Yhteiset pelisäännöt ja niiden rikkominen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Meillä mies vaihtoi työpistettä ja se oli kaikkien mielestä aivan erinomainen juttu. Vaihtelua hänelle ja uusia tuulia. Uusi työpiste oli erilainen kuin koskaan aiemmin, nyt lähityöparina saattaa olla päivästä riippuen nainen, mutta tiimiin kuuluu myös miehiä. Ensimmäisenä työpäivänä kuitenkin se alkoi. Toisen naisen nimi nousi esille, päivittäin mieheni kertoi kuinka tämä nainen on niin hyvä siinä ja tässä, kuinka nainen on tehnyt sitä ja tätä, on sellainen ja tekee tällä tavalla. Miehistä en juurikaan kuullut kuulumisia, mutta tästä yhdestä nuorehkosta naisesta kyllä. Mies lisättiin WA-ryhmään, jossa naiset ovat kovasti "äänessä" ja mieheni minulle viestit kyllä aina näytti, omasta tahdostaan. Ryhmässä viestimien on ihan ok. Minua kuitenkin vähän ahdisti tämä, että yksi nainen nousee joka päivä keskusteluun kotona. Kerroin tästä miehelleni ja vakuutti ettei mitään sellaista ole, mistä minun tulisi olla huolissaan. Sanoin, että voidaanko kuitenkin pitää edelleen kiinni siitä yhteisestä sopimuksesta joka on kantanut nyt jo 19 vuotta, että ei oteta somessa kaveriksi/seuraajaksi vastakkaista sukupuolta olevia työkavereita. Sovimme ettei näin tehdä, vaan yhdessä pohditaan tapauskohtaisesti moiset asiat. Miehen käytös uuden työpisteen aikana on muuttunut paljon, hän huomioi minua paljon, on läheisempi, antaa huomiota enemmän jne. Jota olen vähän ihmetellyt, mutta samalla nauttinut siitä. Mutta minun asioista hän ei yhtä kovin innostuisi kertomaan kuitenkaan, kuin tämän uuden työkaverin. Mutta hyväksyin sen. Eilen kuitenkin huomasin, että kappas, siellähän sitä somessa seurataan/ollaan kavereita. Tätä sitten kysymään, kun mies tulee kotiin. Vastaus oli, että se oli niin outo tilanne kun se nainen kysyi oonko somekanavilla ja sitten olin jo kertonut asian ja antanut luvan ottaa seurantaan.

Me oltiin vasta vajaa 2 viikkoa sitten sovittu, että näitä asioita mietitään yhdessä, kun aiemmin on linja ollut ettei näin tehdä. Mieheni kertoi, että olisi ollut noloa, jos olisi sanonut, että olen somekanavilla kyllä, mutta emme ole ruukanneet kumpikaan ottaa vastakkaista sukupuolta olevia työkavereita seuraajiksi/kavereiksi. Noloa? Onko todella niin, että on noloa kertoa mitkä ovat meidän parisuhteen yhdessä luodut säännöt ja elää sen asian kanssa kuin se, että tekee juuri niinkuin oma puoliso ei haluaisi. Onko nyt odotettavissa, että tämä uusi kehuttava nainen kun pyytää, että voidaanko panna siivouskomerossa, niin mieheni suostuu, koska olisi noloa kieltäytyä. Kun olihan noloa sanoa mitkä meidän pelisäännöt on ja toimia niiden mukaan, aivan yksinkertaisen pienessä asiassa. Mitä mieltä olette? Onko teillä millaisia pelisääntöjä ja noudatatteko niitä molemmin puolin?

Olin kuitenkin sen verran vittuuntunut tuosta eilisestä sopimuksen rikkomisesta ja luottamuksen menettämisestä, että kävin hakemassa miehelle paketin kortsuja ja laitoin ne hänen työhousuihin ja siihen mukaan liimasin lapun " Nappaa nämä varulta mukaan, koska voit joutua kiusalliseen tilanteeseen, jos tämä nainen pyytää vaikka panemaan siivouskopissa. Sinustahan on noloa kieltäytyä, jos hän jotain kysyy/pyytää".

Joo lapsellista oli, sen myönnän, mutta jos iso mies ei osaa sanoa ei eikä osaa pitää kiinni sovitusta, niin on hyvä varautua kunnolla.



Mitä mieltä olette? Onko teillä millaisia pelisääntöjä ja noudatatteko niitä molemmin puolin?
 
Minä olen myös ihan samaa mieltä. Aiemmin meillä ei tämmöistä ongelmaa ole ollut ja jotenkin tuntuu nyt hirvittävän vaikealta luottaa kumppaniin. Hän ei ymmärrä miten minun luottamus häneen voi mennä noin pienestä, mutta jos vasta vajaa 2 viikkoa sitten tästä juteltiin ja tässä on tulos niin täytyy tämän uuden ja niin etevän naisen olla jotain uskomatonta, kun on valmis luistamaabn periaatteista heti. Pelkään, että luottamus on nyt myös helppo pettää uudelleen, tällä kerralla vaikka vähän eri tavalla. jos tämä uusi nainen vaikka pyytää pikaiset siivuskopissa, niin voi olla noloa sanoa että ei kiitos, niinhän se oli noloa sanoa someseuraamisen kohdallakin.
 
Provolta kuulostaa.

Mä viestittelen whatsappissa niin nais- kuin miespuolisten työkaverien kanssa. FB:ssä en ole, mutta en mä sielläkään sukupuolta kattelis.
 
Apua, mikä ahdistus tuli tekstistä.

Itsepä olette melkoisen typerät säännöt keksineet, joten pitäkääpä niistä sitten kiinni. Tosin, toivottavasti olen väärässä, tuollainen kontrollointi kaverisuhteissa vain saattaa todella edesauttaa tilannetta siihen suuntaan, missä miehesi tullee voimakkaasti protestoimaan moisia estämisiä. Sähän puutut hänen kaverisuhteisiin tosi rajusti - ja mun mielestä tökerösti. Sekä sanot suoraan, ettet luota miehesi arvostelu- etkä arviointikykyyn, parisuhdeluottamuksesta puhumattakaan. Lisäksi paljastat olevasi liiaksi mustasukkainen.

Kyllä molemmilla saa ja pitää olla omat kaverinsa, somemaailmassakin, sukupuolesta riippumatta. Jos kaverisuhteet häiritsevät toisen kontrollointiin asti, niin silloin on parempi kysyä itseltään miksi. Miksi olet niin epävarma suhteessasi, että näet kumppanisi kaverit huonoina ja miksi näet kumppanisi pettäjänä? Miksi sulla on tarve rajoittaa kumppanisi sosiaalista elämää? Mitä pelkäät?
Ja miksi et luota kumppaniisi?

Liian tiukalla kontrolloinnilla vain ahdistat toisen häkkiin, missä ei ole hyvä olla.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Säännöt on yhdessä miehen kanssa rakennettu, sillä hänkään ei halua minun olevan somessa miespuoleisten työkavereiden kanssa tekemisissä. Tämä sääntö ei ole siis vain miestäni varten vaan olemme yhdessä pohtineet mikä meille sopii.

19 vuotta on nämä säännöt hyvin sopineet ja nyt tosiaan pari viikkoa sitten vielä asiasta keskusteltiin, kun uusi työkuvio tuli eteen. Tuolloin pohdimme, että pidetään edelleen kiinni sovitusta. Mutta eipä mennyt kuin se pari viikkoa niin sopimusta rikottiin räikeästi, eikä mieheni tosiaan nyt ymmärrä miten en voi häneen muka luottaa.

Miten luottaisin, jos uusi nainen saa pään noin sekaisin, että ei sanan sanominen on liian haastavaa?! Ehkä tulevan kahden viikon päästä myös yhteinen sääntömme "ei harrasteta seksiä muiden kanssa" on myös rikottu, koska se uusi nainen halusi ja mieheni ei kehdannut sanoa ei.
 
Jos tekee yhdessä säännöt niin kyllähän niistä pitää myös kiinni pitää tai sitten sinäkin saat tehdä sen mitä miehesi on tehnyt ja jos teillä ei homma toimi muutoin kuin sovituilla säännöillä niin huonostihan tossa voi käydä, jos kuvaan astuu vielä mustasukkaisuus.

Mutta mun on vaan vaikea uskoa, että some seuranta on suora aasinsilta seksisessioon siivouskomerossa tai missään muuallakaan?
Mustasukkaisuudella ja kumien ostamisella sen sijaan kyllä saatat tönätä miehen sen toisen, mukavan böönan, syliin.
 
Somessa seuraaminen ja sekin harrastaminen ovat toki kaukana toisistaan. Pohdin lähinnä sitä, että mikäli on tämän yhteisen säännön voinut rikkoa, onko seuraavan säännön rikkominen helpompaa. Miehen selitys tosiaan asiaan on, että ei hän ajatellut, eikä hän muistanut ja kun se nainen pyysi. No tuota, entäs jos nainen pyytää vähän muutakin, onko silloinkin noloa kieltäytyä. Kortsujen osto oli ehkä vähän liioiteltua, mutta ärsytti niin kovin, etten muuta keksinyt.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo ja Elena777
Miehen selitys tosiaan asiaan on, että ei hän ajatellut, eikä hän muistanut ja kun se nainen pyysi.
Tuokin voi olla ihan juurikin totta, eli ei ajatellut vaan toimi hetkessä ja on nyt vähän niinkun puun ja kuoren välissä, kun ei tiedä miten saada asia kuntoon ilman että sais vaikkapa nössykän maineen jota pidetään kotona tiukassa hihnassa.
Voi olla myöskin totta, että on ihastunut, mutta taas toisaalta senkään ei tarvitse johtaa pettämiseen...ja monesti olen kuullut kuinka ihmiset sanovat, että ihminen voi ihastua useinkin.
Enkä todellakaan puolustele miestäsi, tökeröähän se on rikkoa lupaus, jota on itse ollut alunalkaen sopimassa.

Kortsujen osto oli ehkä vähän liioiteltua, mutta ärsytti niin kovin, etten muuta keksinyt.
Mitä mies sanoi tosta?
 
Tuokin voi olla ihan juurikin totta, eli ei ajatellut vaan toimi hetkessä ja on nyt vähän niinkun puun ja kuoren välissä, kun ei tiedä miten saada asia kuntoon ilman että sais vaikkapa nössykän maineen jota pidetään kotona tiukassa hihnassa.
Voi olla myöskin totta, että on ihastunut, mutta taas toisaalta senkään ei tarvitse johtaa pettämiseen...ja monesti olen kuullut kuinka ihmiset sanovat, että ihminen voi ihastua useinkin.
Enkä todellakaan puolustele miestäsi, tökeröähän se on rikkoa lupaus, jota on itse ollut alunalkaen sopimassa.


Mitä mies sanoi tosta?

Miehen kanssa on tästä tänään puhuttu paljon. Kerroin, että voimme sopia säännöistä uudelleen ja luoda uudet sopivammat säännöt, mutta niiden tulee koskettaa molempia. Hän ei ollut kuitenkaan valmis siihen, sanoi ettei pitäisi jos minulla olisi miespuoleisia työkamuja somessa ystävänä/seuraajana. Eikä hän pitäisi jos ne vaikka kommentoisivat jotain. No, pyysin selvittämään miten meidän nyt tulisi toimia, kun hän on tavallaan tämän rajan ylittänyt jo. Hän sitä nyt pohtii ja sovimme, että keskustelemme tästä asiasta vielä lisää, kun hän saa tätä miettiä. Jännäksi menee ja odotan todella mitä tästä tulee. Mutta säännöt pitää olla yhtälaiset molemin puolin. Kovasti hän tätä naista jaksaa kehua ja tietää hurjan paljon hänen asioista ja tänään myönsi, että hän tekee nyt työt päivittäin kaksistaan tämän naisen kanssa, eikä vain silloin tällöin.

Kumien ostosta mies ei kovin pitänyt. Ihmetteli miten olen sellaiseen alentunut. Kerroin, että hän itse sanoi, ettei osaa naiselle sanoa Ei ja ihan näinkin pieni asia olisi ollut noloa hoitaa niinkuin me on sovittu. Kerroin, että kumit oli tosiaan sitä varten, että mikäli naikkonen ehdottaa jotain, niin voi turvallisesti harrastella, kun on kumit, eikä tartte osata sanoa ei. Mutta tosiaan mies ei tätä elettä arvostanut, mutta oma on syynsä toki. Mutta ei kuulema aio käyttää kumeja eikä kuulema koe tilanteen olevan sellainen, että minun tulisi näin huolissaan olla.
 
erroin, että kumit oli tosiaan sitä varten, että mikäli naikkonen ehdottaa jotain, niin voi turvallisesti harrastella, kun on kumit, eikä tartte osata sanoa ei.
Eli sä annat miehelle luvan panna toisen kanssa, kunhan muistaa ehkäisyn?
Miksi sua vaivaa sitten some niin paljon, kun eikös seksi toisen kanssa ole ehkä hieman isompi asia?
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Nyt on kyllä niin ihme puolusteluja!

Siis ellei ukko salli aapeelle miespuolisia työkavereita someen mutta itselleen kyllä, niin kertoo tarpeeksi.

Meikä menisi niin että hippulat vinkuu. Lopun alkua moinen.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo ja Elena777
Eli sä annat miehelle luvan panna toisen kanssa, kunhan muistaa ehkäisyn?
Miksi sua vaivaa sitten some niin paljon, kun eikös seksi toisen kanssa ole ehkä hieman isompi asia?

En anna lupaa mennä seksiä harrastamaan, tuo miksi kumit ostin ja lapun kirjoitin oli tavallaan muistutus miehelleni siitä, että jos on noloa sanoa ei niin kannattaa varautua siihen ihan kunnolla. Koska voi olla mahdollista, että tämä nainen haluaa muutakin ja mieheni ei välttämättä uskalla tai kehtaa sanoa Ei. Ei siinä sen kummempia lupia sekin harrastamiseen annettu.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
Säännöt on sitä varten, että niitä noudatetaan. Muttab jo on naurettava sääntö, jessus kuinka umpimielisiä ja mustasukkaisia ihmiset voivatkin olla.

Niin, no meillä on pitkä historia ihan nuoruusvuosista asti ollaan kimpassa oltu ja opeteltu elämään yhdessä. Samalla on tiettyjä asioita sovittu, jotka molempien mielestä on hyviä juttuja. Eikä nämä meitä ole tähän asti haitannut.
 
Nyt on kyllä niin ihme puolusteluja!

Siis ellei ukko salli aapeelle miespuolisia työkavereita someen mutta itselleen kyllä, niin kertoo tarpeeksi.

Meikä menisi niin että hippulat vinkuu. Lopun alkua moinen.

Juu, tästä keskusteltiin ja ehdotin sääntöjen muutosta, jotta mies voi uudet someystävät pitää. Hän ei ollut kiinnostunut sellaista. Hänen mielestä ei ole kivaa, jos miehet kommentoivat juttuja minulle ja sitä rataa. Hänen oma somekaveruus uusien typyjen kanssa ei olisi kuitenkaan outoa. Minulla ei ole tarvetta saada miespuoleisia työkavereita someen, mutta jos mieheni saa naisia niin säännöt pitäisi mielestäni muuttaa jotta ne on reiluja molemmille. Tämä on kyllä kovin outo tilanne.
 
En anna lupaa mennä seksiä harrastamaan, tuo miksi kumit ostin ja lapun kirjoitin oli tavallaan muistutus miehelleni siitä, että jos on noloa sanoa ei niin kannattaa varautua siihen ihan kunnolla. Koska voi olla mahdollista, että tämä nainen haluaa muutakin ja mieheni ei välttämättä uskalla tai kehtaa sanoa Ei. Ei siinä sen kummempia lupia sekin harrastamiseen annettu.
Ok, sitten käsitin väärin.

Mutta ros toi esille myös tärkeän pointin, koska eihän se nyt niin ole reilua että sulla ei saa olla miespuolisia kavereita ja miehellä saa olla.
Mä en edes pyytäis miestä tossa tilanteessa miettimään vaan muistuttaisin häntä asiasta
Miehen kanssa on tästä tänään puhuttu paljon. Kerroin, että voimme sopia säännöistä uudelleen ja luoda uudet sopivammat säännöt, mutta niiden tulee koskettaa molempia. Hän ei ollut kuitenkaan valmis siihen, sanoi ettei pitäisi jos minulla olisi miespuoleisia työkamuja somessa ystävänä/seuraajana.
Siis mitä helee??
Eihän toi voi noin toimia??
 
Jotenkin tuntuu siltä, että nykymaailmassa tarvitaan enemmän sääntöjä!
Kaikki ei ole enää niin itsestäänselvää kuin ennen. Vaikuttaa, että parisuhteiden laatu on lähtökohtaisesti huomattavasti liberaalimpaa kuin aiemmin.

Jos homma ap: llä ja hänen miehellään on toiminut 19 vuotta sääntöjen kera niin ei kai se ihan huonosti ole. Päasia että molemmat ovat tyytyväisiä sopimuksiin.

Hyvä, että kommunikaatio toimii noin hyvin - kykenette keskusyelemaan asioista avoimesti.(y) Varmasti pääsette molempia tyydyttävään lopputulokseen.

Itse olen huomattavasti liberaalimpi parisuhteessa, eikä poikaystävien poissulkeminen olisi minulle vaihtoehto.
 
Jotenkin tuntuu siltä, että nykymaailmassa tarvitaan enemmän sääntöjä!
Kaikki ei ole enää niin itsestäänselvää kuin ennen. Vaikuttaa, että parisuhteiden laatu on lähtökohtaisesti huomattavasti liberaalimpaa kuin aiemmin.

Jos homma ap: llä ja hänen miehellään on toiminut 19 vuotta sääntöjen kera niin ei kai se ihan huonosti ole. Päasia että molemmat ovat tyytyväisiä sopimuksiin.

Hyvä, että kommunikaatio toimii noin hyvin - kykenette keskusyelemaan asioista avoimesti. Varmasti pääsette molempia tyydyttävään lopputulokseen.

Itse olen huomattavasti liberaalimpi parisuhteessa, eikä poikaystävien poissulkeminen olisi minulle vaihtoehto.
Eihän ap ole sopinut kun mies haluaa omat säännöt?

Hyväksyisitkö sinä miehelle muita tyttökavereita sitten?
 
Ok, sitten käsitin väärin.

Mutta ros toi esille myös tärkeän pointin, koska eihän se nyt niin ole reilua että sulla ei saa olla miespuolisia kavereita ja miehellä saa olla.
Mä en edes pyytäis miestä tossa tilanteessa miettimään vaan muistuttaisin häntä asiasta

Siis mitä helee??
Eihän toi voi noin toimia??

Kumien ostaminen oli tosiaan äärimmäisen lapsellinen teko, mutta jotenkin ajattelin hänen heräävän miettimään sitä kautta miten todellisuudessa asiat, nyt on. Onko näiden vuosien jälkeen oikeasti vaikea sanoa ei.

Ja mitä tähän muuhun tulee, niin olen ollut kyllä hieman pöyristynyt tästä miehen vastauksesta ja toiminnasta. Ehkä minun tulisi myös hieman napakammin ohjatata tätä tilannetta ja nimenomaan muistuttaa häntä.
 

Yhteistyössä