Tuota mäki mietin että tällä viikolla ekan raskauden osalta olis juuri puoliväli ylitetty ja rakenneultraa jännättäs. Ja puoliväli ois tän raskauden osalta elokuussa ollu jne... Uskoisin että ne lasketut ajat kolahtaa kun ne päivät kalenterista löytyy. Ja milloin olis äippälomalle jäänytkään. Ehtiihän sitä miettii liianki monta asiaa vaikka alkumetreillä ootuksessa oliki. Ehti haaveilla siitä aikatauluttomasta mammalomasta jne mutta uskon että tämän kokemuksen myötä meillä joissaki asioissa muutoksen tuulet alkaa puhaltaa ja ne on hyviä tuulia odotan sitä innostuksen puuskaa kunhan tämä lamaannus menee ohivoi tintt@r@
Purkaa vain itseäsi ja ajatuksia tänne. Se helpottaa ja ymmärrystä varmasti riittää. Vaikka teillä jo on lapsia taustalla, niin ei se menetyksen tuskaa vähennä. Painit isojen asioiden keskellä. Suret niin paljon kuin surettaa ja jossain vaiheessa huomaat, että et ihan koko aikaa enää ajattele asiaa.
Muakin alkoi yövuorossa taas itkettämään, kun ajattelin, että tällä tai ensi viikolla olisi ollut rakenneultra ja olisin mahdollisesti nähnyt, olisko sieltä tulossa rinsessa vai ritari. Ja taas koin katkeruutta. Selvästi nää asiat tulee enemmän mieleen nyt, kun odotan ovista. Tänään kp14 ja testien mukaan on hiljaista. Eikä kropastakaan kyllä huomaa mitään, ei minkäänlaisia limoja.
Mää haluisin myös jäädä jo pois töistä äippälomalle. Oon aloittanut työnteon 7-luokkalaisena. Aluksi tietysti koulun ohella vähemmän ja sitten 18-vuotiaana opiskelujen ohessa enemmän, että tuli toimeen. Vuodesta 1999 lähtien oon painanut töitä menemään ja oon saanut olla siitä kiitollisessa asemassa, että en ole sairastellut juuri ollenkaan. Nyt on sellainen olo, että haluan olla monta vuotta kotona ja keskittyä siihen, mikä on ollut aina haaveena.
Kyllä tämä taas tästä kanssasisaret jollakin tapaa iloksi muuttuu
Mutta tää on elämää. Nyt muksujen kanssa uimaan!