Vertaistukiryhmä naisille, jotka kärsivät seksin puutteesta

  • Viestiketjun aloittaja SensuElli
  • Ensimmäinen viesti
Xy1
Alkuperäinen kirjoittaja tiedätkylläkuka:
Alkuperäinen kirjoittaja Mies 50:
En ollenkaan ymmärrä miehiä jotka "vetäytyvät" halailusta ja suutelusta, kuten täällä kirjoitellaan. Eihän suhde silloin ole mielestäni kunnossa jos toisen läheisyys ei kelpaa.
Saa väittää vastaan, mutta minä kyllä ihmettelen noita miehiänne, haluavat jotain muuta kuin toista iholleen.
Miten tuonlaisia suhteita ollenkaan pystyy pitämään pystyssä, kertokaa?
Väitän vastaan! Tämä kirjoitus kuulostaa teennäiseltä.
Väitä mitä väität, mutta olen Mies 50 kanssa aivan samaa mieltä. Eikä mene sekään väite läpi, etteikö pitkässä parisuhteessa voisi lämpö ja seksi jatkua vuosikymmenestä toiseen muuttumatta. Voi jatkua ainakin yli 30 vuotta.
 
Saman kokenut N79
Alkuperäinen kirjoittaja _tiitu_:
Alkuperäinen kirjoittaja Saman kokenut N79:
Älä viitsi puhua alentuvasti. Varmasti jokainen tietää että elämä koko ajan ole yhtä intohimon ilotulitusta. Jokainen tähänkin ketjuun kirjoittanut lisäksi on ihan varmasti tehnyt kaikkensa muuttaakseen tilannetta, mutta minkäs teet jos asian korjaaminen ei toista kiinnosta (koska hänelle ei ole mitään korjattavaa). Lisäksi, suurinta osaa miehistä on mahdotonta saada mihinkään puhumaan ongelmistaan.

Eli asenteesi siitä, että "toihan on ihan normaalia, ja sitäpaitsi oma vika jos et ole vaan viitsinyt tehdä töitä suhteen eteen tai mennä terapiaan" on aika naiivi, ja osoittaa ettet ole tätäkään ketjua todellakaan lukenut.
No ymmärsit kyllä sitten aivan väärin mitä sanoin ja tarkoitin. En puhunut siitä että olisi "normaalia" ettei ole erotiikkaa parisuhteessa vaan se on YLEISTÄ että seksi ja erotiikka häipyvät suhteesta kun yhteistä taivalta on jatkunut tarpeeksi. Minä jos kuka tiedän sen.

En jaksa alkaa väittelemään aiheesta, jos joku haluaa olla asian suhteen katkera niin sekin on oma valinta. Itse olen asian kanssa taistellut aikani, mutta tilanne muuttui kertalaakista kun mies kuoli. Ja nyt sitten on oltu yksin täysin ilman erotiikkaa.
Tuskin ymmärsin väärin. Viestisi kun ilmeisesti kuitenkin oli, että seksittömyydestä on turha valittaa (koska se on yleistä, normaalia, what ever) ja koska se on kuitenkin oma vika, kun ei vaan ole viitsinyt yrittää parantaa tilannetta. Tähän kai viittasit, kun kyselit terapioista sun muista.

Ainakaan en huomaa viesteistäsi mitään, mikä oikeasti AUTTAISI ihmisiä jotka ovat tässä tilanteessa - ei nimittäin auta vaikka kuinka ajattelisi ongelman olevan yleinen (miten puutteessa elävää lohduttaa se, jos naapurissakin on ongelma?!), tai että syyllistää itseään lisää (koska jokainen on IHAN VARMASTI tehnyt kaikkensa parantaakseen tilannetta). Eli mitä muuta viestisi oli kuin ongelman mitätöimistä ("tuohan on yleistä") tai syyllistämistä ("pitää vain viitsiä tehdä töitä suhteen eteen")?
 
_tiitu_
Alkuperäinen kirjoittaja Saman kokenut N79:
Alkuperäinen kirjoittaja _tiitu_:
Alkuperäinen kirjoittaja Saman kokenut N79:
Älä viitsi puhua alentuvasti. Varmasti jokainen tietää että elämä koko ajan ole yhtä intohimon ilotulitusta. Jokainen tähänkin ketjuun kirjoittanut lisäksi on ihan varmasti tehnyt kaikkensa muuttaakseen tilannetta, mutta minkäs teet jos asian korjaaminen ei toista kiinnosta (koska hänelle ei ole mitään korjattavaa). Lisäksi, suurinta osaa miehistä on mahdotonta saada mihinkään puhumaan ongelmistaan.

Eli asenteesi siitä, että "toihan on ihan normaalia, ja sitäpaitsi oma vika jos et ole vaan viitsinyt tehdä töitä suhteen eteen tai mennä terapiaan" on aika naiivi, ja osoittaa ettet ole tätäkään ketjua todellakaan lukenut.
No ymmärsit kyllä sitten aivan väärin mitä sanoin ja tarkoitin. En puhunut siitä että olisi "normaalia" ettei ole erotiikkaa parisuhteessa vaan se on YLEISTÄ että seksi ja erotiikka häipyvät suhteesta kun yhteistä taivalta on jatkunut tarpeeksi. Minä jos kuka tiedän sen.

En jaksa alkaa väittelemään aiheesta, jos joku haluaa olla asian suhteen katkera niin sekin on oma valinta. Itse olen asian kanssa taistellut aikani, mutta tilanne muuttui kertalaakista kun mies kuoli. Ja nyt sitten on oltu yksin täysin ilman erotiikkaa.
Tuskin ymmärsin väärin. Viestisi kun ilmeisesti kuitenkin oli, että seksittömyydestä on turha valittaa (koska se on yleistä, normaalia, what ever) ja koska se on kuitenkin oma vika, kun ei vaan ole viitsinyt yrittää parantaa tilannetta. Tähän kai viittasit, kun kyselit terapioista sun muista.

Ainakaan en huomaa viesteistäsi mitään, mikä oikeasti AUTTAISI ihmisiä jotka ovat tässä tilanteessa - ei nimittäin auta vaikka kuinka ajattelisi ongelman olevan yleinen (miten puutteessa elävää lohduttaa se, jos naapurissakin on ongelma?!), tai että syyllistää itseään lisää (koska jokainen on IHAN VARMASTI tehnyt kaikkensa parantaakseen tilannetta). Eli mitä muuta viestisi oli kuin ongelman mitätöimistä ("tuohan on yleistä") tai syyllistämistä ("pitää vain viitsiä tehdä töitä suhteen eteen")?
Olen pahoillani että töksäytin tekstini kuin nurkan takaa. En todellakaan tarkoittanut yksinkertaistaa kysyessäni onko joku mahdollisesti kokeillut terapioita- Sorry!!!!!!

Ymmärrän että tämä on vertaistukikeskustelu, mutta tarkoitukseni ei ollut lähteä 'auttamaan' muita. Muuten vaan bongasin aiheen joka on minulle ollut äärimmäisen kipeä vuosikausia.

Me kokeiltiin mieheni kanssa aikoinaan terapiaa sekä kirkon perheneuvontakeskuksessa että seksiterapeutilla, ja auttoi hetken verran. Mutta taas homma arkipäiväistyi aika pian. Ja jotenkin minua ärsytti se että minun piti miellyttää miestä keksimällä yhtä sun toista 'vetävää taminetta' yllä tai jotain kummallista niksiä sängyssä, mutta miehen mielikuvitus ei sitten ikinä riittänyt minun miellyttämisekseni.

Loppujen lopuksi yksi tähän miehen haluttomuuteen oli varmastikin hänen masennuksensa ja suorituspaineensa, oli muutenkin hyvin kunnianhimoinen henkilö ja koki suurta riittämättömyyttä ja huonommuutta, mikä sitten taas ei yhtään auttanut parisuhde-erotiikan alueella.

Kaiken kaikkiaan koin olevani erittäin yksin asian kanssa. itkin monesti itseni uneen, kuten useat kertovat. Sitten tulikin toisenlainen suru joka ylitti kaikki pienet iltaitkut.... :( kaikesta huolimatta en olisi toivonut mieheni kuolemaa ja olen surrut häntä nyt monta vuotta enkä osaa edes ajatella muita miehiä. Vielä.
 
Saman kokenut N79
Kiitos että selvensit :). Todella moni kun ikävä kyllä suhtautuu etenkin naisten puutteeseen hyvin ylimielisesti, niin siksi lienee monilla asian kokeneilla hyvin herkkä nahka "helppojen neuvojen" suhteen. Ja noinhan se usein menee, että toinen yrittää kaikkensa, kun toinen vain on. Ja tällöin kaikki hyvää tarkoittavat neuvot ovat aivan turhia, kun niillä ei siihen oikeasti haluttomaan puolisoon vaikuteta millään lailla. Haluton kun useimmiten on haluton, vaikka toinen seisoisi alasti päällään ja jonglööraisi samalla dildoilla...

Otan osaa menetykseesi, voimia syksyyn sinulle ja anteeksi jos vastasin viesteihisi liian kärkkäästi koska ymmärsin ne ensin väärin.
 
Sivupersoona
Miten on silloin, kun mies on haluton seksiin, niin kieltäytyykö hän myös silloin kaikista hellistä kosketuksista?

Jos hellyyttä hän kuitenkin sietää, niin voiko se riittää halukkaalle naiselle?

Minä kun taas olen se halukkaampi osapuoli, niin minun pitää hakea se tyydytys niistä hellittelyistä vaimolta. Kyllä siihenkin oppii ajanmyötä. Kosketuksesta kun nauttii ja ajatuksethan samalla voi olla vaikka kuinka villejä. Siitä kiihottumisesta on tullut se kaikkein nautinnollisin juttu, vaikka se laantuisikin ihan itsestään.

Voisiko nainenkin nauttia siitä kiihottuneesta olotilasta? Kai sekin laantuu itsestään. Uusi kiihottuminen ja niin edelleen.
 
Saman kokenut N79
Exäni ei halunnut seksiä, mutta tykkäsi kyllä halia tosi paljon. Ja ei, ei se riittänyt. Ainakin itsestäni kaikkein vittumaisinta oli se, että toisen läheisyys herättää toivon, ja sitten kun tilanne ei etenekään seksiin, tulee kauhea pettymys. Seurauksenahan on tietysti sitten se, että kohta ei enää uskalla kiihottuakaan mistään, kun pelkää sitä pettymystä. Ja tästä taas seuraa se, että itseltäkin alkaa mennä halut - omaa kumppania kohtaan, ei kokonaan, joka taas johtaa siihen että alkaa himoita muita miehiä entistä enemmän. Siinä sitten onkin parisuhteen kuolinisku lopulta.
 
just tutkittu
naiset kärsii enemmän huomion puutteesta eikä, seksin puutteesta.
naiset haluaa mielummin huomiota omalta mieheltä haleja pusuja sellaista, eikä naiset aina sitä värkkiä tarvi, kun ei sillä mitään tee.
naiset juo mielummin vettä, vesi on naisille tärkeämpi asia, kun harrastaa seksiä, oli englannissa justis tutkittu.

Ei ainakaan enemmistö naisista tarvitse seksiä, voi ihan hyvin ilmankin.
madia aivopesee ja manipuloi naisia, jotkut harrastaa 2-3 kertaa harrastaa seksiä viikossa jopa pitkässä parisuhteessa, on suuri vale.
keksitty maailmaan jotta , se enemmistö alka aluulla että heissä on jotain vikaa mutt, ei ole vikaa, ilman seksiä ihmiset pärjänee jopa paremmin kun tuon jyssäämisen kanssa.

 
niin ja...
se enemmistö alka aluulla että heissä on jotain vikaa mutta, ei ole vikaa"

niin pitää ihmisiä uskottaa ja antaa luulla, tuosta hyötyy sitten taas ne parisuhde terapia psykologit.

 
Saman kokenut N79
Vai niin. Tai sitten ne (me) naiset jotka ihan oikeasti tykkäämme seksiä ja tarvitsemme sitä useamman kerran viikossa, tunnemme itsemme epänormaaleiksi kun emme sovikaan tuohon "ei nainen mitään seksiä halua, haliminen riittää" muottiin.

Ne naiset, joille seksi on yhdentekevää, tuskin tässä ketjussa kirjoittelevat, joten en ymmärrä miksi kirjoittelet "tutkimuksistasi". Meinaatko, että me vain LUULLAAN haluavamme seksiä, koska media on meidät raukat aivopessyt? Tai että meitä auttaa tieto siitä, että suurimmalla osalla naisista ei tällaisia pulmia ole?

Se, että kuuluu vähemmistöön ei millään lailla helpota siihen kuuluvien ongelmia. Ei myöskään se, että miehet tilastollisesti katsoen kärsivät puutteesta enemmän (joka sekin on tässä ketjussa kerrottu moneen kertaan).
 
yksi parisuhteessa ja puutteessa elävä
Alkuperäinen kirjoittaja just tutkittu:
naiset kärsii enemmän huomion puutteesta eikä, seksin puutteesta.
naiset haluaa mielummin huomiota omalta mieheltä haleja pusuja sellaista, eikä naiset aina sitä värkkiä tarvi, kun ei sillä mitään tee.
naiset juo mielummin vettä, vesi on naisille tärkeämpi asia, kun harrastaa seksiä, oli englannissa justis tutkittu.

Ei ainakaan enemmistö naisista tarvitse seksiä, voi ihan hyvin ilmankin.
madia aivopesee ja manipuloi naisia, jotkut harrastaa 2-3 kertaa harrastaa seksiä viikossa jopa pitkässä parisuhteessa, on suuri vale.
keksitty maailmaan jotta , se enemmistö alka aluulla että heissä on jotain vikaa mutt, ei ole vikaa, ilman seksiä ihmiset pärjänee jopa paremmin kun tuon jyssäämisen kanssa.
Höpöhöpö! Yleistyksesi ovat .... sanonko mistä??? Mistäköhän noita "tilastotietoja" oikein bongailet?

Minä kaipaan SEKSIÄ ja EROTIIKKAA, hellyyttä ja huomiota ilman pärjään hyvin. Se on

mukavaa jos on niitäkin. mutta suurin puutos on seksin ja erotiikan puuttuminen suhteesta.



 
Turha toivo
Hei taas.
Kylläpä ottaa koppaan nuo kummalliset yleistykset etteivät naiset seksiä halua vaan hellyyttä. huhhuh, onkohan arvon "just tutkittu" lukenut tätä kyseistä ketjua ollenkaan! Täällähän niin monet kertovat selkein sanoin siitä, kuinka hellyyttä ja söpöilyä kyllä riittää, mutta kun oikeasti haluaa _munaa_ ja omalta mieheltään, niin se hellyys kuule pistää vain ja ainoastaan v*tuttamaan hyvin pian. Jos mies on aina vain hellä, ei hän pian tunnu mieheltä lainkaan. Kun eroottinen lataus puuttuu hellittelyistä ja kaikesta kommunikoinnista täysin, sitä alkaa epäillä omaa naisellisuuttaan ja viehättävyyttään. Tuntee itsensä mummoksi, jota vähän silitellään ja kiihkeimmillään annetaan kuivakka pusu huulille, sekin rituaalin omaisesti nukkumaan käydessä. Jossain vaiheessa sitä kiihottuu hellittelyistä ja unohtaa, että seksi olikin kiellettyä. Sitten sitä kyynistyy ja hellittelykin alkaa kuvottamaan, kun se tuntuu niin "köyhältä". Ja jos ikääkään ei vielä niin kauheasti ole kertynyt (esim. kolme-nelikymppisillä), niin se tuntuu suorastaan loukkaukselta ja hukkaan heitetyltä ajalta se intohimoton parisuhde. Näin siis seksuaalisesti halukkailla naisilla. Pihtarit voisi mieluusti pariutua keskenään hellittelemään toisiaan, mutta ikävä kyllä nuo haluttomat nahjukset tunnistaa usein vasta useamman vuoden yhteisen taipaleen jälkeen.
 
????????????????????
pihtaaja ja halukas löytävät monesti toisensa. Mahtaa olla kamala rangaistus kummallekin olla väkisin liitossa toistensa kanssa. Toista ällöttää semmoinen "seksipervo" joka ilkeää edes haluta tai ajatella seksiä, sitähän kun ei siis enää tarvita ja toista ärsyttää semmoinen pihtaaja, jonka mielestä parin vuoden liiton jälkeen onkin syytä siirtyä jo viettämään 50 vuoden täyskieltoa.
 
yks puutteessa elävä
Alkuperäinen kirjoittaja Turha toivo:
Hei taas.
Kylläpä ottaa koppaan nuo kummalliset yleistykset etteivät naiset seksiä halua vaan hellyyttä. huhhuh, onkohan arvon "just tutkittu" lukenut tätä kyseistä ketjua ollenkaan! Täällähän niin monet kertovat selkein sanoin siitä, kuinka hellyyttä ja söpöilyä kyllä riittää, mutta kun oikeasti haluaa _munaa_ ja omalta mieheltään, niin se hellyys kuule pistää vain ja ainoastaan v*tuttamaan hyvin pian. Jos mies on aina vain hellä, ei hän pian tunnu mieheltä lainkaan. Kun eroottinen lataus puuttuu hellittelyistä ja kaikesta kommunikoinnista täysin, sitä alkaa epäillä omaa naisellisuuttaan ja viehättävyyttään. Tuntee itsensä mummoksi, jota vähän silitellään ja kiihkeimmillään annetaan kuivakka pusu huulille, sekin rituaalin omaisesti nukkumaan käydessä. Jossain vaiheessa sitä kiihottuu hellittelyistä ja unohtaa, että seksi olikin kiellettyä. Sitten sitä kyynistyy ja hellittelykin alkaa kuvottamaan, kun se tuntuu niin "köyhältä". Ja jos ikääkään ei vielä niin kauheasti ole kertynyt (esim. kolme-nelikymppisillä), niin se tuntuu suorastaan loukkaukselta ja hukkaan heitetyltä ajalta se intohimoton parisuhde. Näin siis seksuaalisesti halukkailla naisilla. Pihtarit voisi mieluusti pariutua keskenään hellittelemään toisiaan, mutta ikävä kyllä nuo haluttomat nahjukset tunnistaa usein vasta useamman vuoden yhteisen taipaleen jälkeen.
Siinäpä se tuli kaikki niin hyvin tiivistettynä että eipä tuohon mitään voi lisätä. Melkeinpä samaan aikaa nauratti ja itketti tämä teksti, niin hyvin laadittu ja totta.
 
tahtois enempi
Onko muilla tapahtunut tällä saralla muutoksia suuntaan tai toiseen?

Meillä tilanne on sama kuin kesällä. Ihan vähän enemmän mies on nyt ottanut kontaktia, mutta jotenkin se asioiden loppuun vieminen tuntuu hänelle liian vaikealta. Eli helposti jää vain alkulämmittelyihin ja vetäytyy kun asiat alkavat edetä tositoimiin. Ja edelleen on tosiaan niin, että saan vain silloin, kun hänelle sopii. Eli mun aloitteet ohittaa tavalla tai toisella.

Alan todella kyllästyä. Ja olen huomannut myös sellaisen piirteen, että tämän "sisaruksellisen" suhteen myötä mua on alkanut rassaamaan ihan älyttömästi esimerkiksi yhteisen kodin ylläpitäminen. Siivoaminen ja kodin laittaminen ei kiinnosta enää yhtään niin paljon kuin joskus aiemmin. Ehkä olen jo alkanut luovuttaa... Kun tosiaan vielä tämä rakkaus loppuisi ai muuttaisi muotoaan niin suhteen lopettaminen olisi niin paljon helpompaa. Aika kai tekee tehtävänsä siinäkin.
 
sitruuna-79
Tahtois enempi,

Aivan samat oireet mulla! Kodin siisteyden ylläpito, sen laittaminen sisältä tai piha tai muu kaikki parisuhdetta symboloiva, mikä ennen kiinnosti, ei enää kiinnosta yhtään. En kuitenkaan ole esim masentunut, ettei mikään kiinnosta. Kaikki muu kiinnostaa, paljonkin, mutta ei mies eikä suhde eikä mikään suhteeseen liittyvä tai sitä symboloiva.

En kai enää halua jatkaa tätä, mutta koen, että täytyy. Pakotan itseni jatkamaan. Ajattelen, että seuraavakaan suhde ei olisi sen kummempi. Ollaan parisuhdeneuvonnassa nykyään ja sinnekin olen mennyt, kun mies haluaa niin kovasti jatkaa. Vaikea olla, tyhjältä tuntuu. Olen luovuttamaisillani välillä, mutta sitten tulee juuri se, että ei kai se kellään ole sen kummempaa. Että minussa on joku vika itsessä.
Että siirtäisin sen vian vain seuraavaankin suhteeseen.

Hirmu raskasta on koko ajan ohittaa itsensä ja omat tunteensa. Tiedän, että se on väärin, mutta odotan itseltäni etten avioeroa vaan nousen jotenkin näiden "ohimenevien tunteideni" yläpuolelle ja jotenkin tahdonvoimalla selvitän tämän, olen fiksu ja aikuinen. Mutta tahdonvoimalla ei voi olla onnellinen. Nyt olen alkanut kyseenalaistamaan sen, miksi edes pitäisi olla erityisen onnellinen. Kuka on sanonut, että elämän pitäisi olla kivaa? jne.

Aika näyttää, hylkäänkö itseni vai puolisoni. En taida rakastaa itseäni. Tuskin puolisoanikaan, enää. En tiedä mitä tämä sitten on. Kiintymystä ja turvallisuutta, kai.
 
Justme
Hei,

Surullista luettavaa nämä tarinat, mutta silti niin tuttua.

Olen 36 v. nainen, ollut parisuhteessa n.14 vuotta.
Mun tarinassa olen pitänyt itseäni syypäänä koko tilanteeseen. Olen aina ollut seksuaalisesti erittäin aktiivinen ja miehenikin on joskus todennut, että käyn seksillä :) Kun saan sopivasti, olen silloin iloinen, energinen ja aikaansaava, suorastaan rakastettava :) Ihan tasan halut eivät menneet, minä olin aina se joka halusi enemmän, mutta tämä ei ollut isokaan ongelma. Olimme aina myös hyvin raadollisenkin rehellisiä toisille, ihan kaikesta.

Yhtä asiaa kuitenkin kadun lopun elämääni, myönsin miehelleni ihastuneeni toiseen mieheen, tilanteessa, jossa hän olisi tarvinnut kaiken tukeni. Ymmärrettävästi mieheni loukkaantui tästä hyvinkin paljon, ehkä koki henkisenä luottamuksen pettämisenä ja omalla tavallaan tästä alkoi alamäki. Seksielämä oli toki hiljentynyt, mutta käytännössä tämän jälkeen sitä ei enää ole ollut. Pari kertaa yritettiin, mutta se tuntui ihan hirveältä. Vasta myöhemmin mieheni sanoi, ettei voi rakastella naisen kanssa jota halveksii ja inhoaa. No eipä tietenkään, kukapa siihen pystyisi. Muutamat kerrat olivat katastrofeja.

Yksi asia johti toiseen, muutkin piilossa olleet ongelmat nousivat esille, ja avioliitto oli jokseenkin heikoilla kantimilla pitkään. Purin energiani ja aikani työhön, jota teinkin sitten aivan liikaa, ja ajauduin totaaliseen väsymykseen. Itse seksittömyyden koin aluksi ihan fyysisinä oireina, sitten alkoi alakulo ja itsenä halveksiminen, ja lopulta masennuin.

Yhteisellä päätöksellä päätimme nousta tästä suosta ja pikkuhiljaa opimme taas rakastamaan toisiamme.

Näin jälkikäteen ajateltuna minulla masennus johtui juuri tuosta seksittömyydestä. Itsetunto oli pitkään nollassa, kaipasin läheisyyttä, huomiota ja seksiä. Silti, pitkään aikaan en halunnut, että kukaan toinenkaan mies huomaisi minua, se tuntui vastenmieliseltä. Kun aloin saada itseäni kokoon, tuntui taas hyvältä huomata olevansa naisellinen ja haluttavakin nainen edes jonkun muun silmissä.

Mutta. Sitä seksiä ei edelleenkään ole. Viimeisen kolmen vuoden aikana olemme rakastelleet (ei nyt ehkä ihan rakastelemiseksi voi kutsua) ehkä viisi kertaa. Mieheni yrittää kyllä tehdä kaikkensa, että olisin tyytyväinen. Eli kaikilta muilta osin elämä olisi raiteillaan, ja hyvällä mallilla, silti se olennainen asia parisuhteesta puuttuu. Mies haluisi lapsiakin, mutta tällä yhtälöllä se on liki mahdotonta.

Rakastan, mutta kärsin. Toisaalta ajattelen, että itsepä tämän aiheutin, toisaalta taas tuntuu aika kohtuuttomalle, kun mitään muutosta ei ole näköpiirissä. En tiedä miten tässä käy ja mitä tehdä.
 
Turha toivo
Tässä sitä vieläkin ollaan samassa parisuhteessa uskollisesti, vaikka seksi on kadonnut oikeastaan olemattomiin. Ihastuin taannoin erääseen mieheen ja sittemmin petyin, kun huomasin hänen jo siirtyneen eteenpäin ennen kuin olin siinä vaiheessa turhautumista omassa parisuhteessani, että olisin ollut valmis miettimään seksisuhdetta käytännössä tämän vieraan miehen kanssa. Prosessi kesti noin vuoden ja tapahtui ilman, että kerroin tunteistani kenellekään tämän palstan ulkopuolella. En sitten edes suudellut tätä ihastustani, eli olen yhä uskollinen omalle haluttomalle miehelleni. Tunteitani en pystynyt hallitsemaan ja estämään ihastustani ja seksuaalista haluani tätä toista miestä kohtaan. Mieheni ei tiennyt asiasta, en suko että hän on huomannut yhtään mitään - lukuunottamatta sitä, etten ole enää edes halunnut miestäni enkä ehdottanut mitään seksiin viittaavaa pitkään aikaan. En usko, että olen koskaan seksielämäni aloitettuani ollut yhtä passiivinen.

Nyt olen päässyt tilaan, jossa haluan seksiä, mutta en oikeastaan enää ajattele miestäni seksuaalisesti. Olen jo kerran kieltäytynyt seksistä, mikä oli itse asiassa helpotus että uskalsin sanoa ei. Yleensä olen yrittänyt vaikka väkisin saada itseni sille tuulelle, eli halukkaaksi (mikä ei yleensä ole ollut vaikeaa), mutta nyt minua suorastaan v*tutti mieheni lähestyminen. Aiemmin olen tarrautunut jokaiseen mahdollisuuteen saada mieheltäni edes pikapano, mutta nyt ajatuskin siitä pikaisesta räpeltämisestä ärsytti. Miksi minun pitäisi haluta sitä, että mies väkinäisesti hinkkaa alapäätäni pari minuuttia tai nuolee välinpitämättömästi niin vähän aikaa etten edes ehdi rentoutumaan, ennen kuin hän sitten nai minua pari minuuttia kunnes (tai jos) laukeaa ja lähtee sitten nettiin? Mitä ihmettä minä siitä saan? Itsehän haluaisin pidempää esileikkiä ja nuolemista, tykkään itse ottaa mieheltäni suihin ja hyväillä häntä, mutta miestä ei pidemmät sessiot ole vuosiin kiinnostaneet. Suorituskeskeisyys kuvaa niin hyvin mieheni seksuaalista toimintaa. Suoritus on kylläkin vain se, että hän saa lauettua - suoritukseen ei liity minun tyydyttämiseni, se on vähän kuin "tulee jos on tullakseen". Niin, varmaan joku miesasiamies ajattelee, että jokainen on vastuussa omista orgasmeistaan, mutta minä en vain ehdi siinä muutamassa minuutissa saavuttamaan orgasmia vaikka kuinka yrittäisin (ja se yrittäminen vasta tuhoisaa onkin).

Muuten en pidä PMMP-parivaljakon musiikista, mutta suosittelen, että jokainen nainen tällä palstalla kuuntelee biisin "Parisuhdeterapiaa" sanat huolella, kertoo vaan niin hyvin siitä turhautumisesta jota olen kokenut. Vaikka olenkin jo ehkä edennyt tuon biisin kuvaamista tunteista syvempiin vesiin.

YouTube - PMMP - Pariterapiaa


No, nyt tuntuu taas etten kestä enkä jaksa iman seksiä. Olen levoton ja heräsin taas kerran siihen, että melkein sain orgasmin nukkuessani. Niin käy aina kun en ole harrastanut seksiä piiiitkiin aikoihin. Elimistö yrittää hoitaa orgasminsa kun ihminen ei niitä pysty järjestämään. Olen kyllästynyt masturbointiin, ei tee enää mieli. Alan joskus itkemään kun yritän ja joudun lopettamaan entistä turhautuneempana. Tunnen fyysistä pakotusta alavatsallani ja koko kroppani tuntuu huutavan kosketusta. Ei tämmöistä ole ennen ollut. Menetänkö pian kykyni nauttia seksistä? Kun mieheni lähestyi minua, minua alkoi itkettämään ja mieleen nousi paljon torjutuksi tulemisen kokemuksia. Tuntuu, että en pysty enää heittäytymään seksiin, koska pelkään että se loppuu kesken. Pelkään, etten saa orgasmia ja joudun yksin rauhoittelemaan kiihottunutta kroppaani kun mieheni poistuu sängystä heti lauettuaan. Ja silloin en ainakaan saa enää v*tutukseltani ja pettymykseltäni. Ja valittaahan ei toki saa, ettei miestä vaan ahdista enempää. Mitä h*lvettiä minun sitten oletetaan tuntevan, olenko jokin miestäni varten elävä ihminen, kuka välittää minun tarpeistani? Eikö niillä ole aivan yhtä paljon merkitystä kuin mieheni tunteilla? Kuvottaa jo se mies, kun sitä pitää kohdella kuin jotain särkyvää astiaa ettei vaan tuhoa sen viimeisiäkin miehisyyden rippeitä. MIksi, oi miksi rakastan sitä ihmistä kun vihaan häntä näin paljon.

Tähän trediin kirjoittamani viestit eiväty tietenkään kuvaa koko suhdettamme, vaan niitä tunteita, joita mieheni seksuaalinen haluttomuus minussa herättää. Jatkon varalle: minun ei tarvitse enää kuulla kertaakaan, että "jätäse". Kyllä minä tiedän jo että se on se mitä ihmiset ajattelevat (aivan sama mistä avautuu, aina vastaus on "jätäse")´, mutta tähän ketjuun ei ehkä tarvitsisi sitten tulla kertomaan samaa. Enää, se on kyllä jo kirjoitettu tänne moneen kertaan. Käytän tätä palstaa analysoidakseni tunteitani ja kertoakseni muille samassa tilanteessa oleville, että heidän tunteensa ovat ihan normaaleja. Muusta elämästäni ja koko parisuhteestahan ei tälle palstalle kiteydy kuin promille, mutta sitähän eivät kaikki jaksa/välitä muistaa.
 
JustMe
Turhatoivo, kaikki nuo tuntemukset on tosiaan läpikäyty ja ymmärrän sinua todella hyvin. Nyt kun luin nuo viestisi läpi, niin edelleen- ihan samalta kuullostaa. Välillä raivostuttaa, välillä itkettää, välillä vituttaa, ahdistaa jne.Oman seksuaalisuuden onnistuu joksikin aikaa tukahduttamaan, mutta ahdistaa silti koko ajan ja purkautuu tavalla tai toisella.

Voihan se vaan olla niinkin, että miestä ei seksi kiinnosta juuri sinun kanssa (tai minun kanssa) ja on itsekin samassa pattitilanteessa, eli ihan mukavaa on mutta..

Sitten sitä aina välillä tulee miettineeksi että sitä on kiittämätön ihminen, kun joku seksin puute on ongelma, kun muuten on kuitenkin läheisyyttä ja yhdessäoloa, ruokaa ja vaatetta,ja katto pään päällä. Ja rakkautta. Huoh, ihan aidosti en olisi ikinä uskonut olevani tässä tilanteessa.
 
nyt riitti!
Minä olen tehnyt päätökseni. Haen eroa. Nyt loppuu tämä vuosien vitutus ja vinkuminen! Yksin saan olla kuitenkin tässäkin tilanteessa ja parempi olla täysin yksin ja vaikka dildorivi yöpöydän vierellä kun halut iskee. Niin, dildoistakin on enemmän seuraa ja läheisyyttä kuin minun miehestäni!

Mikä hitto se on pakko mädäntyä tällaisen ihmisen rinnalla? No ei mikään.

Tähän lopputulemaan olen tullut vuosien itkujen ja kaipuun jälkeen. Kulissit on kestäneet liian kauan pystyssä. Meillä ei ole enää mitään, ei mitään, välillämme.

En ole mikään seksipeto minäkään. Mutta jonkin sortin itsekunnioitus on oltava ja nyt sen vihdoinkin teen ja irrottaudun HUONOSTA suhteesta.
 
Sivupersoona
Mikä tuon täydellisen haluttomuuden aiheuttaa?

Pystyttekö kohdallanne näkemään mikä asia on siihen vaikuttanu, että seksi on loppunut?

Minulla on sellainen käsitys, että seksin loppumiseen vaikuttaa aina jokin muu suhdetta hiertävä asia ensin, joka aiheuttaa seksin loppumisen.

Sitten on varmaan niitä tapauksia, kun testosteronintaso alenee, niin silloin seksin kiinnostavuus alenee. Mutta miten on tuollaisessa tapauksessa, loppuuko silloin myös hyväilyt ja muu läheisyys?
Eikö hän myöskään silloin pysty tyydytystä tuottamaan teille vaikkapa käsin?

Onhan käsintehty parempi vaihtoehto, kun ei olenkaan, tai itsetehty.

Eikö edes asiasta keskustelu keskenänne onnistu?

Minulle ainakin merkitsee paljon se, jos haluttomuus perustellaan. Silloin voi asiasta keskustella enemmän, ja myös kertoa oma näkemys.

Eilen mekin asiasta keskusteltiin kumpikin omin näkemyksin. Se vaikutti häneenkin niin paljon, että hän saunanjälkeen tuli oma-alotteisesti eteeni kuivailemaan itseään, jota yleensä ei tapahdu. Sain nähdä hänen kauniin alastomuutensa. Se tuntuu hyvälle, kun toinen tekee sen vapaaehtoisesti.
 
sitruuna-79
Vastaus Sivupersoonalle, joka kyselee, eivätkö haluttomat miehet kuitenkin halua käsin tyydyttää naistaan... Ainakaan meillä ei.

Minun mieheni on laiska ihminen ja lisäksi vuosien varrella masentunut. Hoito ei näytä olevan kovin tehokasta hänen kohdallaan. Ei tässä kyse ole siitä, etteikö seiso. Hän voisi kyllä fyysisesti rakastella. Mutta yleensä ei halua eikä jaksa.

Joskus saan nykyään, koska olen uhannut rakastajan ottamisella tulevaisuudessa jos en saa kotona. Mutta se on sellaista... lähes vastentahtoisen oloista, pakkopullaa hänelle. Hyvin harvoin hän laukeaa. Ehkä lääkkeet tekevät sen, ehkä se, että häntä ei oikeasti kiinnosta.

Joten ei tosiaankaan hänellä ole sitä tahtoa tai kiinnostusta antaa mulle sormetusta tai muutakaan. Ei tosiaankaan. Ei häntä kiinnosta seksi missään muodossa. Hän on haluton, ei kyvytön. HALUTON.
Se on ihan eri asia. Se tekee just sen, että sekään ei huvita, että antaisi toiselle hyvää. Jos olisi kyvytön mies, joka huolehtisi kuitenkin minusta, se olisi paljon helpompaa, uskoisin.
 
Sivupersoona
Vastaus Sivupersoonalle, joka kyselee, eivätkö haluttomat miehet kuitenkin halua käsin tyydyttää naistaan... Ainakaan meillä ei.

Minun mieheni on laiska ihminen ja lisäksi vuosien varrella masentunut. Hoito ei näytä olevan kovin tehokasta hänen kohdallaan. Ei tässä kyse ole siitä, etteikö seiso. Hän voisi kyllä fyysisesti rakastella. Mutta yleensä ei halua eikä jaksa.

Joskus saan nykyään, koska olen uhannut rakastajan ottamisella tulevaisuudessa jos en saa kotona. Mutta se on sellaista... lähes vastentahtoisen oloista, pakkopullaa hänelle. Hyvin harvoin hän laukeaa. Ehkä lääkkeet tekevät sen, ehkä se, että häntä ei oikeasti kiinnosta.

Joten ei tosiaankaan hänellä ole sitä tahtoa tai kiinnostusta antaa mulle sormetusta tai muutakaan. Ei tosiaankaan. Ei häntä kiinnosta seksi missään muodossa. Hän on haluton, ei kyvytön. HALUTON.
Se on ihan eri asia. Se tekee just sen, että sekään ei huvita, että antaisi toiselle hyvää. Jos olisi kyvytön mies, joka huolehtisi kuitenkin minusta, se olisi paljon helpompaa, uskoisin.
Kiitos tästä selventävästä kirjoituksestanne.

Niin varmaan se masennus on suurin syyllinen haluttomuuteen. Ainakin, jos on uskominen lääkärien kirjoituksia.

Näin maalikkona tulee ensin mieleen se tarve päästä eroon masennuksesta. Mutta miten onkin toinen asia, johon en osaa vastata.

Kahta asiaa masennuksesta haluaisin kysyä. Näillä kysymyksillä en halua ketään loukata, sillä tietämättäni niitä kyselen.

1. Voiko masennus tulla kenelletahansa? Ikäänkuin virus tarttuisi ennalta-arvaamatta.

2. Vai vaaditaanko masentumiseen jokin elämässä huonostimenevä asia? Esimerkiksi taloudellisesti on vaikeaa, tressaavia työtehtäviä tai vastaavaa.

Jos kyseessä on jälkimmäinen tapaus, niin eikö silloin pitäisi pyrkiä korjaamaan masennuksen aiheuttajaa, eikä käyttää pelkästään lääkehoitoa.

Sitten oli tuo kertomus, että miehellänne on kyky tallella, mutta halu puuttuu.
Tuota kun itseeni vertaan, niin se on jotenkin ristiriidassa minun toimintojeni kanssa. Minulle ainakin tulee aina halu ensin ja sitten kyky. Jos halua ei ole, niin ei ole kykyäkään. Poikkeuksena on aamuerektio, mutta se johtuukin ihan muista syistä.

Noihin käsileikkeihin palatakseni. Ainakin jos on väsynyt henkilö, niin se kun voi siinä vieressä maata eikä päällä toimia on paljon helpompaa. Mutta jos hän ei jaksa sitä kättäkään liikuttaa, niin voittehan te itse ottaa hänen kädestä kiinni ja kuljettaa sitä pitkin kehoanne. Jospa siitä hänen innostuksensa viriäisi.

Tuo ehdotus tuli mieleen siitä, kun meillä on toisinpäin. Vaimo ei milloinkaan ainakaan myönnä haluavansa seksiä, mutta jos kuitenkin häntä hyväilen, niin se käsityö voi välillä edetä orgasmiinasti. Vaikka se ei aina loppuunasti etenisikään, niin se riittää minulle, kun saan hyväillä hänen kehoaan. Hän myös pystyy tyydyttämään minut vaikka itse ei haluaisikaan.

Voisiko nuo olla osaratkaisu, jos hyväilisitte miestänne ja puhuisitte ihailevin sanoin. Sekä sillä miehen kädellä hyväilisitte itseänne. Ja paljon mielikuvitusta mukaan.
 
Viimeksi muokattu:
sitruuna-79
Sivupersoona,

Masennus on yleensä komplisoitunutta surua. Suru on normaalia. Se on aktiivista, suru muistelee, itkee, on elävää ja toimivaa. Masennus on sairastunut suru. Se on kuin kuolema, musta aukko, kammottava tyhjyys, olemattomuus, viha. Suru on kivusta huolimatta jonkin läsnäoloa, masennus on kuin kaiken poissaoloa, se on yhtä aikaa hylkäämistä ja hylätyksi tulemista. Näitä en lue kirjasta (vaikka kirjoja tietysti olen lukenut ja voinut vaikutteita saada) vaan siitä, miltä minusta itsestäni tämä kaikki on tuntunut.

Katson miestäni, eikä hän ole enää kotona. Ei paikalla. Hän on jossakin kaukana, turtunut, seinän takana. Kuollut. Kuori. On pakko sanoa, että miehen saaminen kädellä hyväilemään minua sun muut aktivoimistemput tässä on kuule viimeisenä mielessä, kun jo tästä kaikesta haavoittuneena kokee itsensä niin täysin hylätyksi ja niin epähaluttavaksi, kamalaksi, kammottavaksi, kuvottavaksi naiseksi... Tätä ei voi tarpeeksi korostaa ainakaan omalla kohdallani miten pahasti tällaisessa suhteessa eläminen on minua hajottanut.

Masennuksen syistä: Tietysti sellaiset asiat korjataan, mitkä on mahdollista korjata. Jotakin menetyksiä vain ei voi mitenkään korjata. Joitakin suruja ei voi olla surematta ja kohtaamatta. Kuolema korjaa ja elämää ei voi väkisin synnyttää, esimerkiksi.

Ihminen saa masentuneenakin päättää itse hoidostaan. Ne päätökset eivät välttämättä ole hyviä, fiksuja päätöksiä. Ne eivät ole toivorikkaita, tervehdyttäviä päätöksiä. Ne ovat sairaan mielen toivottomia päätöksiä, jotka eivät johda paranemiseen. Mutta niiden mukaan pitää mennä niin kauan kunnes tilanne on se, että piipa-auto hakee väkisin. Terveen miehen ja piipa-autolla väkisin haettavan miehen välimaastoon mahtuu paljon, paljon.
 
vierailija
Sivupersoona,

Masennus on yleensä komplisoitunutta surua. Suru on normaalia. Se on aktiivista, suru muistelee, itkee, on elävää ja toimivaa. Masennus on sairastunut suru. Se on kuin kuolema, musta aukko, kammottava tyhjyys, olemattomuus, viha. Suru on kivusta huolimatta jonkin läsnäoloa, masennus on kuin kaiken poissaoloa, se on yhtä aikaa hylkäämistä ja hylätyksi tulemista. Näitä en lue kirjasta (vaikka kirjoja tietysti olen lukenut ja voinut vaikutteita saada) vaan siitä, miltä minusta itsestäni tämä kaikki on tuntunut.

Katson miestäni, eikä hän ole enää kotona. Ei paikalla. Hän on jossakin kaukana, turtunut, seinän takana. Kuollut. Kuori. On pakko sanoa, että miehen saaminen kädellä hyväilemään minua sun muut aktivoimistemput tässä on kuule viimeisenä mielessä, kun jo tästä kaikesta haavoittuneena kokee itsensä niin täysin hylätyksi ja niin epähaluttavaksi, kamalaksi, kammottavaksi, kuvottavaksi naiseksi... Tätä ei voi tarpeeksi korostaa ainakaan omalla kohdallani miten pahasti tällaisessa suhteessa eläminen on minua hajottanut.

Masennuksen syistä: Tietysti sellaiset asiat korjataan, mitkä on mahdollista korjata. Jotakin menetyksiä vain ei voi mitenkään korjata. Joitakin suruja ei voi olla surematta ja kohtaamatta. Kuolema korjaa ja elämää ei voi väkisin synnyttää, esimerkiksi.

Ihminen saa masentuneenakin päättää itse hoidostaan. Ne päätökset eivät välttämättä ole hyviä, fiksuja päätöksiä. Ne eivät ole toivorikkaita, tervehdyttäviä päätöksiä. Ne ovat sairaan mielen toivottomia päätöksiä, jotka eivät johda paranemiseen. Mutta niiden mukaan pitää mennä niin kauan kunnes tilanne on se, että piipa-auto hakee väkisin. Terveen miehen ja piipa-autolla väkisin haettavan miehen välimaastoon mahtuu paljon, paljon.

Ampulanssiin heti sellaiset miehet, joilla ei tee mieli vittuilevan akan pimpslooraa tai litoriksen nuolemista!
 
Viimeksi muokattu:
sitruuna-79
Ampulanssiin heti sellaiset miehet, joilla ei tee mieli vittuilevan akan pimpslooraa tai litoriksen nuolemista!
Sinulla ei ole käsitystä masennuksesta sairautena. Et tiedä, mitä se on. Elämä opettaa kyllä sinuakin.
En viitsi sulle edes selittää, koska et tajua kuitenkaan. Kiitos lisäsyyllistämisestä - sitähän masentuneen läheisellä ei suinkaan omasta takaa jo ole... Huh.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä