Meinaatko koko loppuikäs mennä noin, vapaehtoisesti? Mulle käy varmaan niin mut se ei ole kyllä vapaaehtoista vaan joutumista siihen tilaan.
Ja paskanmarjat nyt tinku!
On hyva, etta osaa olla itsekseen
. Senhan ei sitten tarvitse todellakaan tarkoittaa sitten puhdasta yksinolemista, kylla siihen mahtuu niita kavereitakin mukaan ja hyva niin. Mutta on hyva olla sinut itsensa kanssa, etta tietaa parjaavansa itsekseenkin.
Rikkautta sitten on se, etta vierelleen loytaa kumppanin. Ja niitahan voi matkan varrella olla monta, aika harva on niin onnekas kuin esimes meijen Bitch, joka tallustaa Misterinsa kanssa sujuvasti kohti yhteista rollaattorikisailua <3
Toistan itseani mutta...rakkaus on arvaamaton. Se yllattaa aina. Silla ei valttamatta ole ollenkaan tilannetajua mutta ne kohtaamiset mitka se jarjestaa ovat yleensa unohtumattomia tavalla tai toisella
. Kunhan - ja taa on sitten se isoin pointti! - uskaltaa itse olla sydan avoimena ja vastaanottaa rakkautta ja onnea
. Siitakin huolimatta etta sen kestavyydesta ei ole ikinakoskaanmilloinkaan mitaan takuita.