vierailija
Missäänhän en "pienestä pahoinvoinnista" ja lievistä kivuista kirjoittanut. Se nyt on vaan niin, että suurimmalla osalla ne on ilmeisen pieniä ja lieviä, koska suurin osa ei vietä raskauttaan tiputuksessa ja sairaalassa. Se, että itselle on vaikeaa, ei tarkoita että kaikille muillekin on...No itseni kohdalla vaikea raskaus ei kyllä tarkoittanut pientä pahoinvointia ja kolotuksia, vaan jo alkuraskauden vietin tipassa sairaalassa ja loppuraskaus meni vuodelevossa sairaalassa kovissa kivuissa.
Raskaus päättyi ennenaikaiseen käynnistykseen, koska pidemmälle jatkaminen olisi tarkoittanut hengenvaaraa sekä minulle että vauvalle.
Tämän jälkeen olen kokenut myös yhden ns.normaalin raskauden.
Vaikka olen tottunut kipuun, kyllä kuukausien oksentaminen ja voimattomuus oli raskasta.
Erityisemmin en nauttinut myöskään liikunta-ja ruokarajoituksista, unettomuudesta ja synnytyksessä tulleista repeämistä.
Raskauden alkuvaiheessa on mahdotonta tietää miten se tulee menemään, joten täytyy miettiä onko valmis niihin riskeihin mitä se tuo mukanaan.
Voi olla että kaikki menee hyvin ja ihanasti, mutta voi myös olla että raskaus on fyysisesti ja psyykkisesti todella kuormittavaa.
Parasta on suhtautua realistisesti ja tiedostaa myös ne riskit ja raskauden kurjat puolet eikä kuvitella sen olevan vaaleanpunaista höttöunelmaa.
En minäkään olisi mistään voinut tietää, miten tuo ensimmäinen raskauteni tulee menemään.
En edes tiennyt, että raskaus voisi olla niin vaikeaa aikaa.
Lisäksi onhan se nyt ihan eri asia kestää se raskaus, koska haluaa sen lapsen ja lapsi syntyy toivottuna onnelliseen parisuhteeseen.
On se aika iso riski mielenterveydelle, jos raskaudesta tuleekin haastava ja äiti ei alunperinkään raskaaksi halunnut tai halua tuota lasta.
Tässä oli kyse siitä, että kuinka moni olisi valmis kestämään raskauden,synnytyksen jne.vain suodakseen toiselle lapsen.
Lapsen jota ei itse missään nimessä halua tai ole toivonut.