The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
vierailija
Se on vieLä ei vieLLä.

Tiede
Kielioppivirheistä huomauttelevista ihmisistä paljastui yhteinen piirre: he ovat mänttejä
12.12.2017 19:13
(11)
TEKSTI Veikka Niemi
Tiedeuutissivusto ScienceAlertin otsikoihin nostama, Yhdysvaltalaisen Michiganin yliopiston viime vuonna julkaisema tutkimus väittää, että ihmiset, joita netin kielioppivirheet vaivaavat eniten, ovat myös luonteeltaan ”vähemmän miellyttäviä” kuin ne, jotka antavat kielioppiasioiden olla.

Tutkimus julkistettiin alun perin Plos One -tiedejulkaisussa maaliskuussa 2016. Kyseessä oli tiettävästi ensimmäinen kerta, kun tutkijat pystyivät osoittamaan, että henkilön luonteenpiirteet voivat määritellä sen, miten hän reagoi havaitsemiinsa kirjoitus- ja kielioppivirheisiin.

Tutkijat haalivat 83 vapaaehtoista koehenkilöä tutkimuksia varten.

Koehenkilöitä pyydettiin lukemaan kuvitteellisten henkilöiden sähköpostivastauksia kämppäkaverin hakuilmoitukseen. Osa vastauksista oli täysin virheettömiä kielellisesti ja osa taas oli täynnä virheitä.

Henkilöt arvostelivat tuiki tuntemattomia, mutta kuvitteellisia vastaajia heidän sähköpostivastaustensa perusteella muun muassa älykkyyden ja ystävällisyyden mittareilla. Koehenkilöiden tuli myös arvioida, kuinka hyviä kämppäkavereita vastaajat olisivat.

Arvioinnin jälkeen henkilöiltä kysyttiin, huomasivatko he virheitä vastauksissa ja jos huomasivat, kuinka paljon ne heitä häiritsivät.

Tutkimuksen toisessa vaiheessa koehenkilöt suorittivat henkilökohtaisen persoonallisuuspiirrearvioinnin. Arvionnissa mitattiin kunkin koehenkilön avoimuutta, miellyttävyyttä, introverttiutta, ekstrovertiutta, neuroottisuutta sekä tunnollisuutta. Arvionti sisälsi myös kysymyksiä liittyen koehenkilöiden ikään, taustaan ja asenteisiin kieltä kohtaan.

Kaikki koehenkilöt määrittelivät hakuilmoitukseen virheiden kera vastanneet kuvitteelliset henkilöt huonommiksi ihmisiksi kuin ne, jotka vastasivat ilmoitukseen kielellisesti sekä tekstillisesti virheettömin viestein.

Koehenkilöiden kirjosta kuitenkin erottui selvästi tietyn persoonallisuustyypin yksilöitä, jotka arvostelivat kirjoitus- ja kielioppivirheitä tehneitä vastaajia ankarammin kuin muut.

Esimerkiksi ekstroverttiin persoonallisuustyyppiin päin taipuvat koehenkilöt jättivät virheet laajalti huomiotta, kun taas introvertit henkilöt antoivat negatiivisen leiman virhein vastanneille.

Henkilöt, jotka istuivat tunnollisen luonnetyypin kuvaukseen mutta olivat vähemmän avoimia, olivat herkempiä huomioimaan kirjoitusvirheet.

Vähemmän miellyttävällä luonnetyypillä varustetut koehenkilöt tuohtuivat muita enemmän kielioppivirheistä.

”Vähemmän miellyttävät henkilöt ovat myös vähemmän suvaitsevaisempia säännöistä poikkeamisen suhteen”, tutkijat kirjoittivat tutkimuksessa.

Se, miten neuroottinen koehenkilö oli, ei vaikuttanut siihen, miten hän tulkitsi virheitä.

Tutkimustuloksia ei voitu selittää koehenkilöiden iällä tai koulutustaustalla, mikä osaltaan vahvistaa sitä lopputulemaa, että luonteenpiirteet vaikuttivat henkilöiden tulkintatapoihin.

https://tekniikanmaailma.fi/kielioppivirheista-huomauttelevista-ihmisista-paljastui-yhteinen-piirre-ovat-mantteja/
 
"Humalapäissäni teen typeryyksiä, enkä osaa hallita voimiani. Anteeksi vielä kerran. Ainoa ratkaisu on päästä irti alkoholista. Omin voimin se ei onnistu, joten haen siihen apua. Haluan hoitaa työni kunnialla", Hakkarainen kirjoitti.

"Hakkarainen ilmoitti jättävänsä tapauksen vuoksi paikkansa perussuomalaisten toisena varapuheenjohtajana.

Perussuomalaisten puoluesihteerin Riikka Slunga-Poutsalon mukaan Hakkaraisen puheenjohtajanpaikka jää tyhjäksi, ellei ylimääräistä puoluekokousta järjestetä."

Sinänsä kummallista, että mä olen pahempi juoppo kuin Hakkarainen, mutta mun ei tartte selitellä tai anteeksipyydellä tekemisiäni.

Onko mulla sitten vaan huono muisti mutta en muista kännipäissänikään koskaan tunteneeni tarvetta kähmiä naisia, enkä miehiäkään?
Mulla taitaa olla vaan huono libido tai liian vähän testosteronia?

Ei minusta tämmöisellä nössöilyllä koskaan tule mitään alfaurosta.
 
Viina on viisasten juoma.

Yhteistyössä