Miehen isyysinto lopahti vauvan syntymään :(

Lapseni isän into lasta kohtaan lopahti 5 päivää syntymän jälkeen. Ikää lähemmäs 40 v ja jatkoi vain baareilua. Hän oli alunperin halunnut lapsen, minä olisin tehnyt abortin mutta erehdyin kysymään hänen mielipidettään. Onneksi en ollut idiootista taloudellisesti riippuvainen joten muutin lapsen kanssa omaan kotiin kun tämä oli kuukauden vanha. Nyt olen sitten kaksin lapsen kanssa. Ne jotka kehottavat miettimään etukäteen kenen kanssa lapsia tekee voisivat vähän miettiä että tilanne voi tulla eteen vaikka toisen olisi tuntenut 10 vuotta. Kaikista Peter Pan -miehistä ei vain ole isäksi, sellaista elämä on.

 

On se kumma että miehille pitää antaa aikaa. Annetaanko sille miehelle aikaa kun aloittaa uudessa työpaikassa? Tai kun perhettä kohtaa jonkin iso haaste, kuten joku joutuu sairaalaan tai muuta vakavaa. Muiden pitää vaan osata toimia muttei miehen.....

 

Meillä miehen hölmöily alkoi jo raskauden aikana. Ilmoitti aloittavansa uudestaan vanhan harrastuksensa, johon ei onneksi menisi kuin kaksi iltaa viikossa ja pelikauden aikana sitten pari iltaa lisää. Tämän ohella ilmoitti haluavansa tavata kavereitaan ja lisäksi päästä myös kaupungille (eli baariin) tuulettumaan ainakin kerran viikossa.
Vähän kun laskeskelin, huomautin miehelle, että hän siis normaalisti olisi ainakin neljänä päivänä poissa kotoa ja pahimmillaan sitten kuutena päivänä.
Minut on kasvatettu tasa-arvoisessa perheessä jossa kummatkin vanhemmat menivät tasapuolisesti. Yritin puhua asiasta miehelle...että minullakin pitäisi olla oikeus mennä yhtä paljon ja usein kuin hänelläkin...että viikossa eivät päivät riitä niin paljoon menemiseen, eikä perheen yhteistä aikaa jäisi lainkaan. Hän suuttui minulle. Hänen mielestään MINUSSA oli joku vika, kun heti halusin pois lapsen luota.
Koko raskauden ajan mies juoksi baareissa ja sairaalaankin tuli darrassa, koska olihan varpajaiset pidettävä saman tien kun olin synnyttänyt.

Lapsen syntymän jälkeen miestä ei pahemmin näkynyt kotona. Harrastuksensa ja kaveriensa lisäksi mies vietti yhä enemmän aikaa veljensä luona.
Meistä kahdesta mies oli se jolla oli kokemusta lapsista. Hän oli nuoresta asti hoitanut sisaruksiensa lapsia. Minä en ollut kymmeneen vuoteen pitänyt vauvaa edes sylissä. Silti jäin yksin. Ja masennuin.
Kaikki oli vaikeaa minulle. Imetys ei onnistunut kunnolla, en osannut edes suihkussa tai vessassa käydä kun vauva itki jatkuvasti jos ei ollut sylissä. Mies ei ollut kotona, joten istuin sohvalla vauva sylissäni kaiket päivät. Ja masennuin lisää.
Koska mies ajaa rekkaa työkseen, hänen piti saada nukkua kunnon yöunet. Sain siis hoitaa yksin jokaisen vauvan herätyksen...ja niitä oli paljon.
Ajatukset poislähtemisestä olivat jokapäiväisiä. Halusin kauas perheestäni, lopullisesti. Ajattelin että he pärjäisivät paremmin ilman minua.
Neuvolalääkäri oli huolissaan ja halusi keskustella asiasta miehen kanssa. Se auttoi hetkellisesti...mutta ehkä neuvot tulivat liian myöhään...syöksykierre oli jo alkanut. Nyt ajatukset itseni tappamisesta olivat jo jokapäiväisiä.

Minun sukuni ja ystäväni (ne harvat jotka eivät olleet kaikonneet raskausaikana kun en jaksanut hillua) kannustivat jaksamaan ja kestämään miestä. He lupasivat että asiat muuttuvat kun pikkuvauva-aika menee ohi.
Miehen suku kannusti miestä jättämään minut ja hankkimaan lapsen huoltajuus itselleen. He olivat valmiita kertomaan viranomaisille, että minä en ole kykenevä hoitamaan lasta kun olen niin masentunut. No, niin olinkin. Toisaalta hoidin lapsen, kävin osa-aika töissä ja opiskelin yhtä aikaa. En nyt varsinaisesti ollut mitenkään kykenemätön.

Meilläkin toki mies alkoi kiinnostua lapsesta sitten, kun tämän kanssa pystyi leikkimään. Nykyään ovat parhaat kaverukset. Minä taas masennukseni takia vieraannuin lapsesta.

Kaikki kulminoitui siihen, kun mies lähti veljensä kanssa risteilylle. Minun kanssani hän ei suostunut lähtemään, sillä oli kyllästynyt laivareissuihin. Pyysin päästä mukaan, mutta kyseessä oli veljesten kahdenkeskinen reissu. Kummasti veljen naispuolinen ystävä silti liittyi seuraan parin päivän varoitusajalla.
Reissulla alkoi miehen ja tämän naisen välinen suhde, joka jatkui noin kuukauden. Mies oli omien sanojensa mukaan lopettanut sen juuri ennen kuin asia selvisi minulle.
Halusin antaa anteeksi ja jatkaa, ja tässähän sitä edelleen porskutetaan. Minkäänlaista luottamusta tai uskoa saatika sitten rakkautta minulla ei mieheen ole kaiken tapahtuneen jälkeen. Kunhan lapsi on sen verran varttunut että viikko-viikko tyylinen asumisratkaisu toimii, eroan miehestä ja aloitan oikean elämän.

Joten voi se miehen sopeutumisongelma näinkin vaikuttaa.

 

Liian pitkä tarina miulle, mut keskutelitteko työ ennen lapsen alulle laittoa, et mitä kaikkea se sit vatii ja mistä pitää luopua? Onko mies tajunnu, et mitä lapsen tulo perheeseen häneltä vaatii?

 

On se kumma että miehille pitää antaa aikaa. Annetaanko sille miehelle aikaa kun aloittaa uudessa työpaikassa? Tai kun perhettä kohtaa jonkin iso haaste, kuten joku joutuu sairaalaan tai muuta vakavaa. Muiden pitää vaan osata toimia muttei miehen.....

Ja sit jos mies toimii ja osallistuu perheen arkeen, niin sitä ei arvosteta pätkän vertaa. Kaivamalla kaivellaan, että mitähän vikaa miehestä ja hänen tekemisistään löytyisi.

 

Meillä miehen hölmöily alkoi jo raskauden aikana. Ilmoitti aloittavansa uudestaan vanhan harrastuksensa, johon ei onneksi menisi kuin kaksi iltaa viikossa ja pelikauden aikana sitten pari iltaa lisää. Tämän ohella ilmoitti haluavansa tavata kavereitaan ja lisäksi päästä myös kaupungille (eli baariin) tuulettumaan ainakin kerran viikossa.

Tulee mieleen, että miehesi aloitti sivusuhteen/sivusuhteet jo raskausaikana. Miten parisuhteessanne meni silloin?

 

Tulee mieleen, että miehesi aloitti sivusuhteen/sivusuhteet jo raskausaikana. Miten parisuhteessanne meni silloin?

Ei muuten ole tullut omaan mieleenkään. Mutta kaikki on mahdollista. Tämä on nimittäin juuri sellainen ihana, lapsirakas, kunnollinen mies josta kukaan ei olisi uskonut olevan pettäjäksi. Voihan olla että on valehdellut alusta asti.

Raskausaika oli itselleni maailman onnellisinta, isoksi osin. Ilo vauvasta peitti alleen miehen törttöilyt ja fyysisesti olin mahtavassa kunnossa ja miehen kanssa oli myös fyysistä läheisyyttä.
Lähinnä otti päähän miehen haluttomuus puhua vauvasta ja tulevaisuudesta. Mitään ei saanut suunnitella...hänen mukaansa se oli turhaa koska kaikki selviäisi ajallaan. No, mikäänhän ei selvinnyt ja riitoja aiheutui juurikin siitä, ettei mitään yhteistä käsitystä mistään ollut. Eikä asioista tietenkään voinut edelleenkään puhua.

 

Ja sit jos mies toimii ja osallistuu perheen arkeen, niin sitä ei arvosteta pätkän vertaa. Kaivamalla kaivellaan, että mitähän vikaa miehestä ja hänen tekemisistään löytyisi.

Miten ihmeessä tällä palstalla kaikki on niin jäätävän katkeria?

 

Ei tässä nyt varmaankaan tälläisestä ole edes kysymys. Että mies olisi kauhea husvotti ja rellestäjä.

Niin moni onkin jo kirjoittanut tuosta että mies tuntee kyvyttömäksi itsensä tällä hetkellä. Vauva on uusi asia ja varsinkin ensimmäinen luo varmasti paniikkia.

Niin se oli meilläkin. Elä kun syntyi niin mies ei edes laitoksella uskaltanut lasta ottaa syliin. Vaipan vaihtoa juoksi karkuun,eikä mitään tehnyt lapsen eteen jollen pyytänyt.

Esikoisen äitinä sanoisin että kyllä siinä äitikin voi tuntea itsensä kyvyttömäksi ja olla paniikissa. Äiti vaan ei voi paeta tilanteesta. Jos pakenee, hän on erittäin kykenemätön äidiksi, kenties lapsi jopa otetaan pois.

Miehillä tuntuu olevan vapaus tuntea ja kokea mitä vaan, niin se on ymmärrettävää ja oikeutettua. Kuvittele jos äiti olisi vaikka kuollut synnytyksessä, ja mies hoitaisi lasta samalla mentaliteetillä, että onpas tärkeä harrastuskausi menossa ja onpa tärkeä työ. Lastensuojelu tulisi lopulta ja sijoittaisi lapsen toiseen perheeseen!

 

Meillä mies käy kotona vain nukkumassa. Kyllä se omaa jaksamista verottaa.

Mutta muun ajan hän on töissä ja melkeinpä on pakko olla... työn vielä joten kuten pystyy itselleen perustelemaan, mutta ei tuollaista baareissa notkumista. Hitto vie, miten tylyä miehiltä, tai pikemminkin pikkupojilta.

 

Varmaa on vaan se, ettei pidä uskoa jos joku puhuu kakkaa: että miehen ei kuulukaan olla kiinnostunut vauvasta vaan vasta vanhemmasta lapsesta jonka kanssa voi tehdä jotain. Tuollainen on pahinta sontapuhetta mitä voi olla.

Voihan miehelle yrittää puhua asiasta vakavasti mutta en tiedä onko apua. Vastuuton nulikka.

 

Miten ihmeessä tällä palstalla kaikki on niin jäätävän katkeria?

Jos täällä on sitä elettyä elämää? Eikätajuta enää miesten ja naisten eroja. Kaikki pitäs olla tasa-arvoista, se on lähtökohta. Milloinkahan mieheltäkin aaditaan tasa-arvon nimissä synnyttämistä ja imettämistä?

 

Karmeaa. Miksi te naiset suostutte tuollaiseen? Miten kukaan voi olla aikuisen kanssa joka ei yhtään välitä omasta lapsesta?

 

Jos täällä on sitä elettyä elämää? Eikätajuta enää miesten ja naisten eroja. Kaikki pitäs olla tasa-arvoista, se on lähtökohta. Milloinkahan mieheltäkin aaditaan tasa-arvon nimissä synnyttämistä ja imettämistä?

Onko miehillä ja naisilla sellainen ero, että miehet ei välitä lapsistaan?

Mun mies on aina hoitanut ja välittänyt, mutta tosiaan, hän pärjää muutenkin kaikessa. Kenenkään ei pitäs joutua olla surkimuksen kanssa, ei edes siksi, että surkimus on mies.

 

Mulla ei käynyt sekunttiakaan mielessä etteikö miehen PITÄISI osallistua samalla tavalla kuin minun vauvan/lapsen hoitoon. Mies hoiti vauvan 24/7 sairaalassa, kun toivuin sektiosta ja näinhän sen kuuluukin olla.
En ole ikinä törmännyt mieheen joka "pelkää" vauvoja

 

Lapsen syntymän jälkeen miehet haluavat jatkaa sitä elämää, mitä heillä oli silloin, kun lasta ei vielä ollutkaan. Syyksi annetaan aina samat kliseet; ainoa henkireikä, jota ilman ei jakseta, jne. Lapsen äiti päätyy kotiorjaksi sekä lapsen että miehen tarpeille, kun mies viilettää pitkin kylää kavereidensa kanssa. Tämä on täysin normaalia Suomessa, ja puheet tasa-arvosta toteutuvat vain korulauseissa. Jos nainen valittaa tästä asiantilasta, hänelle sanotaan vain, että pitää ymmärtää miestä, ja tämä on naisen rooli.

Itse kuvittelin Suomen olevan tasa-arvoinen maa, että parisuhteessa molemmat osapuolet tekevät yhtä paljon hommia, ja että vastuu jaetaan tasaisesti. Olin todella ällistynyt, kun kaverit alkoivat saada lapsia, ja järjestelmällisesti jokainen mies alkoi lusmuilla vastuistaan ja vieritti kaiken naisen harteille. Tottakai tuosta seuraa ero, kun mies käyttäytyy kuin kakara. Yleensä sitten toisessa avioliitossa miehet ovat jo oppineet, ettei tuo peli vetele, jotkut eivät vielä silloinkaan.

 

Onko miehillä ja naisilla sellainen ero, että miehet ei välitä lapsistaan?

Mun mies on aina hoitanut ja välittänyt, mutta tosiaan, hän pärjää muutenkin kaikessa. Kenenkään ei pitäs joutua olla surkimuksen kanssa, ei edes siksi, että surkimus on mies.

Mie veikkaisin, että miehet välittää lapsistaa eri tavoin kuin naiset. Varmaankin se menee näin, että miehen välittäminen ilmenee tekemisen kautta, ei niinkään sanojen kautta. Miusta vaan tuntuu, et isänä olemisen halu on helpompi romuttaa ja kaikkiallahan tuetaan nimenomaan äitejä.
Sie olet sit varmaan myös hyvä vaimo ja olet tukenut miehesi isyyttä oikein?

 

Eroamaan en ole ihan ensimmäisenä lähdössä, sillä kylmästi ajateltuna miehen kautta saamani "asumisetu" on sen verran arvokas.

Eli olet siis käytännössä huora.

 

Meillä miehen hölmöily alkoi jo raskauden aikana. Ilmoitti aloittavansa uudestaan vanhan harrastuksensa, johon ei onneksi menisi kuin kaksi iltaa viikossa ja pelikauden aikana sitten pari iltaa lisää. Tämän ohella ilmoitti haluavansa tavata kavereitaan ja lisäksi päästä myös kaupungille..............

Tähän asti jasksoin lukea, mitä lie myöhemmin kerroit kukaan jaksa romaaneja lukea varsinkaan paskasti kirjoitettuja.

 

Mie veikkaisin, että miehet välittää lapsistaa eri tavoin kuin naiset. Varmaankin se menee näin, että miehen välittäminen ilmenee tekemisen kautta, ei niinkään sanojen kautta. Miusta vaan tuntuu, et isänä olemisen halu on helpompi romuttaa ja kaikkiallahan tuetaan nimenomaan äitejä.
Sie olet sit varmaan myös hyvä vaimo ja olet tukenut miehesi isyyttä oikein?

Minkä tekemisen???
Jääkiekkoa ja änäriä treenaamalla? Testaamalla valmiiks sopivia baareja lapselle,kun hän täyttää 18?
Aijjoo mut mitäs jos onkin tyttö vauva?? Eikä se tykkää änäristä?

Jos se tekeminen on se mittari kuka välittää enempi vauvasta, niin OK, ruksia vaan paperiin kumpi on vaihtanut vaipan, leikannut kynnet, syöttänyt, pessyt tuttipullot, vienyt vaipparoskiksen, tiskannut, siivonnut, ulkoiluttanut koirat, ja KAIKEN tämän äiti-ihminen tekee vauvan kanssa, vauva liinassa.
Mittaa vaan välittäminen tekemisellä!
Juuri näissä tapauksissa se "isä" ei tee yhtään mitään!

Ja mikä helvetin henkilökohtainen ympärivuorokautinen tukihekilö se vaimo on isälle??? Tue niin tai näin, jos isä on paska isä ja aviomies, nii ai kun näppärää, kun kaikkihan on vaan ämmän syytä kun ei ole osannut tukea miestä "oikein".
Missä tasa-arvoisesti sitten äidin tukihenkilö? Edes tunniksi ei voida hoitajaa palkata äidille avuksi, kun äitihän silloin "haluaa omaa aikaa" vastasyntyneestä eikä rakasta lastaan.

 

Mie veikkaisin, että miehet välittää lapsistaa eri tavoin kuin naiset. Varmaankin se menee näin, että miehen välittäminen ilmenee tekemisen kautta, ei niinkään sanojen kautta. Miusta vaan tuntuu, et isänä olemisen halu on helpompi romuttaa ja kaikkiallahan tuetaan nimenomaan äitejä.
Sie olet sit varmaan myös hyvä vaimo ja olet tukenut miehesi isyyttä oikein?

Jos miehen välittäminen ilmenee tekemisen kautta, niin eikö välittävän isän ja aviomiehen pitäisi viihtyä perheensä parissa, osallistumassa vauvanhoitoon ja perhearkeen ylipäätään. Jos vapaa-aika vietetään harrastuksissa ja omien juttujen parissa, niin minun logiikallani välittäminenkin kohdistuu silloin johonkin muuhun kuin omaan perheeseen.

En ole mies enkä siten isä enkä ehkä sen vuoksi tajua, mutta joskus ihmettelen miten aina jankataan siitä, miten isyys lytätään tai isänä olemisen halu romutetaan. Vaatisi aika helvetisti, että joku saisi minut vetäytymään vanhemmuudesta ja toteamaan miehelle ja lapsille, että pärjäilkää te keskenänne, minä keskityn tästälähin omiin juttuihini. Kai sitä mieskin voi avata suunsa ja sanoa asiasta, jos kokee että äiti omii lapsen tai jyrää liikaa hoito- ja kasvatusasioissa.

 

Minkä tekemisen???
Jääkiekkoa ja änäriä treenaamalla? Testaamalla valmiiks sopivia baareja lapselle,kun hän täyttää 18?
Aijjoo mut mitäs jos onkin tyttö vauva?? Eikä se tykkää änäristä?

Jos se tekeminen on se mittari kuka välittää enempi vauvasta, niin OK, ruksia vaan paperiin kumpi on vaihtanut vaipan, leikannut kynnet, syöttänyt, pessyt tuttipullot, vienyt vaipparoskiksen, tiskannut, siivonnut, ulkoiluttanut koirat, ja KAIKEN tämän äiti-ihminen tekee vauvan kanssa, vauva liinassa.
Mittaa vaan välittäminen tekemisellä!
Juuri näissä tapauksissa se "isä" ei tee yhtään mitään!

Ja mikä helvetin henkilökohtainen ympärivuorokautinen tukihekilö se vaimo on isälle??? Tue niin tai näin, jos isä on paska isä ja aviomies, nii ai kun näppärää, kun kaikkihan on vaan ämmän syytä kun ei ole osannut tukea miestä "oikein".
Missä tasa-arvoisesti sitten äidin tukihenkilö? Edes tunniksi ei voida hoitajaa palkata äidille avuksi, kun äitihän silloin "haluaa omaa aikaa" vastasyntyneestä eikä rakasta lastaan.

En oikein ymmärrä, et mitä sie meuhkaat siinä? Tarkotin nyt lasten- ja kodinhoitoon liittyvät tekemiset. Tukemisella tarkoitin sitä, että vois sanoa joskus niitä positivisiakin kommentteja, että vois tuntea olevansa hyvä isä. Miehelle on puolison tuki hyvin tärkeetä ja arvostan niitä naisia, jotka jaksavat hoitaa parisuhdetta vielä pienten lasten lisäksi.

 

Jos miehen välittäminen ilmenee tekemisen kautta, niin eikö välittävän isän ja aviomiehen pitäisi viihtyä perheensä parissa, osallistumassa vauvanhoitoon ja perhearkeen ylipäätään. Jos vapaa-aika vietetään harrastuksissa ja omien juttujen parissa, niin minun logiikallani välittäminenkin kohdistuu silloin johonkin muuhun kuin omaan perheeseen.

En ole mies enkä siten isä enkä ehkä sen vuoksi tajua, mutta joskus ihmettelen miten aina jankataan siitä, miten isyys lytätään tai isänä olemisen halu romutetaan. Vaatisi aika helvetisti, että joku saisi minut vetäytymään vanhemmuudesta ja toteamaan miehelle ja lapsille, että pärjäilkää te keskenänne, minä keskityn tästälähin omiin juttuihini. Kai sitä mieskin voi avata suunsa ja sanoa asiasta, jos kokee että äiti omii lapsen tai jyrää liikaa hoito- ja kasvatusasioissa.

Juuri tuotahan boldattua tekstiä mie tarkotin, juurikin niitä asioita. Se lähtee ihan neuvolasta saakka, kun siellä ihmetellään isän olemista mukana käynnillä. Eipä se tosiaan naisille avaudukaan, kun eihän miesten osallistuminen lasten asioihin ole ollut esim. sata vuotta sitten hyvinkään kummoista.

 

En oikein ymmärrä, et mitä sie meuhkaat siinä? Tarkotin nyt lasten- ja kodinhoitoon liittyvät tekemiset. Tukemisella tarkoitin sitä, että vois sanoa joskus niitä positivisiakin kommentteja, että vois tuntea olevansa hyvä isä. Miehelle on puolison tuki hyvin tärkeetä ja arvostan niitä naisia, jotka jaksavat hoitaa parisuhdetta vielä pienten lasten lisäksi.

Ehkä voisit hetken miettiä uudestaan ja ehkä taas uudestaan ja yrittäisit kyetä ymmärtää?
Pointti juuri on se, että nämä "isät" osallistuvat vain pelaamalla sitä änäriä ja istumalla - jossain; baarissa, lätkämatsissa, sohvalla.
Tekemällä:ei yhtään mitään, ei ainakaan lapsen tai vaimon kanssa.

Kyllä sinäkin olet vaatimassa, että vaimon pitää olla taputtamassa poskelle, että voi tutilullaa kun olet ihana isi, ja voi kun laitoit ihanasti sen tutin suuhun. Odota nassu hetki, niin laitan vauvan nukkuu niin saat vähän hellyyttä namu.

Aijjoo?? Mut edelleen? Kuka kehuu sitä äitiä?? Kuka kehuu äitiä, että oletpa jaksanut hyvin, oletpa hellä ja rakastava äiti ja vaimo.
Ehkä sit naapurin mies....?

 

En oikein ymmärrä, et mitä sie meuhkaat siinä? Tarkotin nyt lasten- ja kodinhoitoon liittyvät tekemiset. Tukemisella tarkoitin sitä, että vois sanoa joskus niitä positivisiakin kommentteja, että vois tuntea olevansa hyvä isä. Miehelle on puolison tuki hyvin tärkeetä ja arvostan niitä naisia, jotka jaksavat hoitaa parisuhdetta vielä pienten lasten lisäksi.

Ehkä voisit hetken miettiä uudestaan ja ehkä taas uudestaan ja yrittäisit kyetä ymmärtää?
Pointti juuri on se, että nämä "isät" osallistuvat vain pelaamalla sitä änäriä ja istumalla - jossain; baarissa, lätkämatsissa, sohvalla.
Tekemällä:ei yhtään mitään, ei ainakaan lapsen tai vaimon kanssa.

Kyllä sinäkin olet vaatimassa, että vaimon pitää olla taputtamassa poskelle, että voi tutilullaa kun olet ihana isi, ja voi kun laitoit ihanasti sen tutin suuhun. Odota nassu hetki, niin laitan vauvan nukkuu niin saat vähän hellyyttä namu.

Aijjoo?? Mut edelleen? Kuka kehuu sitä äitiä?? Kuka kehuu äitiä, että oletpa jaksanut hyvin, oletpa hellä ja rakastava äiti ja vaimo.
Ehkä sit naapurin mies....?