Laitetaas äitienpäivän kunniaksi runo.
Kerrankin semmoinen jota en itse ole tehnyt.
Tää on Lauri Viita.
Äidit vain, nuo toivossa väkevät,
Jumalan näkevät.
Heille on annettu voima ja valta
kohota unessa pilvien alta
ja katsella korkeammalta.
Alfhild, hän joka synnytti minut,
jo joka yö sinne purjehtinut,
missä nyt Eemeli
tullen ja mennen
murahtaa vain, kuten täälläkin ennen.
Siellä he kulkevat tähtien rivissä
kirkasta vanaa, isä ja äiti, peräkanaa.
Sieltä he katsovat kotoista mäkeä,
kissoja, koiria, tuttua väkeä,
viittoen, luikaten parhaansa mukaan,
ettemme loukkaisi Pispalan kivissä jalkaamme kukaan.
Siellä he jollakin planeetalla
puutarhakeinussa pihlajan alla
viipyvät ääneti nuoruudenmuistoissa
morsiusparina Tampereen puistoissa
-
ostaen kahvit ja pullat kai,
jos sattuu olemaan perjantai.
