Saataisiinko uusi julkinen yhteiskeskustelu

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Soijassa, jopa luomu-soijassa, on luonnostaan korkeita glutamaattipitoisuuksia. Sitä kannattaa välttää.

"Aiemmin luultiin, että glutamaattireseptoreja oli vain aivoissa, mutta nyt tiedetään että niitä on kehomme joka solussa. Kun nautimme glutamaattipitoisia ruokia, glutamaattitaso veressämme nousee pitkäksi aikaa. Lisäksi glutamaattireseptorit laukaisevat ja stimuloivat kaikenlaisten syöpien lisääntymistä ja agressiivisuutta

Tutkimuksin todistettiin että korkeat glutamaattitasot syövän ympärillä tekivät syövästä erittäin agressiivisen ja se kasvoi jopa kaksi kertaa nopeammin kuin syöpä alhaisten glutamaattitasojen ympäröimänä. Sitten tutkittiin monien erilaisten syöpien tilannetta, ja todettiin, että kaikki syövät reagoivat samalla tavalla glutamaatin läsnäoloon. Glutamaatti toimii eräänlaisena lannoitteena syövälle. Toinen löytö oli se, että glutamaattireseptorien estäminen teki syövästä vähemmän agressiivisen ja sen solut alkoivat kuolla. Normaaleihin soluihin tuolla glutamaattireseptorien estämisellä ei ollut vaikutusta. Sitten tutkijat totesivat, että kun kemoterapiapotilaille annettiin glutamaattireseptorien estäjiä, kemoterapia tehosi paljon paremmin. Kaikkia glutamaattireseptoreja ei kuitenkaan kannata estää, koska aivot tarvitsevat glutamaattireseptoreja. Soluissamme on entsyymi, glutamenize(?), jonka tehtävänä on tehdä glutamiinista glutamaattia. Tuon entsyymin estäminen saa kasvaimen kutistumaan.
o_O
Nonni, sori kaikki ketjulaiset, houkuttelin phoolan paikalle viittaamalla häneen. Pahoittelen alkeellista mokaani.:unsure:
Ennenku hän herkiää, on käyty fosfaattia p*skantavat kastemadot läpi 5 sivun verran ja kostoksi hän vielä nostaa 50 mun vanhaa ketjua.
 
Hän ei edelleenkään ymmärrä, että ihminen kuolee vedenkin juomiseen, jos sitä liikaa juo...
 
  • Tykkää
Reactions: Ellimaar ja Echo
vierailija
FDA:n mukaan natriumglutamaatti voi aiheuttaa sivuvaikutuksia, kuten:

  • tunnottomuutta
  • polttavan tunteen
  • kihelmöintiä
  • paineen tai tiukkuuden tunnetta kasvoissa
  • rintakipua ja hengitysvaikeuksia
  • päänsärkyä
  • pahoinvointia
  • nopeutuneen pulssin
  • uneliaisuutta
  • heikkoutta
 
vierailija
Nonni, sori kaikki ketjulaiset, houkuttelin phoolan paikalle viittaamalla häneen. Pahoittelen alkeellista mokaani.:unsure:
Ennenku hän herkiää, on käyty fosfaattia p*skantavat kastemadot läpi 5 sivun verran ja kostoksi hän vielä nostaa 50 mun vanhaa ketjua.
o_O
https://yle.fi/uutiset/3-8597007
"Ei lisättyä fosfaattia" – mureuttavan lisäaineen liikakäyttö voi lisätä luun hajoamista
Raakoihin lihatuotteisiin fosfaattia ei saa lisätä, mutta kypsiin lihavalmisteisiin fosfaatin lisääminen on täysin sallittua. Lisäfosfaattia löytyy paitsi monista leikkeleistä, myös esimerkiksi nakeista ja sulatejuustoista. Fosfaatin käyttöä arvioidaan EU:ssa uudelleen parhaillaan.
 
vierailija
Hän ei edelleenkään ymmärrä, että ihminen kuolee vedenkin juomiseen, jos sitä liikaa juo...
Vesimyrkytys voi olla jopa hengenvaarallista.
Lievä vesimyrkytys eli hyponatremia oireilee usein pahoinvointina ja päänsärkynä. Keho menettää suoloja, kun elimistöön kertyy liikaa vettä.
https://anna.fi/hyvinvointi/liika-veden-juonti-voi-johtaa-vesimyrkytykseen-nama-oireet-paljastavat-lipitatko-liikaa-vetta
 
Yhteistyössä