joo siis ton pintapuolisen jutun oon juuri lukenu ja oliko aristoteleen pneumatiikka vai mikä se sanahirviö olikaan tollaset nimet on muuten hankala juuri muistaa kun jos sen nimi olisi ollut sanahirviö olisin muistanut sen aritoteleen tekeeleen paemmin.
mut joo kirjan vois lukee mut toisaalta jos se on mun sielu veli entisaikojen niin silloinhan jo tunteessa tiedän
ku se jätkä tuntu heti kotosalle.
Tässä - tosin eri sivulta tuolta Arnolduksen sivuilta - niille, joiden ei sallita kurkkia linkkien taakse:
"Platon (429–327 eKr.) selitti maan, veden, ilman ja tulen rakentuvan atomeista, jotka olivat vastaavasti kuution, ikosaedrin, oktaedrin ja tetraedrin muotoiset. Koska tuolloin tunnettiin viideskin monitahokas, dodekaedri, lisäsi Platon alkuaineiden joukkoon sen muotoisista atomeista koostuvan eetterin. Dodekaedrin tahojen luku sopi hyvin yhteen Eläinradan 12 tähtikuvion kanssa.
Myöhemmän kehityksen kannalta ratkaisevaa oli, että Aristoteles (384–322 eKr.) omaksui Empedokleen esittämän ja Platonin täydentämän opin alkuaineista. Aristoteles toi oppirakennelmaan alkuaineiden laadulliset ominaisuudet, joiden oli oltava aistein havaittavia ja vastakohtapareja muodostavia. Näistä vain kuuma - kylmä ja kostea - kuiva täyttivät asetetun ehdon ja pystyivät muuttumaan toisikseen.
Empedokleen neljän alkuaineen oppi muodostui myös perustaksi ihmisen rakenteen ja olemuksen selittämisessä. Ihmisruumista ei kuitenkaan pidetty suoraan mainituista alkuaineista koostuneena. Sen rakennusaineeksi ymmärrettiin alkuaineista muodostuneet neljä perusnestettä, jotka olivat haima (veri), khole (sappi), melankhole (musta sappi) sekä flegma (lima). Käsitysten mukaan veri syntyi sydämessä, sappi maksassa, musta sappi pernassa ja lima aivoissa. Hippokrateen vävy Polybos (n. 400 eKr.) kirjoitti tutkielman "Ihmisen luonnosta" ja vakiinnutti siinä humoraaliopin ihmisen olemuksen perustana.
Alkuaineet ja perusnesteet vastasivat pareittain toisiaan siten, että niillä oli samat laadulliset perusominaisuudet. Ilmalla ja verellä ne olivat kuuma ja kostea, tulella ja sapella kuuma ja kuiva, maalla ja mustalla sapella kylmä ja kuiva sekä vedellä ja limalla kylmä ja kostea. Näin kohtasivat toisensa myös Alkmaionin ja Empedokleen opit.
Havainnot sairauksien yhteydessä tukivat käsitystä veren, liman ja sapen merkityksestä elimistön toiminnassa. Musta sappi (kr. melankhole, lat. atrabilis) oli siis neljäs ihmisruumiin neljästä perusnesteistä. Mutta miten aine, jota ei todellisuudessa ole olemassa, saattoi muodostaa tärkeän osan humoraaliopin järjestelmästä, johon lääketiede ja parannustaito nojasivat yli kahden vuosituhannen ajan?
Vaikka antiikin kreikkalaiset loivatkin länsimaiselle tieteelle perustan, olivat he ajattelussaan vielä voimakkaasti luonnon magiaan sitoutuneita. Sen lisäksi lukujen mystiikka oli heidän oppirakennelmilleen ominaista. Kreikan mytologian mukaan maalla oli tärkeä vaikutus ihmisen olemuksessa ja juuri sen osuutta symboloimaan tuli musta sappi, tumma ja tahmea neste, jota todettiin olevan pernassa ja jota siksi pidettiin sen erittämänä. Olihan vaikeissa oksennuksissa sapen jälkeen toisinaan noussut näkyviin aivan mustaa mahan sisältöä. Sitä paitsi pernaa pidettiin maksaa tasapainottavana elimenä ruumiin vasemmalla puolella.
Käsitys mustasta sapesta on osoitus siitä, miten ruumiinavausten välttäminen ja kokeellisen tutkimuksen vähäisyys johtivat lääketieteessä havaintojen virheellisiin tulkintoihin. Teorioita luotiin mielikuvien ja toiveiden perusteella, ja luonnon ilmiöt selitettiin niiden mukaisiksi tosiasioista välittämättä. Historia osoittaa, että samaan virheeseen on kyllä sorruttu useita kertoja myöhemminkin."