Toiveissa vauva 2021

Hei yritin tätä lähettää jo aiemmin, mutta en löydä, tuliko perille palstalle. Uusi yritys siis nyt. Meille sanoi silloin lapsettomuushoitaja ovisliuskoista, että voi katsoa oviksen sitten sen tummimman tikun mukaan. Vaikka ei tulisi paketin ohjeen mukaan selkeää plussaa. Tämä siis oli ohjeena, kun kerroin että olen useamman kierron testannut, enkä saa ovista kiinni. Nyt sitten teen liuskoilla 2-3 kertaa päivässä ja digin sitten, kun on jo melko tumma se testiviiva. Koskaan ei ole tullut liuskaan selkeää ovisplussaa. Ja oviksen tunnistamisesta muuten, en ole siinä kovin hyvä. Osaanko edes ollenkaan tunnistaa. Ennen ovista tuntuu kipuilua oikealla puolella useampana päivänä. Limat on yhdessä kierrossa olleet selkeät, muuten en osaa sanoa oikein mitään niistä. Että aika hankalalta tuntuu oviksen bongaaminen. Vaikka sitä yli vuosi olen harjoitellut :D
 
Intouduin kans kattomaan la, näytti 6.1.20 ja et olet viikolla 2+5. Ja kun katsoin tuota kp listaa, nii aattelin, hetkinen, onko mulla jo oikeesti kp 20, ja niinhän se oli (merkkaan aina menkkojen alun kalenteriin). Eli 28.4 pitäis alkaa seuraavat menkat. Ois kyllä mahtavaa jos ei alkaiskaan ja testissä olisi positiivinen ja alkiosta kehittyisi sikiö ja vauva sisälläni ja saisimme esikoisemme. ❤
 
Onko kellään muuten tietoa vaikuttaako kohdun kaltevuus yhtään mihinkään?

Mulle km yhteydessä ensin yksityisellä ja sitten julkisella ekat sanat ultratessa oli molemmilta oho onpas todella voimakkaasti taaksepäin kallellaan oleva kohtu. Aiemmissa raskauksissa tai lapsettomuustutkimuksissa ei ole ollut mitään mainintaa tästä enkä siinä tilanteessa sitten oikein näihin kiinnittänyt huomiota tai tajunnut kysyä mitään. Nyt sitten jälkikäteen jäin miettimään asiaa.

Kp 15 ja ovistestissä ei mitään muutosta vieläkään. Alkaa vaan omat olot olemaan lähestyvän oviksen kannalla, mutta tikussa ihan todella haalea viiva vieläkin, yleensä alkanut edes vähän tummumaan.
 
Veikkaan, että vaikuttaa esim. siihen missä vaiheessa raskausmaha ja kasvava kohtu alkaa näkyä ulospäin, tuskin siis vaikuttaa kuitenkaan kohdun toimintaan tai raskautumiseen millään lailla. Eli jos kallistuu taaksepäin, niin käsittääkseni olisi siellä aika hyvin piilossa eikä välttämättä ulospäin vatsa kasva ollenkaan niin isoksi kun monella muulla. Ainakin yhdellä tutulla oli näin, eikä raskautta huomannut vielä puolivälin jälkeenkään...
 
Voikohan tuo asento muuttua? Mulla nimittäin kolmannesta lapsesta maha tuli esiin vasta joskus rv 22 jälkeen, vaikka tokasta tuli jo rv 14.. Selittäisi sen kun ei ole aiemmin mainittu jos siis edes mahdollista.
 
Anteeksi kun taas vaan itestä kirjoitelen,tuntuu että tuun justiinsakin hulluksi ku pelottaa ja jänniträä jotta onko vai ei. Ja jos pitäs alottaa uus yrityskierto ni saako siihen taas potkua..
Kun sitä oikeesti antaa niin kaikkensa.. tädsä kierrossa on kyllä etenki oviksen aikaan talleteltu mutta myös ennen ja jälkeen sen 2-3päivän välein. Jotta tavallaan mahdollisuudet sen osalta pitäs olla oikein hyvät. Ja oviskin on digioviksen mukaan tapahtunut. En oo stressannu vaan ollu hyvällä päällä. Juonu pahaa greippimehua ovikseen asti. Ottanu mammavitskuja jo kauan. Oon normaalipainoinen ja liikun säännöllisesti yms. Jotta tavallaan kyn kaikki pitäs olla kohdallaan ja mahdollisuudet hyvät ja jos ei kuitenka tärppää ni ottaa niin lujaa kupoliin.
Enkä tarkoita pahoittaa pitkään yrittäneiden mieltä. Tällästa omaa ahdistusta vaan..
 
No miksei, siis yleensähän kohtu kasvaa aina nopeammin mitä enemmän raskauksia on takana. Voihan se olla että jotkut kiinnikkeet siellä löystyneet/venyneet ja sen takia kallistunut vähän eri suuntaan. En kyllä tiedä voisko esim istukan sijainti vaikuttaa mitenkä paljon, puolivälissä vauva alkaa kuitenkin jo siitä riippumatta melko hyvin ottaa tilaa haltuun siellä kohdussa.
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89 ja mimmi92
Anteeksi kun taas vaan itestä kirjoitelen,tuntuu että tuun justiinsakin hulluksi ku pelottaa ja jänniträä jotta onko vai ei. Ja jos pitäs alottaa uus yrityskierto ni saako siihen taas potkua..
Kun sitä oikeesti antaa niin kaikkensa.. tädsä kierrossa on kyllä etenki oviksen aikaan talleteltu mutta myös ennen ja jälkeen sen 2-3päivän välein. Jotta tavallaan mahdollisuudet sen osalta pitäs olla oikein hyvät. Ja oviskin on digioviksen mukaan tapahtunut. En oo stressannu vaan ollu hyvällä päällä. Juonu pahaa greippimehua ovikseen asti. Ottanu mammavitskuja jo kauan. Oon normaalipainoinen ja liikun säännöllisesti yms. Jotta tavallaan kyn kaikki pitäs olla kohdallaan ja mahdollisuudet hyvät ja jos ei kuitenka tärppää ni ottaa niin lujaa kupoliin.
Enkä tarkoita pahoittaa pitkään yrittäneiden mieltä. Tällästa omaa ahdistusta vaan..
Minulla oli ensimmäiset kuukaudet juuri samanlaisia ajatuksia. Tuntui, että antaa ihan kaikkensa. Ajan kuluessa tähän on jo tottunut. Ja yrittää suhtautua tähän pitempikestoisena projektina. Tällä hetkellä varmasti elää vielä terveellisemmin ja tietää paljon enemmän raskauden onnistumista edistävistä asioista. Mutta muuttuu tosiaan suhtautuminen, että ei koko ajan pyöri mahdollinen raskaus mielessä. Ja on tullut automaattiseksi ne kaikki toimet, mitkä aluksi tuntui ponnistelulta ja täysillä panostamiselta. Tsemppiä, toivon että teillä tärppää, ei tätä pitkää odotusaikaa toivoisi kellekkään <3
 
Tilanne päivitystä täältä. Ei se täti eilen tullutkaan, kai? Siinä aamupäivässä heiluteltiin peittoja ja kesken touhun mies tokas et nyt sää vuodat. Noo hoidettiin silti homma loppuun ja läksittiin sit yhdessä tuumin suihkuun. Suihkun jälkeen side housuihin ja päivän hommiin. En kuitenkaan sit enempää vuotanut, en sitten tipan tippaa.. Mitähän tämä nyt on, ei koskaan aikasemmin ole käynyt, enkä yleensä tuhruttele..

No päätin että keskiviikkona testaan, ellei kierto ala ennen sitä. Toki ei olisi eka kerta, et kierto venyy pitkäksi ilman mitään hoitoja.. Jännittävää silti
Mulla kävi viime kierrossa just tälleen. Ajattelin, että olin jo raskaana kesken hommien alkoi vuotaa. Yöksi laitoin tamponin, aamulla se oli kuiva eikä koko päivänä vuotanut mitään. Siitä 1,5 vrk niin alkoi menkat normaalisti. Ei ole aiemmin käynyt tälleen. Kummastelin itsekin asiaa:unsure:
 
Nyt oon jo Lapsi tuntemattoman kanssa alkanut kattoon ja Hei baby-podcastia kuuntelee :love:

Olisko vinkkejä muista tv-sarjoista liittyen odotukseen, äitiyteen, vauvoihin? Toisenlaiset (teini)äidit on jo katottu ja seuraavaa kautta odotellessa :D
 
Nyt oon jo Lapsi tuntemattoman kanssa alkanut kattoon ja Hei baby-podcastia kuuntelee

Olisko vinkkejä muista tv-sarjoista liittyen odotukseen, äitiyteen, vauvoihin? Toisenlaiset (teini)äidit on jo katottu ja seuraavaa kautta odotellessa
Mä en oo keksiny muuta, niin oon kattonut Netflixistä sitä Yummy mummies mistä puhuttiin hei babyssa. En oo nyt ihan varma, että suosittelenko sitä, mutta jos haluaa jotain täysin aivot narikkaan-katsottavaa vauvateemalla niin siitä:ROFLMAO:
 
Onko kellään muuten tietoa vaikuttaako kohdun kaltevuus yhtään mihinkään?

Mulle km yhteydessä ensin yksityisellä ja sitten julkisella ekat sanat ultratessa oli molemmilta oho onpas todella voimakkaasti taaksepäin kallellaan oleva kohtu. Aiemmissa raskauksissa tai lapsettomuustutkimuksissa ei ole ollut mitään mainintaa tästä enkä siinä tilanteessa sitten oikein näihin kiinnittänyt huomiota tai tajunnut kysyä mitään. Nyt sitten jälkikäteen jäin miettimään asiaa.
Mulla todetaan melkein joka toinen kerta että taaksepäin kallistunut ja joka toinen kerta että eteen, mulla siis ilmeisesti vaihtelee. Hassua oli että raskautta ennen oviksen aikoihin todettiin että eteen ja ekassa ultrassa että taakse. (Meni kesken mutta ei kohdun asennon pitäisi vaikuttaa)
 
  • Tykkää
Reactions: mimmi92

Näitä mun harjoittelutestailuja. Nyt tuli testattua ovulaatio. Liuskalla jäi vielä vaaleaksi. Alkoi ylipäätään tummentua vasta aamulla (sitä ennen oli täysin ilman toista viivaa) . Mutta digissä näytti nyt ovulaatiota. (Testasin digillökin kun halusin oppia käyttää sitäkin ja ettei mee ovis ohi..) taitaa joutua hoitojakin varten hommaa nuo digit liuskojen kaveriksi. (Liuskoja tilasin raskauskeijulta joku 60kpl niitä one stepin, et niihin nyt kelpaa pissiä odotellessa ) :D ettei vaan mene sit ohi.

Ens ovulaatio onkin sit todennäköisesti kun on hoitojen ensikäynti ja ultrataan :D osuu aika sopivasti just sille päiville (vaikka en etukäteen suunnitellutkaan). On varmaan ihan hyvä et sit ultralla näkee kans miten ne munarakkulat kasvaa.

Hauska miten taitaa useammalla olla kierto samoissa päivissä. On testauksen odottajia ja sit tänään ovuloivia.
 
Mä odottelen täällä jo malttamattomana ryhmän ekaa plussaa! Tsemppiä kaikille piinailijoille <3

Itse vasta tilailin ovistestit vaikka on jo kp 10, mutta en usko et plussaa tulee ainakaan ennen kp 14.. Nykyään tunnenkin oviksen tosi voimakkaasti, ennen raskautta en tuntenut. Nyt kouristelen kivuissa, mitä ovis aiheuttaa :/

Jotenkin sitä ei stressaa enää niin paljon tästä tokan yrittämisestä, on saanut edes sen yhden aarteen. Ekaa yrittäessä ja kolmen vuoden pettymyksistä kärsien, tiedän mitä esikoista pitkään yrittävät tuntevat. Se on kauheaa..kuinka normaalisti toisten onnesta iloitseva ihminen saattaa muuttuu hyvinkin katkeraksi.. miksi me ei onnistuta, miksi meille tuli km, miksi nuo sai ennen meitä, miksi toisille tärppäsi heti..

Nyt sitä toivoo kaikkien saavan edes se yksi onni <3 Testailkaa jo hei, et pääsen katselemaan läpi plussalasien :D
 
Oma mieli on kyllä ihan mahdoton. Nyt tulee kyllä oma napa kirjoitus, sorry.

Lopetin tosiaan pillerit kesken liuskan kuudentena päivänä ja tästä on nyt kohta kolme viikkoa. Parin päivän päästä siitä tuli tyhjennys ja olo on sen jälkeen normalistoitunu.

Mutta nyt mua janottaa kokoajan, pissattaa, tänään huimasi kun nousin sohvalta, etoo ja rinnat sekä alapää tuntuu aroilta ja turpeilta.. mietin et oisko mulla voinu olla kuitenkin ovis siinä pillereiden lopetuksen jälkeen heti, kun luin zoelystä, et jos unohtaa päivillä 1-7 pillerin, niin on voinu tulla raskaaksi jo edellisenkin viikon peiton heilutteluiden takia ja mehän alotettiin petipuuhat heti samana päivänä ku jätin pillerit. Ja jos nää oireet jatkuu, ni milloinhan sitä vois testailla? Ku jos miettii tyhjennyksen menkoiksi, ni mullahan menkat pitäs tulla vasta toukokuun ekalla viikolla, plääh!
 
  • Vau!
Reactions: KirJoh89
ANTEEKSI!!!!!! On jäänyt tuonne viesti paljouden sekaan kun eilen sen vielä näin mutta en tietenkään eilen sinulle sitä vielä muokannut ja tänään se jäi sitten
Hukkuu herkästi, kun tulee paljon viestejä. Kiitos kun päivität :) minä päivitin yhteen väliin paljon 2020 ryhmässä, mutta sitten alkoi tulla mulla useita virheitä, niin jätin vähän tauolle xD
 
  • Rakkaus
Reactions: Loree
Ei helkkari tätä palstaa välillä vaikea lukea, ilmestyy yhtäkkiä viestejä, mitä en ole aiemmin nähnyt jne. Kommentoin varmaan miten sattuu :D

@Tiukuna meille sanottiin, että hoitoja varten pitäis digit olla käytössä, varmempia. Ja aion kyllä käyttää digitestiä, paljon selkeämpi kun ei tarvi arpoa :) mukava juttu, että sait oviksen kiinni. Raportoihan sitten, miten ensikäynti menee :)

@Santso sanos muuta, yksi loppukierron päivä tuntuu kestävän viikon :D esimerkiksi eilen tapahtuneet asiat tuntuvat tapahtuneen viikko sitten.

@Rimaleli toivottavasti saisitte pikkusisaren lyhyemmällä yritysajalla <3 kiitos kun kerroit kokemuksistasi pitkään lasta yrittäneenä
 
Ei helkkari tätä palstaa välillä vaikea lukea, ilmestyy yhtäkkiä viestejä, mitä en ole aiemmin nähnyt jne. Kommentoin varmaan miten sattuu

@Tiukuna meille sanottiin, että hoitoja varten pitäis digit olla käytössä, varmempia. Ja aion kyllä käyttää digitestiä, paljon selkeämpi kun ei tarvi arpoa mukava juttu, että sait oviksen kiinni. Raportoihan sitten, miten ensikäynti menee

@Santso sanos muuta, yksi loppukierron päivä tuntuu kestävän viikon esimerkiksi eilen tapahtuneet asiat tuntuvat tapahtuneen viikko sitten.

@Rimaleli toivottavasti saisitte pikkusisaren lyhyemmällä yritysajalla <3 kiitos kun kerroit kokemuksistasi pitkään lasta yrittäneenä
@minttuni joo luulen et nuo digit on tullu jäädäkseen. On niin paljon selkeämpi ku tuolla tikulla. :) Raportoin! En meinaa malttaa odottaa. Tänää tasan kuukausi siihen <3 meillä ei oo ollut vielä käyntejä nii kiva kuulla infoa muilta hoidossa olevilta. Kiitos sulle!
 
  • Tykkää
  • Rakkaus
Reactions: Santso ja minttuni
Oon seuraillu mun iltalämpöjä menkkojen alusta saakka. Ei oo käytössä sovelluksia. Ennen ovulaatiota lämpö normaalisti 36.1-36.2'c. Oviksen aikoihin 36.3 parina päivänä. Sit laski kahdeksi päiväksi 36.1'c. Dpo 3 36.3, dpo 4 36.5 ja dpo 5 36.7'c. Iltalämpöjä juuri ennen nukkumaan menoa. Voisikohan olla kiinnittymislämmönnousu? Ei mitään oireita.
 
  • Tykkää
Reactions: tuittu86
Mä odottelen täällä jo malttamattomana ryhmän ekaa plussaa! Tsemppiä kaikille piinailijoille <3

Itse vasta tilailin ovistestit vaikka on jo kp 10, mutta en usko et plussaa tulee ainakaan ennen kp 14.. Nykyään tunnenkin oviksen tosi voimakkaasti, ennen raskautta en tuntenut. Nyt kouristelen kivuissa, mitä ovis aiheuttaa :/

Jotenkin sitä ei stressaa enää niin paljon tästä tokan yrittämisestä, on saanut edes sen yhden aarteen. Ekaa yrittäessä ja kolmen vuoden pettymyksistä kärsien, tiedän mitä esikoista pitkään yrittävät tuntevat. Se on kauheaa..kuinka normaalisti toisten onnesta iloitseva ihminen saattaa muuttuu hyvinkin katkeraksi.. miksi me ei onnistuta, miksi meille tuli km, miksi nuo sai ennen meitä, miksi toisille tärppäsi heti..

Nyt sitä toivoo kaikkien saavan edes se yksi onni <3 Testailkaa jo hei, et pääsen katselemaan läpi plussalasien
Et arvaakaan kuinka lohdullinen tuo sun viesti oli lukea, kun itsessä on alkanut huomaamaan noita katkeruuden ja kateuden tunteita, joita ei oo kauheesti ennen kokenut. <3 Toivotaan että teillä tärppää seuraava nyt nopeammin. :)
 
  • Tykkää
  • Rakkaus
Reactions: Santso ja Rimaleli

Yhteistyössä