En tiedä miltä tuntuu
Hei kaikki, tässä vähän pohjatietoja vuodatukseni edelle:
Olemme avopuolisoni kanssa olleet yhdessä 10 vuotta, olemme nuoria, sitoutuneita toisiimme ja olemme onnellisia, vaikka vuosien varrella on jotain pientä ollut, niinkuin kaikilla pitkässa parisuhteessa. Vihdymme hyvin yhdessä, meillä on samanlaiset arvot elämässä, pystymme puhumaan kaikesta(tai ainakin minä olen puhunut ja puolisokin on sanonut pystyneensä puhumaan), edellytämme molemmat rehellisyyttä, haluame parin vuoden päästä naimisiin ja toivomme tulevaisuudelta lapsia.
Ongelmana on porno. Alkaessamme seurustelemaan 10 vuotta sitten olimme molemmat aika pentuja(minä 16 ja puoliso 20), kysyessäni pornosta hän sanoi ettei moista katso. Oletin asian myös olevan niin, kunnes hän jäi kiinni "rysän päältä". Kenties nuoresta iästäni johtuen ja sinisilmäisyydestä petyin häneen tavattomasti ja luottamus meni pitkäksi aikaa. Näkökantani rakastavasta poikaystävästä muuttui irstaaksi tumputtajaksi. No vuodet vierivät ja yhteisellä päätöksellä sovimme ettei hän enää katsonut pornoa, koska koin sen loukkaavaksi ja hän sanoi ettei tarvitse sitä... Myöhemmin hän jäi pornosta kumminkin kiinni vielä muutaman kerran ja samalla meni taas kaikki luottamus häneen mitä oli vaivalla rakennettu. Hän pyyteli anteeksi... Minusta oli tullut jo vainoharhainen, muutenkin heikko omatunto laskenut jo polviin moisen valehtelun ja käytöksen takia. No nyt, viisi vuotta kaikesta aiemmasta tapahtuneesta myöhemmin olin jo oppinut luottamaan häneen, kaikki on mennyt hyvin, seksiä on tosin aika vähän, mutta se ei ole kumpaakaan hirveästi haitannut. Ainakaan niin paljoa,että sille olisi käyty tekemään mitään... Olemme olleet onnellisia vähästä seksistä huolimatta, koska se ei kumminkan ole kummallekkaan tärkein asia parisuhteessa.
Nyt mies tunnusti 10 vuoden jälkeen käyttäneensä pornoa tämän kaiken ajan. Ei mitenkään säännöllisesti, saattanut olla kuulemma vuoden taukokin siinä,eli hän ei siis mikään addikti ole. Onko naurettavampaa touhua?! 10 vuotta yhdessä, menettää luottamus monia kertoja noin naurettavan asian takia kuin porno, loukata toista sydänjuuria myöten ja valehdella tuollaisen asian takia??? Hän halusi kuulemma näyttää silmissäni täydelliseltä, ettei hänessä olisi tuollaisia puolia mitä en itse arvosta.
Ensimmäisten kertojen jälkeen hänen jäädessään kiinni sovimme yhdessä, että hän kertoisi jos hänen tekisi mieli sitä...että keskustelisimme siitä... Ensimmäisten kertojen jälkeen olin niin pettynyt siihen valehteluun, että olin jättämässä häntä... Nyt hänen kertoi tämän kaiken huonon omatuntonsa takia, ei kuulemma enää pää vaan kestänyt. Koko juttu tuntuu nyt jotenkin niin naurettavalta etten tiedä enää mitään ajatella. Itkuhan siinä ensin tuli,tunsin itseni todella petetyksi, huijatuksi hölmöksi... MUTTA en tunne enää sellaistaa ahistusta kuin ennen... Luottamus on toki hieman kärsinyt, mutta ei pahasti,uskon häntä edelleen, en tiedä miksi. Tällä kertaa en ole häntä mihinkään jättämässä, onhan meillä jo pieni elämän mitta yhdessä takana ja rakastetaan toisiamme ja hän katuu,tällä kertaa ilmeisesti aidosti ja aikoo kuulemma mennä juttelemaantästä jonnekkin...juttelemaan siitä, että miksi tämä on aina ollut hänelle niin vaikea ja ainut asia mitä ei ole voinut minulle rehellisesti kertoa.
Sanokaa nyt joku, mitä ajatuksia teille tämä herättää? Minussa kun tämä ei enää oikein liikauta mitään... Onko sekään normaalia? Mies aneli anteeksi itku kurkussa ja haluaa itselleen ammattiapua. Anteeksi olen jo parissa päivässä antanut, on jopa ikävä häntä koska joudun olemaan eri paikkakunnalla pari viikkoa.
??
Olemme avopuolisoni kanssa olleet yhdessä 10 vuotta, olemme nuoria, sitoutuneita toisiimme ja olemme onnellisia, vaikka vuosien varrella on jotain pientä ollut, niinkuin kaikilla pitkässa parisuhteessa. Vihdymme hyvin yhdessä, meillä on samanlaiset arvot elämässä, pystymme puhumaan kaikesta(tai ainakin minä olen puhunut ja puolisokin on sanonut pystyneensä puhumaan), edellytämme molemmat rehellisyyttä, haluame parin vuoden päästä naimisiin ja toivomme tulevaisuudelta lapsia.
Ongelmana on porno. Alkaessamme seurustelemaan 10 vuotta sitten olimme molemmat aika pentuja(minä 16 ja puoliso 20), kysyessäni pornosta hän sanoi ettei moista katso. Oletin asian myös olevan niin, kunnes hän jäi kiinni "rysän päältä". Kenties nuoresta iästäni johtuen ja sinisilmäisyydestä petyin häneen tavattomasti ja luottamus meni pitkäksi aikaa. Näkökantani rakastavasta poikaystävästä muuttui irstaaksi tumputtajaksi. No vuodet vierivät ja yhteisellä päätöksellä sovimme ettei hän enää katsonut pornoa, koska koin sen loukkaavaksi ja hän sanoi ettei tarvitse sitä... Myöhemmin hän jäi pornosta kumminkin kiinni vielä muutaman kerran ja samalla meni taas kaikki luottamus häneen mitä oli vaivalla rakennettu. Hän pyyteli anteeksi... Minusta oli tullut jo vainoharhainen, muutenkin heikko omatunto laskenut jo polviin moisen valehtelun ja käytöksen takia. No nyt, viisi vuotta kaikesta aiemmasta tapahtuneesta myöhemmin olin jo oppinut luottamaan häneen, kaikki on mennyt hyvin, seksiä on tosin aika vähän, mutta se ei ole kumpaakaan hirveästi haitannut. Ainakaan niin paljoa,että sille olisi käyty tekemään mitään... Olemme olleet onnellisia vähästä seksistä huolimatta, koska se ei kumminkan ole kummallekkaan tärkein asia parisuhteessa.
Nyt mies tunnusti 10 vuoden jälkeen käyttäneensä pornoa tämän kaiken ajan. Ei mitenkään säännöllisesti, saattanut olla kuulemma vuoden taukokin siinä,eli hän ei siis mikään addikti ole. Onko naurettavampaa touhua?! 10 vuotta yhdessä, menettää luottamus monia kertoja noin naurettavan asian takia kuin porno, loukata toista sydänjuuria myöten ja valehdella tuollaisen asian takia??? Hän halusi kuulemma näyttää silmissäni täydelliseltä, ettei hänessä olisi tuollaisia puolia mitä en itse arvosta.
Ensimmäisten kertojen jälkeen hänen jäädessään kiinni sovimme yhdessä, että hän kertoisi jos hänen tekisi mieli sitä...että keskustelisimme siitä... Ensimmäisten kertojen jälkeen olin niin pettynyt siihen valehteluun, että olin jättämässä häntä... Nyt hänen kertoi tämän kaiken huonon omatuntonsa takia, ei kuulemma enää pää vaan kestänyt. Koko juttu tuntuu nyt jotenkin niin naurettavalta etten tiedä enää mitään ajatella. Itkuhan siinä ensin tuli,tunsin itseni todella petetyksi, huijatuksi hölmöksi... MUTTA en tunne enää sellaistaa ahistusta kuin ennen... Luottamus on toki hieman kärsinyt, mutta ei pahasti,uskon häntä edelleen, en tiedä miksi. Tällä kertaa en ole häntä mihinkään jättämässä, onhan meillä jo pieni elämän mitta yhdessä takana ja rakastetaan toisiamme ja hän katuu,tällä kertaa ilmeisesti aidosti ja aikoo kuulemma mennä juttelemaantästä jonnekkin...juttelemaan siitä, että miksi tämä on aina ollut hänelle niin vaikea ja ainut asia mitä ei ole voinut minulle rehellisesti kertoa.
Sanokaa nyt joku, mitä ajatuksia teille tämä herättää? Minussa kun tämä ei enää oikein liikauta mitään... Onko sekään normaalia? Mies aneli anteeksi itku kurkussa ja haluaa itselleen ammattiapua. Anteeksi olen jo parissa päivässä antanut, on jopa ikävä häntä koska joudun olemaan eri paikkakunnalla pari viikkoa.
??