Tossa on kaksi pikku muttaa.No jopas nyt...
Taitaa olla muutto ex- rouvakullalle tunnetasolla todella iso asia - tietysti on!- puhumattakaan siitä että kohtaisi sinut. Tunnekuohussa sitä sitten toimii miten toimii...joskus hyvin, toisinaan sitten päin mättäitä.
No. Nytpä on sitten tavarasi poikasi tykönä. Sovit hänen kanssaan, milloin kävisi tapaaminen.
Kyllä asiat järjestyvät, usko pois. Koska muuta vaihtoehtoa ei ole.
Erossa luovuin autosta, eikä minulla enää sellaista ole. Joten joudun sopimaan paitsi pojan kanssa myös isäukon kanssa milloin olisi semmoinen hetki, että poika on kotosalla ja isäukolta farkku joutaa.
Toinen juttu on se, että mulla ei ole aavistustakaan minkä kaiken kaman rouva hyväntahtoisesti on katsonut olevan "minun".
Ja tossa puhutaan neljännesvuosisadan aikana kertyneistä yhteisistä kamoista joita ei ole ihan vähän, eli minulla ei ole vähäisintäkään mahdollisuutta ulkoa muistaa tai luetteloida kamoja joilla minulle olisi vaikkapa tunnearvoa.
Eli rouva on nyt hoitanut oman muuttonsa, valkannut uuteen kämppäänsä sopivat ja haluamansa kamat, erotellut jotain jonka katsoo olevan "minun" ja loppuroinan kohtalosta minulla ei ole aavistustakaan. Jotenkin veikkaan, että kun hän on kamoja jakanut periaatteella "kämppään, kirppikselle, roskiin, roviolle" niin siinä ei meikäläisen tunnearvot ole vaakakupissa paljoa painaneet.