The ketju

Status
Viestiketju on suljettu.
Selkä tuntuu vähän paremmalta,mutta saa nähdä miten illalla tai huomenna työpäivän jälkeen.
 
Lähikaupan edessä on koko kesän haitaria rääkännyt ns. katusoittaja. Ainoa kappaleensa on ollut "valssi aamollista" eli jotain suurinpiirtein valssin tahtiin menevää josta on vaikea sanoa onko siinä pätkiä metsäkukista tai menneistä ajoista.

Mutta tänään kaupasta tullessani olin pudota pyrstölleni kun ilmoille kajahti "pariisin taivaan alla" - ja ihan tunnistettavasti.
Tai mitäpä tuota vähättelemään. Ei mitenkään mestarihanuristin ottein ja hieman oli eiku- meininkiä mukana, mutta kyllä tota kehtaa jo katusoitoksi kutsua.

Koko kesän kestänyt harjoittelu on tuottanut tulosta.
 
  • Tykkää
Reactions: Kais ja 0roosa0
Niin paska päivä tänään ollu ettei tosikaan:cry:. Mä joudun töissä varmaan johonki keskusteluun nyt ja tiedä vaikka saisin jonkun merkinnän. Vittu että jotkut osaa olla niin kaksnaamasia paskoja ja kun tietää että mulla ei ole mitään mahdollisuusksia vaikka puolustaudun niin mut on jo etukäteen tuomittu syylliseks tapahtuneeseen. Ja jos tulee joku keskustelu niin ei se tule olemaan tasapuolista. Kyllä ei yhtään tee mieli mennä huomenna töihin kun tiedän että toi yks käy väkättää.

Ja kaiken kruunas kotiin tulo,idiootti pöljä "jätti" mut eilen ja tossa se tuli pihalla vastaan uuden kanssa.Vittu,se uus asuu naapuritalossa ja nyt joudun kattelee sit niitä! Ois nyt saatana ees kertonu että se asuu tossa vieressä. Tekis mieli laittaa viestiä että vitun idiootti. Enkä tajuu miks "jätti" mut tollasen takii...sehän oli ihan mummo,vanhempi varmaan idiootti pöljääkin. Tää on ihan perseestä!:cry:
 
en nää mtn tatuointii

no ompa sattunu vastuksia yhelle päivälle
 
Halauksia,onpa sulla paska päivä ollu. On idiooti mies kyllä :eek::(
 
Härkis testattu, laitoin puolet paketista turkkilaiseen pataan. Hyvää oli ( paitti padassa oli liian vähän mausteita ) Mieskin söi :eek:( omasta halustaan ja otti ekana ) :D
 
Niin paska päivä tänään ollu ettei tosikaan:cry:. Mä joudun töissä varmaan johonki keskusteluun nyt ja tiedä vaikka saisin jonkun merkinnän. Vittu että jotkut osaa olla niin kaksnaamasia paskoja ja kun tietää että mulla ei ole mitään mahdollisuusksia vaikka puolustaudun niin mut on jo etukäteen tuomittu syylliseks tapahtuneeseen. Ja jos tulee joku keskustelu niin ei se tule olemaan tasapuolista. Kyllä ei yhtään tee mieli mennä huomenna töihin kun tiedän että toi yks käy väkättää.

Ja kaiken kruunas kotiin tulo,idiootti pöljä "jätti" mut eilen ja tossa se tuli pihalla vastaan uuden kanssa.Vittu,se uus asuu naapuritalossa ja nyt joudun kattelee sit niitä! Ois nyt saatana ees kertonu että se asuu tossa vieressä. Tekis mieli laittaa viestiä että vitun idiootti. Enkä tajuu miks "jätti" mut tollasen takii...sehän oli ihan mummo,vanhempi varmaan idiootti pöljääkin. Tää on ihan perseestä!:cry:
Mitähäm mä tohon sanoisin?

Ensinnäkin mä sanon sen, että jos "firmassa" on tapahtunut jotain joka tarttee selvitettävää niin se on firman ja pomon etu, että asia tulee selvitettyä.
Tommoisissa tapauksissa kandee toivoa, että esimiehenä(naisena) on Pitsi.

Pöljääkin vanhempi taas on sinua vanhempi nainen. Olis kummallista jos ikä tulisi vastaan naisen tai miehen "käyttökelpoisuudessa" parinvalintaa ajatellen?
Itteäni kiinnostavat suurimpiirtein ikäiseni naiset, joten viiskymppinen nainen on mun silmissäni just parhautta vaikka elämä olis kuinka kuluttanut.

Sinäkin olet jonain päivänä se "mummoikäinen" jonka parisuhdekelpoisuus ei ole kadonnut mihinkään. Oikeastaan vaan parantunut.
 
Kun ei oo mitään selvitettävää kun se väkättäjä ei vaan osaa kahen kesken selvii juttuja.ja mitä hyötyä tollasesta selvittämisestä on kun mut on jo tuomittu syylliseks,kyllä se nyt selväks tuli jo. Jos joudun johonki jutteluun tms niin ei mulla ole mitään lisättävää mitä en olis tänää sanonu.

Ja pöljästä,en mä nyt ees ole varma oliko se sen uus,mä vaan oletin niin. Sen jutut on vaan kauheen ristiriitasia.
 
Tollanen on kyllä ihan persiistä ;)
 
Status
Viestiketju on suljettu.

Yhteistyössä