Mitralaisuus, Jeesus-kandidaatit ym.kristinuskon kilpailijat antiikin aikoina

Jeesus oli lain loppu!!

Kyllä omasta mielestäni kumppanin valinnassa ihmisen persoona on kuitenkin se, mihin rakastutaan, ja joka merkitsee eniten. Samat arvot jne. Seksiä voi yhdessä opetella, ja sen tulee olla molemmille osapuolille tyydyttävää, ei vai pelkän seksipartnerin vaihtaminen ole itseisarvo, vaikka niinhän taitaa nykyään olla. Kyllä monien haastattelujen ja tutkimusten perusteella ihmiset ovat katuneet nimenomaan surkeita seksikokeiluja monien eri partnereiden kanssa. Hyvässä parisuhteessa seksi on molemminpuolista arvostusta ja yhteistä hyvää aikaa.

On eri asia tulee uskoon myöhemmällä iällä, vai onko lapsesta saakka ollut uskossa. Mutta itse aikuisena uskoon tulleena olen niin kiitollinen, että minun ei tarvitse enää elää sitä "vapaata" elämää, joka oikeastaan vain rikkoo ihmistä sisältä. Näennäinen vapaus ei tuonut mitään hyvää, päinvastoin paljon, paljon, paljon pahaa ja murhetta. Nyt olen onnellisempi kuin koskaan, sillä tiedän Lunastajani elvän. Tiedän, että se ihminen, joka teki kaiki nuo teot, sitä ei enää ole. Olen uusi lomus, ja saan elää puhdasta ja pyhää elämää. ja se ei suinkaan ole tylsää, vaan päinvastoin. Koskaan ei tiedä mitä tämä päivä tuo tullessaan.
En kai mä antanut sitä käsitystä, etteikö kumppanin persoona olisi se oleellisin juttu kumppanin valinnassa? Intohimo on se seuraava kriteeri. Sitä joko on tai ei ole. Seksuaalinen yhteensopivuus ei ole opeteltavissa oleva ominaisuus. Minä henk. koht. mieluusti totean sen ennen papin aamenta.
Tietysti on ihmisiä, jotka tyytyy johonkin, koska se on ihan hyvä. Minä en oikein osaa sitä. En ainakaan ihmissuhteiden kohdalla.

Esiaviollinen seksi ei muuten mielestäni ole synonyymi irtosuihteille.
Ei sillä, ettäkö irtosuhteissakaan olisi mielestäni mitään vikaa. En ymmärrä, miksei irtosuhteessa voisi olla molemminpuolista arvostusta ja yhteistä hyvää aikaa?
 
vierailija
Jeesus oli lain loppu!!

Kyllä omasta mielestäni kumppanin valinnassa ihmisen persoona on kuitenkin se, mihin rakastutaan, ja joka merkitsee eniten. Samat arvot jne. Seksiä voi yhdessä opetella, ja sen tulee olla molemmille osapuolille tyydyttävää, ei vai pelkän seksipartnerin vaihtaminen ole itseisarvo, vaikka niinhän taitaa nykyään olla. Kyllä monien haastattelujen ja tutkimusten perusteella ihmiset ovat katuneet nimenomaan surkeita seksikokeiluja monien eri partnereiden kanssa. Hyvässä parisuhteessa seksi on molemminpuolista arvostusta ja yhteistä hyvää aikaa.

On eri asia tulee uskoon myöhemmällä iällä, vai onko lapsesta saakka ollut uskossa. Mutta itse aikuisena uskoon tulleena olen niin kiitollinen, että minun ei tarvitse enää elää sitä "vapaata" elämää, joka oikeastaan vain rikkoo ihmistä sisältä. Näennäinen vapaus ei tuonut mitään hyvää, päinvastoin paljon, paljon, paljon pahaa ja murhetta. Nyt olen onnellisempi kuin koskaan, sillä tiedän Lunastajani elvän. Tiedän, että se ihminen, joka teki kaiki nuo teot, sitä ei enää ole. Olen uusi lomus, ja saan elää puhdasta ja pyhää elämää. ja se ei suinkaan ole tylsää, vaan päinvastoin. Koskaan ei tiedä mitä tämä päivä tuo tullessaan.
"17 "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. 18 Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut. 19 Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi. 20 Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan."
 
Room. 10:4"Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.

Kristuksen kuolemaan asti oli voimassa Mooseksen laki, joka täytettiin Jeesuksen ristinkuoleman kautta.

Room. 6:8-16
Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan,
tietäen, että Kristus, sittenkuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole: kuolema ei enää häntä vallitse.
Sillä minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle.
Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.
Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille,
Älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle.
Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla.
Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!
Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?
 
  • Tykkää
Reactions: UniQuePopPy

Jos oletetaan, että Raamattu on totta, niin kyllä minä antaisin suuremman painoarvon Jeesuksen omille sanoille, eli sille, että hän ei ole tullut lakeja muuttamaan.
 
Juuri tuollaisten ihmisten takia raamatun sana valuu hukkaan. Me emme koskaan kykene täyttämään Mooseksen lakia, vain Jeesus pystyi. Jos rikot lain yhdessä kohden, olet koko lain rikkoja.

Vapauteen on Kristus meidät vapauttanut, miksi me menisimme enää lain alle, kun olemme sieltä Kristuksen uhrin kautta päässeet. SIlloinhan Jeesuksen ristintyö olisi turha.
 
Sun mielestä Jeesus siis valehtelee, kun sanoo noin?
 
You missed the point!

Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne.
Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".
 
Ei Jeesus tuossa laki-hommelissa kyllä juutalaisista puhu erikseen. Aika selkeästi ja ilman tulkinnanvaraa ilmoittaa, ettei ole tullut lakeja muuttamaan, ja kertoo kuinka sinne taivaaseen pääsee.
 
Ei tietenkään tullut kumoamaan yhtään profetiaa Hänestä, eikä sitä, että Jeesus oli lain täyttymys, Hän huusi ristillä, että se on täytetty.
Se, että emme ole enää lain alla ei suinkaan tarkoita, että saisimme elää synnissä. Ei, vaan Hän on antanut meille uuden sydämen, ja puhtaan omantunnon. Mutta ero vanhan liiton ja uuden liiton välillä on se, että me emme voi Mooseksen lakia noudattamalla päästä taivaaseen, vaan vastaanottamalla Jeesuksen Kristuksen ja uudestisyntymällä.

Omatunto on se, jonka tulisi meille ilmoittaa, olemmeko eläneet oikein vai ei. Uudestisyntyneelle uskovalle, siis joka oikeasti on kokenut muutoksen joka myös näkyy ulospäin, ei tarvitse laittaa listaa nenän eteen, josta hän tarkistaa onko jokin asia syntiä vai ei. Omatunto kyllä ilmoittaa, jos on tehnyt väärin. Jos ei ilmoita, silloin on paatunut, eikä enää ole armon alla.

Entäs nämä Jeesuksen sanat:

"Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"
Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.
Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.
Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."

Eli rakkauden kaksoiskäskyssä ovat kaikki lait, mitä meille kuuluu!!
 
  • Tykkää
Reactions: UniQuePopPy
Mutta vanha testamentti oli jo ennen Jeesusta? Tarkoittaako se sitä, että itseasiassa Jumala on horissut vaan niitänäitä ja vasta Jeesuksen sanomalla on jotain väliä?

Jos raamattu on pyhä kirja, johon uskotaan, niin miten sinne on päässyt ihmisten tekemiä sääntöjä joukkoon, jotka eivät itseasiassa edes kuulu kristinuskoon? Jos ihmiset ovat tällaisiakin asioita voineet kirjata raamattuun, miksi oletetaan ettei se muilta osin olisi vääristelty 2000 vuoden aikana?

En puhunut uskollisuudesta, vaan seksistä ennen avioliittoa.
Minä olisin hyvin onneton, jos olisin perustanut perheen ensirakkauteni kanssa. Olisin myös ollut hyvin onneton toisen rakkauteni kanssa. Kolmas rakkauteni on se oikea rakkaus. Ihminen, jonka kanssa voin jakaa elämäni. Olisin myös ollut hyvin onneton, jos olisin joutunut elämään 31 ensimmäistä vuotta elämästäni ilman seksuaalista kanssakäymistä kenenkään kanssa. Minun on vaikea uskoa, että Jumala ei olisi tarkoittanut minulle juuri niitä ihmisiä elämääni, ellei sillä olisi ollut merkitystä oman kehitykseni kannalta. Hän tuskin olisi myöskään kieltänyt seksiä aiemmissa pitkissä suhteissani, vaikka naimisissa en näiden miesten kanssa ollutkaan.
Mä olen aina toitottanut että nykyihmisten pitäisi opetella uudestaan odottamaan.
Älä ota tätä henkilökohtaisesti. Mut jos joku on monessa vähän vakavammassa suhteessa ennen varsinaista elämänkumppaniaan, niin hän haaskaa siinä niiden muiden aikaa.
Niinä vuosina kun on sen "väärän" kanssa niin niinä vuosina se väärä voisi löytää sen oman oikean puolisonsa, mutta hän ei kehtaa katsella ympärilleen kun on varattu.

Annas olla jos sen väärän kanssa tulee tikutettua kaiken lisäksi plussa. Sit mietitään abortit ja jos -suhteen vedellessä viimeisiään- päädytään pitämään se lapsi, niin se lapsi ei pelasta välttämättä sitä suhdetta. No sitte se äitee on yyhoo, sit käydään itkemässä palstalla ja etsitään jo seuraavaa könsikästä jne...

Tässä välissä on käytetty koko ystäväkaarti olkapäänä (juu siinä ei oo mitään vikaa) ja appivanhemmat nappaa diapameja kun "voi kun meidän Piitsu ja Vesku palais yhteen".

Kun voisi tehdä oikein ne asiat:
Odota. Rukoile. Sit kun tulee elämänkokemusta ja ihmistuntemusta ja kun kuulet päässäsi "naps" kun näet tulevan puolisosi, niin seurustele sen kans, mee naimisiin, tee muksuja, varaa vanhainkotipaikka kahdelle.
 
Viimeksi muokattu:
vierailija
Mä olen aina toitottanut että nykyihmisten pitäisi opetella uudestaan odottamaan.
Älä ota tätä henkilökohtaisesti. Mut jos joku on monessa vähän vakavammassa suhteessa ennen varsinaista elämänkumppaniaan, niin hän haaskaa siinä niiden muiden aikaa. Niinä vuosina kun on sen "väärän" kanssa niin niinä vuosina se väärä voisi löytää sen oman oikean puolisonsa, mutta hän ei kehtaa katsella ympärilleen kun on varattu.

Annas olla jos sen väärän kanssa tulee tikutettua kaiken lisäksi plussa. Sit mietitään abortit ja jos -suhteen vedellessä viimeisiään- päädytään pitämään se lapsi, niin se lapsi ei pelasta välttämättä sitä suhdetta. No sitte se äitee on yyhoo, sit käydään itkemässä palstalla ja etsitään jo seuraavaa könsikästä jne...

Tässä välissä on käytetty koko ystäväkaarti olkapäänä (juu siinä ei oo mitään vikaa) ja appivanhemmat nappaa diapameja kun "voi kun meidän Piitsu ja Vesku palais yhteen".

Kun voisi tehdä oikein ne asiat:
Odota. Rukoile. Sit kun tulee elämänkokemusta ja ihmistuntemusta ja kun kuulet päässäsi "naps" kun näet tulevan puolisosi, niin seurustele sen kans, mee naimisiin, tee muksuja, varaa vanhainkotipaikka kahdelle.
(y)(y)(y)
Miten echo osaa sanoa asiat juuri oikeilla sanoilla.!

Onko tää sitä "kielillä puhumista" :D :D
 
On tullu kateltua vähän tätä elämää. :)

Mun yks tuttu erosi miehestään riitaisesti, liitosta leikki-ikäinen lapsi, no sit löysi vanhan rakkautensa "Peran" kotiseuduiltaan ja hehkuttaa "miten mä ennen en ole tajunnut että se Pera olikin koko ajan siinä mua varten." Ja nyt ovat todella lutuinen pari.

Happy end, mutta jos tää mamma olisi odottanut niin sillä lapsella ei olisi ollut ekaa 4 vuotta vanhempiensa riitaisan eroprosessin kuuntelua ja nyt kahden kodin välillä suhaamista.
No, ei olisi ollut muksu syntynytkään, pitää tietty olla iloinen että herttainen pojanpallero on maailmassa.
 
vierailija
Ei tietenkään tullut kumoamaan yhtään profetiaa Hänestä, eikä sitä, että Jeesus oli lain täyttymys, Hän huusi ristillä, että se on täytetty.
Se, että emme ole enää lain alla ei suinkaan tarkoita, että saisimme elää synnissä. Ei, vaan Hän on antanut meille uuden sydämen, ja puhtaan omantunnon. Mutta ero vanhan liiton ja uuden liiton välillä on se, että me emme voi Mooseksen lakia noudattamalla päästä taivaaseen, vaan vastaanottamalla Jeesuksen Kristuksen ja uudestisyntymällä.

Omatunto on se, jonka tulisi meille ilmoittaa, olemmeko eläneet oikein vai ei. Uudestisyntyneelle uskovalle, siis joka oikeasti on kokenut muutoksen joka myös näkyy ulospäin, ei tarvitse laittaa listaa nenän eteen, josta hän tarkistaa onko jokin asia syntiä vai ei. Omatunto kyllä ilmoittaa, jos on tehnyt väärin. Jos ei ilmoita, silloin on paatunut, eikä enää ole armon alla.

Entäs nämä Jeesuksen sanat:

"Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"
Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'.
Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'.
Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."

Eli rakkauden kaksoiskäskyssä ovat kaikki lait, mitä meille kuuluu!!
Miksi sä puhut Jeesuksen sanoja vastaan. Jos hän sanoo, ettei ole tullut lakeja muuttamaan, niin miten ihmeessä sen voi tulkita jotenkin muuten? Ihan selkeä juttu. Niitä harvoja asioita Raamatussa, joissa ei pitäisi olla mitään tulkinnanvaraa, ei vertauskuvia, ei jaarittelua, vaan selkeä ilmoitus.
 
Tässä on mun yks motto. :rolleyes:

Oikean puolison löytyminen on vähän kuin lapsella kakka.
Joskus saattaa erehdyksessä haistaa että vaipassa on oikea kakka vaikka se olisikin vain pieru, mutta oikeasta kakasta (elämänkumppani) ei voi erehtyä kun se tulee. Se haju ei petä. :D
 
Ja siis tarkoituksena ei ollut syyllistää ketään eronnutta tai huonon puolison kanssa elelevää, mutta halusin vaan sanoa että monilla on puolison valinnan kohdalla kauhea kiire.

Ja voihan olla että edellisistä parisuhteista oppii, mutta kyllä voi olla valmiiksi-oppinut ilman niitäkin. Jostain hyvästä perheestä tulevan ei tartte edes kauheasti mitään oppia, miksi pitäisi käydä kauhea kriisimyllytys läpi jonkun mulqvistin kanssa vain elämänkokemuksen takia?

Mulla ei ollut kuin pieniä säätöjä ennen mun miestä, mutta en tarvinnut seurusteluja ensin juopon/narsistin/pelimiehen kanssa tajutakseni että millainen pitäisi kunnon miehen olla, tai mistä semmoisen tunnistaa.

Tai ei mun tarvinnut käydä läpi jotain mullistavia kriisejä itsenikään kanssa muissa suhteissa ennen tätä avioliittoa, ymmärtääkseni että millainen mun pitäisi puolisona tulisi olla.
 
Viimeksi muokattu:
Mä olen aina toitottanut että nykyihmisten pitäisi opetella uudestaan odottamaan.
Älä ota tätä henkilökohtaisesti. Mut jos joku on monessa vähän vakavammassa suhteessa ennen varsinaista elämänkumppaniaan, niin hän haaskaa siinä niiden muiden aikaa.
Niinä vuosina kun on sen "väärän" kanssa niin niinä vuosina se väärä voisi löytää sen oman oikean puolisonsa, mutta hän ei kehtaa katsella ympärilleen kun on varattu.

Annas olla jos sen väärän kanssa tulee tikutettua kaiken lisäksi plussa. Sit mietitään abortit ja jos -suhteen vedellessä viimeisiään- päädytään pitämään se lapsi, niin se lapsi ei pelasta välttämättä sitä suhdetta. No sitte se äitee on yyhoo, sit käydään itkemässä palstalla ja etsitään jo seuraavaa könsikästä jne...

Tässä välissä on käytetty koko ystäväkaarti olkapäänä (juu siinä ei oo mitään vikaa) ja appivanhemmat nappaa diapameja kun "voi kun meidän Piitsu ja Vesku palais yhteen".

Kun voisi tehdä oikein ne asiat:
Odota. Rukoile. Sit kun tulee elämänkokemusta ja ihmistuntemusta ja kun kuulet päässäsi "naps" kun näet tulevan puolisosi, niin seurustele sen kans, mee naimisiin, tee muksuja, varaa vanhainkotipaikka kahdelle.
En mä kyllä ole haaskannut aikaa aiemmissa suhteissani. Ne on olleet hyviä ja huonoja. Olen oppinut niistä paljon. Koen kyseisten suhteiden olleen minulle hyvin hyödyllisiä. Ne entisetkin on löytäneet ne oikeat rinnalleen minun jälkeeni.

Omat vanhempani ovat antaneet minun elää omaa elämääni ja ymmärtäneet, että minä teen ratkaisut ihmissuhteissani. He eivät ole koskaan nyykytelleet exien perään ja toivoneet, että palaisin niiden kanssa yhteen. Ovat kyllä ymmärtäneet, että minä olen se, joka elää valintojeni mukaan ja tiedän kyllä mitä teen.
Mielestäni olen valinnut hyvin. Oppinut elämässäni ja tehnyt juuri minulle oikeat ratkaisut.

En missään nimessä olisi halunnut solmia elämänmittaista suhdetta 20- vuotiaana, koska olin silloin... 20- vuotias ja keskenkasvuinen.
Ja kas. Tapasin 30- vuotiaana tulevan puolisoni, naps, rakastuin ja perustin perheen.
 
Ja siis tarkoituksena ei ollut syyllistää ketään eronnutta tai huonon puolison kanssa elelevää, mutta halusin vaan sanoa että monilla on puolison valinnan kohdalla kauhea kiire.

Ja voihan olla että edellisistä parisuhteista oppii, mutta kyllä voi olla valmiiksi-oppinut ilman niitäkin. Jostain hyvästä perheestä tulevan ei tartte edes kauheasti mitään oppia, miksi pitäisi käydä kauhea kriisimyllytys läpi jonkun mulqvistin kanssa vain elämänkokemuksen takia?

Mulla ei ollut kuin pieniä säätöjä ennen mun miestä, mutta en tarvinnut seurusteluja ensin juopon/narsistin/pelimiehen kanssa tajutakseni että millainen pitäisi kunnon miehen olla, tai mistä semmoisen tunnistaa.

Tai ei mun tarvinnut käydä läpi jotain mullistavia kriisejä itsenikään kanssa muissa suhteissa ennen tätä avioliittoa, ymmärtääkseni että millainen mun pitäisi puolisona tulisi olla.
:)
Minä tulen hyvästä perheestä. Minun piti oppia, että kaikki ei ole ollenkaan hyviä puolisoita tai kumppaneita. Juuri siitä syystä osaan arvostaa nykyistäni huomattavasti enemmän.
Olen se kantapäänkautta oppia... ja hyvä niin.
 
Yhteistyössä