Tulen kirjoittelemaan myöhemmin lisää, mutta ihan pikaisesti tuosta ehkäisykieltoasiasta, vaikkei se tässä pääaineena ollutkaan.
Kirjoitin jo ehkä (pitänee tarkistaa) aiemminkin siitä, kuinka en ajattele elämääni tai uskonelämääni kieltojen kautta. Minulle ne näyttäytyvät toisin päin. Eli kun vaikka puhutaan ehkäisykieltoasiasta, minä ajattelen että olen onnellisessa asemassa; voin luottavaisin mielin ottaa vastaan kaikki lapset jotka annetaan.
Mutta koska lasten saamiseen väistämättä tarvitaan miestäkin, on asia monitahoisempi. En kuitenkaan voi pakottaa toista osapuolta ottamaan vastaan lisää lapsia, ellei hän halua. Asiat on ratkaistava molempien parhaaksi ja yhteisymmärryksessä. Kompromisseja on koko elämä täynnä.
En siis väitä että meillä olisi jouduttu erityisemmin pohtimaan lapsikysymystä, mutta kyllä siitä on ollut puhetta.
Tunnen uskovaisia joiden perheissä ehkäistään esim. sairauden vuoksi. En itse osaa ajatella ehkäisyä itselleni, mutta ymmärrän myös että voi olla tilanteita, joissa ehkäisy on välttämätöntä. Siksi en halua tuomita tätäkään vaihtoehtoa.
Kyllähän esim SRK on ilmaissut kantansa ehkäisystä. Kuitenkin ajattelen, että sekin taho koostuu ihmisistä. Siksi ei voi sokeasti luottaa ja pitää SRK:lta tulevia kommentteja aukottomina tosiasioina, joista ei voi edes oman puolison kanssa keskustella tai joita ei saisi edes ajatella. Perheet ja elämäntilanteet eroavat toisistaan ja vaihtelevat, siksi tarpeet ja mahdollisuudet toimia eivät nekään ole välttämättä vakiot.
Oma periaatteeni on, että haluan ottaa vastaan ne lapset, jotka annetaan. Mutta haluan myös jaksaa olla heille se äiti, jonka he tarvitsevat.