Ilmiöoppiminen on ihan hanurista

Veikkaan, ettei mikään Raamatun vastainen kelpaa..
Mielenkiintoista että vedät tähän Raamatun.

Juutalaisethan on top3:ssa älykkäimmistä roduista/etnisistä ryhmistä. (y)

Raamattu voi vaikuttaa psykedeeliseltä sillisalaatilta, mutta juutalaisuudessa käytettiin paria ihan tehokasta kansakoulun keinoa:
-opettaja oli ehdoton auktoriteetti jota kuunneltiin
-auktoriteetti oli annettua ja absoluuttista, ei ansaittua.
Ei ollu oppilaiden huutoäänestyksiä "no mä kuuntelen Pirjoa ku se on kiva ope/Teuvo on ärsyttävä ope, sitä en tottele enkä kuuntele"

-toisto. Juutalaiset perheet opetti vanhoja stooreja perimätietona juhlissa ja aterioilla. Jos ei menny jakeluun niin oli jo ihme.
 
Mielestäni perimmäisin syy on erityisoppilaiden inkluusio tavallisiin luokkiin, mikä on sinänsä ihan hieno ajatus, mutta käytännön toteutus ei toimi. Erityisluokkien lakkauttamisen ideana oli, että tuki seuraa oppilasta sinne tavalliseen luokkaan, mutta näin ei käynyt, vaan kunnat käyttivät tätä mahdollisuutena vähentää erityisopetusta. Nyt oppilaasta saadaan korotettua valtiontukea, mutta oppilas ei saa tukea. Miten kätevää! Olen myös kohdannut inhimillisiä, surullisia kohtaloita, kun asperger-lapsi siirrettiin tavalliseen luokkaan. MIkään ei onnistunut, riitoja, tappeluita, kiusaamista, jne. Vanhemmat rukoilivat siirtoa takaisin pienluokkaan, mutta ei käynyt. Perhe otti lopulta lapsen kotiopetukseen. Näin ei pitäisi käydä.
 
Tuo on niin totta. Joku asperger kokee normiluokassa kuilun tavislapsiin niin isona, että itsetunto menee (vaikka välillä on hyvä että sekin tajuaa mikä se oikea taso on).
 
  • Tykkää
Reactions: Palstapesu
Siks että se on olennainen osa sinua ja tunnut vähän väliä paheksuvan yhtä sun toista, juuri raamattuun vedoten.
En kyllä ruvennut puhumaan Raamatusta, sä rupesit.

Enkä mä kaikkea uutta vastusta. Esim.kännykät ja some on jees, oikein käytettyinä.
Ja itse olen ajatellut että esim.yläasteelle voisi tuoda ilmiöpohjaisuutta eri kurssien muodossa: esim.ensiapu, puutarhanhoito, jne.

Ainut että ne ei niin hyvin kehitä loogista ja kielellistä älykkyyttä kuin matikka, kemia ja kielet. Eli ÄO:ta ne ei kehitä, mut käytännön kannalta ne on hyviä.
 
  • Tykkää
Reactions: päätön
vierailija
Itsse inhoan koulua, jossa "tilat on toteutettu tukemaan uuden oppimisen ajattelua."
Lue täältä:
https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/547407-entinen-toimisto-muuttui-satojen-oppilaiden-valiaikaiseksi-kouluksi-hameenkylan

Miltä kuulostaa: Ja tätä on uusi ajattelutapa yksinkertaisuudessaan: ei luokkia. Sanomalassa on koulun käytössä kuusi kerrosta, joista löytyy avaria oppimistiloja. Yhdessä oppimistilassa opiskelee 2–3 luokkaa vähintään kahden opettajan johdolla. Oppilaita yhdessä oppimistilassa voi olla yhtä aikaa yli 70.
Yli 70 yläasteikäistä samassa tilassa!? Mitä siitä seuraa? Ei ole melua, ei keskittymishäiriöitä vaan iloista, yhdessä oppimista? Niinhän?
Lisää tuosta Sanomalan koulusta:
"Kahden eri aineen oppimisalueiden äänimaailmat pitää erottaa toisistaan, Majasaari sanoo. Tämä on rehtorin mukaan tärkein Sanomalasta saatu joustavien oppimisympäristöjen rakentamista koskeva oppi."
https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/757495-hameenkylan-koulun-vaistotila-aika-sanomalassa-on-ollut-tarkea-oppitunti

Vasta tuon Sanomalan koulukokeilun seurauksena todettiin, ettei kahta eri kouluainetta voi opettaa samassa tilassa? Huoh.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
vierailija
Suurin ongelma kokonaisuuden kannalta on se, että muutoksien vaikutuksia ei testata. Jos meillä olisi kattava ja systemaattinen tasokoejärjestelmä käytössä, niin maailmanparantajat saisivat minun puolestani kaikessa rauhassa toteuttaa yhteiskuntakokeilujaan. Testit sitten kertoisivat oliko muutos oikeansuuntainen. Mutta kun nykyään se arviointikin on väärin. Ettei vahingossakaan kävisi ilmi, että 1960-luvulla oppilaat tiesivät enemmän ja laskivat matematiikkaa paremmin.
 
Mutta meillä on Pisa-testit ja niiden mukaan alaspäin on menty hurjaa vauhtia. Yksi syy siihen on erityisopetuksen alasajo.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
vierailija
Mutta meillä on Pisa-testit ja niiden mukaan alaspäin on menty hurjaa vauhtia. Yksi syy siihen on erityisopetuksen alasajo.
Määrärahat.. odotan kovasti uudelta opetusministeriltämme toimia tähän. Oma lapsenikin tarvitsee hieman erityisopetusta, opettajat ovat valitelleet, että haluaisivat tehdä enemmän, mutta rahoituksen puutteen vuoksi eivät voi.

Edellinen hallitus leikkasi paljon rahaa opetukselta, nyt toivottavasti moni asia korjaantuu JA opettajia aidosti kuunnellaan.

Lasten ja nuorten koulutukseen satsaaminen on merkittävä investointi heille ja koko yhteiskunnalle.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Kiitos!
Täysin samaa mieltä!

Koko ilmiöoppiminen on selkeästi joidenkin todellisuudesta täysin vieraantuneiden teoreetikoiden, summanmutikassa satunnaisten tutkimusten perusteella kehittämä "imiö".

Suurin ongelma on se, että eivät yksinkertaisesti huomioi tuossa ilmiöoppimisessaan eritasoisten lasten kykyä opiskella, sisäistää asioita ja käyttää omaa päätään. Tuollainen ilmiöoppiminen soveltuu hyvin tietyissä asioissa joillekin lukioikäisille, mutta ei jollekin ala-asteikäisille. Ala-asteikäisille lapsille tarvitaan selkeitä ohjeita, yksinkertaisia faktoja, ja vasta kun ne ovat hallussa, voi lähteä laajentamaan niitä laajemmaksi kokonaiskuvaksi.
Ilmiöoppimisella tuon ikäiset lapset "oppivat" jostain asiasta vain satunnaisia "jotain liittyi johonkin, tehtiin kiva piirustus, mutta en oikein tiedä, mitä nyt sitten opiskeltiin".
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Ja tämä villitys hävittää luokkahuoneet ja siirtyä "avoimiin tiloihin, joista jokainen voi etsiä itselleen sopivan paikan". Voi vittu!

Eka- tai edes kuudesluokkalainen ei halua kouluun mennessä etsiä mitään paikkaansa, vaan haluaa sen oman sopen, jossa voi rauhassa ja turvallisessa ympäristössä oppia uusia asioita.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Itsse inhoan koulua, jossa "tilat on toteutettu tukemaan uuden oppimisen ajattelua."
Lue täältä:
https://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/547407-entinen-toimisto-muuttui-satojen-oppilaiden-valiaikaiseksi-kouluksi-hameenkylan

Miltä kuulostaa: Ja tätä on uusi ajattelutapa yksinkertaisuudessaan: ei luokkia. Sanomalassa on koulun käytössä kuusi kerrosta, joista löytyy avaria oppimistiloja. Yhdessä oppimistilassa opiskelee 2–3 luokkaa vähintään kahden opettajan johdolla. Oppilaita yhdessä oppimistilassa voi olla yhtä aikaa yli 70.
Yli 70 yläasteikäistä samassa tilassa!? Mitä siitä seuraa? Ei ole melua, ei keskittymishäiriöitä vaan iloista, yhdessä oppimista? Niinhän?
No juuri tämä.
Kuka hullu kuvittelee, että lapset tuollaisessa tehokkaasti tai miellyttävästi oppivat yhtään mitään. Kamala hälinä, koko ajan joku vaihtaa paikkaa, iso osa energiasta menee sen paikan hakemiseen ja muuhun häröilyyn, joten opiskelu on lähinnä sivuosassa.

Sitten jossain sohvalla maataan niskat kumarassa pädiä tuijottaen, koska eihän mitään enää kirjoiteta paperille, vaan kaikki tehdään niillä helvetin koneilla. Ihan kun tuon ikäiset muuten tarpeiksi koneilla roikkuisi.
 
Nyt on muuten uusin villitys se, että lapsille ei anneta läksyjä, koska ne ovat haitallisia oppimiselle.
Jotenkin kaikki tutkimustieto kertaamisen ja lisätehtävien hyödyistä on nyt onnistuttu kumoamaan sillä, että läksyjen tekeminen jollain mystisellä tavalla sabotoi alitajunnan oppimisprosessin.
 
Voi elämä.(n)

Mä en tiedä mikä 100-päinen vihervasurilässytätien lauma siellä opetushallituksessa tehtailee näitä opetus-ja kasvatusalan uudistuksia vaaleanpunaiset lasit päässä...

Luin joskus kasvatustieteitä ja mulla oli vahvasti fiilis että tohtorit ja maisterit yrittävät vimmatusti keksiä tukirahojensa eteen jotain uutta keksintöä ja innovaatiota, koska tieteessä pitää mennä eteenpäin.

Mutta on asioita jotka pysyvät aina samoina, ja joita ei saa lähteä muuttamaan.
 
Siis as lapsen pitää ymmärtää olevansa eri tasolla kuin muut.? Niinkö?
Vaikea sanoa, koska en (toivoakseni) ole as. Oman tason/ajattelun oikeellisuuden huomaaminen verrattuna muihin voi assilla olla karu ja kipeä kokemus, mutta jos se yhtään estäis sitä besserwisseröintiä ja jankkaamista, niin hyvä...
(ja siis kaikki assit ei besserwisseröi tai luennoi)
 
Yhteistyössä