Pyhäkouluja on muillakin kuin vanhoillislestadiolaisilla. Meidän pyhäkouluissa käydään läpi ihan tavallisia asioita, joita jokaisen olisi muutenkin hyvä käydä lastensa kanssa läpi: rehellisyyttä, ystävyyttä, kiusaamista, Joulun ajan asioita, vuodenaikoihin liittyviä asioita, yllättäviä luopumisia, etc. Totta kai pyhäkoulussa asioita tarkastellaan myös uskon kautta. Pyhäkouluopettajilla on vihkot, joista voi valita haluamansa kertomuksen ja sisällyttää siihen muutakin. Myös esim. eräs lastenlehti on oiva alustukseen tai keskustelun herättämiseen. Pyhäkoulussa voidaan myös rukoilla ja useasti lauletaan 1-3 kappaletta, jotka ovat joko virsiä tai Siionin lauluja.
Ihmettelen joskus, miksi on niin iso asia jos lapsi ei laita korviksia. Eihän minullekaan ole iso asia, jos jonkun toisen lapsi laittaa ne korvakorut. Liikunnallista iloa voi taas kokea muutenkin kuin tanssien. Eikö nämä ole ihan jokaisen omia asioita; ei sellaisia, mitä erityisesti tarvitsisi joutua perustelemaan muille. Kun kyse on kuitenkin omasta elämästä.
Uskovaisten naisten tehtävä ei ole mitenkään erityisesti erottua muusta väestöstä, mutta ei myöskään peitellä uskoaan. Tavallaan meidän on tehtävä jollain tavalla erottuakin; siis toki muidenkin kuin vain naisten. Mistä meidät muuten löytäisi tai tunnistaisi. Ei meidän tehtävä ole olla liian sulautuneita "maailmaan". Elämme ns. maailmassa, mutta emme ole maailmasta. Joskus on sanottu, että uskovien tehtävä on olla lyhtyinä
