun huomaa, että voi auttaa vanhempiaan ja OSAA tehdä aikuisten asioita esim. tiskata tai pyyhkiä pöytää.

 

[otan osaa]

Mitä huolit tollasen paskan. Oma vikas, ja muutosta on turha odottaa. Ihan naurattaa.

 

[Lipputangonnuppi]

Mitä huolit tollasen paskan. Oma vikas, ja muutosta on turha odottaa. Ihan naurattaa.

Voi hemmetti, kiitos, kyllä helpotti ;-D...
Hienoa että joku saa edes naurut tästä.

Nooh, ehkä sinäkään et ihan heti voi tietää ihmisestä kaikkea, joten matkalla voi tulla monelaista asiaa vastaan. Ihminen ei vaan ole kertakäyttöhyödyke, joka ilman miettimistä heitetään mäkeen tuosta vaan. Ainakin kannattaa yrittää, sen jälkeen voi sitten tehdä ratkaisunsa.

 

[Tii Daalia]

Kuules, tuo sun kaveri ei ole kasvanut aikuiseksi ollenkaan. Tulee äidin luo aina hoidettavaksi.

Minä itse ainakin toivon mieheltä tukea ja turvaa siis MIESTÄ, ei lasta. Voin vaikka tehdä kotityötkin jos mies tekee miesten työt.

Tuo kaverisi on kyllä huippu. Sitten vielä äkäilee kun äiti vähän komentaa. No huh huh.

Kerran se vaan kirpaisee. Ajattele miten ihanaa sinulla olisi kotona kun ei tarvitse passata ketään? Kukaan ei rötkötä sohvalla eikä tarvi selkä vääränä kantaa ukolle sapuskaa.

Niitä on semmoisiakin miehiä jotka osallistuvat kotitöihin ja suhtautuvat naiseen kunnioittavasti - ovat kasvaneet miehiksi.

Luulen, että olet tuon ukon kanssa säälistä?

 

[Miten sovitaan]

Meillä minä teen valtaosan kotitöistä eli siivoan, tiskaan ja hoidan pyykit. Ei minunkaan mieheni taitaisi näihin tarttua, ennen kuin kaikki astiat ja vaatteet olisivat likaisina, vaikkei hänkään ole iältään kuin hieman vajaa 50-vuotias, MUTTA minä teen ihan mielelläni nuo hommat. Teen istumatyötä ja kotona puuhastelu on mielestäni mukavaa vastapainoa.

Mies kyllä putsaa viemärit, pesee ikkunat (olen siihen vähäsen lyhyt), vie roskat ja käy joko kanssani tai yksin kaupassa, ruokaa laitamme molemmat.

Parisuhdetta on vaikea saada toimivaksi, ellei asioita hoideta niin, että pelisäännöt on yhdessä sovittu ja ne sopivat molemmille. Teidän ajatusmaailmat tuntuvat olevan sen verran kaukana toisistaan, ettei ihan hyvältä ehkä yhteinen taipaleenne vaikuta, ellei jompi kumpi ole valmis joustamaan ja tinkimään omista periaatteistaan. AP:n tekstin perusteella tässä tapauksessa omia mielipiteitään saisi tarkastella mies, jos hän kerran vaahtoaa kahden kodin siivoamisesta - siis miten niin kahden, jos hän ei naisen luona pane tikkua ristiin ja kun ei kotonaan käy juuri koskaan, ei pane sielläkään tikkua ristiin?!

 

[Lipputangonnuppi]

Hyviä näkökulmia on tullut.
Etenkin se, että millaisen miehenmallin mies tarjoaisi lapsillemme jos niitä hankkisimme -senkö, että äiti passaa ja isä tekee sen mikä sattuu huvittamaan, kotona?

Tai että asioista ei näköjään meillä voida puhua tai ainakaan sopia. Keskusteluyhteys on sitä, että kaikki ok kunhan mistään ei sano, ja heti kun pyytää/vaatii omia oikeuksiaan, ollaan karvat pystyssä.

Näinhän se on, että en halua olla kumppanilleni äiti, enkä hyväksy nelikymppisen miehen lapsen tasolla temppuamista. Kun katson miehen kotonaan käyntejä, se on jotain aivan hirveää. Äiti tekee kaiken, pojat makaavat sohvalla kysyen, joko voi tulla pöytään. Kukaan ei laita tikkua ristiin auttaakseen, ruoasta tuskin kiitetään ja edes omia astioita ei korjata pöydästä. Tässä vain muutama esimerkki. On kyllä hurjan vaikeaa lähteä muuttamaan noin pitkältä ajalta kumpuavia käytösmalleja.

Argh. Alan olla todella skeptinen.

 

[Lillukka.]

Lähti pihasta renkaat ulvoen. Kohta varmaan tulee joku viesti, jossa haluaa erota, jälleen kerran.

Tämä ärsyttäisi vähintään yhtä paljon kuin laiskuus! Tapahtuuko tätä kiukkueroamista useinkin? Kumpi tekee aloitteen sovintoon?

Musta on outoa, jos ei minkäänlaisia kompromissejä voida tehdä! Meillä työt jakautuu sen mukaan, mikä kenestäkin on vähiten tökkivää ja määrällisesti niin, kummalla on aikaa. Tästä on neuvoteltu.

 

[Lipputangonnuppi]

Tämä ärsyttäisi vähintään yhtä paljon kuin laiskuus! Tapahtuuko tätä kiukkueroamista useinkin? Kumpi tekee aloitteen sovintoon?

Musta on outoa, jos ei minkäänlaisia kompromissejä voida tehdä! Meillä työt jakautuu sen mukaan, mikä kenestäkin on vähiten tökkivää ja määrällisesti niin, kummalla on aikaa. Tästä on neuvoteltu.

Tapahtuu, ja paljon. Esim. viimeiset 4 vkoa olemme riitaantuneet joka vknloppu. Viimeksi mies haki tavaransa ja katui jo samana iltana. Olen tosi väsynyt tähän :/ Yleensä riitaa tulee pikkuasioista, joista ei saada puhuttua ennenkuin tilanne on todella liian stressaava. Mies saattaa lähestyä sitten mykkäkoulun jälkeen ovesta lähdettyään sähköpostilla ja avautua siinä kaiken mikä häntä vaivaa. Toistuu viikottain. Mutta tämä on jo toinen, oma tarinansa.

Meillä ei sovita mistään, koska sopimuksilla on ollut tapana ns. kusta. Vähän aikaa menee ok, mutta lopulta asiat palaavat ennalleen. Minulla on miehen mielestä enemmän aikaa, mutten tajua miksi, koska menemme yleensä yhtä matkaa kotiin illalla ja hän saattaa jäädä luokseni yksin jos menen esim. harrastuksiini. Hän siis on kotona ja tekee vaikkapa töitä, siis omiaan. Vknloppuisin kummallakin on yhtälailla aikaa. Mies jaksaa jankuttaa, että ei voida jakaa töitä miesten ja naisten hommiin. Noh, eipä kai tällä menolla. Kiukuttaa :/

 

[Lillukka.]

Just. :/ Ei hyvältä näytä. Sano hänelle, että seuraavan kerran kun hän haluaa eron ja sanoo sen ääneen, niin sinä otat sen tosissasi, etkä enää veivaa asiaa, vaan se on sitten loppu. Siis mikäli et meinaa jatkaa tuollaista pelleilyä. Kurja juttu, mutta mihinkäs tuo mies tavoistaan pääsisi.

 

[Lipputangonnuppi]

Just. :/ Ei hyvältä näytä. Sano hänelle, että seuraavan kerran kun hän haluaa eron ja sanoo sen ääneen, niin sinä otat sen tosissasi, etkä enää veivaa asiaa, vaan se on sitten loppu. Siis mikäli et meinaa jatkaa tuollaista pelleilyä. Kurja juttu, mutta mihinkäs tuo mies tavoistaan pääsisi.

Sanoin juuri noin viimeksi, korostin että jokainen tosissaan ilmoille heitetty erouhka murentaa palan sitä keskinäistä luottamusta, joka ei palaa ennalleen jos joka riidan jälkeen ollaan hakemassa muovipussilla omia kamppeita kotiin. Jokainen riita viime aikoina on tullut siitä, kun keskusteluyhteys ei pelaa eikä sukkakaan liikahda lattialta jos en itse sitä nosta.

 

[laiskuus on perisynti]

Hei!
Voin omasta kokemuksesta kertoa, että laiskuus ja saamattomuus ovat vaikeita asioita sivuuttaa myöskin tuolla saralla. Itse olen NAINEN ja lapsena pilalle hemmoteltu (ei kotitöitä), mistä seurasi se, että kotoa pois muutettuani ruokavalio koostui koulun ruokien lisäksi vain valmisruoista, koska minulla ei ollut aavistustakaan, kuinka ruokaa tehdään, eikä motivaatiota opetella.

Kämppäni oli myös aina melkoinen sikolätti, siivous vain ei huvittanut. Sitten tapasin miehen, joka rakasti ruoanlaittoa. Kokkaus kaikessaan luiskahti hänen harteilleen, ja useimmiten myös päivittäissiivoaminen. Minä vastasin lähinnä sotkemisesta ja tavaroiden levittelystä, en juurikaan ole oppinut korjaamaan edes omia jälkiäni. Viikkosiivoukset sentään hoidimme yhdessä. Kyseistä liittoa jatkui samalla mallilla lähes kymmenen vuotta, jonka jälkeen erosimme (muista syistä, tosin).

Nyt asun uuden mieheni kanssa, ja valtaosa kotitöistä on taas luiskahtanut hänen harteilleen. En osaa tehdä ruokaa vieläkään, en jaksa siivota, en mitään. Kuitenkin toisin kuin miestäsi, minua asia vaivaa. Koska kuitenkin tiedostan, että arki rullaa ilman suurempaa panosta minulta (nykyinen eikä entinen mies ole kehittänyt asiasta tarpeeksi "motiviovaa" riitaa koskaan), minun on hirveän vaikea tarttua töihin. Saatan jopa katsoa televisiota, kun mies imuroi vieressä. Tiedän, että tämä kuulostaa kamalalta! Sitä se on minunkin mielestäni, mutta pahimmillaan ajatus siivoamisesta saa aikaan suuren ahdistuksen. En tiedä, miten voisin korjata tilanteen omalta kohdaltani. Olen laiska paska, ja kumppanini ovat antaneet ilman suurempia jupinoita minun olla sellainen. Muuttuminen ei ole helppoa! Mitä mieheesi tulee, en usko, että saat häntä muuttumaan -olethan jo yrittänyt. Joudut valitsemaan, pystytkö sietämään laiskaa sottapyttyä, joka pitää sinua palvelijanaan, vai olisiko syytä ryhtyä vaihtamaan siivompaan ja ahkerampaan kumppaniin.

 

[Silmät auki, nainen!]

Minkä IHMEEN takia olet miehen kanssa yhdessä?! Luepa nyt ajatuksella omat tekstisi: mies jättää kaikki kotityöt sinun harteillesi, ei suostu keskustelemaan, ja uhkailee viikoittain erolla. Mikään, ei MIKÄÄN voi olla hänessä niin ihanaa että se kumoaisi nuo törkeydet. Sujuva arki, keskusteluyhteys ja luottamus ovat suhteen kulmakiviä, ja teiltä ne puuttuvat ilmeisesti täysin.

Olet lukenut liikaa naistenlehtien "ei saa luovuttaa helposti" juttuja kun et vielä ole lähtenyt lätkimään - voin kuitenkin vakuuttaa sinulle että tuo mies ei muuksi muutu, vaikka odottelisit 50 vuotta. Eroaminen ei siinä tapauksessa ole luovuttamista, vaan tosiasioiden myöntämistä.

 

[onneksi olen sinkku]

Lähdenkö kävelemään ja etsin jonkun, joka osaa muutakin kuin maata odottamassa valmista?

Juuri noin kannattaa tehdä.

 

[Lipputangonnuppi]

Juuri noin kannattaa tehdä.

Ja tällä hetkellä mies on sitä mieltä, että MINUN pitäisi nyt myöntää että olen väärässä! Siis...eli olen nyt paha ihminen kun olen sanonut että asunnossani ei oleilla jatkuvasti ilman että siellä autetaan minua. Nyt tuntuu siltä, että itselleni alkaa riittää. *Pheew...*

 

[femima]

Olet lukenut liikaa naistenlehtien "ei saa luovuttaa helposti" juttuja kun et vielä ole lähtenyt lätkimään - voin kuitenkin vakuuttaa sinulle että tuo mies ei muuksi muutu, vaikka odottelisit 50 vuotta. Eroaminen ei siinä tapauksessa ole luovuttamista, vaan tosiasioiden myöntämistä.

Ap, alleviivaa tämä muistilokeroosi, täyttä faktaa.

Ajan myötä parisuhteessa toisen hyvät puolet alkavat tuntua itsestäänselvyyksiltä ja huonot puolet nousevat hiertämään. Yhteensopiva pari pystyy pääsemään tämän yli ja arvostamaan toisiaan, huonoista puolista huolimatta. Te ette edes vielä asu yhdessä ja mies uhkaa erolla kerran viikossa... ei hyvä. Äijä alkaa pikkuhiljaa ärsyttää sinua yhä enemmän ja sinä ärsytät häntä olemalla "nalkuttava akka" (eli normaali tasa-arvoa vaativa nainen). Ei todellakaan ole hyvä ennuste.

Kyseinen mies ei tajua, miksi valitat. Hän ei tule tajuamaan sitä koskaan myöhemminkään, yrititpä mitä kikkaa vain. Kyllä minä lähtisin lätkimään, kohti sitä jossain odottavaa normaalia, fiksua ja asioista keskustelemaan pystyvää miestä.

 

[Lipputangonnuppi]

Ap, alleviivaa tämä muistilokeroosi, täyttä faktaa.

Ajan myötä parisuhteessa toisen hyvät puolet alkavat tuntua itsestäänselvyyksiltä ja huonot puolet nousevat hiertämään. Yhteensopiva pari pystyy pääsemään tämän yli ja arvostamaan toisiaan, huonoista puolista huolimatta. Te ette edes vielä asu yhdessä ja mies uhkaa erolla kerran viikossa... ei hyvä. Äijä alkaa pikkuhiljaa ärsyttää sinua yhä enemmän ja sinä ärsytät häntä olemalla "nalkuttava akka" (eli normaali tasa-arvoa vaativa nainen). Ei todellakaan ole hyvä ennuste.

Kyseinen mies ei tajua, miksi valitat. Hän ei tule tajuamaan sitä koskaan myöhemminkään, yrititpä mitä kikkaa vain. Kyllä minä lähtisin lätkimään, kohti sitä jossain odottavaa normaalia, fiksua ja asioista keskustelemaan pystyvää miestä.

Näin saattaa olla :/ Olen vaan niin tottunut kuulemaan olevani "ei mihinkään tyytyväinen valittaja" etten uskalla kohdata totuutta. Mies on niin pitkään ollut sinkkuna ennen minua ja niin äitinsä passaama plus vailla kuria ja kasvatusta, etten pysty enää muuta kuin luovuttamaan. Eri asia jos olisinkin joku hammasharjalla lattialistoja putsaava hygieenikko tai 6 ateriaa päivässä tasakellonlyömin rakenteleva hyperkotihengetär. (Kaikki kunnia sellaiselle joka sitä on, toki ;-)).

Kysyn mieheltä kun joskus tässä näemme, että eikö hänenkin olisi paras löytää joku jonka kanssa menee paremmin. Hän ei tule varmaankaan koskaan täysin ymmärtämään minun näkökulmiani, se on ihan totta.