Tässä kierretään takaisin siihen subjektiiviseen maailmaan. Sinä näet asian niin, että sukupuolia on kaksi, koska jalkovälejä on kahta erilaista. Haluaisin huomauttaa, että myös matematiikka on sovittua, eli määritemä kaksi kättä pitää sisällään sovitut määritelmät "kaksi", luku voisi olla ihan jotain muuta, jos näin olisi sovittu. "Kaksi" voisi olla vaikkapa pehmeä. ja "kättä" edelleen termi, joka antaa vain nimen olemassaolevalle kiinteälle kappaleelle. Eri kielissä nämä kaksi kättä käsitetään eri tavoin. Kieli määrittelee mm. hyvin pitkälle tapaamme hahmottaa maailmaa. Kielissä, joissa on feminiiniset, maskuliiniset ja neutraalit käsitteet, ihmiset ajattelevat helpommin esineiden olevan joko maskuliisisia, feminiinisiä, tai neutraaleita. Eli ei ole universaalia yhtä tapaa käsittää maailmaa.
Objektiivisesti katsottuna voimme määritellä sukupuolen myös vaikkapa niin, miltä se tuntuu. (Mikäli siis haluamme, ei tietenkään ole pakko). Ja se on siksi, että maailmamme koostuu yhteisesti sovituista asioista. Tottakai sellainen maailma tuntuisi nyt hullulta, jos ihminen vaikka vaihtaisi sukupuoltaan sen mukaan, miltä sattuu tuntumaan. Mutta ihminen voi halutessaan tehdä sellaisen maailman, missä se on mahdollista.
Ja sukupuolen vaihtuminenhan ei ole irti luonnosta tai luonnollisuudesta, sitä tapahtuu myös eläimissä, eli luolnnossa ihan yleisesti. Jos kaikki eläimet osaisivat/ tietäisivät keinon, jolla vaihtaa sukupuoli vaikkapa tarvittaessa, eivätkö ne tekisi niin..
Myös mielen häiriöt ovat sovittuja juttuja. Sen näkee siitä, että eri asiat ovat olleet häiriöitä eri aikoina.