Laukku-Leena ulkosalla

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Maanantaina 71 vuotta täyttänyt Leena Kiviharju on asustellut Jämsässä vuodesta 2017. Teknisen johtajan mukaan Jämsän kaupunki on tehnyt kaikkensa Kiviharjun auttamiseksi. Nainen ei kuitenkaan halua ottaa kaupungin apua vastaan.

Leena Kiviharju on asustellut Jämsässä Hallin alueella vuodesta 2017. Maanantaina 7. tammikuuta Kiviharju istuu torin laidalla nyssäköidensä keskellä ja keittää vettä trangiassaan.

Laukku-Leenana tunnettu Kiviharju elää taivasalla. Päällä ei ole enää edes risaista pressua, joka oli hänen suojanaan vielä viime syksynä.

Kiviharju on kiertänyt Suomea toistakymmentä vuotta mukanaan iso kasa laukkuja. Hänestä kulkee monia huhuja ja tarinoita, eikä kukaan tunnu tietävän varmasti, kuinka kauan Kiviharju on elänyt tällä tavalla.

Valkeakosken Sanomien vuonna 2012 julkaiseman jutun mukaan Kiviharju oli ollut viimeiset 11 vuotta ilman yhteiskunnan tukea. Se tarkoittaisi, että pian vuosia taivasalla olisi takana jo 20. Faktoja Kiviharjun elämästä ei ole kuitenkaan tarkistettu.

Hänestä on kirjoitettu vuosien aikana paljon mutta yhtään kunnollista haastattelua hän ei ole suostunut antamaan. Ainakin kaksi kertaa hänet on sosiaalisessa mediassa julistettu kuolleeksi.

Nainen tunnetaan hyvin myös hälytyskeskuksissa ja eri poliisilaitoksilla. Ei siksi, että hän olisi koskaan tehnyt mitään pahaa, vaan siksi, että ihmiset ovat soitelleet huolestuneena hänestä hälytyskeskuksiin.

Syksyllä julkaistun KMV-lehden jutun mukaan Kiviharju etsi asuntoa talveksi. Nyt hän kuitenkin asuu taivasalla Jämsässä Hallin keskustassa.

Kiviharjulla on jonkinlainen makuualusta, kaksi makuupussia ja muutamia peitteitä. Muutenkin elämä on alkanut käydä vaikeaksi, koska hän ei enää lukuisten valitusten jälkeen tunne olevansa tervetullut asiakas paikkakunnan ainoaan kauppaan. Hän sanoo hoitavansa ostoksensa mieluummin Mäntässä, jossa on enemmän kauppoja.

Omien sanojensa mukaan hän etsii edelleen asuntoa, mutta ei Jämsästä. Itse asiassa Leena haluaisi päästä pois paikkakunnalta niin pian kuin mahdollista.

Suurimpana esteenä lähtöön ovat kymmenet, tällä hetkellä lumen peittämät matkatavarat, joista ainakin osa on ilmeisesti jäätynyt maahan kiinni.

Paikalle oli tehty aiemmin päivällä vierailu Jämsän sosiaalitoimesta. Kiviharjua oli varoitettu lähestyvistä kovista pakkasista.

Mitään muuta ei oikeastaan olekaan mahdollista tehdä, koska Kiviharju itse ei halua ottaa apua vastaan. Hän oli kertonut paikalla käyneille, että hänellä on kokemusta taivasalla olemisesta 30 pakkasasteeseen saakka, eikä hän uskonut tulevien pakkasten olevan tätä kovempia.

Koska Kiviharjulla ei ole puhelinta, hänen lienee vaikea ottaa yhteyttä muuttofirmaan, mutta hän arvelee puhelimen kyllä tarvittaessa järjestyvän. Hän ei halunnut apua tässäkään asiassa.

Jämsän Hallin alueelta Kiviharju olisi jollain aikataululla halukas suunnistamaan esimeriksi Sysmään, jonka hän tuntee entuudestaan tai sitten jollekin muulle paikkakunnalle siitä etelään.
Mahdollisesta asunnosta esimerkiksi Sysmässä ei Kiviharjulla ollut mitään tietoa.

Maanantaihin mennessä Kiviharju oli ehtinyt tarkistaa muutaman pakaasinsa, mutta kymmeniä oli vielä tarkistamatta. Kun häneltä kysyi, kuinka pian hän arveli tästä hommasta selviytyvänsä, ei hän osannut sanoa mitään tarkkaa aikaa.

– Täytän tänään 71 vuotta, enkä voi sanoa kuinka tehokkaasti pystyn työskentelemään, sanoo Kiviharju.
Hän sanoo jatkavansa työtään, eikä tarvitse siihen kenenkään apua.

Teknisen johtajan Tarja Kuisman mukaan Jämsän kaupunki on tehnyt kaikkensa Kiviharjun auttamiseksi. Nainen ei kuitenkaan halua ottaa kaupungin apua vastaan.

– Fakta on se, että Laukku-Leena on leiriytynyt luvatta kaupungin kaava-alueelle ja varastoi siellä tavaraa. Olemme tarjonneet hänelle asuntoa, mutta hän ei suostunut ottamaan sitä vastaan.

– Ainut mitä kaupungin yhdyskuntapalvelut voi tehdä, on antaa hänelle häätö, mutta se ei auta millään lailla. Ongelma siirtyisi toiselle paikalle Jämsää tai toiselle paikkakunnalle. Se olisi peiton jatkamista toisesta päästä, Kuisma kertoo.

Tekninen johtaja sanoo olleensa aktiivinen Kiviharjun tilanteen vuoksi, koska ihmetteli, voiko suomalainen yhteiskunta olla näin kädetön tämänkaltaisessa tilanteessa.
– Meille on tullut valituksia hänestä. Jotenkin pitäisi löytää kestävä ratkaisu yhdessä hänen kanssaan.

Kiviharjun tilanne on hyvin tiedossa niin Jämsän kaupungilla kuin poliisillakin. Viranomaiset pitivät palaverin asiasta viime vuoden lopulla.

Rikoskomisario Veli-Pekka Välisaaren mukaan poliisi on saanut harvakseltaan ilmoituksia Kiviharjusta. Partio on tuolloin käynyt toteamassa naisen kunnon ja olosuhteet. Viime vuonna näitä tehtäviä oli 1–2 kappaletta
– Hän viettää omasta vapaasta tahdostaan tällaista elämää. Häntä on välillä käytetty lääkärissä, mutta hän on virkeä ja terve ihminen. Jotkut kokevat hänet ehkä häiriöksi, mutta varsinaisia poliisin pakkotoimenpiteitä häneen ei ole kohdistettu. Poliisi on lähinnä neuvonut ja ohjeistanut häntä enemmänkin siirtymään sellaiseen paikkaan, missä ei aiheuttaisi pahennusta. Hän vain on Hallin keskustassa.

Välisaaren mukaan poliisi on kehottanut Kiviharjua vaihtamaan luvatonta leiriytymispaikkaa puistoalueelta muualle.
Hän oli siirtynyt muutamia satoja metriä ja palannut takaisin. Välisaaren mukaan Laukku-Leena on kertonut haluavansa asustella taajamassa, jotta voi tarvittaessa pyytää apua.

Komisarion mukaan poliisi ei voi kohdistaa pakkotoimenpiteitä ihmiseen, joka omasta halustaan asustaa ulkosalla. Väliaikaisia toimenpiteitä, kuten siirtokehotusta, voidaan harkita esimerkiksi roskaamisen tai hygieniapuolen vuoksi.

Viranomaisten palaverissa todettiin Kiviharjun tilanne, ja toimenpiteiden pääpaino on kaupungin päässä. Poliisi voi tarvittaessa antaa virka-apua muille viranomaisille, mikäli heidän toimensa vaativat poliisin läsnäoloa.
– Tilanne on ongelmallinen ja monisyinen, rikoskomisario toteaa.

Juttu on julkaistu alun perin KMV-lehdessä.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/75db588e-0711-40c6-bb09-b2b3b0560953
 
Siis hän haluaisi asunnon, mutta kukaan ei sellaista hänelle tarjoa? Ja kuitenkin sanotaan, että hän ei ota apua vastaan?
Onko paikallisia, jotka tietäisivät, miten tämä asia oikein menee?
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
Mun mielestä tuota mummelia ihannoidaan turhaan. Oli sanonut jo v.2012 että seuraavana vuonna alkaa saada eläkettä ja hommaa kämpän, mutta ei oo tosissaan niin tehnyt.

Turhaa ylpeyttä ja katkeruutta yhteiskuntaa vastaan?
 
MIKÄ VITTU SÄ LUULET OLEVAT KERMAPERSE?
Tuo_nainen_ei_halua_apua, jota sille on tarjottu.

Kai sille on ihan mukavasti säästynyt eläkerahoja v.2013 alkaen, pääsisi heittämällä ainakin kaupungin vuokra-asuntoon?
Mikä tahansa loukko on parempi kuin keitellä trangiaa jossain -15 asteen viimassa.
 
Mutt jos hän tykkää trangiasta?:unsure:

Laukku Leena asui myös meidän paikkakunnalla ja oonkin ihmetellyt aina välillä minne hän hävis:love:
Meidänkin kunnassa kävi muutama vuosi sitten.
Mutta ei mun ymmärrys veny (ei varmaan ollu ylläri). Ei tuo ole kenenkään ihmisen elämää raahata laukkuja ja elää tienposkessa kun vaihtoehtoja olis.

Siis semmosia penttilinkoloita mä ymmärrän jotka haluaa olla vaikka erämökissä alkukantaisesti, luonnon keskellä. Mut niilläkin on koti.

Tuo Leenan tapaus kertoo vaan jostain työttömyyden aiheuttamasta valtavasta traumasta, häpeästä tms.
 
Samaa mäkin tässä ihmettelin.

Metsässä on okei mutta ulkosalla taajamassa kuulostaa kärsimykseltä. :confused:
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Samaa mäkin tässä ihmettelin.

Metsässä on okei mutta ulkosalla taajamassa kuulostaa kärsimykseltä. :confused:
Jep. Pakokaasujen, koirankakkojen ja vaarallisen liikenteen keskellä.
Ja mitä/keitä hän pakenee? Miksi ei asetu yhdelle paikkakunnalle asumaan, johtuuko häpeästä eikä halua tutustua/kiintyä tms?
 
Jep. Pakokaasujen, koirankakkojen ja vaarallisen liikenteen keskellä.
Ja mitä/keitä hän pakenee? Miksi ei asetu yhdelle paikkakunnalle asumaan, johtuuko häpeästä eikä halua tutustua/kiintyä tms?

Tai sit "asuin"paikan asukaat alkavat totuttuaan nimittelemään. Eikä keneltäkään heru enää avustuksia.

Tai naisella on harhoja ja alkaa uskoa, nähtyään saman ihmisen useamman kerran, tämän seuraavan tai vakoilevan.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Meidänkin kunnassa kävi muutama vuosi sitten.
Mutta ei mun ymmärrys veny (ei varmaan ollu ylläri). Ei tuo ole kenenkään ihmisen elämää raahata laukkuja ja elää tienposkessa kun vaihtoehtoja olis.

Siis semmosia penttilinkoloita mä ymmärrän jotka haluaa olla vaikka erämökissä alkukantaisesti, luonnon keskellä. Mut niilläkin on koti.

Tuo Leenan tapaus kertoo vaan jostain työttömyyden aiheuttamasta valtavasta traumasta, häpeästä tms.
Mä olen ihan samaa mieltä ettei todellakaan ole normaalia laittaa vanhaa naista kulkemaan noin, MUTTA siinä on oikeasti yksi pieni mutta..häntä on yrittänyt auttaa mm. paikalliset ihmiset ihan täällä missä mä asun ja kieltäytyi _kaikesta_ avusta (no ei kahvimukista mutta muuten) joten koska häntä ei voitu pakkohoitaa niin mitä muuta ihmiset ja viranomaiset pystyi tekemään kuin levittelemään käsiään?
Hän kävi toissa vuoden alkukeväästä oksentamassa aluesairaalamme takaovelle, juuri sen oven missä hoidettiin vanhuksia..mutta ainoa mitä hoitajat pystyivät tekemään oli se, että oksennus siivottiin siitä penkin edestä (ulkona).
 
Olisivat vaan napanneet siitä ovelta vanhainkodin lämpimiin...

Ei vaan, ihan jäätävän surullista. Miksi just sinne vanhusosaston luo oksensi? Mut toisaalta. Ehkä tuo on vapautta. Kaikkea ei laki rajoita.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
Olisivat vaan napanneet siitä ovelta vanhainkodin lämpimiin...

Ei vaan, ihan jäätävän surullista. Miksi just sinne vanhusosaston luo oksensi? Mut toisaalta. Ehkä tuo on vapautta. Kaikkea ei laki rajoita.
Kyllä häntä yritettiin houkutella sinne, oli käynyt aamiaisella siellä kahviossa kuulema...mutta ei voi väkisin ottaa huostaan ihmistä...:(
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Jotenkin tuli mieleen Päätalon Kalle hahmo, Vikke Nilo, joka ei suostunut lähteeseen (vessanpyttyyn) paskomaan. Ja siksi lähti livettiin kunnalliskodinvastaavasta.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
Ja ymmärrän kyllä miksi ois hanala mennä johonkin vanhainkotiin tai asuntolaan tai vastaavaan.

Jos on oma kämppä yli talven, on se sit kuinka pieni kämppä tahansa, niin on itsemääräämisoikeus. Vaikkapa tavaroihin. Kukaan ei tuu sanomaan että tolle haisevalle kirppusäkille (makuupussi) ei oo tilaa ja raahaa sitä roskikseen. Kuten kävisi missä tahansa laitoksessa.

Lähde siinä sit keväällä jälleen kulkurielämään kun ei oo pussia eikä olutkärryä eikä makuupusseja eikä rahaakaan ostaa niitä!
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
Rouva tuskin sopeutuisi laitoselämään vaan se olisi hänelle kuin vankila. On tottunut pitämään huolta itsestään.
Mutta jos hän jonkin katon saisi päänsä päälle. Jokin oma pieni asunto. Millaisia kämppiä kunta on yrittänyt tarjota hänelle kun ei ole kelvannut?
 
  • Tykkää
Reactions: r0s

Vähän sama kuin mun mummo joka eli kämpässä mihin tuli kylmä vesi ja sähkö. Viemäriä ei ollut eikä tietenkään vessaa eikä pesutiloja eikä mitään.

Viimeisenä syksynä ois halunnut paremman asunnon. Ja siihne paremmuuteen ois riittänyt lämmin vesi.

Vaan eipä saanut.

Laukku-Leena os kai tyytyväinen kun ois viemärillinen, pieni autotalli. Vaan saako sellaisen? Tuskin!
 
Yhteistyössä