Jossei joku muista, niin polyteismi=monijumalaisuus, esim.ajatus siitä että eri kulttuureissa saa ja voi olla oma jumalansa, jossakin kulttuurissa on monia (esim.hindut)
Synkretismi=uskonnot sulautuvat toisiinsa, ajatus että kaikki uskonnot ovat yhtä ja samaa jumaluutta.
Tää lähti oikeastaan tuosta Allah loi järvet-ketjusta, mutta siis molemmat nuo ismit on mun mielestä käsittämättömiä.
En ensisijaisesti nyt käsittele sitä mikä uskonto on ainoa oikea, mutta kai sitäkin sivutaan...
Ja mä pyydän jokaista miettimään asiaa kriittisesti, ei jonkun vaaleanpunaisen mantran läpi.
-Polyteismi:miten riitaisa, monien miljoonien jumalien kokonaisuus (jotka eivät tunnista edes toistensa olemassaoloa) saivat luotua maailman? Toinen pullautti sen sotkanmunasta, toinen käytti 6 päivää luomiseen.
Eihän ne saisi yhdessä pidettyä huolta edes kärpäsestä.
-Synkretismi: sama juttu. Jeesus ja Allah nyt ei vaan millään voi sulautua toisiinsa. Toinen kieltää kristinuskon ytimen, kuten ristinkuoleman, pahimpia loukkauksia mitä voi olla.
Miten synkretismin yksi, yhteinen jumaluus olisi niin jakomielitautinen ja valehteleva, että toiselle lupaa pelastuksen yhdellä tavalla (tee itsemurhaisku niin pääset paratiisiin) ja toiselle toisella tavalla (usko Jeesukseen)? Miten se yksi jumaluus voi olla luotettava, kun maailman luomisestakin on parituhatta versiota?
Kristinuskon Jumalaa on syytetty jakomielitautiseksi, mutta kaikki kolminaisuuden persoonat puhaltavat yhteen hiileen.
Yleinen synkretistinen selitys on se että on joku yhteinen jumaluus mutta ihmiset loi itse uskonnot tiukkine kirjoineen (tuo kirjojen ja uskonnollisten lakien välttäminen on muuten kätevä tapa vapauttaa itsensä vastuusta ja paneskella pitkin poikin, elää kuin pellossa jne).
Mutta onko kukaan ajatellut että suuri osa uskonnoista on syntynyt yliluonnollisen kokemuksen kautta, eli se yliluonnollinen olento on antanut sen kirjan/elämänohjeet? Vastaanottajana ei ole ollut aina mitään hulluja, vaan täysjärkisiä ihmisiä joilla aistit pelaa.
En välttämättä ehdi itse kirjoittaa tähän ketjuun nyt viikonloppuna, mutta laitan tämän kuitenkin alulle.
Synkretismi=uskonnot sulautuvat toisiinsa, ajatus että kaikki uskonnot ovat yhtä ja samaa jumaluutta.
Tää lähti oikeastaan tuosta Allah loi järvet-ketjusta, mutta siis molemmat nuo ismit on mun mielestä käsittämättömiä.
En ensisijaisesti nyt käsittele sitä mikä uskonto on ainoa oikea, mutta kai sitäkin sivutaan...
Ja mä pyydän jokaista miettimään asiaa kriittisesti, ei jonkun vaaleanpunaisen mantran läpi.
-Polyteismi:miten riitaisa, monien miljoonien jumalien kokonaisuus (jotka eivät tunnista edes toistensa olemassaoloa) saivat luotua maailman? Toinen pullautti sen sotkanmunasta, toinen käytti 6 päivää luomiseen.
Eihän ne saisi yhdessä pidettyä huolta edes kärpäsestä.
-Synkretismi: sama juttu. Jeesus ja Allah nyt ei vaan millään voi sulautua toisiinsa. Toinen kieltää kristinuskon ytimen, kuten ristinkuoleman, pahimpia loukkauksia mitä voi olla.
Miten synkretismin yksi, yhteinen jumaluus olisi niin jakomielitautinen ja valehteleva, että toiselle lupaa pelastuksen yhdellä tavalla (tee itsemurhaisku niin pääset paratiisiin) ja toiselle toisella tavalla (usko Jeesukseen)? Miten se yksi jumaluus voi olla luotettava, kun maailman luomisestakin on parituhatta versiota?
Kristinuskon Jumalaa on syytetty jakomielitautiseksi, mutta kaikki kolminaisuuden persoonat puhaltavat yhteen hiileen.
Yleinen synkretistinen selitys on se että on joku yhteinen jumaluus mutta ihmiset loi itse uskonnot tiukkine kirjoineen (tuo kirjojen ja uskonnollisten lakien välttäminen on muuten kätevä tapa vapauttaa itsensä vastuusta ja paneskella pitkin poikin, elää kuin pellossa jne).
Mutta onko kukaan ajatellut että suuri osa uskonnoista on syntynyt yliluonnollisen kokemuksen kautta, eli se yliluonnollinen olento on antanut sen kirjan/elämänohjeet? Vastaanottajana ei ole ollut aina mitään hulluja, vaan täysjärkisiä ihmisiä joilla aistit pelaa.
En välttämättä ehdi itse kirjoittaa tähän ketjuun nyt viikonloppuna, mutta laitan tämän kuitenkin alulle.
Viimeksi muokattu:
Mähän nimenomaan kirjoitin, että hyväsyn sen että toiset uskoo ja saattaa uskoa eri jumaliin. Missä mä kirjoitin etten hyväksy sitä, että ollaan eri mieltä? Niin en missään. Kuten säkin kirjoitit, että usko on ihmisen henkilökohtainen asia. Niin on, mutta niin on sekin ettei ole uskossa. Joillekin uskovaisille tuntuu olevan todella kova paikka se, että heidän kanssaan ei olla samaa mieltä ja olla uskossa. Hyväksyntä toimii monesti kyllä ei-uskovaisten puolelta, mutta ei näiden uskovaisten puolelta.
