Olen saanut kaiken aina helpolla

[OmanOnnenSeppä71]

Tapasin tossa viikonloppuna vanhoja lukion luokkakavereita ja moni heistä tuntui suunnilleen ihailevan minua. Sanoivat ihan suoraan kun "olet saavuttanut niin paljon" ja etenkin että olen todellakin ansainnut sen. Itse ajattelen ihan toisin...

Olen periaatteessa aika köyhästä perheestä. Siksi kaikki mitä olen saavuttanut on olevinaan kauhean hienoa. Mutta toisaalta mä luulen, että mulla on vaan sopivan verran lahjoja ja sitten tuuria siinä että mitä rupesin tekemään. Moni mua lahjakkaampi ja ahkerampi on joutunut suuriin vaikeuksiin elämässään. Siksi mua ärsyttääkin tämä nykyään vahvana elävä näkemys, että "jokainen on oman onnensa seppä" jne. Ei ole. Enemmän vaikuttaa sattuma, jossa osa on sillä millaiset geenit sulla on ja miten se sattuu sopimaan vallitsevaan ympäristöön.

Itse olin koulussa kohtuuhyvä oppilas, mutta en mikään huippu. Lukiossa en jaksanut panostaa ja olin siinä suhteessa aika poikkeava tyttö. Ainoan laudaturin kirjoitin pitkästä matikasta. Muuten arvosanat oli B-M. Mutta pitkän matikan laudaturilla suorastaan marssittiin yliopistoon. Menin lukemaan tietojenkäsittelytiedettä.

En tosiaan ollut mikään hyvä koodaaja ja muutenkaan ala ei erityisesti kiinnostanut. No 90-luvun lopulla pääsi ihan itsestään IT-alan (joksi sitä ei edes silloin kutsuttu) hommiin jos osasi edes vähän jotain. Niin pääsin minäkin. Hommia oli aina tarjolla vaikken mikään erikoisosaaja ollutkaan. Ja yleensä hyvällä palkalla.

Itsestään pääsin sitten esimieheksikin ja jotenkin tuntui, että sen jälkeen on aina tullut muistakin firmoista kyselyjä. Meinasin jo kerran lähteä, mutta sitten pisti työnantaja 1000 euroa palkkaan lisää.

Viihdyn töissä ja ympärillä on tosi kivaa porukkaa. Mutta olen melko varma, että jos sattumalta olisin lähtenyt opiskelemaan vaikkapa humanistiseen (jota oikeasti suunnittelin) niin huonosti menisi... No onneksi en olis sinne voinut edes päästä.

Äänestän silti yhä sitä vihervasemmistoa. Haluan maksaa isoja veroja, koska jotenkin koen että olen saanut tämän kaiken ilman omaa ansiota. Lisäksi minua suuresti ärsyttää itseään täynnä olevat, kaiken kenties vielä helpommin saaneet hyväosaiset. Juuri siltä porukalta tulee näitä kommentteja, että "kaikki on itsestä kiinni" jne... Toisaalta kyseinen propaganda (jolle toki esim. USA rakentuu) on mennyt erittäin hyvin läpi myös huonompiosaisille... Se on juuri se myytti, jonka ansiosta suurpääoma saa pitää valtansa eikä tarvitse yhtään edes huolehtia. Me keskiluokkaiset ja meidän sosio-ekonomisesti alempana olevat teemme sen ihan itse...

 

[vierailija1750]

Olipas taas turhaa höpinää. Mikä tässä oli niinku pointti? Eli että kattokaas mäpäs oonkin näin hieno ja silti vaatimaton. Höh höh, niin läpinäkyvää... Piilokehumista.

 

[vierailija]

Olipas taas turhaa höpinää. Mikä tässä oli niinku pointti? Eli että kattokaas mäpäs oonkin näin hieno ja silti vaatimaton. Höh höh, niin läpinäkyvää... Piilokehumista.

Ai. Minun mielestä kirjoituksessa oli paljon hyviä pointteja, eikä lainkaan itsekehua. Päin vastoin, hyvistä saavutuksistaan "huolimatta" ap haluaa kantaa vastuuta muista ihmisistä ja koko yhteiskunnasta. Omalta osaltaan, mutta perää samaa myös muilta.

 

[Katkera_kalkki]

Itse olen sellainen kiltti koulutyttö, joka teki aina kaikki oikein. Mutta eipä se elämä silti mennyt nappiin. Pitkään kesti myöntää ja tajuta se. Katkeruus pulpahtaa usein pintaan vieläkin. Pääosin tulee syytettyä itseään ja huonoja valintojaan. Mutta joskus toki ajattelen, että kenties sattumallakin on oma osansa.

Ja kenties ratkaisevinta on se, että miksi minusta tuli se "vääriä valintoja tekevä ihminen." Onko sekin valinta... ja missä vaiheessa se valitaan.

 

[vierailija1750]

Ai. Minun mielestä kirjoituksessa oli paljon hyviä pointteja, eikä lainkaan itsekehua. Päin vastoin, hyvistä saavutuksistaan "huolimatta" ap haluaa kantaa vastuuta muista ihmisistä ja koko yhteiskunnasta. Omalta osaltaan, mutta perää samaa myös muilta.

No just sitä mä tarkotan. Ollaan olevinaan niin vaatimattomia, mutta kehuskellaan saavutuksilla. Ja sitten vielä leuhkitaan kuinka kannetaan vastuuta ja ollaan niin perkeleen epäitsekkäitä ja blaa blaa blaa. Mut sä et selkeesti nähnykkään ton läpi. Tekopyhä potaska uppos suhun kuin kuuma veitsi voihin.

 

[vierailija]

höh, Life is a bitch and then you die. Niin se on valitsit sitten miten vaan.

 

[vierailija]

No just sitä mä tarkotan. Ollaan olevinaan niin vaatimattomia, mutta kehuskellaan saavutuksilla. Ja sitten vielä leuhkitaan kuinka kannetaan vastuuta ja ollaan niin perkeleen epäitsekkäitä ja blaa blaa blaa. Mut sä et selkeesti nähnykkään ton läpi. Tekopyhä potaska uppos suhun kuin kuuma veitsi voihin.

Ehkä vaan olen tyytyväinen omaan elämääni, enkä ole katkera, joten en nää mörköjä siellä missä niitä ei ole.

 

[Echo]

Tosi hyvä kirjoitus. Ap on varmaan persoonana semmoinen rento ja mukava, jolla piisaa töitä ja joka on hyvä pomona, mutta kuitenkin niin että tekee vaaditut hommat hyvin.

Yks tuttu sanoi joskus että työn kuin työn oppii joskus, mutta ihmisten kanssa oleminen ja heidän johtamisensa on paljon mutkikkaampaa. Se on tosi paljon persoonasta kiinni.

Eli parhaimmat hikarit eivät aina menesty. Mutta tietty ap:lla oli varmasti tuuria (tai mä sanoisin sitä johdatukseksi ) kun aikoinaan IT-alalla oli töitä.

 

[vierailija]

Kaikki on kiinni omista valinnoista, tuurista ja etenkin siitä, miten asiat kokee. Joku toinen sinun tilanteessasi voisi kokea asiat toisin. Esimerkiksi esimieheksi pääseminen tai joutuminen voi olla huono asia.

 

[vierailija]

Hmm..
En silti halua maksaa suuria veroja.
Kirjotin aika huonot arvosanat, menin silti yliopistoon opiskelemaan koodariksi.
Nyt pitkän työn jälkeen alan oleen loppusuoralla.
Ainakin itse koen tehneeni niin paljon töitä, ettei todellakaan tee mieli elättää jotakin sossupummia.
Jos minä olen pystynyt opiskelmaan, niin kyllä kuka tahansa muukin siihen pystyy.
Tuntuu, etten ole oikein ole tasavertoinen muiden ihmisten kanssa.
Välillä kaduttaa, kun olisin voinut jäädä vaikka kotiäidiksi ja käydä jonku perus amis koulutuksen. Olis saanut nauttia elämästä enemmän.

 

[vierailijattt]

Mä itse olen tyytyväinen siihen mitä olen saavuttanut elämässä ja millaista elämää elän. Toisaalta katson joitain tuttuja taas siten ettei he ole saavuttaneet oikein mitään...

Mutta sitten se iso mutta. Me katsomme elämää hyvin erikanteilta. Se 5 lapsen kotiäiti, jolla ei edes ammattia ja jonka koen juuri sellaiseksi joka ei mielestäni ole juuri saavuttanut mitään, on itse erittäin tyytyväinen elämäänsä. Ja kokee saavuttaneensa kaiken kun on saanut 5 lasta ja voinut toimia kotona äitinä.

Ei näitä juttuja voi kovin helposti tai oikeastaan ollenkaan vertailla. Koska elämän saavutukset on erittäin subjektiivinen aihepiiri. Siksi ei kannata alkaa pistää järjestykseenkään "kuka eniten saavuttanut". Kaikki me pyrimme johonkin ja jos vaan työtä unelman eteen tekee, sen voi ainakin jollakin tasolla saavuttaa. Eikä siihen ihmeitä tarvita. Vähän tahtoa ja paljon periksiantamattomuutta.

 

[.....]

Kaikki on kiinni omista valinnoista, tuurista ja etenkin siitä, miten asiat kokee. Joku toinen sinun tilanteessasi voisi kokea asiat toisin. Esimerkiksi esimieheksi pääseminen tai joutuminen voi olla huono asia.

Tämähän se määrää elämän suunnan. Olen kyllä useinkin miettinyt, että elämäni olisi kyllä varmaan ihan erilaista, jos olisin ensimmäisen työpaikkani valinnut toisin.... saati koko opiskelualan. Yksi päätös kun vaikuttaa kaikkiin niihin seuraaviin; missä asuu, ketä tapaa, mihin seuraavaksi menee töihin jne. jne.

 

[vierailija]

Tämähän se määrää elämän suunnan. Olen kyllä useinkin miettinyt, että elämäni olisi kyllä varmaan ihan erilaista, jos olisin ensimmäisen työpaikkani valinnut toisin.... saati koko opiskelualan. Yksi päätös kun vaikuttaa kaikkiin niihin seuraaviin; missä asuu, ketä tapaa, mihin seuraavaksi menee töihin jne. jne.

Mutta ne omat päätökset ovat vain yksi osa. Aina ei pääse siihen työhön tai opiskelupaikkaan, johon haluaisi. Pääsy voi jäädä kiinni ihan pienestä, vaikka väärästä sanavalinnasta. Itse en aikoinaan päässyt haluamaani työpaikkaan. Silloin se harmitti, mutta jälkeenpäin olen voinut olla tyytyväinen, etten tullut valituksi, sillä sainkin paremman paikan myöhemmin. Muutenkin kaikki (opintojen päättäminen, määräaikaiset työsuhteet, lasten syntymät) loksahti omille kohdilleen mukavasti, kun kyseistä työpaikkaa ei ollut. Kaipa se oli kohtalo, joka järjesti kaiken.

 

[vierailija]

Mä itse olen tyytyväinen siihen mitä olen saavuttanut elämässä ja millaista elämää elän. Toisaalta katson joitain tuttuja taas siten ettei he ole saavuttaneet oikein mitään...

Mutta sitten se iso mutta. Me katsomme elämää hyvin erikanteilta. Se 5 lapsen kotiäiti, jolla ei edes ammattia ja jonka koen juuri sellaiseksi joka ei mielestäni ole juuri saavuttanut mitään, on itse erittäin tyytyväinen elämäänsä. Ja kokee saavuttaneensa kaiken kun on saanut 5 lasta ja voinut toimia kotona äitinä.

Ei näitä juttuja voi kovin helposti tai oikeastaan ollenkaan vertailla. Koska elämän saavutukset on erittäin subjektiivinen aihepiiri. Siksi ei kannata alkaa pistää järjestykseenkään "kuka eniten saavuttanut". Kaikki me pyrimme johonkin ja jos vaan työtä unelman eteen tekee, sen voi ainakin jollakin tasolla saavuttaa. Eikä siihen ihmeitä tarvita. Vähän tahtoa ja paljon periksiantamattomuutta.

Hyvin sanottu. Se viiden lapsen kotiäilti voi olla paljon onnellisempi kuin huippu-uraa tekevä. Tärkeintä on, että osaa nauttia siitä, mitä itsellä on eikä haikaile sellaista mitä ei ole eikä voi saavuttaa. Toki haaveita saa olla, mutta sen ei pidä estää sitä, että pystyy nauttimaan jokaisesta päivästä juuri nyt.

 

[vierailija]

Hyvin sanottu. Se viiden lapsen kotiäilti voi olla paljon onnellisempi kuin huippu-uraa tekevä. Tärkeintä on, että osaa nauttia siitä, mitä itsellä on eikä haikaile sellaista mitä ei ole eikä voi saavuttaa. Toki haaveita saa olla, mutta sen ei pidä estää sitä, että pystyy nauttimaan jokaisesta päivästä juuri nyt.

Kyllä mua harmittaa, että valitsin ennemmin uran kuin kotiäiteyden.
Elämä valuu vaan niin nopeaa hukkaan.
Uskon, että kotiäidillä päivä tuntuu pidemmälle kuin minulla, kun tulee kokoajan uusia asioita elämään.

 

[OmanOnnenSeppä71]

Itselläni ehkä vaikuttanut pehmeämpiin asenteisiin myös se, että omalla veljelläni on ollut melkoisia vaikeuksia tässä yhteiskunnassa. Omasta mielestäni hän on joutunut vaikeuksiin paljolti itsestä riippumattomista syistä. Osittain siksi, että on ensimmäinen lapsi. Osittain siksi, että oli väärään aikaan väärissä paikoissa jne. Kenties osittain jopa siksi, että on poika.

Veljeni on syntynyt -68. Hän on aina ollut todella fiksu, etenkin matemaattisesti lahjakas. Kuitenkin koulussa ollut välillä vaikeuksissa, kenties turhautunut siihen koulun tasapäistävyyteen jne.,. Kirjoitti hyvät paperit mutta jotenkin sitten alkoi mennä asiat huonosti. No onneksi on kuitenkin nykyään päässyt ihan hyvin tolpilleen.

Hänellä oli kaikki ovet auki, mutta luulen, että hän lähti aivan liian nuorena suureen maailmaan. Pojat ovat aika usein tuossa 20-vuotiaina aivan raakileita. Suistui tosi huonoille teille ja opinnot jäivät ja kaikki muukin. Vanhempani eivät osanneet auttaa, enkä oikein minäkään.

No hän pääsi tolpilleen ja suoritti tutkinnon 40-vuotiaana. Joutunut tekemään aina kykyjään alempia hommia ja välillä se katkeruus pukkaa pintaan. Varmasti jos olisi saanut tukea kodista lentämisen alkuvuosina, tilanne voisi olla kovin toinen. Muistan aina, että pääsi varmaan 5-6 eri korkeakouluun. Melko vaikeillekkin linjoille. Tekniseen korkeakouluun olisi voinut kävellä papereilla sisään, mutta... Nyt sitten saa olla alaisena sellaisille ihmisille, jotka fiksuudeltaan ovat vähän niin ja näin.

Esimiehinä on kyllä paljon sellaista porukkaa, joiden ei siinä asemassa pitäisi olla. Paljon puhutaan siitä, että miten Suomessa (ja kaikkialla) esimiehinä on vääriä ihmisiä. Ironista on se, että aika moni kyseisestä asiasta puhuva henkilö on juuri itse sellainen esimies (toivottavasti en minä!).