Olin tänään vatsalaukun tähystyksessä. Pelkäsin kovasti, koska tähystyksellä on "peloteltu" lapsesta asti. Vaivoja on ollut aina, mutta en ole uskaltanut mennä. Kokemukseni on vähän ristiriitainen, koska en pitänyt sitä lainkaan niin pahana kuin olin kirjoittelujen perusteella ymmärtänyt, vaikka toisaalta sain paniikkikohtauksen toimenpiteen aikana. Jos tietäisin että toimenpide kestäisi vähemmän aikaa voisin mennä uudestaan.
Kutsun saatuani lähetin heti sähköpostia vatsayksikköön ja pyysin joko rauhoittavaa lääkitystä tai nukutusta. Minulle luvattiin rauhoittava lääke. En jännittänyt ennen toimenpidettä juurikaan ja sekä lääkäri että hoitaja olivat ammattitaitoisia ja ystävällisiä.
Rauhoittava lääke annettiin kanyylilla suoneen ja sen jälkeen tuli mukavan raukea olo. Suuhun laitettiin puudutusainetta, joka piti niellä. Se kirveli ja aiheutti yökkäysrefleksin. Tämän jälkeen pyydettiin kyljelleen makuulle ja laitettiin suuhun "kapula", joka estää letkun puremisen. Lääkäri ohjeisti etten saa tarttua letkuun. Hän laittoi kameran suuhun ja pyysi nielemään. Yökkäyksiltäni en kyennyt siihen, mutta ilmeisesti hän sai sen työnnettyä alas. Tunne siitä että jotakin isoa, kovaa menee alas kurkusta ja jää sinne, on vähän ilkeä ja omituinen, mutta kestettävissä. Kuola valui, mutta en välittänyt siitä. Keskityin vain hengittämään ja tuijottamaan edessä olevia asioita.
Pelkäsin eniten oksennusrefleksiä, mutta se oli oikeastaan pienin paha. Oksennustaudissa ikävintä on huonon olon tunne, joka helpottaa oksentamalla. Tähystäessä vatsassa ei ole mitään, joten tätä huonoa oloa ei tule. Yökkäysten mukana ei myöskään vatsasta tullut mitään. Vaikka letku ei tule pois yökkäysten ansiosta, jokaisen yökkäyksen jälkeen oli taas hetken helpompi olo (n. 10 s) ennen seuraavaa. Lääkäri ja hoitaja muistuttivat yökkäysten jälkeen hengittelemään rauhassa. Tämä auttoi, sillä niitä pystyi jonkin verran kontrolloimaan keskittymällä hengitykseen.
Ikävämpää oli kipu, joka tuntui lähinnä kurkunpäässä, jossa letku painoi kokoajan ikävästi. Helpoimmalta tuntui kun oltiin vatsalaukussa. Itse en tuntenut lainkaan kun ilmaa pumpattiin tai vatsan koepaloja otettiin. Sen sijaan minulta otettiin useita koepaloja ruokatorvesta. Puolivälissä tutkimusta aloin jo miettiä että jokohan tämä kohta loppuu. Koepalojen ottaminen ruokatorvesta sattui mitä ylemmäs tultiin ja niiden ottaminen kesti ja kesti. Myös letkun liikkeet tuntuivat paremmin ylös tultaessa joka aiheutti kipua ja voimakasta yökkäilyä. Vaikka olin suht rauhallinen tähän asti, alkoi hiipiä paniikki siitä etten kestäkään enää pidempään. Lääkäri puhui siitä kuinka mones näyte oli ja kuinka monta oli vielä jäljellä. Kun kuulin että niitä oli vielä monta, iski niin kova ahdistus että aloin hyperventiloida enkä saanutkaan enää hengitystä tasaantumaan. Lääkäri ja hoitaja olivat empaattisia ja vastasivat tähän että tämä tuntuu varmasti ikävältä. En pystynyt sanomaan mitään tai ilmaisemaan että haluaisin että se loppuu jo. Avuttomuus purkautui itkuna. Lääkäri kysyi kestänkö vielä hetken, mutta pudistelin päätäni ja itku yltyi hysteeriseksi. Sen jälkeen lopettivat toimenpiteen kesken. Jäi pari näytettä ottamatta. Kun letku oli pois lääkäri kysyi tuliko nyt se paniikkikohtaus. En saanut ensin sanottua mitään. Nyyhkytin vain. Hetken päästä rauhoituttuani sanoin että tuli ja pahoittelin.
Ihmettelen reaktiotani vieläkin, koska toimenpide ei sinänsä ollut erityisen kamala. Luulen että kesto oli vain pidempi kuin olin ajatellut mikä sai ajatukseni laukkaamaan ja siten paniikkihäiriön aktivoitumaan. Jos olisi otettu vain normaalit koepalat vatsasta, olisi ollut kestettävissä.
Odottelin aulassa puolisen tuntia jonka jälkeen hoitaja kävi poistamassa kanyylin. Tämän jälkeen sain lähteä taksilla kotiin. Nyt kurkku on kipeä ja niellessä tuntuu kuin letku olisi edelleen siellä. Muuten olo on hyvä.