Elämättömän elämän häpeä

Nyt unohdat, ettei ihmisen Suomessa tarvitse elättää itse itseään. Siellä autiolla saarellakin voi nostaa tukia eikä välttämättä edes joudu kuntouttavaan työtoimintaan, koska matka lähimmälle työtoiminnan järjestämispaikalle olisi liian pitkä.

Mut mitäs sä niillä tuilla siellä teet? Sytyttelet nuotiota?
Ei oo "oikeaa" elämää jos joutuu nyhjäämään tukien varassa.

 

Mut mitäs sä niillä tuilla siellä teet? Sytyttelet nuotiota?
Ei oo "oikeaa" elämää jos joutuu nyhjäämään tukien varassa.

Saahan sinne saareen sähköt, kun ostaa aurinkopaneelin ja vaikka pienen tuulimyllyn. Sitten voi roikkua netissä kaikki päivät niin kuin normaalitkin työttömät tekevät.

 

Ei ole pakko kestää. On tähän keino ja siihen olen päätymässä. Ihmisen elämän on tarkoitus olla elämisen arvoista ja olla arvokasta muille ihmisille. Mulla nämä kriteerit eivät ole toteutuneet kymmeniin vuosiin. Joskus näen värillisenä ilta-auringon jälkeen hohtavan taivaa ja ajattelen pienen hetken elämän olevan mielekästä ja arvokasta. Tämä hetki onnen kanssa kestää kuitenkin lopulta vähemmän kuin mehujää helteisenä päivänä, eikä kaunis taivaanranta ole se polttoaine, jonka avulla ihminen jaksaa taivaltaa tuulessa ja tuiskussa.

[ap]

No ensinnäkin tämä särähti korvaan "Olla arvokasta muille ihmisille". Onnellinen voi olla, vaikka ei ns yhteiskuntaa hyödyttäisi mitenkään. Ainoa, kenelle olet vastuussa oman elämän tarkoituksesta, olet sinä itse. Jos auringonlasku tuo hetkellisen onnentunteen, hakeudu sitten sinne auringolaskuun(se on ilmaistakin). Mieti, mitä muita asioita elämässä voisi olla, mikä saisi aikaan tämän onnen. Lisää sitten niitä. Ei edes kannata aloittaa, niistä vaikeammista asioista kuten ura.
Eikä se työ ja parisuhde ole se autuaaksi tekevä asia. Vaikka sinulla olisi molemmat, saattaisit olla surullinen. Toisaalta et tarvitse onneen kumpaakaan. Se, että yhteiskunta asettaa riman siihen mitä ihminen muka tarvitsee, ei tarkoita, että se oma rima pitäisi olla yhtä korkealla... tai edes samassa ilmansuunnassa.
Voin omasta kokemuksesta myös kertoa, että koskaan ei ole liian myöhäistä. Itse sairastuin pahasti, tympiinnyin työpaikkaan perin pohjaisesti ja miehestäkin erosin. Nyt on tilaa vihdoin tehdä juuri sitä mitä olen aina halunnut (lapsesta asti) ja alan vaihos edessä. Pääsin opiskelemaan paikkaan, johon ei todellakaan ole helppo päästä. Mutta kun et vaan anna periksi, niin oikeasti pystyt IHAN MIHIN VAAN. Itse olin myös todella pohjalla ja tunsin itseni maailman pahimmaksi luuseriksi. Mutta kun kun päätin tietoisesti lopettaa pahojen asioiden vatvomisen (jota oli tehnyt varmaan sen 30 vuotta. Olen nyt 36) ja keskittyä vaikka kaikkein pienimpiin hyviin asioihin, niin tapahtuikin muutos. Ei sitä oikein muuten voi selittää, kuin että hyvä tulee hyvän luo ja ainoa joka sen sinulta voi kieltää olet sinä.
Ala vaikka tehdä asioita, joa kukaan muu ei tee. Vaikka ihan päättömiä juttuja joista saat iloa. Voi olla, että yht äkkiä sinulla onkin paljon kerrottavaa kavereille ja olet naistenkin silmissä mielenkiintoinen. Aikaahan sinulla on, jos et ole töissä, joten käytä se hyväksesi. Jos tostuuden paljastaminen lähipiirille tuntuu vaikealta, niin ainahan voit kehittää peitetarinan runsaalle vapaa-ajalle ja uusille jännille harrastuksille, sillä että sanot että tajusit, että materia ei merkitse sinulle mitään, ja että halusit eroon oravanpyörästä. Sehän on jopa muodikasta. Ja saatat löytää hengenheimolaisen
Mutta tsemppiä ja kaikkea hyvää sinulle
T: eräs joka myös LUULI olevansa synnynnäinen epäonnistuja

 

Saahan sinne saareen sähköt, kun ostaa aurinkopaneelin ja vaikka pienen tuulimyllyn. Sitten voi roikkua netissä kaikki päivät niin kuin normaalitkin työttömät tekevät.

En mä mitään omaa saarta kellekään ehdotellut. Vaan telttaa ja rinkkaa ja blogia. Menee sinne minne nenä näyttää ja nukkuu kun nukuttaa ja syö kun löytyy ruokaa.

Se se on elämää!

(toteaa roosa sieneltä haisevana ja yhä kuontalo hirvikärpäsiä kuhisten)

 

Laske ap rimaa elämässäsi.
Valitse edes AMK-taso. Sielläkin on oikein iloisia ihmisiä ja heitä on paaaljon.

 

En mä mitään omaa saarta kellekään ehdotellut. Vaan telttaa ja rinkkaa ja blogia. Menee sinne minne nenä näyttää ja nukkuu kun nukuttaa ja syö kun löytyy ruokaa.

Se se on elämää!

(toteaa roosa sieneltä haisevana ja yhä kuontalo hirvikärpäsiä kuhisten)

Kannatetaan
http://kirlahblog.blogspot.com/2010/05/summissa-aikoja.html
lähdin hakemaan jotakin, mut tuohon kompastuin

 

Turhaa surkuttelua. Täältä toinen työtön, lahjakas, kokenut, kouluttautunut, sitoutumiskammoinen kumppani ja itse haluaisin jo naimisiin... Vuodessa 1-3kk jotain töitä, mutta kivempaa olis vakituinen.

Puhelinmyyjäks? on helppo päästä ei tartte koulutusta eikä kokemusta, selvästi osaat puhua joten sitten vaan myyjän elkeet opettelemaan. Osannet kuunnella vittuilua eikä se sua hetkauta, mikä on tosi hyvä asia. Itse tein sitä aikoinaan melkein vuoden, mutta koin sen jotenkin turruttavaksi, koska tykkään enemmän olla ihmisten kanssa kasvotusten.
Varastoon hyllyttäjäksi? ei tarvii osaa mitään ja trukkia opetetaan ajaa jos sitä tarvitset, itsellä niin huono kunto ettei riitä rahkeet.
Kaupan kassalle? Harvemmin tarvii mitään erikoista osaamista, pk-seudulla tosin on niin paljon merkonomeja että paikoista saa taistella, siks en o ite työllistyny kassalle. Myös ihan kauppoihin hyllyttäjäks? ei tarvii osata kun laittaa tavaroita paikoilleen.

Se jos tähtää liian korkealle saa varautua pettymään, jos tommoset pikkutyöt ei kelpaa niin siihen ei o apua.

Ei mustakaan oo kiva kattoo ku kaverit on korkeissa ammateissa ja tienaa rutosti ja mä en pääse edes kassalle, mutt pakko tyytyä siihen mitä annetaan. Eipä munkaan elämä ole jännittävää matkustelua ja seikkailua, mun huikein kokemus 5 vuoteen oli ekat lumilautailu oppitunnit viime talvena ja kroppaa särki viikon jälkeenpäin, mutta olin iloinen. Mun on vaikee löytää harrastuksia jossa haastan itseni siks kyllästyn nopeasti.

Olen lahjakas maallikkotasolla, mutten tarpeeksi lahjakas tekemään niistä uraa itselleni, joten mun lahjat on hyödyttömiä.

Sitäpaitsi 35v ei ole mikään elämänloppu aikaa on vaikka kuinka ja kuka sano et alanvalinta pitää osua ekalla nappiin, mun kumppanin äiti on 45 ja on viime vuosina opiskellut 3 uutta ammattia ja nyt hän haki lähihoitajaksi. Hän oli menestyvä kiinteistönvälittäjä, mutta kyllästyi ja halusi vaihtelua. Eli ikä ei oleeste opiskella, täytyy vaan olla valmis tekemään työtä sen eteen. Mäkin oon hakenut kouluihin nyt ja miettinyt mikä ala olisi sellainen joka työllistäisi mutta olisi tarpeeksi kiinnostava että jaksan opiskella. Se on luovalle taideihmiselle todella vaikeaa voin sanoa. Olen miettinyt Graaffista suunnittelua ja Datanomin koulutuksia, molemmilla aloilla on tarvetta. Unelmani olisi sisustussuunnittelu tai arkkitehti, mutta niillä työllistyy kovin vaikeasti.

Ja naishuoliin voin vain sanoa, että jokaiselle on joku, ehkä etsit vääristä paikoista tai sitten sun vaatimukset on liian korkeat.

Tsemppiä!

Tämä nyt oli valitettavasti kuin hieman nälkäinen neuvoisi nälänhädästä kärsivää tai pikkurillin menettänyt opastaisi neliraajahalvaantunutta. Ihan kivoja kliseitä olit kuitenkin kirjoitukseesi saanut ujutettua, joten siitä plussaa.

Muhun verrattuna sulla on kaikki. Jos 90% elämästä on kunnossa on aika paljon helpompi keskittyä sen kymmenen prosentin täyttämiseen kuin jos 100% on roskaa. Jos oletetaan, että tässä analogiassa ihmisarvoinen elämä alkaa noin 50:stä prosentista, niin nollasta lähtevä on melkoisella takamatkalla, eikä mitään taetta ole edes minimiin yltämisestä. Otetaan vaikka esimerkiksi tuo sun mainitsema kaupan kassa. Ensinnäkin mun työ- ja koulutushistorialla ei ole mitään takeita, että moiseen työhön edes pääsisin. Toiseksi ainut ko. työn positiivinen puoli olisi hieman kasvanut tulotaso ja ehkä säännöllisen päivärytmin aikaansaama virkeystilan nousu. Kolmanneksi kaupan kassalla keski-ikäisenä istuminen toisi tuohon prosentuaaliseen hyvän ihmiselämän arvoon ehkä 10% lisää.

[ap]

 

Ap oletko joskus ollut 9 euron töissä? Millaisia ne olivat? Viihdyitkö siellä?

 

Jätä lapio ostamatta (hanki niillä rahoilla pieni aurinkokennolaturi) mutta mee sinne pöpelikköön läppärin kera ja ala kirjoittaa blogia. Siitä miten aamulla palelee ja usva kastelee ja hengitys höyryää.

Eiköhän blogille pian löydy seuraajia silleen että jonkinlainen toimeentulo on turvattu.

Ihanan idealistinen näkökulma! Onko tässä maassa paljonkin lukijoita keski-ikäisen epäonnistujan keskinkertaisella kirjoitustaidolla kirjoitetulle blogille? Voin toki tarpeen ja lukijoiden vaatiessa poseerata kuusen vieressä erivärisissä lökäpöksyissä eteerisen lumoava ilme kasvoillani, mutta tiennanneeko tuolla edes perjantaisen jaffa-pullon hintaa?

[ap]

 

Ihanan idealistinen näkökulma! Onko tässä maassa paljonkin lukijoita keski-ikäisen epäonnistujan keskinkertaisella kirjoitustaidolla kirjoitetulle blogille? Voin toki tarpeen ja lukijoiden vaatiessa poseerata kuusen vieressä erivärisissä lökäpöksyissä eteerisen lumoava ilme kasvoillani, mutta tiennanneeko tuolla edes perjantaisen jaffa-pullon hintaa?

[ap]

Ei 35v ole keski-ikäinen.

 

Tämä nyt oli valitettavasti kuin hieman nälkäinen neuvoisi nälänhädästä kärsivää tai pikkurillin menettänyt opastaisi neliraajahalvaantunutta. Ihan kivoja kliseitä olit kuitenkin kirjoitukseesi saanut ujutettua, joten siitä plussaa.

Muhun verrattuna sulla on kaikki. Jos 90% elämästä on kunnossa on aika paljon helpompi keskittyä sen kymmenen prosentin täyttämiseen kuin jos 100% on roskaa. Jos oletetaan, että tässä analogiassa ihmisarvoinen elämä alkaa noin 50:stä prosentista, niin nollasta lähtevä on melkoisella takamatkalla, eikä mitään taetta ole edes minimiin yltämisestä. Otetaan vaikka esimerkiksi tuo sun mainitsema kaupan kassa. Ensinnäkin mun työ- ja koulutushistorialla ei ole mitään takeita, että moiseen työhön edes pääsisin. Toiseksi ainut ko. työn positiivinen puoli olisi hieman kasvanut tulotaso ja ehkä säännöllisen päivärytmin aikaansaama virkeystilan nousu. Kolmanneksi kaupan kassalla keski-ikäisenä istuminen toisi tuohon prosentuaaliseen hyvän ihmiselämän arvoon ehkä 10% lisää.

[ap]

Jätin itkemättä henkisestä puolesta, kun työttömyys ja yksinolo alkaa hajottaa näin muuten ylisosiaalisen ihmisen mieltä. Pelko tulevaisuudesta, kun ei pysty mahdolliselle tulevalle puolisolle edes lapsia antaa niin jään varmaan yksin ja rupean hulluksi kissatätiksi. Lisätään siihen myös ulkopuolinen tuki ja tsemppaaminen, ainiin sellaista ei ole, vain ironinen pessimisti joka väittää olevansa äitini. Ei ole kuin 2 ystävää toinen heistä on siskoni kumpikaan ei asu pklla välimatkaa on väh. 100km et se sosiaalinen puoli elämästä on netflix ja nää blogit/palstat ja facebook. Onhan tossa mieskin, mutta oon alkanut miettii eroa, koska naama vituttaa ja se on sika. Ei o hurraamista... Jos oikein laskin niin siitä 90% vähentyis semmonen 40%?

 

Aloittaja on selvästikin vakaasti päättänyt olla yrittämättä yhtään mitään mikä voisi jotenkin parantaa hänen elämänlaatuaan. Hän tuntuu viihtyvän parhaiten vuokrayksiönsä seinien sisällä mätänemässä, kieriskellen samalla itsesäälissä. Joten ihan turha on edes ehdottaa mitään hänelle, eihän yksi sossuelätti lisää tähän maahan sitä paitsi edes tunnu yksittäisen ihmisen veroissa kuin ehkä muutama sentin verran per vuosi. Sitä paitsi jos sota tulee, niin aloittaja saattaa nuorena mieshenkilönä olla armeijalle hyödyllinen tykinruokana ja siten tienata ainakin kenttäkeittiöstä annostelemansa laihan hernekeiton ynnä palveluksen päätteeksi ruumispussin.

 

Ei 35v ole keski-ikäinen.

Ei olekkaan. Nykyään eletään ysikymppiseksi heleposti!

 

Ei olekkaan. Nykyään eletään ysikymppiseksi heleposti!

Joo, ja kaikki alle 30-vuotiaat lasketaan nuorisoksi.

 

Joo, ja kaikki alle 30-vuotiaat lasketaan nuorisoksi.

Nykyään nelikymppinenkin kuvittelee olevansa ikinuori, so what?

 

Jos miettii ap sun otsikkoa, niin kumpiko on pahempi vihollinen sulle, elämätön elämä vai häpeä?
Sä ehkä vastaisit että elämätön elämä, mut mä vastaisin että sun häpeä on sun pahin vihollinen, kuin kahle joka estää tekemästä asioita ja nauttimasta edes osasta sun elämän juttuja.

En ole ehkä ollut niin pohjalla kuin sä, mutta jotain tiedän määräaikaisten työpätkien ja keikkatöiden aiheuttamasta vuosien häpeästä, kun tuntui että kelpasin kyllä kiireapulaiseksi mutta en mihinkään pitempään.
Sinkkuuskin voi olla jäätävän iso häpeä, ja kun katselen noita neljänkympin kriisissä kärvisteleviä sinkkukavereitani jotka olisivat kuitenkin perheen halunneet, niin täytyy sanoa ettei se ole todellakaan helppoa.

Se kun aamulla herää ja eka ajatus iskeytyy tajuntaan "muilla vakityö, mulla ei, muilla vakityö, mulla ei" kyllä syö naista. Mut se vaarallisella tavalla estää iloitsemasta elämästä: terveydestä, luonnosta, muista ihmisistä, harrastuksista.
Siitä tulee pakkomielle joka sitoo ajattelun täysin.

Mutta mieti sitä, että
- muut eivät pidä sua niin luuserina kuin sinä itse, koska muut keskittyvät omiin ongelmiinsa (en tiennyt tätä aiemmin, mut nyt työssäkäyvänä&perheellisenä tiedän). Ei ne mieti päivät pitkät sua, kun ovat purjeissa oman arkensa kanssa.
- me eletään "häpeämätöntä" aikaa. Siis se on huono ja hyvä juttu. Huono siitä että kukaan ei häpeä oikeita törttöilyjään (joku julkkis julistaa "mitään en kadu!"), mutta hyvä siitä, että yhä harvempi tulee toiselle sanomaan missä aikataulussa pitäisi elämässä asioiden mennä. Mä tiedän viiskymppisiä ihmisiä jotka on saaneet vakipaikan tai menneet naimisiin.
Ei ketään kiinnosta toisten elämä nykyään. Eli sun häpeässä on ainakin puolet ihan turhaa.

 

Ei 35v ole keski-ikäinen.

On se mun elintavoilla. Olen naamastani keski-ikäinen, sisuskaluistani varmaan eläkeläinen ja henkiseltä tasolta korkeintaan varhaisteini-iässä.

[ap]

 

Aloittaja on selvästikin vakaasti päättänyt olla yrittämättä yhtään mitään mikä voisi jotenkin parantaa hänen elämänlaatuaan. Hän tuntuu viihtyvän parhaiten vuokrayksiönsä seinien sisällä mätänemässä, kieriskellen samalla itsesäälissä. Joten ihan turha on edes ehdottaa mitään hänelle, eihän yksi sossuelätti lisää tähän maahan sitä paitsi edes tunnu yksittäisen ihmisen veroissa kuin ehkä muutama sentin verran per vuosi. Sitä paitsi jos sota tulee, niin aloittaja saattaa nuorena mieshenkilönä olla armeijalle hyödyllinen tykinruokana ja siten tienata ainakin kenttäkeittiöstä annostelemansa laihan hernekeiton ynnä palveluksen päätteeksi ruumispussin.

En muistaakseni ole koskaan pyytänyt ehdotuksia saati elämänneuvoja ihmisiltä, joilla ei ole aavistustakaan siitä mitä on olla todellisessa umpikujassa. Olen kyllä omin silmin nähnyt miten hiemankin normista poikkeavaa ihmistä katsotaan kieroon ja ihmetellään miten pienikin luuserius on mahdollista, kun itsellä elämä on mennyt raiteillaan alusta asti. Kiitos kuitenkin, että oikein toivot kuolemaani. Se varmasti piristi päivääsi, kun nautit iltalkahvisi konjakin kanssa nahkasohvalla istuskellen.

[ap]

 

En muistaakseni ole koskaan pyytänyt ehdotuksia saati elämänneuvoja ihmisiltä, joilla ei ole aavistustakaan siitä mitä on olla todellisessa umpikujassa. Olen kyllä omin silmin nähnyt miten hiemankin normista poikkeavaa ihmistä katsotaan kieroon ja ihmetellään miten pienikin luuserius on mahdollista, kun itsellä elämä on mennyt raiteillaan alusta asti. Kiitos kuitenkin, että oikein toivot kuolemaani. Se varmasti piristi päivääsi, kun nautit iltalkahvisi konjakin kanssa nahkasohvalla istuskellen.

[ap]

Todellinen umpikuja???

Ehkä jos sä olet semmoisissa piireissä ollut tai semmoisessa kodissa kasvanut jossa naarmu uudenkarheassa Audissa tuo akateemiselle miehelle armottomat itkupotkuraivarit, niin niihin nähden olet umpikujassa.
Mutta ne on v-ttumaista porukkaa, varsinkin ne tyhjäpäämiehet, kokemusta on. Mutta onneksi heitä on vähemmistönä.

En toivo heidänlaisilleen pahaa. Mutta heille tekisi hyvää lojua vaikka vuosi sairaalan sängyssä, niin oppisivat arvostamaan elämän pieniä asioita. Oikeita asioita joilla oikeasti on merkitystä.

 

En minäkään tule koskaan mitään normaalielämää saavuttamaan. Traumoja on sen verran että en kykene työelämään todennäköisesti ikinä. Miestäkään ei ole, ei ole ollut eikä varmaan tule olemaankaan. Seksiä on koettu, yhtään kunnon suhdetta ei. Lapsia en edes kaipaa mutta suhteesta haaveilin silloin kun vielä jaksoin niin tehdä.
Tällä hetkellä elän tyhjäpäisesti eteenpäin, päiviin antaa sisältöä perheenjäsenten auttaminen ja lähinnä omat liikuntaharrastukset. Tyhjäpäisyydellä tarkoitan sitä että elän kuin "huumattuna" ollen typerän tyytyväinen ja murehtimatta asioista, kun en jaksa sitäkään enää.

 

Ottakaa päikkärit kun siltä tuntuu: antaa unen tulla, jos on tullakseen

 

En minäkään tule koskaan mitään normaalielämää saavuttamaan. Traumoja on sen verran että en kykene työelämään todennäköisesti ikinä. Miestäkään ei ole, ei ole ollut eikä varmaan tule olemaankaan. Seksiä on koettu, yhtään kunnon suhdetta ei. Lapsia en edes kaipaa mutta suhteesta haaveilin silloin kun vielä jaksoin niin tehdä.
Tällä hetkellä elän tyhjäpäisesti eteenpäin, päiviin antaa sisältöä perheenjäsenten auttaminen ja lähinnä omat liikuntaharrastukset. Tyhjäpäisyydellä tarkoitan sitä että elän kuin "huumattuna" ollen typerän tyytyväinen ja murehtimatta asioista, kun en jaksa sitäkään enää.

Jos voisin vaihtaa aivojeni moodia kuvailemaasi vähät välitän -asentoon olisi se tietenkin ideaalitilanne. Voisin elää kuplassa, jossa kaltaiseni sekasikiöfriikki epäonnistuja voisi kulkea rintakehä kaarella normaalien ihmisten keskellä tuntien olevansa vertainen muiden ihmisten kanssa. Tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Jokainen kohtaamasi ihminen, kanssasi asioiva viranomainen ja lähes jokainen tekstinpätkä muistuttaa, että tässä maailmassa ei saa olla paska ihminen. Ja kuka sellainen edes haluaisi olla? En minäkään haluaisi.

[ap]

 

Olin uuden harrastuksen vaatimalla reissulla ja koska en omista autoa, eikä ko. paikkakunnalle mennyt sopivia julkisia kyytejä jouduin turvautumaan kimppakyytiin muiden harrastajien autossa. Menomatkalla keskustelimme tulevasta liilkuntasuorituksesta ja vitsailimme paskoja vitsejä.

Sitten paluumatkalla muistin miksi en keskustele tuntemattomien ihmisten kanssa. Oli sunnuntai-ilta ja tietenkin keskustelunaiheeksi nousi maanantaiaamun herätykset ja siitä luonnollisena jatkumona työpaikat. En voinut muuta kuin todeta, että joudun heräämään normaaliin aikaan ja toivoa, että asia jäisi osaltani siihen. Eihän se jäänyt. Autosta löytyi tällä kertaa johtava lääkäri, yksityisyrittäjä, mainosyrityksen maajohtaja sekä putkiyrityksen omistaja. Sitten olin minä. Oli myös tietenkin perheitä, kuten tämän ikäisillä kuuluukin olla. Siihen keskusteluun minun ei tarvinnut enää osallistua, koska näkivät varmaan naamasta, että ei tämmöistä kukaan vierelleen huolisi.

Seuraavalle pelireissulle menen kyllä vaikka kävellen.

[ap]

 

Olin uuden harrastuksen vaatimalla reissulla ja koska en omista autoa, eikä ko. paikkakunnalle mennyt sopivia julkisia kyytejä jouduin turvautumaan kimppakyytiin muiden harrastajien autossa. Menomatkalla keskustelimme tulevasta liilkuntasuorituksesta ja vitsailimme paskoja vitsejä.

Sitten paluumatkalla muistin miksi en keskustele tuntemattomien ihmisten kanssa. Oli sunnuntai-ilta ja tietenkin keskustelunaiheeksi nousi maanantaiaamun herätykset ja siitä luonnollisena jatkumona työpaikat. En voinut muuta kuin todeta, että joudun heräämään normaaliin aikaan ja toivoa, että asia jäisi osaltani siihen. Eihän se jäänyt. Autosta löytyi tällä kertaa johtava lääkäri, yksityisyrittäjä, mainosyrityksen maajohtaja sekä putkiyrityksen omistaja. Sitten olin minä. Oli myös tietenkin perheitä, kuten tämän ikäisillä kuuluukin olla. Siihen keskusteluun minun ei tarvinnut enää osallistua, koska näkivät varmaan naamasta, että ei tämmöistä kukaan vierelleen huolisi.

Seuraavalle pelireissulle menen kyllä vaikka kävellen.

[ap]

Kiinnostaako sua hirmusti niiden muiden elämät?

Vieläkö muistat kuka oli kuka ja kellä kuinka monta kersaa?

 

Olin uuden harrastuksen vaatimalla reissulla ja koska en omista autoa, eikä ko. paikkakunnalle mennyt sopivia julkisia kyytejä jouduin turvautumaan kimppakyytiin muiden harrastajien autossa. Menomatkalla keskustelimme tulevasta liilkuntasuorituksesta ja vitsailimme paskoja vitsejä.

Sitten paluumatkalla muistin miksi en keskustele tuntemattomien ihmisten kanssa. Oli sunnuntai-ilta ja tietenkin keskustelunaiheeksi nousi maanantaiaamun herätykset ja siitä luonnollisena jatkumona työpaikat. En voinut muuta kuin todeta, että joudun heräämään normaaliin aikaan ja toivoa, että asia jäisi osaltani siihen. Eihän se jäänyt. Autosta löytyi tällä kertaa johtava lääkäri, yksityisyrittäjä, mainosyrityksen maajohtaja sekä putkiyrityksen omistaja. Sitten olin minä. Oli myös tietenkin perheitä, kuten tämän ikäisillä kuuluukin olla. Siihen keskusteluun minun ei tarvinnut enää osallistua, koska näkivät varmaan naamasta, että ei tämmöistä kukaan vierelleen huolisi.

Seuraavalle pelireissulle menen kyllä vaikka kävellen.

[ap]

Ootko miettinyt että hyväksyisit tuttavaporukkaasi myös muita ihmisiä kuin maajohtajia ja lääkäreitä?

Ai etkö? Ihan vaan sattumalta kaikki sun harrastusseurasi ja kimppakyytisi sattuu olemaan pankinjohtajia ja sijoitusneuvojia?