❃ Kauan plussaa odottaneet (vuosi →) ❃

Ananasbananas, kaikkea hyvää teille odotukseen :)

Josia, hyvältä kuulostaa!

Nonsk, minulla on ollut kystia. Ne yleensä menee itsestään ohi, harvcoin leikkaavat. Eli ultra ja seuranta! Itsellä tekivät järkyttäviä vatsakipuja, en pystynyt edes lapsia hoitamaan!
 
Tuli testattua tänään aamulla taas nega.

En usko edes olevani raskaana, mutta huvikseni testasin.

Menkkojen pitäisi alkaa viikonloppuna.testi minkä tein niin siinä luki että voi tehdä 6 päivää ennen kuukautisten oletettua lakamis päivää.

Tuskinpa enempää testejä haaskaan. Pitänee siis odotella että menkat alkaa ja sitten toivoa, että ovis osuu suotuisaan päivään seuraavaa inseminaatiota ajatellen.

On vaan outoa kun mitään ei tapahdu. Ja tosiaan yksityisellä kaikki testit tehty ja niissä ei vikaa. Diagnoosina vain selittämätön laosettomuus.

Ensimmäisen lapsen olen kuitenkin saanut ilman mitään hoitoja.
 
Täällä aivan järkyt vuodot. Kauheita kökköjä tulee pönttöön ja siteeseen. En ole ottanut nyt vuotoa hillitsevää lääkettä, sillä jotenkin tuntuu, että ton megakierron jälkeen on hyvä antaa kohdun puhdistua kunnolla. Näissä viimeisissä luomukierroissa ajattelin tikuttaa ovista. Miehelelkin sanoin, että nyt painetaan sata lasissa kaksi kiertoa :)
 
Tuli testattua tänään aamulla taas nega.

En usko edes olevani raskaana, mutta huvikseni testasin.

Menkkojen pitäisi alkaa viikonloppuna.testi minkä tein niin siinä luki että voi tehdä 6 päivää ennen kuukautisten oletettua lakamis päivää.

Tuskinpa enempää testejä haaskaan. Pitänee siis odotella että menkat alkaa ja sitten toivoa, että ovis osuu suotuisaan päivään seuraavaa inseminaatiota ajatellen.

On vaan outoa kun mitään ei tapahdu. Ja tosiaan yksityisellä kaikki testit tehty ja niissä ei vikaa. Diagnoosina vain selittämätön laosettomuus.

Ensimmäisen lapsen olen kuitenkin saanut ilman mitään hoitoja.
oletko testannut uudestaan?
 
@Zatsuma Onko tullut vuotoa tai mitään muuta oiretta? Vkl lähenee ja arvelit, että menkat alkaa , niin aattelin kysäistä väliaikatietoja. :)
@Nonsk ultrailua on seuranta kuten tuolla jo todettiin. :)

Täällä jännätään maanantain punktiota... :eek: Siirtoon to tai pe riippuen, onko mitään siirrettävää. Jännitän niitä kipuja jo. Kestän todennäköisesti jälkikivut, mutta kun se toimempidekin jännittää jo ja sen aikana tulevat kivut. Ärsyttää vähän myös se, että harrastukset jää tauolle muutamaksi viikoksi, mutta hyvän asian puolesta onneksi :love: Mulla on jo pikkujouluja tiedossa, niin vähän jo niitäkin stressaan. Kun eihän se stressitön elämä ole mitään... :LOL:
 
@Zatsuma Onko tullut vuotoa tai mitään muuta oiretta? Vkl lähenee ja arvelit, että menkat alkaa , niin aattelin kysäistä väliaikatietoja. :)
@Nonsk ultrailua on seuranta kuten tuolla jo todettiin. :)

Täällä jännätään maanantain punktiota... :eek: Siirtoon to tai pe riippuen, onko mitään siirrettävää. Jännitän niitä kipuja jo. Kestän todennäköisesti jälkikivut, mutta kun se toimempidekin jännittää jo ja sen aikana tulevat kivut. Ärsyttää vähän myös se, että harrastukset jää tauolle muutamaksi viikoksi, mutta hyvän asian puolesta onneksi :love: Mulla on jo pikkujouluja tiedossa, niin vähän jo niitäkin stressaan. Kun eihän se stressitön elämä ole mitään... :LOL:
Ei vuotoa eikä oireita:LOL: testejä en enempää ole tehnyt. Jään odottelemaan että mitä tapahtuu:)
 
@Josia Punktiossa on niiiin hyvät lääkkeet, että sen ei oikeasti pitäisi tuntua juuri missään! Suoraan suoneen törkätään nopeavaikutteista kipulääkettä ennen toimenpiteen alkua, ja todella herkästi kesken lisää, jos alkaa tuntua mitään. Mulla aikanaan aukiolotutkimus sattui suht paljon, punktiossa ainut pieni kipu oli ensimmäinen puudutuspiikki emättimeen, ja sekin oli siis vähemmän kivulias kuin normi verikoe. Itseasiassa kanyylin laitto taisi olla se kivuliain osuus koko päivänä :) Tsemppiä hurjasti, toivottavasti saatte oikein hyvän saaliin ja tuloksen!
 
Josia, tsemppiä punktioon! ONko teidän ensimmäinen?

Zatsuma, oletpas sissi, kun et ole testannut vielä!

Wintersun, milloin tulee tulokset?

Täällä menkat lusittu ja seksiä oli heti tänään :) Olikin meilkein kuukauden tauko, kun ollut karsee pms, vatsakipuja ja menkat. Tänään käyn ostaan ovistikkuja monen vuoden tauon jälkeen:)
 
Pakko tulla vaan avautumaan taas ihmisille, jotka tietää mitä käyn läpi ja ovat samassa tilanteessa.. Tuntuu ettei kukaan muu ymmärrä koskaan mitään.

Mulla on nyt tän reilun vuoden aikana jatkuvasti ystäviä raskautunut ja paljon niitä, joilla mun esikoisen kanssa samanikäinen lapsi, niin ovat tulleet jo raskaaksi tai saaneet toisen lapsensa. Tuntuu että koko ajan joku alkaa yrittää ja tulee samantien raskaaksi, kun itse edelleen ja edelleen junnaan omassa tilanteessani.

Eräs ystävättäreni alkoi yrittää lasta aivan vastikään ja meillä siis esikoiset samanikäisiä. Hän hoki minulle siitä asti kun alkoi yrittää, että kumpa tulisi heti raskaaksi, kumpa ei tarttisi yhtään odotella ja hänen on nyt pakko tulla raskaaksi jne. Nyt hän sitten tulikin parin kierron jälkeen jo raskaaksi ja nyt hän tietenkin hehkuttaa asiaa todella paljon (ymmärrettävästi) ja sanoo kuinka he olivat yhdessä miehensä kanssa itkeneet, kuinka hekin "viimein" saavat toisen lapsen. Mulla tulee noista todella paskamainen fiilis, kun itse yrittänyt yli vuoden ja sitten sanotaan tuollaisia asioita. Yritän kovasti olla onnellinen hänen puolestaan, mutta samalla olen juuri koittanut olla miettimättä vauva-asioita, raskaaksi tulemista jne ja nyt saan joka päivä kuulla hehkutusta ja näin myös itse miettimään vauva-asioita ja raskaaksi tuloa.

Pitäisikö sanoa varovasti, että en hirveästi kommentoi, koska aihe on minulle hieman kipeä vai kuinka kannattaisi tehdä? Varmaan minua pidetään röyhkeänä, kun en jatkuvasti hehkuta ja kommentoi jokaista asiaa. Olen vain hieman loukkaantunut joistain ajattelemattomista kommenteista..

Lisäksi mulle samaan aikaan koko ajan hoetaan, että lakatkaa yrittämästä, älä stressaa ja älä mieti asiaa. Ihan mahdotonta tässä elämässä, jossa kaikki tutut saa vauvoja jatkuvalla syötöllä.
 
  • Tykkää
Reactions: Jennipä
Tänään tikuttelin ovista TÖISSÄ!: Hyvää päivää, meneekö tämä vähän överiksi?? Mutta oli miten oli, haalea oli vielä verrokkiviiva ja FLO ennustaa ovista keskiviikolle. Tänään "pitäisi" varmaan sekstailla, mutta on pyykkipäivä ja marrasputki (=juoksua marraskuun joka päivä väh. 25 min), joten en varmaan ehdi :)
 
Papuprinsessa, minä kanssa en viitsi lukea noita tavallisten yrittäjien sivuja ollenkaan, kun tulee niin paha mieli, kun koko ajan joku plussaa... Toki ymmärrän, ettei se minulta ole pois, mutta silti. Itse ollaan jo viisi vuotta yritetty tätä raskautta. Silti tuntuu, ettei viitsi narista, kun minullaon aikaisemmasta liitosta kolme lasta. On tämä kuitenkin kipeetä! Joka kuukausi pettyä ja yrittää :(
 
Kiitos tsempistä punktion suhteen! Luin kommentit tänään aamulla ennen punktiota, niin olin oikeasti vähän rauhallisempi olo. :)Toki itkeä tihrutin odotellessa, mutta hoitajat on niin ihania ja ammattilaisia! Oli turvallinen olo. Ja kolme munasolua saatiin. Määrä oli itselle ihmetys, kun niin paljon piti olla tulossa, mutta se on parempi kuin nolla! Toimenpiteeseen tosiaan sai hyvät lääkkeet ja oli nopeasti ohi. Nyt oon vaan makoillut ja nukkunut, vatsa on kipeä ja vuotoa tulee edelleen.

@papurinsessa Kaikki tunteet on onneksi sallittuja ja niitä tulee prosessin aikana. Niitä ei kannata hävetä tai yrittää puskea syrjään. Mun rakkaista ystävistä kaksi aloittelee yritystä ja toivon sydämestäni heille hyvää. MUTTA toki oma mieli on sitä mieltä, että kunpa olisin ensin, koska lähes kolme vuotta jo meillä takana. Järki ei näin ajattele, mutta se tunne ja ajatus tulee silti ja sen yritän hyväksyä. Tsemppiä sinulle! Samoin tsemppiä @kirsillevauva Aina pettymys on kipeä asia, oli aiempia lapsia tai ei.
 
  • Tykkää
Reactions: papurinsessa
@kirsillevauva juuri sama kuin itselläni, että tämä on oikeastaan ainoa keskustelu, jota käyn välillä lukemassa ja jatkuvasti toivon, että jokainen täällä kirjoittava tulisi pian raskaaksi. todella paljon tsemppiä sinullekin matkalle ❤ Jatkuva yrittäminen tuntuu kyllä yhdeltä stressaavimmalta ja ahdistavimmalta asialta elämässä. :(

@Josia se juuri, että samaan aikaan toivoo heillekin pikaista tärppiä ja pelkkää hyvää, mutta samalla toivoisi itse tulevansa ensin raskaaksi, koska yrittänyt jo niin kauan. Joskus koen syyllisyyttä tunteistani, mutta tavallaan haluan myös antaa itselleni ymmärrystä, koska tämä yrittäminen on niin raskasta. Kiitos tsempeistä ja sitä samaa sinulle ❤
 
@papurinsessa @kirsillevauva @Josia Tuttuja tunteita. Tulee vaan paha mieli kun käy lukemassa tiettyjä palstoja, joissa ollaan ihan maansa myyneitä kun ei vielä kolmannellakaan kerralla tärpännyt :cautious: Tollainen alkaa ottamaan päähän ja välillä mietin, että pitäisi kokonaan lopettaa palstailu. Sitten kuitenkin taas parin päivän päästä palaan tänne lueskelemaan. Ehkä voisin tänne yli vuoden yrittäneisiin enemmän siirtyä. Puoli vuotta olen kirjoitellut tonne keskenmenon jälkeen yrittäneisiin, mutta alkaa sielläkin masentaa, kun tuntuu, että mä vaan roikun siellä ja muut plussaa pian keskenmenon jälkeen. Kuukauden päästä olisi ollut keskenmenneen raskauden laskettu aika...

Mulla on pari kaveria aloittamassa esikoisen yrittämistä. Ja täytyy myöntää, että vähän pelkään, että ne tulee heti raskaaksi. Parasta olisi, että mä tulisin raskaaksi ja ne heti pian sen jälkeen, niin olisi kiva olla samassa elämäntilanteessa. Mutta niin päin, että mä ensin, koska mulla on aikaisempi vuoronumero :D Meillä takana yritystä 1 v 3 kk.

Nyt kun tähän harmituslinjalle lähdin, niin sekin mua välillä ärsyttää, kun Facebookissa joku ilmoittaa raskausuutisen ja kun laskee taaksepäin, niin huomaa, että raskaaksi on tultu pari kuukautta häiden jälkeen. Todennäköisesti siis nopea tärppi kyseessä (toki ei voi varmaksi tietää). Sitten miettii, että miksi noille on suotu tollainen onni ja meille ei :(
 
@Minji täällä on turvallista ja lämmin porukka, joten jäähän vaan meidän kanssa höpöttää :)

Punktiokuulumiset. Iso määrä munasoluja piti olla tulossa, mutta vain kolme saatiin. Tänään soittivat klinikalta, että vain yksi oli hedelmöittynyt. :cry: Nyt ollaan sit aika järkyttyneitä, pettyneitä, mutta jännittyneitä perjantain siirron suhteen. Miten tässä vielä mahtaa käydä (n) On tää vaan henkisesti niin raskasta. Nyt tulee sit se kärkäs vuodatus :whistle: Luin tuolta muulta sivustolta kuinka joku työintoilija oli suunnittelemassa töihin menoa punktiota seuraavana päivänä, kun ei vaan jaksa olla kotona. Joku varoitteli, että saattaa se sairausloma olla tarpeen ihan henkisen puolen kannalta ja oon sitä mieltä kyllä itsekin. On aikaa kohdata nää pettymykset ja toipua fyysisesti. Toki kaikki ei halua kohdata tunteitakaan, mutta ehkä syytä olisi.
 
@Minji tuntuu, että nämä tunteet ovat hyvin yleisiä lapsettomilla (niin totaalilapsettomilla ku sekundaarisille jne). Ei haluaisi olla kateellinen tai katkera, mutta sellainen epäreiluuden tunne jne väkisin nostaa välillä päätään. Todella usein kysyn mielessäni, miksi minä en tule raskaaksi, vaikka meillä on kaikki puitteet lapselle, paljon paljon rakkautta jaettavaksi ja takaisin lapselle mahdollisimman hyvän ja rakkaudentäyteisen lapsuuden. Lapsi olisi myös hyvin toivottu ja harkittu. Sitten samaan aikaan jotkut saavat hetken mielijohteesta vaikka kymmenenkin lasta peräjälkeen. Ehkä nyt ei ole vielä kuitenkaan oikea aika? En tiedä. Usein uskon kohtaloon, mutta tässä näen kohtalon todella epäreiluna. Yritän välillä ajatella, että ainakin raskaus ja vauvanuuskuttelut jne ovat vielä (toivottavasti ainakin) edessä, kun ystävilläni ne ovat siinä vaiheessa jo kaikilla ohitse elleivät innostu tekemään vielä lisääkin lapsia.

@Josia paljon tsemppiä vaikeaan hetkeen. pidän teille todella paljon peukkuja! täytyy toivoa, että se yksikin riittäisi <3
 
Joo, kyllä sitä itsekin jo vähän odottelen millon joku taas julkaisee vauvauutisen. Toi tuleva brittikuninkaallisvauva esim on jo kipeä paikka kun aina tulee mieleen että syntyy varmaan samoihin aikoihin kun keskenmenneessä ois laskettuaika. Yritän kuitenkin olla positiivinen ja kannustava kaikkia tuttujen vauvauutisia kohtaan, vaikka kirpaisee.

@papurinsessa samaa oon miettinyt joskus, ehkä aika ei oo vielä meillä oikea?

Mulla tulee valkovuotoa välillä enempi välilä vähempi, ei tietenkään oo heti ajatus että nytkö heti uusi tärppi kun sillon sitä tuli myös... :oops: Muuta oloa ei oo, vähän juilii alavatsalle mutta siihenhän voi olla miljoona muutakin syytä. :whistle: Oon varmaan kohta jossain keuhkokuumeessa, kun ei flunssa iske päälle vaan ennakoivaa oireilua on. Mutta oon 3vkoa jo maannut ja odotellut sitä, niin nyt oon sitten käynyt paristi jumpassa höntsäilemässä ja tekemässä edes jotain, vaikka ei saisi tiedän, koska en vaan jaksa löhötä enää ja odotella seuraavaa 3vkoa tulevaksi..
 
Soitin klinikalle, jotten turhaan lugeja aloita, jos alkion kehitys on pysähtynyt. Sanoivat, että huippuluokan yksilö, jakautuminen jatkunut normaalisti (y) Aivan jäätävästi jännittää ja tunteet on ihan sekaisin.... :love::eek::giggle:(n)Yritä tässä nyt olla realisti, kun mies on niin innoissaan, yritän toppuutella. Nää on niin poissa omista käsistä tässä vaiheessa....
 
  • Tykkää
Reactions: Nonsk
Josia, onko tämä teidän eka hoitokerta? Hienoa, että on laatuyksilö, toivotaan, että tulee nyt plussaa :)

Minji, onko teidän lapsettomuutta tutkittu? Toivon teillekin nopeaa plussaa :)

Wintersun, kaikkea hyvää ja toivotaan parasta huomisen suhteen! Voin vain kuvitella kuinka paljon hermostuttaa!

Itse näin unta, että olin koristreeneissä ja oli yksi treenaaja viimeisillään raskaana. En voinut olla treeneissä, kun niin itketti :(

Flo ennustaa ovista tälle päivälle, tavallinen laskuri perjantaille. Mies oli ihan tuskaa kärsimässä eilen, kun pakotin seksiin.Yritin lohduttaa, että kohta tää ovisseksi loppuu, jos hoito on joulukuussa <3
 
@Wintersun Toivotaan parasta! Minä vuorostani pidän täällä peukkuja!!
@kirsillevauva Yksi inssi takana. Inssit meille hyödyttömiä, joten siirryttiin heti tähän, on siis eka ivf-hoito.
Voi miestä :p Meille tuli ovisseksistä näiden vuosien aikana ihan rutiini. Nyt onkin vähän outoa, kun ei nyt voi, eikä tarvi ihan kellon lyömällä olla puuhailemassa. :LOL: Sanoinkin miehelle tässä syksyllä, että pelottaa ihan, että jää kohta petihommat kokonaan, kun ei oo enää pakko :ROFLMAO:
 
@Josia Hienoa, että jakautuminen on mennyt hyvin! Tsemppiä huomiseen siirtoon!

@Wintersun Toivon todella, että saat hyviä uutisia tänään!

@kirsillevauva Ei olla vielä päästy tutkimuksiin. Kävin alkusyksystä terkkarissa, mutta lääkäri sanoi, että tekee lähetteen lapsettomuustutkimuksiin vasta kun keskenmenosta kulunut lähes vuosi. Kevääseen asti siis pitäisi odotella ennen kuin pääsee tutkimuksiin :unsure: Tai tiedä sitten koska niihin tutkimuksiin oikeasti pääsee, että kauan kestää lähetteestä, että pääsee ensikäynnille. Onko kenelläkään tietoa Helsingin jonoista? Eilen vähän miehen kanssa juteltiin, että pitäisikö mennä yksityiselle jos yk 8 ei ole tärpännyt. Nyt menossa yk 7 keskenmenon jälkeen. Keskenmennyt raskaus tärppäsi yk 8, niin sen takia mietittiin, että siihen asti odotettaisiin.
 
  • Tykkää
Reactions: Josia
Minji, me ollaan käyty yksityisellä tutkimuksissa ja jos vain on rahaa, menkää ihmeessä ja saattehan te Kela-korvaukset. Mulle tehtiin kuukautiskierron kartoitus ja miehelle siemenanalyysi. Lisäksi tavallisia gynegologisia tutkimuksia. Ei ne minusta ihan järkyttävän kalliita olleet :) Mies ei ollut silloin vielä valmis hoitoihin, mutta nyt 5 vuoden jälkeen on kypsynyt ajatukseen isyydestä ja mennään lahjamunasoluhoitoon. Joulukuussa siirto näillä näkymin <3 En malttaisi odottaa :)

Wintersun, sinun kuulumisia täällä odotan :)
 
@kirsillevauva Mahtavaa, että siirto lähenee teillä! Pitkä on ollut teillä aika.

Vuosi sitten kävin gynellä ihan vaan perustarkastuksessa muutama kuukausi yrityksen aloittamisen jälkeen ja siellä katsottiin verikokeella, että tapahtuuko ovulaatio ja tuloksen mukaan tapahtuu. Nyt alkusyksystä terkkarilääkäri suostui sentään pari verikoetta ottamaan, vaikka lähetettä lapsettomuustutkimuksiin ei tehnyt. Katsottiin kilppari (0,58) ja ferritiini (vähän reilu 40 tais olla). Eli nekin kunnossa. Viime keväänä mies kävi yksityisellä ottamassa siemennesteanalyysin. Kaikki oli muutoin viitealueella paitsi siittiön vasta-aineita oli vähän. Lausunnon mukaan ei kuitenkaan todennäköisesti olisi vaikutusta hedelmällisyyteen. Olen miettinyt, että mitähän tutkimuksia seuraavaksi tehtäisiin. Aukiolotutkimustus? Tosin ainakin toinen munajohdin on auki, kun keväällä tulin raskaaksi. Mikä tuo kuukautiskierron kartoitus on @kirsillevauva ? Täällä varmaan monella tietoa miten noi tutkimukset yleensä etenee?
 
Tää on jo ihan p*skaa.
Mun piti päästä 2vkon päästä hoidonsuunnitteluun miehen kanssa, mutta menemmekin uuteen operaatioon. Taas. Joudun siirtämään sen hoidonsuunnittelun jonnekin. Alkaa tuntua että ei me varmaan sitä vauvaakaan ikinä.
Turhaan tunnun täällä pyörivän kun tämä vauva asia ei etene ja huonoja uutisia tulee koko ajan.
Joulukuu piti olla vihdoinkin erilainen, mut niin se 8v yritys täyttyy ilman toivoakaan plussasta.

Pahoittelut masentavasta viestistä.
Olen aika rikki..
Voi sinua ja teitä, olen todella pahoillani <3 Iso halaus ja voimia! Miten se on noin sitkeä???
 

Yhteistyössä