Asunnon osto parisuhteessa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Villazukka
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
No itse asiassa meille tulee valmistalo joten en usko että se rakennusprojekti kauheasti aiheuttaa stressiä. --- Naimisiinmenosta ei olla juteltu eikä kihloissakaan olla enkä ennen lainanottoa rupea mihinkään häthätänaimisiin menemäänkään.
--- tosiasia on se että en tästä enää nuorene ja oman talon olemme aina tahtoneet. Miksi siis emme rakentaisi taloa?

En ole kertaakaan eläissäni törmännyt ongelmattomaan rakennushankkeeseen ja niitä olen nähnyt sekä työni että siviilielämäni puolesta runsain mitoin. Miksi te olisitte poikkeus?

Millä logiikalla on valmis tekemään yhteisen lapsen ja talon, mutta naimisiinmenosta ei ole edes puhuttu? Onko se liian sitovaa?

Enkä minä missään tapauksessa ole naimisiinmenon kannalla sen takia, että se on kivaa tai suurin mahdollinen rakkaudenosoitus, vaan järkisyistä. Ja niitä syitä teillä näyttäisi sen verran olevan, että avioliiton mukanaan tuomat oikeudet ja velvollisuudet olisivat varsin käyttökelpoisia.
 
Viimeksi muokattu:
Oletteko edes käyneet pankissa vielä? Kannattaisi selvittää ihan ensin, paljonko sinulle annettaisiin lainaa. Voi olla, että saat roimasti vähemmän kuin kuvittelet.

Eikö kaikkein fiksuinta ole tehdä niin kuin täällä on jo ehdotettu, eli omistussuhteet 75 % ja 25 %? Mies maksaa sen 80 000 mitä hän saa osakkeen myynnistä, ja otatte loppulainan 70 000 euroa puoliksi, molemmille 35 000 e. Silloin summat eivät ole kohtuuttomia kummallekaan. Varmaan myöhemmässä elämässä voit ostaa mieheltä isomman osuuden jos katsotte sen tarpeelliseksi.

Vai onko miehesi nimenomaan edellyttänyt, että maksat tasan puolet asunnon hinnasta?
 
Jos katsoit eilen 45 minuuttia - ohjelman, tajuat, että valmistalojenkin kanssa voi tulla vuosia kestäviä yllätyksiä ja hankaluuksia. Nimittäin talo ei välttämättä ole sitä mitä on luvattu, ja korjauksia saa vaatia vuosikaupalla. Tämä vain faktaksi siksi, ettet luule valmistalon olevan jotenkin täydellisen stressitön ja kuluton asunnonhankintamuoto.
 
Juu, ja maanjäristys saattaa tulla ja vedenpaisumus.

Aika normaalia on muuttaa isompaan asuntoon kun vauva syntyy, ja jos se tontti kerran on jo olemassa, on ihan päivänselvää, että siihen rakennetaan. Ongelmat siitä ei liity tähän asiaan.

Suosittelen, että otatte kumpikin oman lainan sen mukaan mihin rahkeet riittää. Verokeinottelu on ihan naurettavaa näin pienestä verosta kun asiaan liittyy tärkeämpiäkin aspekteja.

Asutte sitten siinä ja makselette mitä jakselette, onhan se teidän yhteinen koti vaikka omistatte siitä erikokoisen osan.

Kun teillä on lapsi, ei naimisiin tarvitse mennä perintöturvan takia.

Silti suosittelen ettet ota lainaa etkä osta talosta enempää kuin mihin sinulla on varaa.
 
On tosi helppoa elää säästeliäästi PAPERILLA, jos et ole tosissasi joutunut koskaan nipistämään rahasta. Kerroit nimittäin, että et ole saanut säästöön mitään omaisuutta, joten jotakinhan se kertoo kulutustottumuksistasi. Kerroit myös, että rahaa pitää saada kasaan huonekaluihinkin. Ajattelit vissiin senkin rahoittaa lainarahalla??? Jos rahaa ei ole, huonekaluja ostetaan vähitellen (myös tarvittaessa käytettynä).


Puhuit paljon asiaa, mutta myös asian vierestä. MISSÄ kerroin etten ole saanut mitään omaisuutta säästöön??? Olen tarkka rahankäyttäjä. Älä tuomitse väärin perustein. Tottahan toki ajattelin osalla lainarahoista rahoittaa huonekaluja, on ne sitten ostettu kirpparilta tai sukulaisilta tai liikkeestä. ESIM: Olemme tähän asti eläneet ilman ruokailuryhmää, mutta nyt sellainen on hankittava. Sama juttu pinnasängyn kanssa jne. Luuletko tosiaan että menen tästä huonekalukauppaan ostamaan kaikki kalusteet uutena ja kalustan koko kodin samontein täysin valmiiksi. Ihmisillä on kumma tapa vetää asiat ääripäihin ja OLETTAA asioita mitkä ei pidä paikkaansa.
 
Viimeksi muokattu:
Puhuit paljon asiaa, mutta myös asian vierestä. MISSÄ kerroin etten ole saanut mitään omaisuutta säästöön??? Olen tarkka rahankäyttäjä.

Sanot jo ekassa viestissä "Säästöjä ei käytännössä ole joten joudun ottamaan paljon lainaa. " Jos et ole edes töissäkäydessä saanut säästettyä mitään ( = olet käyttänyt kaikki tulosi), on aika epätodennäköistä että selviät kun tulosi tippuvat, otat lainaa, ja vielä päälle perheeseenne tulee yksi kuluttaja lisää.


"Juu, ja maanjäristys saattaa tulla ja vedenpaisumus."
Maanjäristys ja vedenpaisumus ovat HIEMAN epätodennäköisempiä tapahtumia kuin työttömyys, rakennusvaikeudet ja lapsen saamisen aiheuttama stressi. Työttömyys kohtaa ~10-20% todennäköisyydellä, rakennusvaikeudet lähes 100% varmuudella (ainakin jos budjetin ylittyminenkin lasketaan vaikeudeksi) ja samoin ekan lapsen aiheuttama stressi. Näihin ehkä, EHKÄ siis kannattaa varautua hieman paremmin kuin maanjäristyksiin. Etenkin, kun kyseessä on myös viattoman lapsen elämä. On se sitten kiva kasvaa yh-äidin kanssa, jolla on täysin välit poikki isään ja kymmenien tuhansien velkataakka kesken jääneestä talonrakennuksesta.
 
Viimeksi muokattu:
Kuulosti vain minustakin ap:n kirjoitukset siltä että pitää saada lapsi-talo-auto NYT, ennen kuin on liian vanha. Kun kaikki muutkin tässä iässä. Ja koska olen aina halunnut talon jne jne. Ilman että on oikeasti suunniteltu, mietitty mikä on järkevää, mihin on varaa yms. Ja sitoutua voi muuten lapsen ja talon kautta, mutta ei menemällä naimisiin? En ole itsekään innokkaasti naimisiin menossa, mutta jos lapsi tai talo hankitaan yhdessä niin sitten ehdottomasti. Ihan järkipäätöksellä.

Mutta ei kait siinä, vuoden päästä kirjoittelet varmaan tuolla avioeropalstan puolella...
 
Kuulosti vain minustakin ap:n kirjoitukset siltä että pitää saada lapsi-talo-auto NYT, ennen kuin on liian vanha. Kun kaikki muutkin tässä iässä. Ja koska olen aina halunnut talon jne jne. Ilman että on oikeasti suunniteltu, mietitty mikä on järkevää, mihin on varaa yms. Ja sitoutua voi muuten lapsen ja talon kautta, mutta ei menemällä naimisiin? En ole itsekään innokkaasti naimisiin menossa, mutta jos lapsi tai talo hankitaan yhdessä niin sitten ehdottomasti. Ihan järkipäätöksellä.

Mutta ei kait siinä, vuoden päästä kirjoittelet varmaan tuolla avioeropalstan puolella...

Niinpä. "Minä haluan" tai "kyllä tässä iässä jo pitää" tai "kyllä minullakin on oikeus" tai edes "mutta kun muutkin" eivät missään määrin tee päätöksistä järkeviä tai toteutettavissa olevia. Jos realiteetit ovat ne, että 3-kymppiseksi mennessä ei ole saanut mitään säästöön, naimisiin menosta tai raha-asioistakaan ei ole edes puhuttu ja lapsikin on tulossa, pitäisi ymmärtää että lähtökohdat talon rakentamiselle ja isolle lainalle ovat TODELLA huonot.

Jos nuo realiteetit edes myöntäisi, olisi jotain selviytymisen mahdollisuuksia, mutta kun reaktio on lähinnä työntää sormet korviin ja lallattaa "mutta kun mä haluun" niin huonolta näyttää. Tuolla asenteella, jos ja kun vaikeuksia tulee, ei niihin ole varauduttu eikä niitäkään haluta myöntää ("eihän näin voi käydä, kun kyllä tän vaan pitää mennä hyvin kun mä haluun ja mulle kuuluu"). Siinä sitten vaikeudet kasaantuu kun niihin ei puututa, ja lopulta ollaan hyvin syvällä suossa.

Ihan oikeasti ap, varaudu edes niihin riskeihin! Mahdollisimman pieni lainasumma (sisustaa voi myöhemminkin), vakuutukset työttömyyden yms varalle, ja pitäkää koko ajan talon jälleenmyyntiarvo mielessä. Vaikka olisit lyhennysvapaalla, lyhennä silti lainaa niin paljon kuin pystyt ja/tai laita rahaa säästöön. Laskekaa lainanmaksukyky vähintään 7-8%:n koron mukaan. Sopikaa miehesi kanssa miten perheen kulut katetaan kun jäät kotiin.
 
Viimeksi muokattu:
kylläpä täällä on pahanilman lintuja liikkeella! Minäkin halusin nuorena kaikkea, eihän sitä nyt keski-iässä aleta ostelemaan ensiasuntoa. Nyt kun lapset ovat muuttaneet pois kotoa, on meillä velaton mökki ja kaksio. Nyt elämä on helppoa, kun rahaa jää matkusteluun yms kun asuntomenot eivät ole kuin yhtiövastikkeen summa. Kun lapset ovat pieniä niin ollaan paljon kotosalla, täytyy kodinkin olla kiva ja tilava.

Onnea teille ap, kysy pankistasi neuvoa yhdessä miehesi kanssa.
 
^ Sinun mielestäsikö sitten on järkevää pienituloisen pariskunnan, jolla on vielä eka lapsi tulossa, alkaa rakentaa/rakennuttaa omakotitaloa? Et näe tuossa yhtään mitään riskiä, joka pitäisi ottaa etukäteen huomioon?

Laisiasi "pää pensaassa on kiva olla" tyyppejä on maa täynnä. Niin kauan kun onni on myötä ollaan kyllä niin tietäväisiä ja ilkutaan harkitsevampia ihmisiä "pahanilmanlinnuiksi" tai "pelkureiksi, jotka eivät uskalla elää". Kuitenkin sitten jos/kun hyvä onni loppuukin ja karva katkaisee kamelin selän, ei mikään ole tietenkään omaa syytä, vaan yhteiskunnan/muiden pitäisi kantaa oman riskinoton seuraukset - eli juuri meidän ennakoijien, jotka olemme osanneet miettiä omat raha-asiat hieman tarkemmin kuin "no mut kun se ois niin kivaa".

Huomaathan, että mikään sinunkaan perusteluistasi ei pohjaa todellisuuteen tai järkeen, vaan kaikki ovat tunnesyitä ja onneen luottamista ("on luonnollista että nuorena haluaa kaikkea, eihän sitä nyt keski-ikään voi jättää, jos kaikki menee hyvin on tulevaisuudessa velaton koti ja helppo elämä, kotona pitää olla kivaa ja tilavaa")? Mikään noista syistä ei auta jos hyvä onni loppuukin, eikä mikään noista syistä auta varautumaan riskeihin.
 
Omilla vanhemmillani ja kaikilla heidän ikäisillään noin 60-vuotiailla sukulaisillani ja tuttavillani on velattomat omistusasunnot (joko omakotitalo tai kerrostalo-osake + mökki). Kannattaa muistaa, että heidän sukupolvellaan on ollut asuntojen suhteen ihan eri tilanne. Silloin joskus 60-/70-luvulla omistusasunto oli kenen tahansa vakituisessa työssä käyvän ulottuvilla. Pätkätöitä ei ollutkaan, vaan ensityöpaikasta moni jäi myös eläkkeelle. Samoin asuntojen arvo kasvoi, vaikka korot olivat korkeat, niin inflaatio oli kuitenkin niin kova, että rankkaa maksuaikaa oli useinkin vain 2-3 vuotta, jonka jälkeen alkoi helpottaa. Tuo sukupolvi on myös tottunut siihen, että ensiksi säästetään rahat esim. sohvan ostoon ja vasta sen jälkeen ostetaan. Kuka tahansa mies joutui käytännössä opettelemaan myös ns. miesten töitä. Oma isänikin teki meille lapsille sängyt ja hyllyt, kun ei ollut rahaa ostaa uusia. Kulutusluottoja ei ollut.

Nykyisellä (pullamössö-) sukupolvella asiat ovat ihan toisella tavalla. Säästöjä ei ole, vaan kaikki hankinnat tehdään velkarahalla. Moni pärjää asuntolainan kanssa, mutta muita hankintoja (auto, huonekalut, matkat) kustannetaankin sitten kulutusluotoilla, joiden kanssa saatetaankin olla pulassa. Kenenkään työpaikka ei ole varmaa ja irtisanominen sekä pätkätyöt voivat koitua kenen tahansa kohtaloksi. Vaikka korot ovat alhaalla, niin on myös inflaatio. Ennen asuntolainaa otettiin esim. 5-6 vuoden ajaksi, nyt sitä otetaan jopa 40-v ajaksi. Ollaan valmiit vetämään itsensä tosi tiukille vuosikymmeniksi. Kädentaitoja kodin remontoimiseen yms. ei juurikaan ole (toki poikkeuksiakin on). Jo lainaa otettaessa ollaan oman maksukyvyn äärirajoilla, joten KUN korko nousee tai jos tulee jotakin poikkeamaan maksukykyyn (sairastuminen, työttömyys, äitiysloma), niin sitten se merkitsee heti taloudellista katastrofia. Ei ole ollenkaan mahdoton ajatus, että esimerkiksi AP:llä on 5 vuoden päästä jo toinen lapsi (=lisää kuluja, taas pienet tulot), asuntolainan noussut korko aiheuttaa maksuvaikeuksia ja yllätyksenä tulee asumisesta aiheutuvat kulut (kiinteistön täysarvovakuutus, lämmityskulut jne).

Minusta olisi mielenkiintoista, että joku tekisi tutkimuksen perheistä, jotka haluavat omakotitalon ja sen vuoksi muuttavat vähintään 30 km:n päähän työpaikaltaan saadakseen tontin. Ostetaan talopaketti, otetaan kauheat jättilainat. Jotta sinne töihin pääsisi, ostetaan lainarahalla 2 autoa. Hankitaan 1-3 lasta. Olisi tosi kiva kuulla, että mitä tällaiselle perheelle kuuluu 5, 10 tai 15 vuoden päästä. Olen aivan varma, että niissä perheissä avioeroprosentti ja rahasta johtuvat riidat ovat todella yleisiä. Minusta on huolestuttavaa, että ollaan valmiit uhraamaan ihan hyvä parisuhde sekä lasten koti vain siksi, että omat unelmat ovat utopistisia ja ylimitoitettuja.

Olisi mukavaa, kun olisinkin pelkkä pahanilmanlintu, joka maalailee uhkakuvia, mutta tiedän tuttavapiiristäni niin monta tapausta, että tässä kirjoittamassani ei ole liioittelua, vaan se on ihan todellista suomalaista elämää.
 
Itselläni on yli sadantuhannen euron asuntolaina, jota en tule koskaan saamaan maksettua. Tämä on fakta. Viime vuonna, kun korot olivat korkealla, se ei lyhentynyt kuin parilla satasella. Silloin sen hetkisen maksusuunnitelman mukaan laina olisi maksettu, kun olen 92-vuotias! Nyt tilanne on toinen, mutta kuinka kauan? Korkeat korot tulevat taas ajastaan.

Ainut keino, miten pääsen lainasta on se, että joskus tulevaisuudessa vaihdan pienempään (=halvempaan) asuntoon, JOS onnistun saamaan tästä nykyisestä hyvän hinnan.

En edes halua laskea, kuinka kalliiksi tämä ostohetkellä niin kovin "edullinen" kämppä tulee minulle maksamaan. Mutta jossainhan sitä on asuttava.

Ja minä en todellakaan ollut kauppoja tehdessäni nuori innokas kaikki mulle tänne heti nyt ihminen, vaan lähemmäs neljäkymppinen teinilasten äiti. Sama vakityöpaikka on edelleen, mutta jos se loppuu olen oikeasti lirissä.

Ei tunnu kivalta, jos ja kun asiaa välillä miettii.
 
(25/75) "Maanjäristys ja vedenpaisumus ovat HIEMAN epätodennäköisempiä tapahtumia kuin työttömyys, rakennusvaikeudet ja lapsen saamisen aiheuttama stressi. Työttömyys kohtaa ~10-20% todennäköisyydellä, rakennusvaikeudet lähes 100% varmuudella (ainakin jos budjetin ylittyminenkin lasketaan vaikeudeksi) ja samoin ekan lapsen aiheuttama stressi. Näihin ehkä, EHKÄ siis kannattaa varautua hieman paremmin kuin maanjäristyksiin. Etenkin, kun kyseessä on myös viattoman lapsen elämä. On se sitten kiva kasvaa yh-äidin kanssa, jolla on täysin välit poikki isään ja kymmenien tuhansien velkataakka kesken jääneestä talonrakennuksesta."

Miten sinun elämäsi on mahtanut mennä? Kovasti vaikutat katkeralta etkä usko kenenkään onnistuvan missään.

Asusumiskulut vuokralla ovat niin korkeat, että jopa yh:n kannattaa asua omistusasunnossa. Itselläni lainanhoitokulut ja vastike noin 500 euroa vastaavan vuokra-asunnon vuokra olisi noin 700 euroa. Minulla samantyyppinen historia kuin "go onilla", paitsi settä olen yh. Nuorimmainen muuttaa syksyllä pois jolloin voin vaihtaa pienenmpään asuntoon ja saan velat kuitattua. En ole mikään suurituloinen, silti olen pysytnyt hoitamaan lainani.
 
höpsistä edellinen. Mikään pankki ei anna lainaa 50 vuodeksi.

Kyllähän antaa.

Tasaerälyhennyksillä laina ei ole sidottu aikaan, vaan maksuaika muutuu aina, kun korot muttuvat. Alunperin laina oli suunniteltu maksettavaksi vajaassa kolmessakymmenessä vuodessa, mikä sen hetkisillä koroilla sillä kuukausilyhennyksellä olisi toteutunut. Tämän päivän tilannetta en ole edes tarkistanut, kun sillä ei ole mitään merkitystä. Minä maksan joka kuukausi saman summan ja sillä hyvä. Kalliiksi tulee, mutta talous pysyy tasapainossa ja pankki on iloinen.
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja Myös;10406204:
(25/75) Kovasti vaikutat katkeralta etkä usko kenenkään onnistuvan missään.
Kotivakuutuksen ottaminen ei merkitse sitä, että on täysin varma että talo palaa. Henkivakuutuksen ottaminen ei tarkoita sitä, että uskoo kuolevansa huomenna. Taloudellisiin riskeihin varautuminenkaan ei tarkoita sitä, että on katkeroitunut eikä usko kenenkään onnistuvan missään.

"Tulee tällä hetkellä halvemmaksi" ei ole sama asia, kuin "on taloudellisesti, riskit huomioon ottaen järkevää". Vuokra-asuntoon saa hädän tullen asumistukea, tai sen voi vaihtaa halvempaan ilman jälkiseuraamuksia. Asuntolainan kanssa on pulassa, jos laina-aika on venytetty jo alussa maksimiin (= menot ovat pienemmät kuin vuokralla = kuukausierä on pieni= laina-aika on pitkä), eikä jäljellä olevaa lainaakaan saa kuitattua asunnon myyntihinnalla ( = otettu 100% laina pitkällä maksuajalla).

Riskien ennakointi on normaalin, järkevän aikuisen elämään kuuluva asia. Ja kuten jo aiemminkin mainitsin, ei sitä saa katkeraksi tai pahanilmanlinnuksi morkkaamalla muuksi muuttumaan.
 
Myös omistusasuntoon saa hädänhetkellä asumistukea. On vallitseva taloustilanne ollut mikä tahansa, on vuokralla asuminen kalliimpaa kuin omassa asuminen. Jos äärimmäinen hätä tulisi, niin myymällä asunnon saisi "ilmaista" rahaa. Faktahan on, että vaikka hetkellisesti asuntojen hinnat menisivät alas, niin ylöspäin ne jossain vaiheessa tulevat. 90-luvun lama-aikana korot olivat kai pari vuotta korkeat ja asunnon hintojen romahdettua ne nousiva taas vauhdilla ylöspäin. Kaikkiin lainohin tarjotaan myös kahden vuoden maksuvapaa-takuuta. Hyvin harva joutuu nykyään tappiolla myymään, niin kuin 90-luvulla jotkut joutuivat. Mutta heilläkin oli oma riskikartoitus pielessä.

Ap:n laina suunnitelma ei todellakaan ole sieltä hurjimmasta päästä, vaan aivan realistinen ja järkevä. Kun he nyt ostavat talopaketin, asuvat siinä esim 20 vuotta on heillä sievoinen summa eläkevakuutta kasassa. Jos tulisi esim. ero viiden vuoden päästä, niin hyvin todennäköisesti asunnon hinta on noussut muutamalla prosentilla. Kaikissta huonoimpaan aikaan harvan on ihan pakko myydä.

Sinä 25/75 taidat asua vuokralla, kun et yhtään ymmärrä näitä juttuja.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Myös;10406250:
Myös omistusasuntoon saa hädänhetkellä asumistukea. On vallitseva taloustilanne ollut mikä tahansa, on vuokralla asuminen kalliimpaa kuin omassa asuminen. Jos äärimmäinen hätä tulisi, niin myymällä asunnon saisi "ilmaista" rahaa. Faktahan on, että vaikka hetkellisesti asuntojen hinnat menisivät alas, niin ylöspäin ne jossain vaiheessa tulevat. 90-luvun lama-aikana korot olivat kai pari vuotta korkeat ja asunnon hintojen romahdettua ne nousiva taas vauhdilla ylöspäin. Kaikkiin lainohin tarjotaan myös kahden vuoden maksuvapaa-takuuta. Hyvin harva joutuu nykyään tappiolla myymään, niin kuin 90-luvulla jotkut joutuivat. Mutta heilläkin oli oma riskikartoitus pielessä.

Minäkin asun talossa, mutta en silti koe oloani turvalliseksi. Jos tulee pakkotilanne myydä (esim. jään työttömäksi), ei se välttämättä onnistu ihan hujauksessa. Ei minulla ole silloin aikaa odotella josko joku ostaja löytyisi vuoden tai parin päästä. Tai sitten jos on kiire saada talo myydyksi joudun myymään sen tappiolla, koska vaikka mitä sanot niin varsinkin huonompina aikoina ei kovin moni ole innokas kallista taloa ostamaan (jos itselläkin leijuu työttömyyden uhka päällä).

Juuri sitä pahinta aikaahan varten pitäisi varautua, eli mitäs sitten jos taloa ei saa myydyksi tai sen joutuu myymään tappiolla. Se on vain järkevää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Myös;10406250:
Sinä 25/75 taidat asua vuokralla, kun et yhtään ymmärrä näitä juttuja.
Ostin pari vuotta sitten oman uudehkon asuntoni, josta on vielä pari vuotta lainaa jäljellä. Omarahoitusosuuteni oli reilu 20%, ja laina-aika alussa siis alle viisi vuotta. Lainan pystyn hoitamaan vähintään 2 vuotta lainasuunnitelmaa muuttamatta vaikka jäisin työttömäksi enkä saisi uusia töitä. Laina-aikaa voi pidentää (ja siten erää pienentää) tarvittaessa todella reilusti, kun alkuperäinen lainasumma ja -aika on järkevästi mitoitettu.

En ikinä olisi uskaltanut ottaa edes yli 10 vuoden lainaa, saatika 25 vuoden lainaa sellaisilla lyhennyksillä joista laskisin selviäväni vain jos työt säilyvät eikä mitään huonoa tuuria käy. Kyllähän monet meikäläisen palkalla ostavat heti sen omakotitalon tai 100 neliön rivitaloasunnon ja ottavat 25 vuoden lainan, maksavat sitten toisen mokoman korkoja ja joutuvat koko ajan pelkäämään työnsä puolesta. Ei kiitos, itse elän mieluummin huolettomammin ja silti ihan hyvässä (vaikkakin pienemmässä) asunnossa. Parin vuoden päästä tämä on maksettu ja siten puolet vaikka sen omakotitalon rahoituksesta koossa, korkokuluja tullut jotain 5 tonnia ja säästössäkin rahaa.

Kaikilla (kuten ap:lla) nyt vain ei ole varaa siihen uuteen omakotitaloon, vaikka pidemmän päälle omassa asuminen tuleekin halvemmaksi kuin VASTAAVAN vuokraaminen. Huomaathan, ettei noilla tuloilla perheellä olisi varaa uuden omakotitalon vuokraamiseenkaan, ja se, että uuden rakennuttaminen tuleekin pidemmän päälle halvemmaksi, ei tarkoita sitä että siihenkään olisi silti varaa. Samoin kuin se, että jos ei ole mersuun varaa ei automaattisesti tarkoita sitä että ladaan olisi, vaikka lada onkin keskimäärin halvempi kuin mersu.

On edesvastuutonta vakuutella ap:lle, että "kyllä se kaikki hyvin menee, ei mitään voi sattua". Ensimmäisen lapsen syntymä on tosi iso riski parisuhteelle, samoin talon rakennus (kyllä, myös rakennuttaminen on rakentamista) ja ison velan + tulojen laskun aiheuttamat talousvaikeudet. Kun nämä kaikki ehdoin tahdoin toteutetaan samaan aikaan, ovat ongelmat vähintäänkin todennäköisiä jos eivät jopa väistämättömiä. Ongelmiin pitää vähintäänkin VARAUTUA, tätä olen toitottanut koko ajan. Sormien ristiminen ja parhaan toivominen eivät ole varautumista. Vähin mitä ap:n pitää tehdä on sopia raha-asioista puolisonsa kanssa - mitä tehdään, jos ap ei selviydykään omasta velkaosuudestaan (oli se sitten 25 tai 50%).
 
^
Sä se jaksat paasata :o
Jos kaikki olisivat yhtä' kyynisiä niin Suomen talous romahtaisi. Tuskin se ap ihan sokkona mitään tekee vaan kartottaa riskit. Ap:lla on ihan hyvin pullat uunissa. Mies rahoittaa uutta vanhasta saatavalla voitolla, joten mitä jaksat maalata noita uhkakuvia koko ajan?
 
^
Sä se jaksat paasata :o
Jos kaikki olisivat yhtä' kyynisiä niin Suomen talous romahtaisi. Tuskin se ap ihan sokkona mitään tekee vaan kartottaa riskit. Ap:lla on ihan hyvin pullat uunissa. Mies rahoittaa uutta vanhasta saatavalla voitolla, joten mitä jaksat maalata noita uhkakuvia koko ajan?

Onkohan AP suunnitellut tätä asiaa miehensä kanssa? Vaikka mies on velvollinen elättämään lastaan, niin yhteinen lapsi ei suinkaan tarkoita sitä, että miehen pitäisi myös elättää ajattelematonta (avo-)vaimoaan.

Kukaan ei ole tainnut puuttua siihen seikkaan, että mitä, jos miehellä raha-asiat ovat mallillaan, hänellä ei tee tiukkaakaan maksella pientä asuntolainaansa, mutta samaan aikaa vaimo elää kädestä suuhun? Mitä tekee parisuhteelle se, että -hieman kärjistäen- toinen on varakas ja toinen köyhä? Minusta tuntuu, että ainakin minä itse katkeroituisin, jos mies menisi kavereittensa kanssa laskettelureissulle, kun samaan aikaan jäisin kotiin hoitamaan lastamme. Haluaisin ehkä itsekin mennä jonnekin lomalle, mutta kun ei ole varaa. Juuri tämän tyyppisistä asioista kannattaisi jutella ennen kuin yhteen muutetaan. Voihan se olla, että mies mielellään maksaa vaimon kuluja alussa, kun rakkaus on nuorta ja tulista, mutta riittääkö se rakkaus esim. jos vaimo lihoo ja lössähtää tai jos vaimo viihtyisikin vielä viidennekin vuoden kotiäitinä? Missä se elättämisen raja menee?
 
Viimeksi muokattu:
^ JOS lehmällä olisi siivet niin se lentäis. Mitäs jos haukkaisitte välillä happea... ai niin, mutta näin pakkasella saatatte saada astmakohtauksen ja tukehtua, tai sitten liukastua ja lyödä päänne tai sillä aikaa kun olette ulkona voi miehenne löytää netistä jonkun kivan naikkosen jonka kanssa se lähtee laskettelemaan... Niin, että ootteko varmasti huomioineet kaikki mitä voi sattua!
 
^^ Juuri noin. Jos pariskunta olisi ostamassa taloa YHDESSÄ ja YHTEISEEN omistukseen olisi asia eri, koska silloin omarahoitusosuuskin olisi jo 50% ja kuluista vastattaisiin yhdessä "yhteisillä" rahoilla. Jos ja kun ap:n kertoman mukaan omistus ja laina kuitenkin jaetaan, pitää ap:n lainanottoa käsitellä samoin kuin hän olisi ottamassa lainaa yksin. 75 tonnin laina, ja vielä reilun 30 tonninkin, on iso laina maksaa äitiyspäivärahalla. Etenkin jos muutkin perheen kulut maksetaan puoliksi. Lainanottoa ei voi jättää sen varaan, että kyllä mies elättää - jos he tästä olisivat jo sopineet, ap tuskin olisi täällä kyselemässä.

Ap:n riskienkartoitus taas (ainakin se, mitä hän on täällä kertonut, muustahan emme voi tietää) on ollut lähinnä hokea, kuinka kyllä hänen iässään pitää oma talo rakentaa... Ei kuulosta kovin tarkkaan harkitulta ja läpikotaisin mietityltä.
 

Yhteistyössä