Hätähousut himotestaajat ja piinailijat vol.4

Mulla alkoi eilen illalla oikean korvan särky joka muuttui leukasäryksi ja meni vasempaan korvaan saakka. Yöllä ihan huomattavan kipeä. Nyt aamulla pieni jäytö jäljellä. Suomenkielisiltä sivuilta en löytänyt mitään tällaista alkuraskauden oireeksi sopivana, mutta englanniksi googlettamalla aika montakin! Oletteko ikinä kuulleet? Voiko olla raskausoire 7 dpo? Tiedän pystyväni kuvittelemaan itselleni vaikka mitä mutta tätä en kyllä! :LOL:
 
Huomenna olisi testailun paikka ja ajattelin tulla taas pitkästä aikaa pyörähtämään täällä. :)
Kiertoa ei tosiaan ole, mutta testailen aina tasaisin väliajoin.

Otin kylläkin pienen varaslähdön tuohon testaamiseen ja dippailin alle tunnin rakossa olleesta pissasta.
Testi oli rfsun ja kyselisinkin ruukaako siinä näkyä viivanpaikat herkästi? Muutaman kerran aiemmin tullut ostettua, eikä ole oikein muistikuvia tuosta testistä. :/

http://aijaa.com/CMKKSi
 
Mun varmuus ei-raskaudesta on muuttunut raskausfiilikseksi. Meinaan testata tänää illalla kun pääsen kotiin. Katsotaan kuinka kovaa ja korkealta pudotaan. Tänään lämmöt koholla ja jatkuva pieni jomotus kohdussa. Dpo 7-8 tänään.
 
Elä sentään täysin romaha. Jossain käyttämässäni appsissa oli, että alkio kiinnittyy aikahaitarilla 5-10pv ovulaatiosta eli siis dpo5-10. :D eli nuo sun kivut vois olla vaikka kiinnittymisestä johtuvaa kipua jolloin luonnollisesti ei vielä testiin voisi mitään ilmaantua.:)
 
Tottahan se on, ettei varmaan näillä päivillä mitään näkyisikään. Mutta itellä sellainen fiilis että jos ei haamun haamua niin menee varmaan toivo, mutta jäähän siihen testauspäiviä vielä rutkasti. :D Mulla kun ei oo yritystä ollut, eikä mies varmasti suostu alkaa yrittämäänkään, niin tämä on ainoa toivo...
 
No mulla ollut kiinnittymisestä alkaen aina sinne johkin rv9 saakka menkkakipuilua. Etenkin ne 3 ekaa raskausviikkoa olleet tosi voimakkaita. Tulevat ja menevät.
Mutta siis minulla ei esikoisen synnyttyä ole menkkakipuja ollut, että sikäli se on minulla oire raskaudesta. Onko siun kp mikä nyt, jos ne dpo:t jätetään nyt laskusta? Hirmu monilla on näyttänyt olevan nyt syksyn tullen aikamoisia heittoja molempiin suuntiin kierron kanssa. Sillä mietin.
 
Ok. Tämä on kyllä huomattavasti lievempää kuin mun menkkakivut, mutta semmonen kuin menkat alkais illalla aavistus ja silloin ottaisin tässä kohtaa jo lääkettä. Mulla siis kova kipulääkitys menkkojen aikaan sillä ne on niin pahoja. Pari kertaa tänään tosin semmoinen vihlaisu, että vähän joutui irvistää. Mulla nyt kp 24. Lyhin kierto mulla on joskus ollut 27...
 
Olis kyllä jo sitten tosi lyhyt jos jo nyt alkais. Mitäs jos 2pv päästä testaat taas. Sit oiskp26 ja 2vrk lyhyimmän kierron mukaan menkkoihin. Sit jos ei kp28 oo vieläkään alkanu ni sit taas testiä.:D
 
Kyllä tämä on piinaavaa. Mun haamut taisi vielä viimeviikolla olla jäämiä otrivellesta. Nyt inssistä se 10pvää ja olo vaihtelee suurimmasta epätoivosta isoimaan varmuuteen että joku on nyt toisin! Mahassa kaikenlaisia tuntemuksia, alavatsassa ja vasempien kylkiluiden alapuolella. Lämpö jatkuvasti 37,5-37,2.. ilmankos olo on väsy ja jatkuvasti hengästynyt.. normi kun on se 36,2 suunnilleen! En voi kun toivottaa suurta tsemppiä teille kaikki samassa tilanteessa olevat! :love:
 
Mikset usko haamujen olleen oikeita? Kuulostaahan tuo tärppäykseltä, vai?
 
Yhteistyössä